Tutkittu juttu on harvoin tutkittu

T:Teksti:

Tutkimus-sanaa käytetään mediassa yhä villimmin. Seksiuutisoinnissa tiedonlähde voi olla vähän sinne päin.

”Tutkimus: Joka toinen mies hylkäisi lihoneen naisen”, otsikoi Ilta-Sanomat elokuussa. Karu tieto käy ilmi Askmen. comin yhteistyössä Cosmopolitanin kanssa tekemästä gallupista. Ilta-Sa­nomien mukaan tutkimusta varten ”haastateltiin” 70 000 ihmistä.

Askmen.com on ”miesten viihde­portaali numero yksi verkossa”, Cos­mopolitan taas yksi maailman tun­netuimmista lehtibrändeistä. Ilta- Sanomien uutisvirrassa virtaavat pe­räkkäin niin Askmen.comin kuin Harvardin yliopistonkin tutkimuksia koskevat jutut.

Sanoja tutkimus, kysely ja selvitys käytetään mediassa yhä useammin miten sattuu.

”On hyvin tyypillistä, että niiden välille ei tehdä mitään eroa. Tutkimus kuulostaa arvokkaammalta ja hie­nommalta kuin kysely tai selvitys”, sanoo tiedeviestintään perehtynyt professori Esa Väliverronen. Sano­jen leväperäinen käyttö on hänen mu­kaansa yleistä etenkin lifestyle- ja viihdeuutisoinnissa.

Tutkimus-sanaa tulisi hänen mu­kaansa käyttää silloin, kun aineisto on kerätty ja analysoitu tarkkaan määri­teltyjen akateemisten perinteiden mukaan. Ei silloin, kun tulokset pe­rustuvat esimerkiksi 70 000 ihmisen gallupvastauksiin.

Tutkimus on tilattu päiviteltäväksi

Väliverrosen mukaan myös lehtien itse teettämät mielipide- ja asennekyselyt ovat yleistyneet. Lehdet pyrkivät itse tuottamaan tutkimustiedon varjolla uutisia ja puheenaiheita kahvipöytiin.

Esimerkiksi Iltalehti uutisoi elo­kuussa Think If Laboratories Oy:llä teettämästään tutkimuksesta otsikol­la ”IL selvitti: Näin suomalaiset tis­suttelevat lomalla”. Jutusta, jossa sa­nat tutkimus ja kysely sekoittuvat, selviää muun muassa, mitä alkoholi­juomia lomalla nautitaan ja mikä on paras paikka alkoholin nauttimiseen.

Organisaatio tutkii itseään

Kolmas tutkimuksen, selvityksen ja kyselyn rajoja hämärtänyt seikka on Väliverrosen mukaan se, että organi­saatiot tutkivat yhä useammin itse­ään. Esimerkiksi talopaketteja myyvä firma tilaa tutkimuksen, jossa selvite­tään, mitä suomalaiset haluavat oma­kotitaloltaan.

Rakennusfirmassa oletetaan, että kun firman tiedotteessa on sana tut­kimus, media tarttuu siihen varmem­min kuin esimerkiksi viestiin, jossa liiketoimintajohtaja kertoo asiakkai­den mieltymyksistä tekemistään huo­mioista.

Ammattiliitto Pro julkaisi elokuus­sa tiedotteen tutkimuksesta, jossa se selvitti yli 50-vuotiaiden asemaa työ­elämässä.

Suomen Tietotoimisto teki tiedot­teen pohjalta uutispätkän, jonka muun muassa Helsingin Sanomat julkaisi ot­sikolla: ”Pro: Yli nelikymppisillä vaike­uksia työllistyä”. Uutisen lopussa lu­kee, että ”tiedot perustuvat Pron jäsenilleen tekemään kyselyyn”.

