Kansallinen oikeusjärjestelmä perustuu shariaan. Sananvapautta rajoitetaan tiukasti. Alaikäisiä tuomitaan kuolemaan ja teloitetaan. Vankeja kidutetaan, tuhansia ihmisiä pidetään pidätettyinä ilman oikeudenkäyntiä. Vähemmistöjä vainotaan. Muiden uskontojen kuin puhdasoppisen islamin julkinen harjoittaminen on kielletty. Naiset on suljettu lähes täysin yhteiskunnallisen ja poliittisen elämän ulkopuolelle. Tällaiseen maahan suuntautuu Helsingin yliopiston ensimmäinen koulutusvientihanke.
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen koulutusvientihanke Saudi-Arabian Al-Imam Muhammad Ibn Saudin islamilaiseen yliopistoon käynnistyy kuun vaihteessa. Yliopistolla ei tällä hetkellä ole ohjeita siitä, minkälaisiin maihin se myy koulutusta. Koulutusvientiasia on päässyt yllättämään: hankkeet ovat käynnissä ennen kuin pelisäännöistä on sovittu. Tällä hetkellä päätöksen voi tehdä esimerkiksi laitoksen johtaja, eikä hänelläkään ole ohjenuoraa, johon turvautua.
Usein koulutus edistää tasa-arvoa, ja voidaan toivoa, että se myös demokratisoi maata. Toisaalta se myös pönkittää olemassa olevaa systeemiä ja pahimmillaan ajaa kansalaisia yhä syvempään kurjuuteen. Teemmekö yhteistyötä myös Pohjois-Korean kanssa? Voiko Iraniin myydä ydinfysiikkakoulutusta? Haluammeko opettaa kiinalaisia rakentamaan tehokkaampia verkonvalvontatyökaluja? Ohjeita ei ole.
Yhteiskuntavastuun strategiatyöryhmässä asiasta on avattu keskustelu, kertoo ryhmän jäsen Jussi Pakkasvirta. Hänen mukaansa on pohdittava paitsi sitä, minne koulutusta viedään, myös sitä, millaista koulutusta viedään.
”Gender Studies -opintopaketti Saudi-Arabiaan voisi olla hyvä idea”, Pakkasvirta sanoo.
Rajanveto ei ole helppoa. Pohjois-Korea on selvä pahisvaltio, mutta miten toimitaan vaikkapa Kiinan kanssa? Koulutusvientihanke on poliittinen päätös ja sitä pitää tarkastella sellaisena.
”Jossain on tehtävä ensimmäinen kauppa, ei me voida valita asiakkaitamme”, sanoo koulutusvientiprojektin johtaja Olavi Mertanen. Paitsi että voimme, ja meidän pitää.
Maria Pettersson
