Laulakaa. Kak-kak-kaa. Kaikki mukaan. Kak-kak-kaa. Kovempaa! Pää-pää-pää! Kiitos riittää.
Otin teidät lukijatkin mukaan luomistapahtumaan, joten teidän oli mahdollista prosessoida omaa espoolaissituaatiotanne, psykometabolismianne ja kertakäyttöseksualisuuttanne luovuuden hetkemme aikana.
Samalla tavalla kaikessa kulttuurissa sisältö syvenee potentiaalisesti, kun teoksia tehdään yleisön ehdotusten mukaan, yleisön kanssa tai parhaimmillaan niin, että yleisö ottaa kynän käteen ja piirtää yhdessä sen vihapuhekartan taidemuseon yleisögalleriaan.
Kun teatterilavalle raahataan joku järvenpääläiskatsoja hölmiintyneeksi hahmoksi, improvisaatiohenkinen näytelmä onnistuu sekä oivaltavasti käsittelemään todellisuuden ja tarinan suhdetta sekä nuolaisemaan syvältä katsomon kaikkien tätien ja setien paskaista persettä.
Okei. Okei. Kai se on taiteilijankin välillä hyvä vilkaista harvalukuista yleisöään.
Mutta kun tässä maassa on turha yrittää mitään, koska suurta osaa suomalaisista ei oikeastaan saisi edes päästää kulttuuritapahtumiin. Nuoren maan kouliintumattomat asukkaat kysyvät kysymyksiä, jotka oikeissa kulttuurivaltioissa on käyty läpi jo 1900-luvun alkupuolella. Voiko abstrakti olla taidetta? Miksi taiteellinen sananvapaus on tärkeimpiä arvojamme? Miksi se, että ei aivan ymmärrä, on ihana eikä raivostuttava olotila?
Satunnaista suomalaiskatsojaa taide pelottaa, koska se paljastaa hänen kyvyttömyytensä kohdata mitään käsitteellistä. Hän menee lukkoon, kun kuva ei esitä, kertosäettä ei kuulu, talo ei näytä talolta, eikä tarina kunnolla ala. Suomalaiskatsojalle kaikki hyvä on tuttua, erityisesti Tuntematon.
Italialaisia käännöksiä esittävä iskelmälaulaja on täällä tuhat kertaa arvostetumpi taiteilija kuin oman tekniikkansa uskomattomaan huippuun kehittänyt tanssija tai maalari.
Tylsien näyttelyiden Suomen ennätyksiä viime vuodet tavoitellut Helsingin taidemuseon Tennispalatsi yrittää nyt saada edes muutaman tuhat kävijää museoonsa uudella taktiikalla. Tennarilaiset ovat laittaneet esille Gallen-Kallelaa ja asetelleet julisteeseen töröttämään tissit. Täydellinen yhdistelmä tässä maassa!
Oli suuri saavutus Ateneumilta, että museo sai suomalaiset innostumaan Picasson puolihaasteellisesta taiteesta tuoreeltaan, alle vuosisata teosten maalaamisesta. Näyttelyn menestys osoitti, että täällä tunnetaan edes vähän velvollisuutta taiteen kohtaamiseen, intohimot värähtivät hitusen. Hyvä!
Hyvä me! Taputtakaa käsiänne ja sanokaa jee. Taputtakaa käsiänne ja sanokaa jee.
Tero Kartastenpää
