17. helmikuuta 2011
Teksti:

Vuosaaressa sijaitsevassa ostoskeskus Columbuksessa keskipäivä valuu kohti iltapäivää. Käytävillä käyskentelee niitä, joilla on aikaa. Eläkeläiset köpöttelevät tarjousten perässä. Vanhempi pariskunta vain istuu ja seuraa katseellaan ohi meneviä ihmisiä. Kävelysauvat nojaavat penkkiä vasten.
Kun kello käy kohti kahta, unelias tunnelma rikkoutuu ja keskipenkillä istuvat eläkeläiset saavat tehdä tilaa koulusta päässeille tai viimeisiltä tunneilta lintsaaville peruskoululaisille. Suurin osa heistä on poikia. Ja monella näistä pojista on edessään kriittiset hetket.
Tänäkin keväänä peruskouluista valmistuu kolmisen tuhatta opiskelijaa, jotka jäävät yhteishaussa kokonaan ilman opiskelupaikkaa. Enemmistö heistä on poikia. Miehet myös keskeyttävät peruskoulun jälkeiset opintonsa naisia useammin, ja nuorisotyöttömyys koettelee heitä selvästi naisia ankarammin. 15-24-vuotiaiden miesten työttömyys oli viime joulukuussa 22,9 prosenttia, kun samanikäisten naisten on 15,3 prosenttia. Miksi pojilla menee huonosti?

Tylsä koulu

Ostoskeskuksessa joukko poikia on linnoittautunut kampaamon eteen.
”Ei me tehdä mitään. Ollaan vaan”, kertoo Samir A, 16.
Samir on tullut koulun jälkeen tapaamaan kavereitaan. Vieressä Mikko M, 15, ja Samuel V, 17, rämähtävät nauruun. Myöhemmin selviää, että Mikko lintsaa parhaillaan musiikintunnilta, Samuel on vasta herännyt. Hän jätti autoalan opinnot ammattikoulussa kolmisen kuukautta sitten kesken. Ala tuntui oikealta, mutta opiskelu liian kontrolloidulta ja tiukalta.
”Se oli perseestä koko mesta. Maikat oli tosi nihkeitä. Meni hermot kun en päässyt tunnille sisään, jos olin minuutinkin myöhässä. Sit vaan lähin menee ja otin eropaperit”, Samuel kertoo.
Ystävät myhäilevät vieressä. Kaikki ovat sitä mieltä, että opetukseen ei vain jaksa keskittyä.
”Koulussa ei meinaa jaksaa käydä. Siellä on tylsää, pitää vaan istua ja kuunnella. Kaikki menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”, Mikko kuvaa.
Miksi näin on, pojat eivät osaa kertoa. Tosin he ovat myös siinä iässä, ettei tunteille löydy, no – sanoja. Niitä korvaavat virneet, naurunremakka tai kirosanat. Ehkä on liikaa hälyä, ja luokkakoot ovat liian suuret, joku heistä ehdottaa.
”Päivät ovat liian pitkiä, herätys liian aikainen ja vapaa-aikaa liian vähän”, summaa Samir.

Kauppakeskuksessa tavataan ystäviä ja oleskellaan, kertoivat Samir A. (vas.), Mikko M. ja Samuel V.

