06. toukokuuta 2005
Teksti:

Siis tuo on niin tyypillinen helsinkiläisen käsitys. Tuollainen näkemys keskustasta jonkinlaisena maanviljelijäpuolueena oli ajankohtainen ehkä 1970-luvulla.”
Mari Kiviniemi kuulostaa kiihtyneeltä ensimmäistä kertaa koko haastattelun aikana. Kysymys, miksi hänen kaltaisensa, Helsingissä asuva, 36-vuotias koulutettu uusperheen äiti kokee kaikista puolueista omakseen juuri keskustan, ei selvästi ole mieleen . ”Keskustaa yritetään jatkuvasti sovittaa kamalan ahtaaseen muottiin. Ei siellä ammattia tai asuinpaikkaa kysytä.”
Kiviniemelle itselleen keskustalaisuus tuli kuitenkin perinteisintä reittiä: suoraan vanhemmilta. Ensimmäiseen todelliseen koitokseensa hän yritti jo koulupenkiltä. 19-vuotias abiturientti pyrki presidentinvaaleissa Paavo Väyrysen valitsijamieheksi.
Kiviniemi otti kampanjansa tosissaan. Hän piti koulun ohessa vaalitilaisuuksia ja tapasi äänestäjiä.
”Kirjoitin puheita oppitunneilla, ja kaveri vieressä korjasi niitä puhtaaksi.”
Vielä ei kuitenkaan ollut Kiviniemen aika: häntä ei valittu.

Lukion jälkeen Kiviniemi lähti opiskelemaan kansantaloustiedettä Helsingin yliopistoon, josta hänen agronomi-vanhempansa olivat valmistuneet. Kiviniemi kokeili siipiään myös opiskelijapolitiikassa. Avoimesti sitoutuneella ei ollut helppoa.
”Värin tunnustamista katsottiin silloin pahasti. Näennäisesti sitoutumattomia pidettiin paljon luotettavampina, vaikka monet heistä olivat pohjimmiltaan aivan yhtä sitoutuneita.”
Omienkin keskellä Kiviniemi törmäsi ennakkoluuloihin. Keskustaopiskelijoiden pääsihteeriä ei 1991 valittu keskustanuorten puheenjohtajaksi, koska tämä kannatti jo silloin Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Myöhemmin häntä kuitenkin kyseltiin Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen. Kiviniemi kieltäytyi, sillä nurkan takana siinsi jo isompi tavoite: vuoden 1995 eduskuntavaalit. Sitä ennen piti valmistua.
Aikataulu oli tiukka. Kiviniemen patenttien taloudellisia vaikutuksia käsitellyt gradu hyväksyttiin loppusyksystä 1994 arvosanalla magna. Sitten alkoi kiihkeä kampanjointi. Vuoden 1995 alussa Kiviniemi palasi kotiseudulleen hankkimaan äänestäjiä kokopäiväisesti. Kampanja oli menestys.
”Kyllä sen arvaa, kun on menossa läpi. Helmikuun puolivälissä lopetin Hesarin työpaikkailmoitusten lukemisen.”
Aavistus osui kohdalleen. 9 308 ääntä riitti kansanedustajan paikkaan.

