Kun Korinna Korsström-Magga saapui Kutturan kylään ensimmäistä kertaa 1980-luvulla, hän kaipasi horisonttia. Metsä jatkui silmänkantamattomiin. Siihen totuttautuminen vei aikaa nuorelta aikuiselta, joka oli kasvanut rannikolla.
Kuttura sijaitsee Inarin kunnassa, saamelaisten kotiseutualueella Saamenmaalla. Sitä reunustaa lännessä ja pohjoisessa Hammastunturin erämaa-alue. Paristakymmenestä asukkaasta suurin osa on saamelaisia.
Korsström-Magga ei itse ole saamelainen, vaan hänet toi kylään saamelainen poronhoitaja, josta tuli hänen aviomiehensä. Kun hän ensimmäistä kertaa saapui kylään, sinne ei kulkenut tietä. Kuttura yhdistyi tieverkkoon vasta 1990-luvun puolivälissä, kun vieressä virtaavan Ivalojoen yli rakennettiin silta.
Siitä lähtien kylään on vienyt yksi tie, Kutturantie. Vaikka Hammastunturi ei ole perinteinen luonnonsuojelualue, alueella ei ole kaivoksia tai yleisiä teitä, ja niiden perustamiseen tarvitaan valtioneuvoston lupa. Porot ovat saaneet laiduntaa laajalla alueella, jollaisten määrä vähenee jatkuvasti.
Nyt Kutturaan kuitenkin halutaan uusi tie, joka halkaisisi erämaan kahtia. Vaikka perusteluja tieyhteydelle on esitetty niukasti, näyttää siltä, että sellainen on myös tulossa. Tietä vaatii nimittäin Puolustusvoimat.
Puolustusvoimista on tullut uusi keskeinen maankäyttäjä Pohjois-Suomessa, jossa kilpailu tilasta on ollut jo ennestään kovaa. Se tarvitsee maata harjoitustoimintaan sekä tukikohtien ja varastoalueiden laajentamiseen.
Sitä Puolustusvoimat ei suoraan kerro, miksi se tarvitsee uuden tien Kutturaan. Pääesikunnan lausunnon mukaan tie on tärkeä sotilaallisesta näkökulmasta. Se on ollut riittävä peruste Lapin liitolle, joka hyväksyi Kutturantien pidennyksen sisältävän liikennestrategiansa viime vuoden joulukuussa. Tiestä on tarkoitus tehdä selvitys vuoteen 2036 mennessä ja rakentaa se vuoteen 2050 mennessä.
Ylioppilaslehti lähetti Puolustusvoimille haastattelupyynnön, johon pääesikunnan mediapalvelu vastasi sähköpostitse. Vastauksen saaminen kesti lähes kahdeksan viikkoa, ja viesti sisälsi lopulta vastauksia kysymyksiin, joita Ylioppilaslehti ei ollut kysynyt. Keskeisin anti kuitenkin oli, ettei Puolustusvoimat ota julkisesti kantaa yksittäisten väylien rooliin puolustusvalmisteluissa.
”Yleisesti voidaan todeta, että varautumisessa pyritään huolehtimaan siitä, että Suomella on käytössään riittävät ja vaihtoehtoiset kulkuyhteydet kaikissa turvallisuustilanteissa. Kyse on koko maan puolustuksesta ja sen uskottavasta ylläpitämisestä”, viestissä sanotaan.
Mediapalvelu ei kerro, ketkä kysymyksiin vastasivat, mutta viestin mukaan he työskentelevät pääesikunnan koulutus- ja logistiikkaosastoilla.
”Sotilaalliseen voimaan ja varautumiseen liittyvät hankkeet esitetään vailla vaihtoehtoja.”
On tyypillistä, että sotilaallisista hankkeista ei käydä etukäteen juurikaan avointa keskustelua. Lapin yliopiston tutkijan Laura Junka-Aikion mukaan se on yksi merkki militarisaatiosta, jossa sotilaallisen vallan ja instituutioiden arvostus kasvaa. Niistä tulee arkipäiväisiä asioita ja niiden rooli yhteiskunnassa korostuu. Muutos on tapahtunut Suomessa etenkin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan keväällä 2022 ja Suomi liittyi Natoon.
