17. maaliskuuta 2011
Teksti:

Samae Koskisen pää meinasi hajota liikaan työntekoon. Apua oli tarjolla vain itsemurhakandidaateille.

Vuoden 2009 itsenäisyyspäivänä Samae Koskisen mahasta kuului poks. Tuskainen Koskinen kiidätettiin Meilahden sairaalaan. Umpisuoli oli puhjennut ja edessä kuukauden mittainen sairasloma. Koskisen uusi Elossa-soololevy oli juuri ilmestynyt ja keikkakalenteri buukattu täyteen.

Koskista ei harmittanut. Hän makasi osastolla ja tunsi olonsa helpottuneeksi. Ilta kului rauhallisesti itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellen.

Ennen kivuliasta iltaa Koskinen oli tuntenut itsensä hyvin väsyneeksi. Koskinen oli juuri saanut Sister Flo -yhtyeen Healer-levyn valmiiksi, kun hänet kutsuttiin vuoden 2008 alussa Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan albumin nauhoituksiin. Pian Koskinen huomasi olevansa kaksikon kanssa neljänkymmenen konsertin pituisella kiertueella. Samaan aikaan hän heitti keikkoja myös Sister Flon kanssa.

Kiertueiden päätyttyä Koskinen paineli saman tien studioon nauhoittamaan omaa Elossa-levyään. Myös Sister Flo päätti aloittaa uuden Au-albumin studiosessiot. Kaiken lisäksi Koskinen juoksi omilla soolokeikoillaan ympäri Suomea. Kahden vuoden pituisen työputken aikana ei juurikaan pidetty vapaata. Työpäivät venyivät helposti kuusitoistatuntisiksi. Koskinen alkoi huomata itsessään selviä loppuunpalamisen merkkejä.

”Musta alkoi tuntua siltä, että en ihan tasan tarkkaan tiennyt, mitä olin tekemässä. Tuntui, että kaikki halusivat multa koko ajan jotain. Samaan aikaan tuntui kuitenkin siltä, ettei musta ollut mihinkään. Kaikki oli sellaista ihan totaalista kaaosta”, Koskinen muistelee.

Koskisen voimat olivat lopussa. Hän soitti Tampereen psykiatriselle poliklinikalle saadakseen apua pahaan oloonsa. Päivystyksen vastaus oli yllättävä.

”Mulle sanottiin, että määrärahat ovat nyt hyvin vähissä. Että jos ajattelin tappaa itseni, niin voisin mennä Hatanpään kantasairaalaan käymään. Muuten asialle ei kuulemma voitu tehdä mitään.”

Alkoi vaikuttaa väistämättömältä, että Koskinen tulisi ajamaan itsensä lopullisesti piippuun. Muutaman päivän päästä puhjennut umpisuoli kuitenkin pakotti miehen hiljentämään vauhtia – tai käytännössä pysähtymään kokonaan.

”Sen jälkeen kun maha oli leikattu otin seuraavan kuukauden tosi iisisti. Hiffasin, ettei joka suuntaan pidä revetä. Mulla on varoittavina esimerkkeinä kavereita, jotka ovat todella huonossa jamassa ihan vain työnteon takia.”

Koskinen alkoi asettaa itselleen rajoja. Hän päätti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja määritellä itselleen selkeät työajat. Elämään alkoi löytyä selkeä rytmi.

”Olen alkanut oppia arvostamaan rutiineja. Muusikon elämä on usein hyvin kaoottista. Kalenteri on aina levyn ilmestyessä ihan tukossa. Haluan tehdä elämästäni mahdollisimman normaalia silloin kun se on mahdollista. En toisaalta halua valittaa. Olisi paljon kamalampaa, jos ei olisi mitään tekemistä”.

Koskinen on löytänyt itsestään myös uusia puolia. Työn vastapainoksi hän on aloittanut muun muassa hiihtoharrastuksen.

”Vittu, että vihasin sitäkin puuhaa nuorempana. Nyt se tuntuu kivalta.”

Romantisoidun näkemyksen mukaan oikea taide syntyy kärsimyksestä. Esimerkiksi Vincent Van Goghin, Aleksis Kiven ja Kurt Cobainin taitelijakuvaan kuuluvat mielenterveysongelmat ja kurjat elinolosuhteet. Maria Peuran tai Timo K. Mukan tekstejä ei olisi olemassa ilman kirjailijan omakohtaista ahdistusta. Tuntuuko Koskisesta ikinä siltä, että vaikeudet ovat tehneet hänestä paremman laulunkirjoittajan?

”Ei tunnu. On ihan puppua, että taiteen eteen pitäisi kärsiä. Kyllä onnelliset ihmiset pystyvät tekemään taidetta ihan siinä missä ahdistuneetkin.”

Sanat: Ville Hartikainen
Kuvat: Teemu Granström

Samae Koskisen soololevy Kuuluuko, kuuntelen ilmestyi 16. maaliskuuta. Samae Koskinen ja hänen taikabändinsä levyjulkkarikeikalla 18. maaliskuuta Korjaamon Kulmasalissa, Töölönkatu 51 B. Liput 9 €, ovelta 10 €.