Ammattiliiton oma tutkija Otto Kanervo vakuuttaa, että tutkimus tehtiin hyvää akateemista tapaa nou­dattaen, mutta hän käyttäisi siitä silti ennemmin sanaa raportti kuin tutki­mus, koska aihe kumpusi työelämästä ja työssä ei käytetty akateemista viit­tauskäytäntöä ja teoretisointia.

”Tutkimus-sanan käyttö akatee­misessa mielessä menee vähän kor­kealentoiseksi.”

Sen käytöstä uutisoinnissa päätti Kanervon mukaan viestintä.

Väliverrosen mukaan organisaatioi­den itsetutkiskelut ovat usein pr-työtä. Tuottamalla tutkittua tietoa ne tekevät itsensä tärkeäksi yhteiskunnassa.

Pron viestintäpäällikkö Jaana Aal­tonen sanoo, että he tuottavat tutki­musta, joka tukee heidän tavoitteitaan.

”Meidän tutkimuksilla on tarkoi­tus ajaa jäsentemme etua. Eivät nämä ole minkään riippumattoman tutki­muslaitoksen tekemiä riippumatto­mia tutkimuksia. Meillä on näkökul­ma, josta me tehdään niitä.”

Väliverrosen mukaan media sitee­raa pr-kampanjointia usein kritiikit­tömästi.

”Harvoin pohditaan tutkimuksen teettäjän taustalla olevia motiiveja.”

Tilaaja määrittää useimmiten mitä ja miten kysytään, vaikka tutkimuk­sen toteuttaja olisi puolueeton taho. Teettäjä myös päättää, mitä ja miten tuloksista kerrotaan medialle.

STT:n päätoimittaja Mika Pet­terssonin mukaan uutistoimisto uu­tisoi organisaatioiden teettämistä tutkimuksista, kunhan teettäjien motiiveja on mietitty tarkkaan.

Tutkimuksia siteerataan löysästi

”Tutkimus: Voimakastahtoiset naiset harrastavat vähemmän seksiä”, otsikoi MTV3:n Helmi-sivusto syyskuussa.

”Tuoreen tutkimuksen mukaan voimakastahtoisilla naisilla ei ole yhtä vilkas seksielämä kuin naisilla, jotka ottavat enemmän muut huomi­oon arkisissa päätöksissään”, lukee jutussa, jonka kirjoittajaa ei ole mer­kitty.

Artikkelissa ei missään vaiheessa kerrota, kuka tai mikä taho tutki­muksen on tehnyt. Lähteeksi on lo­pussa merkattu brittiläinen iltapäi­välehti Daily Mail.

Helmi-sivuston vastaavan tuotta­jan Liisa Siitosen mukaan kyseessä ei ole virhe.

”Tutkimuksen tekijää ei tarvitse mainita, jos jutun lähde on mainittu.”

Daily Mailin nimi löytyy jutusta, mutta juttua ei ole linkattu kyseiseen Daily Mailin uutiseen, ei edes lehden kotisivuille. Siitosen mukaan alkupe­räisen pätkän löytää internetistä, jos haluaa. Vaatii aikamoista kielitaitoa ja viitseliäisyyttä kaivaa artikkeli ja siitä mahdollisesti löytyvä tutkimuk­sen nimi ison uutissivuston tietotul­vasta.

”Medialukutaitoinen ihminen osaa suhtautua tällaisiin seksitutkimuksiin kriittisesti”, Siitonen sanoo.

Jos tutkimuksen aiheena siis on seksi, siitä voi uutisoida miten tahan­sa? Lukijanhan pitäisi ymmärtää olla kriittinen!

Seksitutkimuksen uranuurtaja, emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila on eri mieltä.

”Kyllä tutkimuksen tekijä tai tut­kimuslaitos pitäisi aina mainita ja kertoa vähän myös siinä käytetyistä menetelmistä. Se olisi tekijöitäkin kohtaan kohteliasta.”

Sanat Maria Ruuska
Kuva Otto Donner