”Sotilaalliseen voimaan ja varautumiseen liittyvät hankkeet esitetään vailla vaihtoehtoja ja sellaisina asioina, että näitä on nyt vain pakko tehdä”, Junka-Aikio kuvailee.
Kutturalaiset ovat paikanneet Puolustusvoimien vähäsanaisuutta omilla teorioillaan. Osa on epäillyt, että vaikka tiehanketta perustellaan sotilaallisilla syillä, oikeasti halutaan edistää matkailua. Uusi itä-länsi-yhteys lyhentäisi Kittilän ja Saariselän matkailukeskusten välistä matkaa reilusti.
Junka-Aikio kuitenkin arvelee, että tällä kertaa kyse todella on sotilaallisesta tarpeesta. Hän uskoo, että tarve Kutturantielle liittyy suurempaan infrastruktuurikokonaisuuteen, jolla pyritään mahdollistamaan liikkuminen poikkeusoloissa Pohjois-Norjan ja Pohjois-Suomen alueilla.
Tähän kokonaisuuteen liittyy tiehankkeiden ohella suunnitelmia uusista rautatieyhteyksistä. Suomen raideleveys halutaan yhteensopivaksi Ruotsin ratojen kanssa, minkä lisäksi Lappiin on suunniteltu Tunturirataa, joka yhdistäisi Rovaniemen, Kemijärven, Sodankylän, Kittilän ja Kolarin Ruotsin rataverkkoon.
Pohjoiseen on siis tunkua. Silti militarisaatio etenee Junka-Aikion mukaan Pohjois-Suomessa perustuen niin kutsuttuun tyhjän maan harhaan: aluetta kuvataan maanpuolustuskeskustelussa ei-kenenkään-maana, jolla tilaa kyllä riittää. Todellisuudessa tilaa usein viedään saamelaisten perinteisiltä elinkeinoilta.
”Täällä pohjoisessa maankäyttökonfliktit ovat hyvin keskeinen poliittisia, sosiaalisia ja kulttuurisia suhteita määrittävä asia”, Junka-Aikio toteaa.
Hänen laatimansa tuoreen selvityksen mukaan Puolustusvoimilla ei ole yhteistä käytäntöä siitä, miten saamelaisten kanssa tulisi toimia. Silloin paikallisten ja saamelaisten äänet jäävät helposti sivuun ja saamelaisille kuuluvat oikeudet huomioimatta.
Kun Kutturantietä taittaa autolla, ajoittain aukeaa näkymä, joka auttaa käsittämään alueen kokoa. Valtionmetsä jatkuu ja jatkuu, ja välillä maisemaa halkoo jokin Ivalojoen sivuhaaroista. Alueella etsitään edelleen kultaa, ja metsään on jemmattu talveksi kullankaivuussa käytettäviä koneita.
Lähin ruokakauppa, bensapumppu ja baari sijaitsevat Saariselällä noin 50 kilometrin ajomatkan päässä. Huonolla kelillä tien savinen maa muuttuu petollisen liukkaaksi mudaksi, ja kylään pääsemiseen valtatieltä saattaa kulua tuntikin.
Itse kylän läpi ajaa muutamassa minuutissa.
Korinna Korsström-Maggan kotitalon lähellä kasvaa puita, joista roikkuu luppotuppoja. Se kertoo ympäröivän luonnon puhtaudesta: luppo ei kasva, jos ilmassa on liikaa saasteita.
Kuistin lähellä makaa heikkokuntoinen nuori poro, joka nostaa ajoittain päätään. Korsström-Magga kertoo, että se löytyi metsästä nälkiintyneenä ja että sen on täytynyt eksyä emostaan hyvin nuorena. Eläinlääkäri on arvioinut, että kuntoutumisessa kestää noin kolme kuukautta.
Kesyyntynyt Skierri taas on täysikasvuinen uros ja uteliasta sorttia. Skierri on kasvanut pihapiirissä, koska sen emä hylkäsi sen viikon ikäisenä. Nuorempana nokkela poro pääsi välillä jopa livahtamaan ovesta ja juoksenteli sisällä talossa, Korsström-Magga kertoo.
Poronhoito on saamelaisille elämäntapa ja elinkeino. Kutturaa ympäröivässä Hammastunturin erämaassa sijaitsee paljon porojen laidunalueita, ja talvella poroilla on koskemattomia lumialueita, joilla liikkua.
