04. maaliskuuta 2011
Teksti:

Edellisen levyn jälkeen Mannalle niiasi etenkin Britannia. Nyt nimituottaja kutsui hänet Hollywoodiin, josta muusikko lentää takaisin Suomeen vasta muuttolintuja myöhemmin.

Manna soimaa itseään.
”Mulla on huono omatunto, koska en kuuntele lainkaan musiikkia. Yritän, mutta jo kymmenen sekunnin päästä alkaa väsyttää. Sitten joku räjäyttää tajuntani ja saatan kuunnella samaa koko vuoden”, hän sanoo.

Toissa syksynä Manna räjäytti tajuntoja. Songs of Hope and Desire keräsi ylistystä ja artisti katseita. Näytti siltä, että Manna nousi pinnalle tyhjästä, mutta albumi oli jo toinen. Mannaa oli kosiskeltu levyttämään kauan ennen kuin hän uskalsi.

Sister-debyytiltä kuului siihen käytetty aika ja raha, mutta siltä kaivattiin Mannan omaa ääntä ja sielua. Molempia saatiin, kun Songs of Hope and Desire ilmestyi. Vuoden kotimainen rockalbumi, kirjoitti Helsingin Sanomat.

Seurasi vuosi intensiivistä kotimaan keikkailua. Viime syksy kului Englannin-kiertueella sekä Euroopan showcase-keikoilla. Ennen joulua Manna kiersi Skandinaviaa Melissa auf der Maurin kanssa.
Laulurastasta tavataankin lähes koko Euroopassa.
”Olen vasta nyt saanut rauhan. Pidän tietoisen keikkatauon.”

Ennen kaikkea laulurastas on muuttolintu.
Kun Manna oli neljävuotias, hän asui Ranskassa. Kun hän täytti viisi, kotimaa oli Algeria. Kuusivuotiaana Manna muutti Suomeen. Ensimmäinen koti Helsingissä sijaitsi Punavuoressa, vastapäätä Café Succésia, jossa Manna nyt nyppii suullisia jättikorvapuustistaan.
”Silloin kun asuin naapurissa, elin näillä”, hän sanoo silmät pullassaan.

Mannan algerialainen isä ja suomalainen äiti tutustuivat opiskellessaan yliopistossa Ranskassa. Pariisissa Mannakin syntyi. Yhteiselo Algeriassa ei sujunut. Eron jälkeen äiti tyttärineen palasi kotimaahan ja perusti kasvisravintolan Korkeavuorenkadulle.
Mitä syntyy algerialaisen miehen ja suomalaisen naisen rakkaudesta? Väistämättä jotakin helvetin viileää, kuvailtiin Mannaa eräässä brittiblogissa.

Ennen viileää oli vaikeaa. Ranskalais-suomalaiseen kouluun mennyt Manna näytti erilaiselta kuin muut ja puhui toisin, joten hän tuli kiusatuksi. Mannaa 13 vuotta vanhempi isoveli Harri ”Rane Raitsikka” Jäntti soitti punkkia Lama- ja Unicef-yhtyeissä. Pikkusiskon ollessa 12-vuotias veli lensi katurockbändinsä Smackin kanssa Los Angelesiin.

Etäisyyksistä huolimatta Manna on säilyttänyt läheiset välit veljeensä ja isäänsä, joka edelleen asuu Algeriassa. Pohjoisafrikkalaisessa valtiossa riehui sisällissota koko 1990-luvun, eikä ulkoministeriö edelleenkään suosittele sinne matkustamista. Seitsemänvuotiaan tyttären yksinhuoltajana Manna ei ole voinut edes harkita vierailua vaarallisen epävakaaseen maahan. Isäänsä hän on tavannut joko Ranskassa tai Suomessa.

Jos Algeriaan on vaikea mennä, on sieltä myös hankala päästä pois.
”Se surettaa. Joka kerta täytyy käydä läpi samanlainen viisumianomusrumba. Minun on taattava, että isä asuu luonani eikä ole jäämässä tänne pakolaiseksi. Eivät he varmaan tahallaan tee asioita turhan hankaliksi.”

Mutta silti.
”Isälläni on kuitenkin oma perhe Algeriassa.”

Manna aloitti musiikkiopiston piano- ja laulutunnit heti Suomeen muutettuaan. Myöhemmin hän rahoitti opintonsa mallintöillä.
”Olen kohdannut pientä tytöttelyä, mutta musta tuntuu, etteivät kaikki edes tajua tekevänsä sitä.”

