Suomalaisia poliitikkoja on opetettu puhumaan.
Kuntavaalien alla opittiin, että hyvään puheeseen mahtuu kolme asiaa. Se ei kenties ole täysin totta, mutta nuoret poliitikot puolueesta riippumatta toistelivat, millainen kolmen sanan jono on heidän unelmiensa kaupunki (”Oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja ekologinen Helsinki!”), laativat kolmen kohdan muutoslistoja (”Lisää pyöräteitä, halvempi asuminen, autoton keskusta!”) ja esittelivät itsensä kolmella adjektiivilla (”Nuori, rohkea, positiivinen!”).
Europarlamenttivaaleissa alkoi äänestäjän etunimen ryöstöviljely, josta nyt eduskuntavaalien alla on tullut sietämättömän yleistä. Erityisesti nuoret ehdokkaat ovat ryhtyneet nimittelemään. Tähän tapaan:
”Hauska tavata sut, Maria!”
”Tosi kiva, että pääsit, Maria, tulemaan.”
”Tosi hyvää viikonloppua sulle, Maria!”
”Mä haluaisin puhua sun kanssa, Maria, vähän meidän puolueen ohjelmasta.”
Yhdysvalloista matkittu tyyli kuulostaa suomeksi teennäiseltä ja pöljältä. Lisäksi se on tungettelevaa. Eiväthän suomalaiset käytä edes puolisonsa etunimeä päivittäin.
Älä siis enää hoe nimeäni, Laura. Tietääkseni emme ole tehneet sinunkauppoja, Lassi. Vedäpä käteen, Oskari.
Maria Pettersson