”Keskusta voitti hallituksen pikkujoulut rinnan mitalla”, julisti Ilta-Sanomien otsikko joulukuussa 1996. Sen taustalla oli edellisissä vaaleissa kovasti naisistuneen keskustan eduskuntaryhmän pikkujoulujen ohjelmanumero. Puolueen naiskansanedustajat pilkkasivat miesedustajia näiden sovinistisista heitoista.
Kunniansa sai kuulla esimerkiksi Aapo Saari, jonka kerrottiin ihmetelleen tilannetta jossa joutui kiittämään naista – yleensä naiset kun kiittelivät häntä.
Anneli Jäätteenmäen, Maria Kaisa Aulan ja Anu Vehviläisen seurassa ilkamointiin osallistui myös Kiviniemi. Hänelle tällainen esiintulo oli kuitenkin selvä poikkeus.
Iltapäivälehdissä häntä on nähty harvoin.
”En koskaan ole pitänyt itseäni minään naispuolisena Seppo Kääriäisenä, tai muuna kovasti kansaan karismallaan vetoavana tyyppinä. Enemmän minä olen tällainen asiapoliitikko.”
Tämä näkyy myös Kiviniemen kirjoittamien kolumnien otsikoista. Parannuksia omaishoitoon. Perhepolitiikan epäkohtia. Uusi yritystukilaki.
Kepeä kirjoittelu omista kuulumisista ei kuulu hänen tyyliinsä.
Esiintyessään Mari Kiviniemi on korostetun asiallinen. Suosikkikirjakseen hän kertoo Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, mielisäveltäjiä ovat Sibelius ja Tsaikovski. Työhuoneet sekä valtioneuvoston kansliassa että eduskunnassa ovat korostetun karuja. Ainoaksi valopilkuksi nousevat oveen läntätyt post-it laput, joilla on Kiviniemen lasten tekemiä piirustuksia. Niiden vieressä roikkuu paperi, jolla varoitetaan muita siitä, että lapset leikkivät piilosta käytävällä.
”Laitoin sen oven ulkopuolelle yhtenä sunnuntaina, kun oli pakko käydä täällä lasten kanssa.”

Millä Kiviniemi sitten erottuu muista?
Keskustan omassa joukossa suhtautumalla korostetun myönteisesti Euroopan unioniin. 90-luvun puolivälissä hän ajoi Suomen liittymistä unioniin vastoin keskustan valtavirtaa. Yhteisvaluutta euroon liittymistä koskevassa äänestyksessä hän tosin painoi ei-nappia ryhmän mukana.
”Se oli kyllä vähän vaikea pala niellä. Olen tyytyväinen että hävisimme.”
Toinen asia, josta Kiviniemi muistetaan, on ydinvoiman vastustaminen.
Ennen viidennen ydinvoimalan rakennuspäätöstä hän kirjoitti moneen otteeseen ydinvoimaa vastustavia puheenvuoroja. Päätöksen jälkeen ne kuitenkin loppuivat. Miksi?
”En halua leimautua yhden asian ihmiseksi.” Silti päätös viidennestä ydinvoimalasta harmittaa.
”Minusta siinä tehtiin vakava virhe. Nyt kun portit on avattu, on aika vaikeaa enää kieltäytyä, kun voimaloita halutaan edelleen lisää.”
Mutta entä teollisuuden laskelmat ydinvoiman edullisuudesta? Eikö kansantaloustieteilijä ymmärtänyt patruunoiden ahdinkoa?
”Laskelmia voi tehdä niin monilla aikajänteillä ja muuttujilla. Ydinvoiman kaltaisia asioita ei pitäisi päättää muutaman vuoden talousnäkymien perusteella.”

Kaksi ensimmäistä kauttaan eduskunnassa Kiviniemi edusti oppositiota. Perhepäivähoidontuen leikkausten kaltaiset ikävät päätökset menivät läpi ilman, että Kiviniemi pystyi niihin vaikuttamaan. Silti hän sanoo oppositioajan sopineen hänelle mainiosti.
”Jos ollaan rehellisiä, niin eihän opposition rivikansanedustajana kovin rankkaa ole”, hän huomauttaa.
Aikaa jäi perheen perustamiselle. Kiviniemellä on lapsi molemmilta oppositiokausilta. Lisäksi perheeseen kuuluu Kiviniemen mainosalalla työskentelevän miehen poika, joka käy lukiota Helsingissä.
Ihan helppoa ei perheen ja työn yhdistäminen silti ollut oppositiossakaan. Pienten lasten kanssa omaa aikaa on jäänyt niukasti.
”Viime vuosina on ollut vaikeaa vastata kysymykseen siitä mitä harrastan”, Kiviniemi sanoo ja naurahtaa.
”Elokuviin ehdimme miehen kanssa ehkä kerran vuodessa. Onneksi ovat sentään dvd:t.”
Myös aktiivinen soittoharrastus on jäänyt joululaulujen säestämiseksi pianolla ja lapsen kuskaamiseksi soittotunneille.
Kiireestä huolimatta Kiviniemi ei ymmärrä ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäen (kesk.) raskauden myötä ilmestyneitä kirjoituksia, joissa lapsen hankkimisen epäiltiin merkitsevän nuorelle naispoliitikolle luopumista valtahaaveista. Hänen mielestään tekstit olivat lähinnä säälittäviä.
”Kyllä ihmetyttää millä vuosisadalla näin kirjoittelevat elävät.”