Laiska kapina

Nykypolvien piti saada kaikki helpolla. Meidän sukupolviemme ei ole tarvinnut lähteä keskenkasvuisena sotaan, ei kyntää peltoa tai herätä kukonlaulun aikaan lypsämään. Eikä varsinkaan tarvitse kerjätä ruokaa tai jatkaa kahvia korvikkeella. Meillä on oma huone ja iPhonet ja Wiit ja muut vempaimet ennen kuin ehdimme oppia kunnolla lukemaan. Kun koulunkäynti ramasee, äiti kantaa kaupasta käsi vääränä energiajuomaa.
”Vaikka ennen oli raskasta, olipa se sitten nälkä tai muuta, sama tilanne oli kaikilla ja kaikki tiesivät, miten rehkitään. Elämä oli tavallaan selkeämpää. Minusta elämä näyttää poikien kannalta nykyään kaiken kaikkiaan hankalammalta. Kun tietää kaiken lisäksi minkälaisessa tunnetilassa murrosiässä eletään”, sanoo Helsingin yliopiston psykologian yliopistonlehtori Niina Komsi.
”Maailma näyttäytyy nykyisin vaikeasti hahmotettavana. Suunnittele siinä sitten tulevaisuutta. Rupeaisinko isona yhdyskuntateknikoksi -mikä ihme se on? On paljon kaikkea kummallista. On paljon helpompi lähteä kavereiden kanssa mestoille.”
Tytöt kärsivät poikia useammin syömishäiriöistä ja masennuksesta. Erilaiset tavat purkaa ahdistusta voivat johtua osin siitä, että tyttöjen itsesäätely kehittyy poikia varhaisemmin. Nuorten miesten yleisin kuolinsyy tosin on itsemurha. WHO:n tilastojen mukaan suomalaiset nuoret miehet tekivät viime vuosikymmenen puolella viidenneksi eniten itsemurhia maailmassa.
Poikien vetelehtiminen on myös kapinaa.
”Kundeihin suhtaudutaankin niin, että nämä riiviöt on nyt pantava kuriin ja miettimään tulevaisuutta mokomat. Pojat näkevät sen, ja se herättää tietysti vastarintaa. Niin sen pitääkin siinä iässä.”
Urhean, miehisen raatajan mallia ei enää ole tarjolla. Komsi kysyy, miten pojat voisivat tulla ihailluiksi.
”Poikiin asennoidutaan helposti niin että heiltä odotetaan mokaa. Että `voisitko jättää mokan tänään tekemättä`. Kyllä pojat sen huomaavat.”, hän sanoo.
”Ihan hyviä miehiä niistä kasvaa silloin, kun joku uskoo heihin. Ei kukaan päätä, että haluanpa tehdä elämäni onnettomaksi. Ihminen ei tee sellaista valintaa. Pitää miettiä, miksi pojat reagoivat niin kuin reagoivat.”

Viina vie

Reppuselkäiset ovat vähitellen korvanneet eläkeläiset kauppakeskuksen käytävillä lähes kokonaan. Ovensuihin muodostuu poikien tupakkarinkejä. Joku tuttu käy heittämässä yläfemmat, ja myös Samir ja Samuel suuntaavat koettamaan onneaan tupakkaostoksilla.
Kaupan edessä sätkää käärivä Antti R, 15, ja Sampo T, 15, arvelevat, että heidän kouluporukassaan on muutamia nuoria, joilla ehkä on vaara pudota kelkasta.
”Meidän koulussa suurin osa niistä, joilla menee huonommin, on poikia”, Antti kertoo.
Ongelmat johtuvat heidän mukaansa motivaation puutteesta. Ei vaan jaksa, ja vanhemmat saattavat olla sitä mieltä, että on nuoren oma asia, miten koulun hoitaa.
”Niistä suurimmalla osalla vanhemmat eivät ole töissä tai ne juo”, Sampo kertoo.
Hänen mukaansa Columbuksessa hengailee nuoria miehiä, joilla koulut ovat jääneet kokonaan kesken.
”Ne ovat vanhempia, parikymppisiä. Osa on välillä duunissa, osa ei ollenkaan. Ne vaan oleskelee täällä, odottaa että saa tukirahat ja viikonloppuna juo.”
Niin kuin Kimi, 22, ja Mika, 22.
Muutaman metrin päässä penkistä, jolla Antti ja Sampo istuvat, nainen yhteisvastuukeräyslippaan kanssa kiittää nuorta lahjoittajaa. Apteekin nurkalla maleksiva Kimi on pudottanut senttinsä lippaaseen.
”Mihin tää menee?” hän kysyy.
”Nuorten hyväksi”, kuuluu vastaus.
Ahavoituneille kasvoille leviää hymy. Kun paikalle saapuu toinen nuori mies heilutellen kolmen vartin Leijona-pulloa, hymy syvenee.
Kimi ja Mika ovat keskeyttäneet opinnot ammattikoulussa. Molemmat ovat tällä hetkellä työttömiä. Ja molemmilla heistä on ongelmia alkoholin kanssa, Kimillä myös muita päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja rötöstaustaa.
Mika kertoo yrittäneensä opiskella kolmea eri alaa.
”Ekassa ammattikoulussa viina vei mennessään. Kun pääsin siitä vähemmälle, aloin miettiä että miks mä istun täällä. Siellä on liikaa teo­riaa, tsiigataan vaan kun joku kirjoittaa taululle. En mä jaksanut. Pitäis saada tehdä enemmän, muuten siihen vaan kyllästyy. Tekemällä oppii enemmän”, hän sanoo.
Seiskalla ja kasilla mies jaksoi vielä opiskella, mutta ysillä alkoi mennä metsään. Viimeisenä keväänä alkoi bisse maistua ja koulu jäi lähes kokonaan.
”Kävin hakemassa vaan todistuksen ja lähdin takaisin keittoamaan. Mulla on se ongelma, että alkoholi on iso osa elämää.”
Kimi kertoo, ettei hän jaksanut koulussa keskittyä, mutta kävi armeijan kertausharjoituksineen läpi. Sen jälkeen homma lähti lapasesta. Molemmilla on takanaan rikkonainen lapsuus. Vanhemmat ovat tehneet välillä pätkätöitä, välillä nostaneet toimeentulotukea.
”Olihan mulla kotona vapaat kädet. Kun minä en saanut muualla huomiota, hain sitä koulussa riehumalla. Minä olin niin sanottu B-poika. Sisko kävi kunnialla koulut läpi, minut päihteet veivät. Olen ollut katkaisussa niin monta kertaa, etten muista itekään”, Kimi kertoo.