Korsström-Maggan mukaan poronhoito määrittää Kutturassa paikallisten elämää. Siitä saadaan puheenaiheet ja ystävät ja sen ympärillä muodostuvat perheet. Poronhoidosta saadaan tuloja, ruokaa ja materiaaleja perinteisiin käsitöihin. Lisäksi se ylläpitää saamen kieltä, tietoa ja perinteitä.
”Porot ja saamelaiset ovat kulkeneet yhdessä alusta alkaen. Se on vyyhti, jota ei pysty purkamaan. Jos poroista joutuu luopumaan, se on hirveän iso asia, vaikka se olisikin rahareikä ja tuo välillä huolta”, hän sanoo.
Poronhoidon tulevaisuus huolettaa pohjoisessa. Elinympäristö muuttuu vauhdilla, kun ilmastonmuutos tuo vuosi vuodelta leudompia talvia ja kuivempia kesiä. Poroja pitää ruokkia jatkuvasti enemmän, ja monille poronhoito ei ole enää kannattavaa.
Luonnonvarakeskuksen tekemän laskelman mukaan porotalousyritykset jäivät poronhoitovuonna 2022–2023 tappiolle keskimäärin 5 990 euroa.
Alkuperäiskansana saamelaisilla on lailla suojeltuja oikeuksia perinteisten elinkeinojensa harjoittamiseen. Silti poronhoitajat joutuvat jatkuvasti kiistelemään maankäytöstä Metsähallituksen, muiden metsänomistajien, kaivosteollisuuden, matkailun ja energiateollisuuden kanssa. Ja Puolustusvoimien.
Ne eivät tiedä asioista hevon helvettiä, tiivistää eräs paikallinen.
Korsström-Magga uskoo, että jos Puolustusvoimien vaatima tie toteutuu, lisääntyvä liikenne Kutturan läheisyydessä toisi luontoon levottomuutta ja vaikeuttaisi poronhoitoa entisestään. Hänen mukaansa esimerkiksi metsästäjien ja koirien liikkuminen alueella syksyisin häiritsisi porojen rykimää eli kiima-aikaa. Autot myös aiheuttaisivat todennäköisesti enemmän porovahinkoja kuin nykyään ja poroja pitäisi ruokkia tuhdimmin, koska ehyitä laitumia olisi vähemmän.
Myös Kuttura muuttuisi. Korsström-Magga tietää sen kokemuksesta: kun Kutturaan tuli tie 90-luvulla, elämä helpottui, mutta tunnelma ei ollut entisensä. Kylästä tuli ykskaks osa muuta maailmaa. Paikalliset elävät tiiviissä yhteydessä luonnon kanssa, ja elämää määrittävät erämaan rauha, hiljaisuus ja eristyneisyys.
Nyt Kutturasta tulisi läpikulkukylä. Se muuttaisi Korsström-Maggan mukaan kaiken.
”Se, mitä tämä kylä on edustanut saamelaisena kulttuuriperintökohteena, häviäisi kokonaan.”
Kuten monesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella, myös Kutturassa ajatellaan, että päätöksiä tehdään usein etelästä käsin ilman kunnollista ymmärrystä paikallisesta elämästä. Ne eivät tiedä asioista hevon helvettiä, tiivistää eräs paikallinen.
Korinna Korsström-Maggan mukaan moni kutturalainen ajattelee, ettei asioihin pysty vaikuttamaan.
”Tiehanke luo ahdistusta ja surua, niin kuin olisimme jo menettäneet jotain. Kylällä on lohduton olo, että ’ei tälle mahda mitään’”, hän sanoo.
Hän itse ei haluaisi alistua tilanteeseen. Siksi hän oli mukana perustamassa adressia, jossa vaadittiin Kutturan tiehankkeen perumista. Verkkoadressi keräsi kuukaudessa yli 5 000 allekirjoitusta ennen kuin liikennestrategiasta päätettiin Lapin liiton hallituksen kokouksessa viime vuoden joulukuussa.
Korsström-Magga esitteli kokouksessa videopuhelun välityksellä paikallisten vetoomuksen tiehankkeen perumiseksi. Hänen mukaansa useimmat Lapin liiton hallituksen poliitikot selailivat puhelimiaan eivätkä juuri osoittaneet kuuntelemisen merkkejä.
