Abortinvastainen liike nousee Venäjällä

T:Teksti:

Naiset istuvat toimenpidehuoneen edessä päällään omat yöpaidat ja kylpytakit. Teinit ja nelikymppiset, tummat ja vaaleat, laihat ja lihavat, pelokkaat, surulliset, itkevät, murtuneet ja uhmakkaat naiset odottavat aborttivuoroaan. Pietarilaiset naiset eivät puhu, mutta kasvoista näkee, mitä he ajattelevat viisi minuuttia ennen aborttia. Helsingin lyhytelokuvafestivaaleilla nähtävä, Alina Rudnitskajan ohjaama dokumentti I Will Forget This Day on koskettava, mutta myös ajankohtainen.

Venäjän aborttivastainen liike saavutti voiton heinäkuussa, kun presidentti Medvedev allekirjoitti uuden lain. Siinä säädettiin, että sairaalat ja aborttiklinikat eivät enää saa kertoa palveluistaan, elleivät tuo esiin aborttiin liittyviä terveysriskejä. 10 prosenttia tiedottamiseen käytetyistä rahoista on ohjattava abortinvastaiseen tiedotukseen.

Seuraava askel on jo otettu. Joukko valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kansanedustajia on allekirjoittanut lakialoitteen, joka kieltäisi aborttien teon julkisessa terveydenhuollossa, sekä edellyttäisi aviomiehen lupaa ja viikon miettimisaikaa ennen toimenpidettä. Abortti tehtäisiin alaikäisille vain vanhempien suostumuksella ja katumuspillereitä saisi vain reseptillä.

Yhdysvalloista mallinsa hakenut pro life -liike on yleistynyt Venäjällä. Yksi sen johtohahmoista on Anna minulle elämä -kampanjan perustaja, presidentin puoliso Svetlana Medvedeva, joka kampanjoi yhdessä ortodoksisen kirkon kanssa. Hänen keksintönsä on muun muassa heinäkuussa vietettävä uusi juhlapäivä, joka kulkee nimellä Perheen, rakkauden ja uskollisuuden päivä.

Presidentti Medvedev sanoi toivovansa, että maan väkiluku lähtisi nousuun abortteja rajoittamalla.  Venäjän aborttiluvut ovat maailman korkeimmat. 80 prosenttia venäläisnaisista on käynyt läpi vähintään kaksi aborttia. 2000-luvulla jokaista 15-44-vuotiasta naista kohden on tehty 1,86 aborttia. Vuonna 2009 maassa tehtiin 74 aborttia sataa synnytystä kohden. Määrä on laskussa: kymmenen vuotta aiemmin luku oli 169 aborttia sataa synnytystä kohden. Abortti tehdään ilmaiseksi ensimmäisten 12 raskausviikon ajan, ehkäisyvälineet puolestaan ovat verrattain kalliita eikä kouluissa järjestetä seksuaalivalistusta.

”Abortteja tehdään mukavuudenhalusta”, rouva Medvedeva sanoi haastattelussa. Dokumenttielokuvan naisten tilanteesta on mukavuus kaukana.

Maria Pettersson

Helsingin lyhytelokuvafestivaali 8.-12.11. Andorrassa, Eerikinkatu 11. Liput 5 €. www.hlef.fi