Annika Saarikko uskoo millenniaaleihin

Ystäväkirjassa tiede- ja kulttuuriministeri osoittautuu vannoutuneeksi humanistiksi.

T:Teksti:

K:Kuva: Mikko Rikala

Kuka: Annika Saarikko, 36

Asuu: Oripäässä ja Espoossa

Tekee: Tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan kansanedustaja. Ehdolla keskustan puheenjohtajaksi. Tehnyt gradun Matti Vanhasen julkisuuskuvasta.

Miten humanistit saadaan uskomaan itseensä?

Koronakriisin aikana tiede, tutkimus ja tieto elävät orastavaa renessanssia. Se on mieletön vastareaktio kehitykselle, jossa tiede ja uskomukset sekoitetaan. Tutkitun tiedon arvostuksesta hyötyvät myös humanistit. Jokaiselle humanistille haluaisin sanoa, että ymmärrys ihmisyydestä on korkein voima.

Minkä arvosanan hallitus ansaitsee koronakriisin hoidosta?

9+. Lopputulos ratkaisee. Suomi on yksi maista, joissa on ollut vähiten tartuntoja koko Euroopassa. Keväällä tehtiin oikea-aikaisia, rohkeita ratkaisuja, joita kansalaiset noudattivat. Kiitos siitä kuuluu myös suomalaisille.

Mitä teet, kun et saa unta?

En muista, milloin minulle olisi viimeksi niin käynyt, koska meillä on alle vuoden ikäinen lapsi. Kiireisen työpäivän jälkeen olen niin väsynyt, että nukahdan heti.

Anna koulutuslupaus.

Helppo olisi vastata, että koulutusta tarvitaan, koska suomalaisten osaamistaso on tärkeää ja niin edelleen. Ajattelen kuitenkin, että koulutus on tärkeää, koska se on polku sivistykseen. Sivistynyt ihminen ymmärtää demokratian merkityksen. Koulutus on aina lupaus sivistyksestä.

Turku on Suomen todellinen pääkaupunki.

Ehdottomasti. Rakas opiskelukaupunkini. Käytän turkulaisten suosimaa kangaskassia Varför Paris, vi har ju Åbo aina kun mahdollista.

Mikä on Matti Vanhasen karisman salaisuus?

Vanhasesta huokuu rauha ja vakaus, joka vastaa epävarmuuden täyteisen ajan tarpeita. 10 vuotta sitten moni koki toistin. Se on tärkeä muistutus siitä, että mielikuvat voivat muuttua poliittisista kriiseistä huolimatta.

Mikä on tärkein tavoitteesi tiedeministerinä?

Lisätä tieteen arvostusta ja vaikuttavuutta, esimerkiksi sitä, miten tiedettä hyödynnetään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Haluan tuoda elinkeinoelämää ja tutkimusmaailmaa lähemmäs toisiaan, jotta voimme paremmin hyödyntää tieteen löydöksiä muun muassa ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa.

Mikä on romanttisinta maailmassa?

Oman kullan kainaloon käpertyminen.

Miten millenniaalit selviävät koronakriisistä?

Olen taipuvainen ajattelemaan myönteisesti, joten uskon, että he sopeutuvat jopa paremmin kuin vanhemmat sukupolvet. Millenniaalien etu on ketteryys ja kyky sopeutua nopeisiin muutoksiin. Huoleni liittyy niin millenniaalien kuin muidenkin mielenterveyteen epävarmassa tilanteessa. Erityistä tukea tarvitaan.

Olet ehdolla keskustan puheenjohtajaksi. Miten aiot palauttaa puolueen entiseen loistoonsa?

Tavoitteeni on viedä keskusta uuteen loistoon!

Petyit kuullessasi, ettei keskustan puoluekokouksessa tänä vuonna marssita kansallispuvut päällä.

Tietenkin. Mutta sitäkin enemmän petyin siitä, ettei lauleta maakuntalauluja!