Mannan mielestä häntä on kohdeltu reilusti verrattuna moniin muihin, mutta ei hän pidä kehuja itsestäänselvyyksinä. Sisterin aikaan kriitikot eivät kumartaneet – eivät ainakaan yhtä syvään kuin myöhemmin.
”Aikaisemmin olen ollut tosi herkkä. Mitä enemmän oppii arvostamaan itseään, sitä vähemmälle huomiolle jättää satunnaisten ihmisten tökkäisyt. En sitten tiedä, mitä tapahtuu, kun seuraavan kerran joudun arvostelun kohteeksi.”

Muusikkoa on verrattu milloin Cat Poweriin, milloin Nicoon, Kate Bushiin tai Bat For Lashesiin.
”Mua ei lähtökohtaisesti kiehdo trendikkyys musiikissa. Se on yhtä tyhjää kuin stailattu ihminen, jolla ei ole omaa tyyliä.”

Popmaailma on ulkomusiikillinen maailma. On kirjoitettu yhdennäköisyydestä tyyli-ikoneihin Charlotte Gainsbourgiin ja Patti Smithiin, korpinmustista hiuksista ja tyrmäävästä tyylistä.
”Muoti ei kiinnosta, mutta estetiikka kiehtoo. Nautin kauneudesta. Saatan ihailla tyylipuhtaita kokonaisuuksia, vaikka ne olisivatkin vieraita itselle.”

Pienikokoinen. Korkeat koivet. Suuret, tummat silmät. Laulu erittäin melodista ja monimuotoista. Laulurastaan ku­vaus sopii myös Mannaan.

Mannan nimi koreilee arvostetun Coda-agentuurin artistikatraassa. Yhtiö on Englannin suurimpia alallaan. Doug Smith kauppaa Mannan ohella muun muassa The Herbaliseria,­ Camera Obscuraa ja viimevuotista Mercury Music Prize -voittajaa Speech Debelleä. Manna onkin soittanut Musen faneille ja esiintynyt NME-lehden kiertueella.
”Olen siellä, koska keikkamyyjä tykkää musiikistani. En sen takia, että tienaisin hänelle miljoonia.”

Eikä Smith ole ainoa. Lakimies löysi Mannan Myspacen kautta, agentti puolestaan bongasi artistin pieneltä klubikeikalta Lontoon Camdenissa, missä oli paikalla noin 30 muuta kuulijaa.

”Manageria tai lakimiestä ei haeta. Raaka totuus on, että heidän tulee lähestyä artistia eikä toisinpäin.”
Eivätkä he lähesty, elleivät innostu kuulemastaan.

Mannaa lähestytään. Lokakuussa julkaistava kolmas levy tullaan nauhoittamaan osittain Los Angelesissa Alain Johanneksen hovissa. Muun muassa Queens of the Stone Age-, Arctic Monkeys- ja PJ Harvey -yhteyksistä tunnettu tuottaja sattui kuulemaan Mannan demoja – ja innostui.
”Vierastan tilannetta, jossa tuottaja on auktoriteetti. Tuottajasuhteet voivat olla myös aivan jumalaisia. Jos löytyy ihminen, jonka taiteelliset näkemykset yhtyvät omiini, se vie asioita uusille tasoille. Kun puhun soundeista, joita kuulen päässäni, tuottajan pitäisi pystyä kääntämään se nappulakielelle.”

Äärikehuttu kakkoslevy tehtiin yhdessä Joensuu 1685 -yhtyeen Mikko Joensuun, Mannan läheisen, kanssa.
”Hän on ihminen, jonka haluan ehdottomasti pitää mukana. Meillä on yhteinen kieli.”

Ulkomaankiertueet, managerit, lakimiehet, agentuurit ja nimituottajat kuulostavat kovin hienoilta. Manna pelkää antavansa vaikutelman leveilijästä. Pröystäily kun ei Suomeen sovi.

Pikemmin hän vaikuttaa vilpittömältä kertoessaan, kuinka hienolta tuntuu työskennellä ihailemiensa ihmisten kanssa. Teininä hän kuunteli Smashing Pumpkinsia ja ­Holea, viime vuonna hän kiersi molemmissa bassoa soittaneen Melissa auf der Maurin kanssa. Alain Johannes puolestaan on ollut mukana monella levytyksellä, joista Manna on tykännyt.
”Yhtäkkiä saan tehdä tasavertaisesti siinä samalla tasolla. Tällaiset jutut ovat henkilökohtaisia huippuja. Koen, että tämä on jo nyt tosi suurta elämässäni. On kauhean kannustavaa huomata, kuinka pieni maailma loppujen lopuksi on.”

