Regina Bichler, 21, nyppii mozzarellaa kasvisten päälle ja työntää piirakan uuniin. Monika Wintergerst, 20, seuraa kokkailua keittiön nurkassa. Hän hymyilee ja sanoo, ettei osaa kokata.
”Mutta ei täällä kukaan muukaan ensimmäisen vuoden opiskelija osaa. Kaikki ovat muuttaneet suoraan kotoa.”
Ei suurustus- ja kohotustaidoilla tässä kimppakämpässä mitään tekisikään, koska talon oma kokki valmistaa asukkaille ruuan kolme kertaa päivässä.
Bichler ja Wintergerst asuvat Maximilianeumissa, Baijerin osavaltion parlamenttitalossa Münchenissä Etelä-Saksassa. Vain harva baijerilainen tietää, että parlamenttitalo kätkee sisäänsä eksklusiivisen opiskelija-asuntolan. Sinne pääsevät asumaan vain lahjakkaimmat.
Bichler ja Wintergerst ovat ”maximereita”, Baijerin kuningas Maximilian II:n vuonna 1852 perustaman säätiön stipendiaatteja.
Kuningas haaveili jo kruununprinssinä perustavansa Isar-joen rantaan baijerilaista kansanhenkeä kohottavan säätiön. Sen suojissa hän kasvattaisi lahjakkaita opiskelijoita valtion palvelukseen poliitikoiksi ja virkamiehiksi.
Taloon valitaan vielä tänäkin päivänä vain Baijerin opiskelijoiden aatelia. Vuosittain kuusi abiturienttia saa Maximilian-stipendin, joka takaa koko opiskeluajaksi ilmaisen asumisen ja ylläpidon parlamenttitalossa.
Säätiö omistaa koko palatsimaisen rakennuksen ja saa varallisuutensa vuokrasta, jota rakennuksessa toimiva osavaltion parlamentti maksaa.
Asuntolassa asuu viitisenkymmentä opiskelijaa. He lukevat yleisimmin fysiikkaa ja oikeustiedettä, mutta paletti on laaja filosofiasta kauppatieteisiin. Bichler lukee toista vuotta kemiaa ja biokemiaa Ludwig-Maximilian-Universitätissä. Wintergerst on juuri aloittanut tietokonepeliohjelmoinnin opinnot Technische Universitätissä.
Kuninkaan asettamien standar-dien mukaan stipendiä voivat hakea baijerilaiset abiturientit, joilla on ”kristillinen usko” ja ”nuhteeton käytös”. Lukion päättötodistuksen keskiarvon on oltava paras mahdollinen, 1,0. Vaatimus kristillisestä uskosta on muuttunut ehdoksi jakaa säätiön kristillinen arvopohja. Kirkkoon ei enää tarvitse kuulua, eikä arvoja testata.
Baijerilaiset koulut ehdottavat hakijoita säätiölle. Sen jälkeen heidän on läpäistävä vielä kaksi muuta koetta.
Abivuonna Bichler asetti tavoitteekseen arvosanat, joilla voisi hakea paikkaa Maximilianeumista.
”München on lempikaupunkini. Se on tuntunut aina kodilta. München on kuitenkin yksi Saksan kalleimmista kaupungeista, eikä vanhemmillani olisi välttämättä ollut varaa kustantaa opintojani ja vuokraa täällä.”
Kumpikaan tytöistä ei itse uskonut, että paikka säätiöstä aukeaisi.
”Se oli unelmieni täyttymys”, Bichler sanoo.
Puitteet parlamenttitalon uumenissa eivät ole yhtään hullummat. Bichler asuu noin neljäntoista neliömetrin kokoisessa viihtyisässä huoneessa, jossa on parvisänky, korkea kirjahylly ja työpöytä. Yhteiskäytössä on olohuone, keittiö, ruokailutila, televisiohuone, juhlasali, tupakkahuone ja kaksi kirjastoa. Jos päivä yliopistolla venyy illallisaikaa myöhemmäksi, kokki jättää terveisensä jääkaappiin.
Opiskelijoiden huoneet putsaa siivooja, pyykit pesee pesupalvelu. Baijerilaiseen tapaan ylläpitoon kuuluu kuninkaan määräyksellä päivittäin tuoppi olutta. Sen maximerit voivat hakea keittiön nurkassa olevasta jääkaapista. Olut päivässä, sanovat säännöt, mutta kulutusta ei valvota.
Yhteishenkikin on Bichlerin ja Wintergerstin mukaan erinomainen.
”Täällä oppii tuntemaan ihmiset paremmin kuin tavallisissa opiskelija-asuntoloissa, koska syömme ja teemme joka päivä kaikkea yhdessä.”
Ja totta kai säätiön sisällä on muutamia pariskuntia. Ainakin kolme, tytöt laskevat.
Säätiö järjestää stipendiaateille maksutta muun muassa kielikursseja. Bichler ja Wintergerst ovat tanssikurssilla. Syntymäpäiviä juhlitaan yhdessä, ja iltaisin kokoonnutaan katsomaan televisiota.
Joka kevät maximerit lähtevät yhteiselle Maifahrtille johonkin Euroopan kaupunkiin. Tänä vuonna stipendiaatit matkaavat Irlantiin.
”Kaikilla meillä on myös omat ystävämme yliopistolta ja kotikaupungeista”, Bichler sanoo.
Muille ei kuitenkaan mielellään hiiskuta stipendistä. Siitä tietävät yleensä vain ne ystävät, jotka ovat käyneet stipendiaattien luona kylässä.
”Reaktiot meitä kohtaan ovat usein negatiivisia.”
On kateutta ja outoja olettamuksia. Ihmiset supisevat, että stipendiaatit asuvat palatsissaan itsetyytyväisinä tekemättä mitään. Bichler vakuuttaa, että näin ei todellakaan ole.
Säätiö on kasvattanut yli satavuotisen historiansa aikana joukon nimekkäitä tutkijoita ja poliitikkoja. Heihin lukeutuvat muun muassa Nobel-palkittu fyysikko Werner Heisenberg ja pitkän linjan poliitikko Franz Josef Strauss.
Bichleriä ja Wintergerstia politiikka ei kiinnosta.
”Onhan se tärkeää, mutta olen tosi epäpoliittinen. En lue oikein sanomalehteäkään”, Wintergerst myöntää. Häntä kiehtoo tulevaisuudessa muuttaa lautapelejä tietokonepeleiksi. Bichler taas haaveilee urasta elintarvikekemian parissa. Opiskeluaikana ystävykset tahtoisivat lähteä Japaniin vaihtoon.
Mikä on sitten tänä päivänä säätiön tehtävä?
”Säätiö antaa nuorille mahdollisuuden saavuttaa jotakin ja opiskella ilman taloudellisia huolia”, Bichler perustelee.
Harmi, että mahdollisuuksia annetaan vuosittain vain kuudelle. Muiden baijerilaisopiskelijoiden täytyy maksaa vuokran ohella tuhannen euron lukuvuosimaksut, kokata ja käydä töissä.
Sanat ja kuvat Iiris Lagus