Puolustusvoimat sai tahtonsa läpi.
Korsström-Magga sanoo ajatelleensa ennen, että poliitikot ovat tehtävissään auttamassa ihmisiä. Nykyään he ovat hänen mielestään vain tuottamassa harmia, kinastelevat keskenään ja puhuvat toisilleen rumasti.
”Ja kaiken yläpuolella on Puolustusvoimat, jolla on oikeus olla hiljaa ja perustelematta. Siitä pitäisi olla todella huolissaan.”
Ihmisten pitäisi hyväksyä se, että kaikkia maanpuolustukseen liittyviä tietoja ei voida kertoa julkisesti, sanoo Lapin liiton suunnittelujohtajana toiminut Paula Qvick. Hän harmittelee, että luottamus viranomaisiin on heikentynyt viime vuosina.
Qvick irtisanoutui Lapin liitolta pian haastattelun jälkeen. Hän kertoi Ylen haastattelussa kesäkuun alussa, että syynä oli työn kiireisyys, mikä johtui siitä, että Lapin liitolla on töissä vain viisi kaavoitusta hoitavaa aluesuunnittelijaa. Qvick oli kokoomuksen ehdokkaana kevään kuntavaaleissa Kuopiossa.
Suunnittelujohtajana kesän ajan sijaistanut Lapin liiton kaavoituspäällikkö Juha Piisilä kertoi Ylioppilaslehdelle elokuun lopulla, että Kutturantien pidennyksen Natura-arviointi on käynnissä ja tavoitteena on, että arviointi valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Qvickin mukaan Kutturantien hankkeessa on kyse suuresta kokonaisuudesta. Olemassa olevat tieyhteydet eivät hänen mukaansa riittäisi Puolustusvoimien ja liittolaisten poikkeusolojen tavarankuljetuksiin ja evakuointeihin. Tietä ei Qvickin mukaan ole suunniteltu matkailun tarpeisiin eikä alueelle ole suunniteltu panostuksia matkailuun.
”Viesti on selkeä. Infrastruktuurin kehittäminen on kriittistä kansallisen turvallisuuden kannalta vähän laajemmallakin alueella”, hän sanoo.
”Me uskomme Puolustusvoimiin ja valtion aluehallintoon. Jos siellä on sellaisia asioita, joita he eivät pysty kansallisen turvallisuuden takia sanomaan, niin me uskomme viranomaisia siinä, että tämä asia on kriittinen ja piste.”
Qvick sanoo, ettei ymmärrä paikallisten huolta siitä, että kylän luonne tulisi läpikulkuyhteyden myötä muuttumaan. Heti perään hän lisää, että huolet ovat ymmärrettäviä, mutta hän uskoo silti tien hyötyjen olevan haittoja suuremmat. Lisäksi kaavoituksessa pyritään hänen mukaansa selvittämään ja lievittämään mahdollisia haittavaikutuksia.
”Minä tulen muualta, olen ollut neljä vuotta Lapissa. Minun mielestäni tämä on aika selkeästi ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä tämä asia. Muualla Suomessa oltaisiin iloisia siitä, että saadaan yhdistettyä nämä alueet toisiinsa.”
Haastattelun loppupuolella Qvick ottaa puheeksi militarisaation. Hän sanoo määrittävänsä militarisaation liittyvän sotilasjohtoiseen valtioon, jossa hallitsee juntta. Siksi demokraattisessa Suomessa ei Qvickin mukaan pitäisi puhua militarisaatiosta.
Hänen mukaansa infrastruktuurihankkeissa on kyse siitä, että niillä suojataan Suomen kykyä ehkäistä ilmastonmuutosta, huolehtia taloudesta ja maan hyvinvoinnista. Silloin kaikki voivat joutua tekemään uhrauksia.
”Siihen pitäisi olla kansallisen turvallisuuden näkökulmasta myös saamelaisten kotiseutualueella valmiudet.”
”Nämä vahingot olisi pystytty estämään sen sijaan, että tullaan ylimielisesti sillä asenteella, että tehdään, mitä tykätään.”