Yhdeksäsluokkalaiset Aarne S. (vas.) ja LAuri P. voittivat hedelmäpelistä kahdeksan euroa. Pojat aikovat lukioon.

Perintönä köyhyys

Nuorisotutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Tommi Hoikkala huomauttaa, että kaikilla miehillä ei suinkaan mene huonosti.
”Ei keskimääräistä miestä ole olemassakaan”, Hoikkala sanoo.
Huono-osaisuus ja ongelmat kasautuvat samoille ihmisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tammikuussa julkaisemassa tutkimuksessa todettiin, että köyhyys periytyy Suomessa yhä selvemmin. Pitkässä seurantatutkimuksessa tutkittiin vuonna 1987 syntyneiden ikäluokkaa. Tulokset hätkähdyttivät. Selvisi, että yli viisi vuotta toimeentulotukea saaneiden vanhempien lapsista peräti 70 prosenttia saa toimeentulotukea. Mitä kauemmin vanhemmat olivat saaneet toimeentulotukea, sitä enemmän heidän lapsensa söivät psyykelääkkeitä, joutuvat huostaanotetuiksi ja tekevät rikoksia.
Pojat kuitenkin joutuvat vaikeuksiin tyttöjä useammin. Pojista viidesosalla, melkein 21 prosentilla, ei ollut peruskoulun päättymisen jälkeen mitään tutkintoa. Tytöillä vastaava luku oli 16 prosenttia. Jonkinlainen rötösmerkintä oli 38 prosentilla pojista ja 13 prosentilla tytöistä. Luvut tuntuvat älyttömän suurilta.
”Mukana on hyvin lieviäkin rötöksiä, kuten näpistyksiä”, THL:n tutkija Reija Paananen muistuttaa. Koska peruskoulun päättymisestä oli tutkimuksen teon aikaan kulunut 5-6 vuotta, on myös todennäköistä, että osa ilman tutkintoa jääneistä suorittaa sellaisen vielä myöhemmin.
Paanasen mukaan tilastoissa näkyvät leikkaukset, joita lastensuojeluun ja ennaltaehkäiseviin palveluihin kohdistettiin lama-aikana.
”Tutkimusaikana tuli 1990-luvun lama. Sen aikana ja jälkeen kouluterveydenhuollon ja lastenneuvoloiden palveluita vähennettiin todella paljon. Tuntuu siltä, että kun siitä puolesta on nipistetty runsaasti, joudutaan entistä enemmän turvautumaan korjaaviin palveluihin”, hän sanoo.
THL:n tutkimus piirtää ruman kuvan suomalaisen köyhyyden periytymisestä ja hyvinvointivaltion rapautumisesta. Silti täytyy kysyä: miksi juuri pojat?

