28. lokakuuta 2011

Kansanedustaja Pekka Haavisto on nähnyt, millaista vankilassa on. Tai oikeastaan hän on nähnyt, kuinka Laukaan avovankilassa kunnostetaan ikkunoita. Samalla viikolla hän on luennoinut Varsovassa ja Jyväskylässä, istunut Ruben Stillerin ohjelman kuvauksissa sekä edustanut kahvitilaisuuksissa ja Antti Nylénin kirjanjulkkareissa.

”Sitten oli varmaan pari muuta asiaa, jotka mä olen jo unohtanut. Päivät on tämäntyyppisiä tässä vaiheessa.”

Nyt, Arkadianmäellä, Haaviston pysäyttää ohikulkija.

”Anteeksi, herra presidenttiehdokas! Onko täällä tänään kyselytunti?”

1960-luvulla kuplan alla haalareissa maannut poika tuskin ennusti kisaavansa presidenttiydestä. Mutta niin tuli kesäkuu 2011 ja Haavistosta vihreiden virallinen ehdokas. Hän ei näe ehdokkuutta puolueen kasvojenkohotuksena ankean vaalituloksen jälkeen.

”Ajattelin, että jotta kisassa olisi kiinnostavuutta ja mahdollisuuksia, niin ei pitäisi rajoittua vihreisiin.”

Haavistoa tukevassa kansalaisvaltuuskunnassa on etenkin kulttuuriväkeä.

”Siellä on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan äänestäneet vihreitä. Kun katson sitä joukkoa  Anssi Kelasta  Lauri Ylöseen, niin mulle tulee fiilis, että siinä on koolla sellainen Suomi, jota mä olen aina arvostanut.”

Sellainen Suomi riittää HS-Gallupin perusteella kuuden prosentin kannatukseen. Kokoomuksen Sauli Niinistöä äänestäisi joka toinen. Miltä työläs kampanja tässä tilanteessa oikein tuntuu?

”Mä olen Väyrysen kanssa tasoissa. Ei se ole huono, ei tässä nimien suuruudessa niin suurta eroa ole. Niinistöllä on tietysti etumatka, mutta se sulaa jonkin verran.”

Takana on jo yksi vaalikohu. Haaviston kampanjaan ei pestattu harjoittelijaa, koska 800 euron kuukausipalkka tuomittiin julkisuudessa orjatyöksi. Ehdokas pudistelee päätään.

”Mä en vieläkään tiedä, mitä pahaa on harjoittelijassa. Yleensähän kampanjassa saa helkkarin monipuolisen kokemuksen.”

Haaviston mielestä tapauksessa sotkettiin harjoittelijan ja työntekijän palkkaus. Eikö harjoittelijaa sitten olisi voinut palkata, imagokolhusta viis?

”Se henkilö olisi joutunut ihan kestämättömään tilanteeseen. Se paikka oli jo myrkytetty.”

 

Hattuvaaran vesakkomyrkytykset, Ilomantsi, vuosi 1980. Torjunta-aineita levittävät lentokoneet kiitävät luonnonsuojelijoiden yllä. Parikymppinen Haavisto on mukana protestissa, kuten jo edellisenä vuonna Koijärvellä. Hatunnosto-kirjassaan Haavisto kertoo tarjonneensa Koijärvellä Fazerin suklaata tienpenkalla istuneelle nimismiehelle. Vastustaja näytti niin nääntyneeltä. Tarina sopii hyvin imagoon rauhanvälittäjästä, joka on toiminut YK:n ja EU:n tehtävissä kriisialueilla 1990-lopulta lähtien.

”Tänä päivänä mä olen rauhanaktivisti. Se, että yrittää jeesata Somaliaa, Sudania tai Darfuria voimiensa mukaan ei ole mun mielestä mitenkään vähäarvoisempaa kuin se, mitä tehtiin jonkin luonnonsuojeluprojektin eteen. ”

Entä sitten koko vihreyden vaaleneminen, miltä se Koijärven kävijästä tuntuu?

”En kaipaa kettinkihommaa tänne puolueen sisälle. Vihreissä on edelleen ihmisiä, jotka ovat mukana herra ties missä kansalaistoiminnassa.  Varsinkin maakunnissa olen vaikuttunut siitä, että vihreät eivät ole vain vihreitä, vaan järjestävät kirkossa alkoholistien leirit ja toimivat Amnestyssä.”

