Kiista yliopiston seksiviikosta

T:Teksti:

Opiskelijoiden järjestämä tapahtuma oli vähällä peruuntua, mutta lupaa nyt keskittyä pornon sijasta queeriin.

Yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston opiskelijat ovat järjestäneet seksuaalisuusaiheista Sex Week -tapahtumaa jo kymmenen vuotta. Muun muassa paneelikeskusteluja ja vierailevia puhujia sisältävä Sex Week oli kuitenkin vaarassa peruuntua tänä vuonna yliopiston kansleri Richard Levinin ilmoitettua marraskuussa, ettei tapahtuma saisi enää käyttää Yalen tiloja tai nimeä.

Levin julkisti uhkauksensa yliopiston perehdyttyä raporttiin, joka käsitteli seksuaaliseen häirintään puuttumista yliopistolla. Raportin kirjoittaneen komission mukaan seksiviikon ohjelma käsittelee joitakin tärkeitä aiheita, kuten seksikauppaa, mutta on viime vuosina täyttynyt entistä enemmän muun muassa aikuisfilmien esiintyjistä. Niinpä komissio suositteli tapahtuman kieltämistä yhtenä tapana luoda kampukselle turvallisempaa ilmapiiriä.

Kielto nähtiin myös voittona seksiviikkoa vastaan kampanjoineille konservatiivisille opiskelijoille, jotka syyttävät tapahtumaa parisuhteen vastaisuudesta ja pornomyönteisyydestä.

Yliopisto antoi kuitenkin Sex Weekin järjestäjille mahdollisuuden laatia uuden ohjelmasuunnitelman. Joulukuussa esitelty suunnitelma keskittyikin muun muassa seksuaaliterveyteen ja queeriin. Yliopisto antoi sille siunauksensa, ja Sex Week 2012 järjestetään helmikuussa perinteisesti Yalen tiloissa. Nettisivuilla kerrotaan tapahtuman tavoitteena olevan ”luoda tila merkityksellisille keskusteluille seksuaalisuudesta, läheisyydestä ja ihmissuhteista.”

Sex Weekin inspiroimat tapahtumat leviävät muissakin yliopistoissa, ja muun muassa Harvard aikoo järjestää ensimmäisen seksiviikkonsa tänä vuonna.

Lähteet: Jezebel, www.sexweek2012.org

 

Sanat: Oona Juutinen

Kuva: James Mills