Jos Suomessa tekee englanninkielistä indierockia, joutuu väistämättä marginaaliin. Manna ei kuitenkaan ole valmis tinkimään taiteestaan saavuttaakseen kaupallista menestystä. Mieluummin hän tinkii elintasosta.
”Tiesin kyllä, mihin ryhdyin. En voisi tehdä suosion kasvattamiseksi musiikkia, joka ei ole taiteellisesti sitä mitä haluan.”

Usein ulkomaanseikkailut tulevat kalliiksi Mannaa suuremmillekin nimille. Sanomattakin on selvää, että valtavirran ulkopuolella freelance-muusikko ei nauti edes säännöllisen epäsäännöllisiä kuukausituloja.
”Mitä enemmän teet levyjä, sitä helpommaksi eläminen tulee. Siltä vuodelta, jolloin olet keikkaillut, täytyy säästää sille vuodelle, kun teet levyä. Se, että tekee mitä haluaa, on sen arvoista”, Manna sanoo.
”Välillä se määrä työtä, mitä teen, ei kohtaa palkkaa, jota saan. Koskaan tilanne ei ole ollut niin huono, että lopettaminen olisi käynyt mielessä. Mua on kohdeltu aika hyvin.”

Suurelta jännittäjältä esiintyminen vaatii paljon. Juuri ennen lavalle nousemista olo on sietämätön.
”En pysty puhumaan kenelläkään, mä vaan tiuskin. Näen pelkästään katastrofeja ympärilläni. Mielestäni kaikki voi mennä päin helvettiä, tekniikasta ihmisten reaktioihin. Jos on ollut taukoa keikkailussa, niin jännitän tosi paljon.”
Ulkopuolinen ei sitä huomaa.
”Olen saanut siedätyshoitoa keikkailemalla ahkerasti. Ennen jännityksen katoaminen vaati kaksi biisiä, sitten yhden ja nyt se katoaa heti lavalle astuessa.”

Keikka-arvioissa Mannaa on kuvailtu sekä kainoksi että julkeaksi.
”Arkena sitä antaa itsestään siivun erilaisissa tilanteissa. Keikalla kaikki tunteet tulevat esille.”
Keikan jälkeen hän on joko ”ekstaasissa” tai ”raivoissaan”. Välimuotoja ei ole.
”En ymmärrä, kun ihmiset sanovat, että anna itsellesi armoa tai että nuo ovat asioita, jotka vain sinä huomaat. Se on ihan sama! Jos mä huomaan, niin se riittää. Olen itselleni aika vaikea.”
Entä muille?
”Muille… helpompi.”

Puoli viikkoa haastattelun jälkeen Manna päivittää Facebook-statuksensa.
”How surreal can life be? Recording my album in Hollywood next May!? And with the most talented and inspiring producer too. I`m one lucky gal!”

Mannan uusi single julkaistaan toukokuussa.

Kuka?

Muusikko Manna eli Mariam Jäntti, 34, on julkaissut levyt Sister (2007) ja Songs of Hope and Desire (2009). Hän on näytellyt muun muassa Tahdon asia -tv-sarjassa sekä Käenpesä– ja Suden vuosi -elokuvissa.

Himottaa
”Mummoloma. Voisin vain syödä ja maata auringossa.”

Kaduttaa
”Pahat sanat. Kiihdytysvauhtini on huolestuttava. Menen hyvin no­peasti närkästyksestä sokeaan raivoon ja silloin sanon pahasti. Sanat satuttaa ja jää elämään. On rajoja, joiden jälkeen ei voi enää sanoa, etten tarkoittanut sitä.”

Kyrpii
”Etten aina tunnista rakentavan ja tuhoavan itsekritiikin rajaa. Tällä hetkellä kamppailen sanojen kanssa, mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä. Sanat on kuin basso: ne huomaa vasta, kun ne puuttuu – tai jos ne on tosi hyvät. Vertaus on vähän hassu, sillä olen itsekin esiintynyt ilman bassoa.”

Sanat Marko Ylitalo
Kuva Teemu Granström