Naiset ohittavat

Onko vika koulussa? Suomalainen peruskoulu niittää kehuja maailmalla hyvien PISA-tulosten vuoksi, mutta arvostelijoiden mielestä se syrjii poikia ja suosii tyttöjen tapaa opiskella. Naisten koulutustaso paranee Suomessa selvästi enemmän kuin miesten. Vuonna 2007 yli 50-vuo­tiaat miehet olivat naisia paremmin koulutettuja, mutta mitä nuoremmista on kyse, sitä isompi on naisten osuus korkeakoulutetuista. Vuonna 2009 naiset suorittivat 62 prosenttia uusista yliopistotutkinnoista.
Tutkimusprofessori Tommi Hoikkala kävi viime vuonna seitsemän kuukautta ysiluokkaa hämeenlinnalaisessa koulussa kollegansa Petri Pajun kanssa. Ysiluokka oli keski-ikäisille miehille yllättävän raskas koettelemus. Hoikkala ei suoraan niele ajatusta, että koulu suosisi erityisesti tyttöjä.
”Koulussa oli monenlaisia jakolinjoja. Sukupuoli on tietysti yksi sellainen, ja jossain määrin pojat ovat toki ovat tyttöjä enemmän käytännöllisesti suuntautuneita. Mutta ei sukupuoli ratkaisevasti määrännyt, oliko oppilas kiinnostunut koulusta. Joskus kuulee ehdotuksia poika- ja tyttökouluihin palaamisesta, mutta ne eivät oikein ole tätä päivää. ”
Kauppakeskus Columbukseen kerääntyneiden poikien mielestä koulu ei suosi tyttöjä, vaikka heidän mielestään on selvää, että tytöt selviävät koulusta poikia paremmin. Jostain syystä keskittyminen vain on vaikeaa eikä koulu huvita.
Vaikka peruskoulussa olevat ystävät kaipaavat vapaa-aikaa, Samuel on alkanut tuskailla vapautensa kanssa.
”Alkuun se oli siistiä, nyt on alkanut tympiä istua vaan himassa. Katon leffoja ja odotan että kaverit pääsee koulusta”, hän kertoo.
Valkeinen on alkanut haikailla takaisin koulun penkille. Hän kertoo hakevansa kevään yhteishaussa toiseen kouluun. 7,6:n keskiarvolla koulu luultavasti myös löytyy.
Yhteishakujen kanssa pähkäilevät myös Samir ja Mikko. Samir hakee lukioon, koska ei tiedä mitä muuta tekisi.
”7,3:n keskiarvolla pääsee juuri ja juuri Vuosaaren lukioon”, hän sanoo.
Mikon suunnitelmat ovat auki.
”Se on just hyvä kysymys, että mitä mä haluaisin tehdä.”
Poika on yrittänyt tsempata nostaakseen kuuden keskiarvoaan, mutta heikolta näyttää.
”En ole siihen tyytyväinen. Haluaisin että se olis sellainen, että olisi enemmän valinnanvaraa.”
Mikko päättääkin lähteä kouluun viimeiselle tunnille. Samir ja Samuel suuntaavat salille.

