Kantria ja inhoa Punavuoressa

Suomenruotsalaisen musikaalin Gimme Another Countryn tekijät vihaavat valitsemaansa musiikkilajia.

Venus-teatterin tiloissa valmistellaan kielet ja genret ylittävää kantrimusikaalia. Gimme Another Country on vähintään kaksikielinen läpisävelletty teos, jossa lavalla on kirkko, mittava yhtye ja keittiösaareke. Päähenkilö on perheellinen ja kriisiintynyt mies. Musikaalissa on tarkoitus käsitellä ainakin havahtumista, keski-ikäisen kiirastulta ja kohtalollisuutta.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja, epätyypillisistä musikaaleistaan tunnettu Minna Harjuniemi, katsoo ympärilleen sotkuisessa takahuoneessa. Sivupöydän ympärillä lojuu puvustoa ja kuplamuovia. Seinä on täynnä vaaleanpunaisia post-it -lappuja, joille on raapustettu käsikirjoituksen pätkiä.

Universum-teatterikompleksin näyttämötilaan, vanhaan kirkkosaliin, on pystytetty soitinsaareke. Lavalle on tuotu pieni keittiösatelliitti keittolevyineen, leikkuuveitsineen ja puolivalmiine lounaineen. Salin takaosassa on urkuharmoni, kolme pianoa, rumpusetti ja kitaroita. Katsoja istuu samassa tilassa meksikolaispreerian, saluunatunnelmoinnin ja vääristyneen kirkkopoljennon kanssa.

Gimme Another Country jatkaa kuusi vuotta sitten alkanutta trilogiaa, mutta ohjaaja Harjuniemi ei vieläkään nauti kantrista. Musiikkityyli aiheutti työryhmässä inhoa ja kylmiä väristyksiä. Suomenkielisistä ja suomenruotsalaisista koostuvassa porukassa se tuntui hedelmälliseltä lähtökohdalta.

”Muusikot eivät ole lavalla komppiryhmän asemassa,” esityksen tuottaja ja esiintyjä Max Bremer tähdentää.

Esityksen monikielisyys oli pragmaattinen valinta, joka mahdollistaa esiintyjien ilmaisun omalla äidinkielellään. Kielen ei pitäisi toimia pelotteena.

”Ei jokaista sanaa tarvitse ymmärtää,” Bremer lohduttaa.

Ensimmäinen osa, Gimme the Country (2005), lainasi nimensä kantriballadista. Teos käsitteli yksilön identiteettiä yhteisössä ja ulkopuolisuutta. Päähenkilö kuoli ja jälleensyntyi yhä uudelleen.

”Halusimme jatkaa ensimmäisen osan teemoja, mutta katsojan ei ole tarvinnut nähdä ensimmäistä osaa”, Harjuniemi sanoo.

Ensimmäisen osan stereotyyppisestä kantrista on siirrytty Turkin ja Kreikan kautta kohti omaehtoista musiikkia. Esityksen musiikillisen ytimen muodostavat Sam Huber ja funk-yhtye Eternal Erection.