25. toukokuuta 2007
Teksti:

Kauppojen hieronta

Viime vuoden vaihteessa keikkamarkkinoilla alkoi kuulua huhuja, että Metallica tekee kiertueen Euroopassa. Eri maiden promoottorit alkoivat heti lähetellä tarjouksia Metallican organisaatiolle.
”Diilin tekeminen on meille se työläin ja haastavin osuus koko projektissa, tietysti itse keikkapäivän lisäksi”, Welldonen pääpromoottori Risto Juvonen kertoo.
Bändejä on perinteisesti ollut vaikea saada esiintymään Helsinkiin. Syynä on ollut mikäs muu kuin Suomen syrjäinen sijainti. Nykyään monet artistit kuitenkin matkaavat Suomen kautta Venäjän uusrikkaiden markkinoille. Näin tekee myös Metallica.
Vaikka lippujen hinnat ovat kohonneet, ne menevät nyt ennätysvauhtia kaupaksi. Lippujen hinnasta leijonanosan vie artistin pyytämä palkkio. Metallican kaltaisen huippubändin stadionkonserttien kohdalla sopimuksen summat pyörivät miljoonissa.
Promoottori ehdottaa usein maksimihintaa, jonka yli ei mennä.
”Joskus näitä ehdotuksia kuunnellaan, joskus taas ei”, Juvonen selvittää.

Markkinointi ja myynti

Kun konsertti on lyöty lukkoon, promoottori suunnittelee mainosmateriaalit. Samalla luodaan markkinointisuunnitelma, joka hyväksytetään bändillä. Bändiorganisaation kanssa sovitaan myös esimerkiksi lipunmyynnin rajoituksista. Liput laitetaan myyntiin kuukausia ennen keikkapäivää. Metallican konsertin lipunmyynti rajoitettiin kuuteen lippuun asiakasta kohti. Rajoituksesta huolimatta Metallican keikka teki ennätyksen myyntinopeudessa. 45 000 lippua myytiin loppuun 45 minuutissa.

Tuotanto

Tuotantomanagerit suunnittelevat ja neuvottelevat konsertin tuotantopuolen eli kaiken sen, mikä vaikuttaa konsertin mutkattomaan sujumiseen. Bändin ja yleisön turvallisuus ja viihtyminen suunnitellaan hyvin yksityiskohtaisesti. Welldonella on töissä 30 henkeä, jotka kaikki osallistuvat keikkaprojekteihin vaihtelevin painotuksin.
Tuotantomanagerit ottavat selvää, millaista bänditekniikkaa konsertissa tarvitaan. He hankkivat oikeanlaisen valo- ja äänitekniikan. Myös sellaiset yleisön kannalta välttämättömät seikat kuten parkkeeraus, tarjoilut ja lisävessojen määrä suunnitellaan hyvissä ajoin. Stadionille palkataan vanhojen yhteistyökumppanien kautta satoja järjestyksenvalvojia, kantajia ja muuta henkilökuntaa, kaikkiaan 400-500.
Sana turvallisuus toistuu jatkuvasti Risto Juvosen puheessa. 45 000 katsojalle luodaan erityinen pelastautumissuunnitelma – kaiken varalle. Turvallisuussuunnitelma hyväksytetään sekä bändillä että viranomaisilla.

Päivä ennen h-hetkeä

Sadat ihmiset rakentavat lavaa sekä virittävät ja testaavat tekniikkaa.
Isoilla bändeillä kuten Metallicalla on mukanaan oma tiimi, joka käsittää noin sata henkeä. Heidän joukossaan on lavan eri osien rakentamisen ammattilaisia, jotka ohjastavat Suomesta keikkapalkalla rekrytoituja kantajia. Heistä ne, jotka osallistuvat myös lavan purkamiseen, ehtivät myös katsoa osia itse keikasta.
Metallican oma organisaatio vastaa ääni- ja valosuunnittelusta, bändin turvatoimista ja tarjoilusta.
Koska kyseessä ei ole tällä kertaa suuren luokan maailmankiertue vaan lyhyempi Euroo pan-turnee, Metallica ei saavu Helsinkiin suunnattoman rekkakavalkadin saattelemana Rolling Stonesin tapaan. Suurin osa tekniikasta tuotetaan paikallisesti, mikä merkitsee promoottorille suurempaa työmäärää. Toisaalta Metallica on bändi, joka ei lavarekvisiitalla diivaile. Metallica ei ole esittänyt mitään poikkeuksellisia toiveita tai vaatimuksia. Heille riittää peruslava ja toimiva valo- ja äänitekniikka.

Show time

Keikkaillan aikana kulisseissa lasketaan kulut ja tulot. Promoottori valvoo myös tilaisuuden kulkua, esimerkiksi turvallisuutta ja äänenvoimakkuutta. Sallittua desibelirajaa ei saa ylittää.
Keikkailtana ajoitus on kaikki kaikessa. Kymmenettuhannet ihmiset on saatava parissa tunnissa sisään. Pääesiintyjän on määrä aloittaa minuutilleen oikeaan aikaan. Jo pelkkä rankka vesisade voi sotkea aikataulun pahasti.
Juvosella on huonoja muistoja Metallican viime stadionkonsertista kesältä 2004.
”Konserttiyleisö toi helvetisti viinapulloja mukanaan. Kun niitä ei sitten saanutkaan viedä sisälle, jonossa alkoi hirvittävä juominen, ja sisääntulo viivästyi huomattavasti. Jonon hännillä alkoi olla todella vihaista yleisöä, joka joutui jonottamaan liian pitkään. Lopulta koko illan ohjelma myöhästyi.”

Kotiin nukkumaan

Keikan jälkeen bändi poistuu stadionilta nopeasti. Myös yleisö pyritään saamaan ulos mahdollisimman nopeasti, jotta purkutyöt voidaan aloittaa.
Rekat täytetään jälleen yksi kerrallaan. Stadion ja sen ympäristö pyritään saamaan siivottua keikan jälkeisen päivän iltaan mennessä. Entä mitä promoottori tekee, kun suurkeikka on kunnialla ohi?
”Ei siinä vaiheessa tee hirveästi mieli lähteä baariin juhlimaan. Mennään nukkumaan ja aletaan seuraavana päivänä järjestää uutta keikkaa”, Juvonen kertoo.

Metallica (+ HIM + Apocalyptica) Olympiastadionilla 15.7. Portit aukeavat klo 17. Loppuunmyyty.

Kirsi Jääskeläinen