Paperit on oltava

Poikien kannalta iso ongelma on, että ilman koulutusta ei nykyään pääse pitkälle.
”Moni suurten ikäluokkien kundi lähti jo 13-vuotiaana kansankoulun jälkeen töihin. Nykyään ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa on vaikea löytää pysyvää työtä”, Tommi Hoikkala sanoo.
Edes hanttihommia ei enää ole juuri tarjolla, jos ei ole papereita ja muodollista pätevyyttä. Vuonna 1987 ilman ammatillista koulutusta oli kaikista työssäkäyvistä 30 prosenttia, mutta nykyään luku on 17 prosenttia. Koulutusvaatimukset myös kiristyvät kaiken aikaa.
Ratkaisevan tärkeää myöhemmälle ammattiuralle ovat tutkimusten perusteella nimenomaan peruskoulun jälkeiset valinnat. Myöhemmin korjausliikettä on vaikea tehdä.
Itäkeskuksen TE-keskuksen ammatinvalintapsykologi Jani Lehdon pakeille tulee usein ysiluokkalaisia, joiden tulevaisuuden suunnitelmat ovat hakusessa. Useimmiten heidät lähettää koulu.
”Meille tulevat haastavimmat tapaukset, joiden ohjaamiseen koulussa ei ole resursseja”, Lehto sanoo.
Enemmistö heistä on poikia.
”Osa keskeyttää ammatilliset opinnot. Jos koulussa ei ole viihtynyt aiemminkaan, se ei välttämättä innosta amiksessakaan. On tylsää ja vaaditaan kaikkea, pitää lukea matikkaa ja äidinkieltä”, Lehto kuvaa.
Motivaatiota ei paranna, että yhteishaussa on sanktioiden uhalla pakko hakea moneen paikkaan keväällä ja syksyllä. Jos ykkösvaihtoehto jää hilkun päähän, opinnot kakkospaikassa jäävät helposti kesken.
”Ajatus taustalla on ihan hyvä ja kaunis, mutta järjestelmä on iso ja jäykkä. Kaikille se ei sovi.”

Välillä käydään tupakalla.

Siistiä duunia

Yrittävätkö pojat edes kunnolla?
Työtä he ainakin ovat valmiita tekemään. Suomalaisia on sanottu työhulluksi kansaksi, ja tutkimusten valossa se pitää yhä paikkansa. Nuorista 18-29-vuotiaista palkansaajista vain kahdeksan prosenttia sanoi vuonna 2009, ettei tekisi lainkaan työtä, jos siihen ei olisi taloudellista pakkoa. Aiemmin luku oli 11 prosenttia. Myös nuorisobarometrin perusteella nuoret tahtovat töitä.
Haaveet eivät aina ole realistisia.
”Halutaan tehdä coolia työtä, jota tarvitsee tehdä vähän ja josta saa hyvää palkkaa. Toki useilla on realistisiakin toiveita”, ammatinvalintapsykologi Jani Lehto kuvailee. Media-ala on monen listalla.
Columbukseen kokoontuneiden poikien ongelma tuntuu olevan pikemminkin se, etteivät he tiedä, mitä tahtoisivat tehdä. Yksi pojista vitsailee haluavansa isona Hjallis Harkimoksi.
Leijona-pullon hankkineen Mikan työttömyysputki saattaa keväällä vihdoin loppua. Hän toivoo aloittavansa asvalttihommissa. Tuttavan kautta saatu työtarjous tuli tarpeeseen ja liennyttää turhautuneisuutta.
”Se on parempaa kuin tyhjän päällä oleminen – käppäillä täällä ilman mitään tekemistä. Tai sit se on sitä, että menee Alkoon ja ostaa viinaa, kun ei ole mitään muutakaan. Otan minkä tahansa työn vastaan, kunhan saa elämään jonkinlaisen rytmin.”
Ehkä juuri mahdollisesta muutoksesta johtuen hänen tulevaisuudenodotuksensa ovat Kimiä korkeammalla. Mika odottaa pääsevänsä tulevaisuudessa työelämään kiinni, ja mies toivoo myös perhettä.
Kimi sen sijaan kokee olevansa täysin ulkopuolinen. Hänellä ei ole enää mitään haaveita, eikä hän tiedä, mitä elämältään tahtoisi.
”Haaveita ei ole, koska niihin on moni kuollut.”
Miehen äänessä häivähtää surumielisyys. Ehkä sitä peitelläkseen hän kiirehtii kertomaan lähitulevaisuuden suunnitelmista.
”Nyt mennään kämpille, juodaan tämä ja katsotaan sitten huomista uudestaan.”

Kimin ja Mikan nimet on muutettu.

Lähteet: Nuoret miehet työelämään -raportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2009. Etsivä työparitoiminta, opetusministeriön nuorisoyksikön raportti 2008. Ei paikoillanne, vaan valmiit hep! Opetusministeriön selvitys 2010. Tuula Uusitalo: Nuorten itsemurhat Suomessa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 2:2007.

Ann-Mari Huhtanen ja Maria Manner, teksti
Teemu Granström, kuvat