Haaviston mukaan jotain uutta väreilee ilmassa. Häntä pyydetään puhumaan kaveriporukoiden opintopiireihin ja keittiöihin niin Vallilaan, Otaniemeen kuin Hämeenlinnaankin.

”Me ollaan pressakampanjassa nimetty nämä Tupperware-politiikaksi. Tämä nuori jengi on hyvin periaatteellista, ehdotonta omissa kannoissaan.”

Esimerkiksi perusturvan korotukseen, eläinten oikeuksiin ja ydinvoimaan vaaditaan Haaviston mukaan taas tiukkoja linjoja.

 

Jos haluaa koko kansan äänet, imago ei voi olla nipo. Haavisto tuo haastatteluissa mieluusti ilmi puutteensa: formulaharrastuksen ja kuplavolkkarit (nyt on menossa viides).

”En ole varma, miten pärjäisin presidenttiehdokkaiden ekotestissä.”

Juuri autoista Haavisto löytää juteltavaa esimerkiksi perussuomalaisten  Teuvo Hakkaraisen  kanssa.

”En jaksa olla kaikista asioista aina niin tarkka. Eduskunnassa on tosi hitaita hissejä, ja sitten mä painan viereisen hissin nappulaa. Sitten tulee Oras [Tynkkynen] ja sanoo että hei, älä paina kahden hissin nappulaa, sähköä kuluu. ”

Riidoissa Haavisto ei kuulemma pimahda, vaan lähtee kävelylle. Uusin kirja on nimeltään Anna mun kaikki kestää – Sovinnon kirja .

”Mä luulen, että ihmiset eivät halua mitään känkkäränkkä-presidenttiä, jolla on sellainen maine, että tuolle ei ainakaan viitsi kertoa asioita.”

Onko joku kilpailijoista sitten känkkäränkkä? Haavisto naurahtaa ja neuvoo ottamaan selvää. Itse hän kiiruhtaa nyt maahanmuuttajien Ourvision-laulukilpailuun. Hän on saanut taivuteltua mukaan puolisonsa, ecua-dorilaisen Nexar Antonio Floresin.

 

Kuvauspäivänä pariskunnan kotikulmilla Kruununhaassa Haavisto kipuaa Kuplaan. Floresin suhde tähän Haaviston toiseen mielitiettyyn ei ole ongelmaton.

”Antoniolta jää aina auton osia käteen, mihin tahansa hän tarttuukin. Antonio sanoo, että kupla vihaa häntä! Mä olen alkanut epäillä, että se on totta. ”

Kruununhaasta tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että Suomi on kypsä avoimesti homoseksuaalille, siviilipalveluksen suorittaneelle presidentille. Mitä tapahtuu kun siirrytään uinuvien maakuntien Suomeen?

Haavisto kertoo huivipäisestä mummosta kevään vaalikioskilla.

”Hän kuikuili, selvästi oli jotain asiaa. Menin juttelemaan. Hän sanoi, että kun me vanhemmat rouvat usein kirjoitamme presidentin puolisolle, niin ymmärtääkö se Antonio suomea?”

Haavisto sai vakuuttaa, että puoliso myös vastaa kirjeisiin, ehkä vähän ontuvalla suomella.

”Kotona Antonio loukkaantui, että mitä se sellaista kysyy. Että totta kai mä vastaan suomeksi!”, Haavisto nauraa ja lisää:

”Kun ollaan tämäntyyppisessä keskustelussa, niin ollaan jo aika pitkällä.”

haaviston on riennettävä vihreiden ryhmäkokoukseen, mutta puhutaan vielä hetki presidenttikisasta. Haavisto nostaa vahvuudekseen kansainvälisen osaamisen. Siitä häneltä saa selviä kantoja. Esimerkiksi Nato-jäsenyyttä ei pidä hakea.

”En näe, että meillä olisi mitään turvallisuusvajetta, jota se voisi täyttää. ”

Romanikerjäläisille Haavisto ei anna rahaa eikä kannusta siihen muitakaan. Romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana Haavisto on lobannut Romanian tehokkaampaa ruotuun pistämistä.

Ehdokkuuden julkistamisen jälkeen Haavisto on oppinut paljon uutta myös Suomesta. Presidenttiehdokasta lähestytään sellaisistakin asioista, joista presidentti ei päätä.