Saamelaiskäräjälain mukaan viranomaisten täytyy neuvotella saamelaisten edustajien kanssa, jos heidän toimintansa voi aiheuttaa saamelaisalueella merkittävää haittaa. Tätä kutsutaan neuvotteluvelvoitteeksi.
Saamelaiskäräjien puheenjohtajan sijainen Tuomas Aslak Juuso sanoo, että Kutturantien neuvottelut eivät toteutuneet. Laura Junka-Aikion laatiman selvityksen mukaan asiasta kyllä pidettiin kokous marraskuussa, mutta koska Lapin liitto ei ollut valmis muuttamaan kantaansa, kokous ei vaikuttanut liikennestrategian lopputulokseen.
”Tällaisesta pitäisi olla tehtynä saamelaiskulttuurin vaikutusarviointi ennen kuin tehdään päätöksiä. Meillä on lainsäädännössä velvoitteita saamelaisten perusoikeuksista ihan perustuslaissa asti”, Juuso sanoo.
Ongelmista huolimatta yhteistyö Lapin liiton kanssa toimii Juuson mukaan yleisesti ottaen hyvin. Huonompiakin käytäntöjä löytyy. Esimerkiksi Puolustusvoimilta.
Kun Suomi päätti liittyä Natoon, saamelaiskäräjien kanssa ei neuvoteltu jäsenyydestä. Näin ei tehty myöskään, kun Yhdysvaltojen kanssa solmittiin DCA-sopimus, joka myönsi Yhdysvaltojen joukoille pääsyn 15 sotilasalueelle ja mahdollisti amerikkalaisten aseiden ja tarvikkeiden varastoinnin Suomen maaperällä. Näistä alueista yksi sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella Ivalossa.
Kun Puolustusvoimat suunnittelee ja toteuttaa sotaharjoituksia saamelaisten kotiseutualueella, neuvotteluvelvoite ei toteudu, Juuso sanoo.
Näin kävi hänen mukaansa esimerkiksi Naton Nordic Response 24 -harjoituksessa, joka järjestettiin viime keväänä. Hän sanoo, ettei Puolustusvoimat neuvotellut ennen harjoitusta saamelaiskäräjien eikä Käsivarren paliskunnan kanssa, vaikka harjoitustoimintaa oli sen alueella.
”Ne ovat vakavia puutteita ja näyttävät ylimielisyydeltä armeijan toimesta.”
Juuson kokemus yhteistyöstä Puolustusvoimien kanssa poikkeaa siitä, mitä pääesikunnan mediapalvelun Ylioppilaslehdelle välittämässä viestissä sanotaan. Sähköpostin mukaan armeija harjoittelee pääasiassa omilla alueillaan ja harjoitusten suunnittelun aikana käydään keskustelua paikallisten toimijoiden kanssa, jotta mahdolliset ristiriidat voidaan tunnistaa.
Viestin mukaan myös maankäyttöön ja ympäristönsuojeluun liittyviä lakeja ja määräyksiä noudatetaan ja mahdollisia vahinkoja korvataan.
”Tällä hetkellä ei ole tunnistettu, että tämä toimintamalli muuttaisi poronhoidon edellytyksiä nykyisestä”, viestissä sanotaan.
Nordic Response 24 aiheutti kuitenkin suuria haittoja poronhoidolle, Juuso sanoo. Lumi pakkautui talvilaitumilla, kun sotilaat olivat kulkeneet ja majoittuneet niiden päällä. Maansiirtokoneet olivat vahingoittaneet jäkälämaita ja poroaitoja oli rikottu.
Juusoa turhauttaa erityisesti se, että vaihtoehtojakin olisi. Hänen mukaansa Norjan puolella oli sovittu puoli vuotta ennen samaa harjoitusta, missä harjoitusalueet ovat ja järjestetty asiat niin, ettei poronhoitoa tehty mahdottomaksi.
”Nämä vahingot olisi pystytty estämään sen sijaan, että tullaan ylimielisesti sillä asenteella, että tehdään, mitä tykätään.”
Juuson mukaan kyse ei ole siitä, ettei harjoituksia pitäisi järjestää saamelaisten kotiseutualueella lainkaan. Vaan siitä, ettei se aiheuttaisi kohtuutonta haittaa niille, jotka alueella jo ovat.
