Tero Paskapää: Kulttuuriministerit on paskaa
| 2. syyskuuta 2011 | Kolumnit | kommentit (1) |
Kaikki kunnia Paavo Arhinmäen peinttausmenneisyydelle, mutta hänelle kulttuuriministerin salkku oli vain paska nakki.
Kulttuuriministeriksi kelpaa kuka vaan, koska kaikki päättäjäthän ovat suomalaisen kulttuurin asiantuntijoita. Jämäsalkun haltijan tärÂkein taito on kestää paskapääkulttuuritoimittajien nelivuotista vitÂtuilua.
Vaikka Arhinmäki on osoittautunut ensihaastatteluissaan tietäÂmättömäksi korkeakulttuurista ja taiteen byrokratiasta, ärhenteleÂväinen kulttuuriväki on suhtautunut häneen kiltisti. Onhan hän senÂtään kevytkommari! Kerrankin kulttuuriministeri uskaltaa suhtautua nuivasti pyhään oopperaan. Kouliutumaton Arhinmäki missasi myös poliitikkojen kesän ryyppäyskohokohdan, Pori Jazzin, mutta kuluttaa mieluusti aikaa räpkeikoilla tuliroiÂhujen katveessa Kontulassa.
Urheiluministeriksi jalkapalloÂkatsomoiden huutelija taipuu helÂposti, mutta on hekumallista nähdä, miten tosikko osaa kätellä rahakÂkaan kylddyyrikerman kanssa avaÂjaiskokkareilla.
Toivottavasti raha ei punastuta Paavon kasvoilla. Kannattaisi muisÂtaa, että suomalaistaiteilijoiden oliÂsi hyvä vähän irrottautua liiasta vaÂsemmistolaisuudesta ja ymmärtää, ettei taiteen myyminen tarkoita sisällön rappiota.
“Anna mennä, Paavo. RuiskuÂta Suomen päälle iso, paskainen tagi.”
Keskivertopoliitikon maun mukainen hyvä taide on sellaista, joka toimii tapettina hänen mahtavan päättäjäpersoonansa taustalla. Siellä se Sibelius pauhaa, sen kepulainenkin ymmärtää. PeruspoliiÂtikko pelkää nykytaiteen näyttelyä, koska pahinta on näyttää, ettei ymmärrä, koska poliitikko ymmärtää aina.
Kun poliitikot puhuvat taiteesta, he nuolevat samalla ahnaasti ääÂnestäjiä. Tärkeintä olisi muka nostaa sellaisen kulttuurin määrää, jota kaikki voisivat olla tekemässä. Paskat. On paras, että suurin osa kansasta pysyy katsojapuolella ja huovuttaa niitä kulttuurihattujaan omilla rahoillaan.
On ihan turha siellä kokoomuksen ja vihreiden pöydissä nauresÂkella persuille, jotka haluavat kytkeä tuetun taiteen nationalistisen ajattelun valjaisiin. Kyllä kaikissa nykyisissä taidetuissa on taustalla ajattelu Suomen kilven kiillottamisesta. Kaikki ulkomailla vierailÂleet taiteilijat pääsevät mukaan siihen ylpeyden aiheiden nimirimpÂsuun, joista suurimmat nimet hakataan jonain päivänä Isänmaan kallioon.
Taiteilijoille pieni siniristilipun heilutus on hyvä keino hankkia rahoitusta projekteille. Rahapäättäjien nännit kovettuvat, jos suomiÂtaiteilija väsää yhteisvideon jonkun satunnaisen kiinalaisen kanssa.
Ehkä kulttuuri voisi muuttua. Arhinmäellä on sylissään iso spraypulÂlo, jossa on jonkin verran maalia jäljellä. Anna mennä, Paavo. RuiskuÂta Suomen päälle iso, paskainen tagi.
Jos olet, Paskis, koskaan kahden kesken elävää taiteilijaa tavannut, niin tietänet, että taiteen myymistä ei pidetä “piireissä” häpeänä vaan leipäpuuna. Idealismia ruokkivat lähinnä toimittajat, mitääntietämättömistä ennakkoluulotennariministerinulikoista puhumattakaan.