Kiviniemeä itseään pienten lasten ja vaativien tehtävien yhdistäminen ei hirvittänyt. Kun keskusta vuonna 2003 pääsi viimein hallitukseen, lähti hän täysillä tavoittelemaan ministerinsalkkua.
Yrityksestä seurasi kuitenkin Kiviniemen uran pahin takaisku.
”Oli aivan kamalaa jäädä viime metreillä rannalle”, hän sanoo.
”Mutta politiikassa pitää osata varautua myös tappioihin.”
Kiviniemen jäämisen salkutta tulkittiin yleisesti johtuneen lähinnä tarjokkaiden määrästä. Vähemmälle huomiolle jäi se, että Kiviniemi kannatti keskustan sisällä pikemminkin edellisen puheenjohtajan Esko Ahon kuin pääministeriksi nousseen Anneli Jäätteenmäen linjaa. Itse hän luonnehtii pohjanmaalaisena olevansa pikemmin oikealla kuin vasemmalla.
Punamultaa kotoisampana hallituspohjana hän pitäisi keskustan ja kokoomuksen yhteishallitusta, jota hän ei kuitenkaan suostu kutsumaan porvariyhteistyöksi.
”Ihan kamala sana. Eihän meillä Suomessa edes ole todellista porvaristoa.” Hallitusyhteistyön SDP:n kanssa Kiviniemi sanoo silti sujuneen yllättävän hyvin.
”Vaikka kyllähän toisenlainen hallituspohja antaisi hengittää hieman vapaammin.”

Lapsista voi poliittisella uralla olla myös hyötyä. Ainakin toisten lapsista. Tämän sai huomata myös Kiviniemi, kun häntä pyydettiin kansanedustajan toimensa ohella äitiyslomittamaan pääministerin talouspoliittista neuvonantajaa Maria Kaisa Aulaa.
Marraskuussa loppuvalle pestille on lehdistössä povattu vieläkin hienompaa jatkopätkää, kun ministeri Paula Lehtomäki jää äitiyslomalle.
Kiviniemi itse ei kuitenkaan halua lähteä spekuloimaan asialla, joten jatketaan neuvonantajan tehtävistä.
Kiviniemi kertoo puolipäiväisesti hoitamansa toimen olevan juuri sellaista, jollaiseen hän nuorena haaveili joskus pääsevänsä.
”En koskaan ajatellut itseäni niinkään poliitikkona, vaan pikemminkin taustavaikuttajana ja asiantuntijana.”
Toisin kuitenkin kävi. Kiviniemen luottamustoimien lista on vakuuttava: kansanedustajan tehtävän lisäksi viime vuonna helsinkiläistynyt Kiviniemi on kaupunginvaltuutettu ja keskustan varapuheenjohtaja. Lisäksi hän istuu Sitran hallintoneuvostossa ja Uudenmaan liiton valtuustossa.
Siipikarjatilalta kotoisin olevaa Kiviniemeä on helppo pitää poliittisen broilerin prototyyppinä. Koulunpenkiltä likipitäen suoraan eduskuntaan nousseen Kiviniemen ”oikeat työt” ovat jääneet opiskeluaikaisiin kesätöihin ja koulun ohessa hoidettuun pianonsoiton opetukseen. Ketä tällainen henkilö edustaa?
”Minä edustan tietenkin heitä, jotka minua äänestivät”, Kiviniemi vastaa heti. Hän pitää broileripohdintaa outona.
”Ellen olisi päässyt eduskuntaan kymmenen vuotta sitten, olin ajatellut työskennellä tutkijana ja yrittää neljän vuoden päästä uudelleen. En ymmärrä, miten ihmeessä se olisi pätevöittänyt minua enemmän kuin lainsäädäntötyö?”

Juha Merimaa
kuvat Minna Kurjenluoma