”Kaveri Joensuusta kirjoitti mulle, että hän on tehnyt 320 työhakemusta. Se tarina kertoi epätoivosta: on alle kolmekymppinen, saanut koulutuksen, eikä kutsuta työhaastatteluun.”

Haavisto opasti kirjoittajaa työvoimatoimistoon juttelemaan. Itse hän on koulutukseltaan ylioppilas. Haavisto kokee saaneensa ammattinsa vaatimat opit muualla kuin koulussa.

”Mä olen aikani kuluttanut valtiotieteellisen penkkejä ja elänyt sellaisen jälkitaistolaisen vaiheen yliopistolla.  Ympäristö- ja vaihtoehtoliikkeet pitivät ihmiset hengissä siinä pysähtyneessä ilmapiirissä.”

Rehtori-isä painotti yhdeksänvuotiaalle Haavistolle, että oppikouluun meneminen on hänen oma päätöksensä. Isoveli ja -sisko päätyivät pankkialalle.

”Koulutus nyt ei ole vielä ollut sellainen asia, mitä olisi maailmalla kysytty.”

 

Ikuinen interreilaaja, nukkumassa asemilla. Sellaisena Haavisto näki itsensä vielä 1980-luvun alussa, ennen eduskuntaa. Ilman reppumatkailua Haavisto ei olisi tavannut Floresiakaan. Oli heinäkuinen ilta vuonna 1997 Kolumbiassa, jonne 39-vuotias ministeri oli paennut lomalle, kun Thaimaassakaan ei saanut olla rauhassa suomalaisilta. Bogotalaisessa baarissa hän tapasi porukan, johon kuului 20-vuotias Nexar Antonio. Seuraavana päivänä Haavisto ja Flores tapasivat kaksin työmaaruokalan näköisessä paikassa, jossa syötiin perunasoppaa.

Jytkyvaalien jälkeen kosmopoliitilta Haavistolta on maailmalla tivattu, onko Suomi enää mukana kehitysyhteistyössä. Entä rauhanturvaamisessa? Toistaiseksi meillä on sellainen hallitus, Haavisto on vastannut.

”Ulkomaalaisvihamielisyyttä on aina ollut, mutta nyt se on tullut hyväksytyksi ilmaista sitä. Ennen pidettiin mölyt mahassa”, Haavisto sanoo kitisevässä ratikassa.

Tietynlainen umpimielisyys kypsytti Haaviston aikanaan myös eroamaan kirkosta. Koulun uskonnonopetus vähätteli hänen mielestään muita uskontoja. Haavisto toimii kuitenkin Kirkon ulkomaanavun hallituksessa.

”Ajattelen, että korkeampia voimia on olemassa”, Haavisto sanoo. Viima pieksee kaulaliinaa. Ennen tammikuuta tarvitaan vielä paljon voimia.

 

 

Kuka

Vihreiden Pekka Haavisto, 53, on puolueensa eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja presidenttiehdokas tammikuun 2012 vaaleissa. Toimii ulko- ja puolustusvaliokunnissa sekä Yleisradion hallintoneuvostossa. Kansanedustajana vuosina 1987-1995 ja vuodesta 2007. Vihreän liikkeen perustajahahmoja. Toiminut kansainvälisissä tehtävissä 1990-luvun lopulta alkaen. Johtanut YK:n ympäristöohjelman tutkimuksia Kosovossa ja Afganistanissa sekä ollut EU:n erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa. Ulkoministerin erityisedustaja Afrikan kriiseissä. Harrastaa reppumatkailua ja kuplavolkkareita.

Himottaa

”Vanhat, hienot puuveneet. Sitten muistan, että keväällä pitäisi olla pari vapaata viikkoa kittaamiseen, hiomiseen ja lakkaamiseen. ”

Kaduttaa 

”Koulukaverini reissasi Tukholman ympäristökokoukseen vuonna 1972. Hän toi sieltä kierrätyspaperille painetun kirjasen. Olisin halunnut reissuun mukaan!”

Kyrpii

”Epäoikeudenmukainen kohtelu, esimerkiksi yhden ihmisen nokkiminen työpaikoilla.”

 

Sanat Veera Jussila kuvat Pekka Niittyvirta