Zombit valtaavat yliopistot

T:Teksti:

Winchesterin yliopistossa pidettiin lokakuussa Iso-Britannian ensimmäinen akateeminen zombikonferenssi. The Zombosium -tapahtumaan osallistui satoja ihmisiä, heidän joukossaan niin zombifaneja kuin tutkijoitakin.

Eri puolilta maailmaa kotoisin olevat puhujat luennoivat konferenssin aikana muun muassa aiheista ”zombit ja kansanmurha” sekä ”ostoskeskukset ja zombimaantiede”. Konferenssin järjestäjä, yliopiston media- ja elokuvataiteen laitoksen tutkija Marcus Leaning kertoi tapahtuman perimmäisen tarkoituksen olevan kuitenkin vakava.

”Jos haluaa ymmärtää yhteiskuntaa, täytyy tutkia populaarikulttuuria. Zombit heijastavat ihmisten pelkoja ja huolenaiheita.”

Zombien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Jotkut ovat Leadingin mukaan sitä mieltä, että suosio johtuu yhteiskunnassa vallitsevasta pelon ilmapiiristä. Toiset taas pitävät syynä talouskriisiä ja säästötoimenpiteitä.

”Kukaan ei todella usko zombeihin, mutta se on tapa ajatella suuria, pelottavia asioita, kuten terrori-iskuja. Se on katarttista.”

Huhujen mukaan Winchesterin yliopisto suunnittelee tarjoavansa tulevaisuudessa zombiopintoja. Kyseessä ei olisi elävien kuolleiden ensimmäinen kerta yliopistolla: Baltimoren yliopistossa zombikurssi on tarjolla kirjallisuus- ja mediaopintojen puitteissa, ja Chicagossa sijaitsevassa Columbia Collegessa on ollut mahdollista opiskella Zombit populaarimediassa -kurssia jo useita vuosia.

Lähteet: BBC, Metro

 

Oona Juutinen