Kun yhteiskunta kohtaa tragedian, kansalaiset haluavat selityksiä. Miksi 12-vuotias lapsi otti aseen kouluun ja ampui luokkatovereitaan?
Tavallisesti syitä etsitään mediasta. Vantaan kouluampumisen jälkeen lapsiasianvaltuutettu Elina Pekkarinen oli huolissaan lasten ja nuorten kuluttamasta väkivaltasisällöstä mediassa. Pekkarinen kommentoi huhtikuussa Ilta-Sanomille, että jos ihminen harjoittaa psyykettään sietämään toisen kärsimystä esimerkiksi väkivaltaisia elokuvia katsomalla, voi käydä niin, ettei katsominen enää tunnu miltään tai alkaa tuntua jopa hyvältä.
Pekkarisen mukaan psykologisissa testeissä on todettu, että toistuvasti pelien, elokuvien, televisiosarjojen tai sosiaalisen median väkivaltasisällölle altistuva lapsi käyttäytyy todennäköisemmin myös itse väkivaltaisesti.
Jos väkivaltaviihteen kuluttaminen lisää väkivaltaa, myös minusta ja monesta muusta olisi tullut kouluampujia.
Väkivaltasisällön vaikutus katsojaan on ikuisuusaihe, joka muistuttaa rapista (gangsta rap made me do it) ja hevistä (saatananpalvontaa) viime vuosikymmeninä käytyä keskustelua. Elokuvat ovat aiheuttaneet vähintään yhtä suurta moraalipaniikkia kuin musiikki.
Elokuvien vaikutuksista on oltu huolissaan siitä lähtien, kun elokuvasta tuli suuren yleisön viihdettä 1900-luvun alussa. Erityisesti pelättiin nuorison puolesta. Elokuvan ajateltiin toimivan mallina, joka alkaa ohjata ihmisten käyttäytymistä.
Historiasta löytyy useita esimerkkejä, joissa elokuvan on ajateltu inspiroineen tosielämän rikosta. Yksi kuuluisimmista tapahtui Yhdysvalloissa vuonna 1981, kun John Hinckley Jr. yritti salamurhata silloisen presidentin Ronald Reaganin. Presidentti jäi henkiin, mutta Valkoisen talon mediavastaava James Brady kuoli. Rikoksen jälkeen Hinckley Jr. kertoi halunneensa herättää näyttelijä Jodie Fosterin huomion. Miehellä oli pakkomielle Fosterista ja tämän tähdittämästä Taksikuski (1976) elokuvasta. Siinä Robert De Niron esittämä päähenkilö yrittää salamurhata presidentiksi pyrkivän senaattorin. Oikeudessa Hinckley Jr. todettiin syyntakeettomaksi.
1970-luvulla Yhdysvalloissa alkoi myös slasher-kauhun pitkä kultakausi. Genreä vauhditti John Carpenterin pienen budjetin Halloween (1978), josta tuli odottamaton hitti. Vanhempien ja konservatiivien lisäksi monet feministit paheksuivat nuorison uutta hupia. Useita väkivaltaelokuvia bännättiin ympäri maailman.
Vuonna 1987 Suomessa astui voimaan videolaki, joka kielsi K18-elokuvien levittämisen videokasetteina. Elokuvia leikattiin uusiksi, jotta niihin saatiin hyväksyttävä ikäraja. Taustalla oli huoli siitä, että väkivaltaviihde lisää nuorten väkivaltaa. Vuonna 2000 videolaki kumottiin, koska se oli ajastaan jäljessä: väkivaltaa esiintyi yhä enemmän niin videopeleissä kuin internetissä.
Audiovisuaalinen kulttuuri muovaa ihmisiä. Elokuvat voivat vaikuttaa maailmankuvaan, eikä niitä ole syyttä käytetty poliittisena propagandana. Katsojan ja elokuvan välistä suhdetta onkin tutkittu paljon.
Kysymys siitä, miten elokuva vaikuttaa on monimutkainen: vastaus riippuu tutkimusalasta ja -perinteestä. Helsingin yliopiston audiovisuaalisen kulttuurin professorin Ilona Hongiston mukaan yhdestä asiasta ollaan elokuvatutkimuksessa yhtä mieltä: elokuva ei heijasta sanomaansa katsojaan sellaisenaan.
”Ei voida ajatella, että elokuva taiteellisena tai kulttuurisena tuotteena muuttaa ihmiset pahoiksi, jos elokuvassa näytetään pahuutta”, Hongisto kertoo.
”Elokuvat, tv-sarjat, pelit ja sosiaalinen media rakentavat kukin erilaista suhdetta katsojaan.”
Some kannustaa samanmielisten yhteisöjen rakentamiseen, ruokkii shokeeraavaa sisältöä ja hämärtää faktan ja fiktion rajoja – hyvä tarina tai provosoiva sisältö on näkyvyyden tae.
Elokuvan genre sanelee katsojalle ehdot. Elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentin Jaakko Seppälän mukaan on tärkeää eritellä, millaisesta elokuvaväkivallasta puhutaan.
”Komedia tekee siitä hauskaa, toiminnassa väkivalta on ratkaisumalli ja kauhu ohjaa pelkäämään väkivaltaa”, hän sanoo.
Tilastojen perusteella väite siitä, että elokuvaväkivalta lisäisi väkivaltaisuutta ”ei voi kerta kaikkiaan pitää paikkansa”.
”Elokuvia tehdään nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan elokuvaväkivalta on muuttunut graafisemmaksi. Kun katsotaan pitkällä aikavälillä yhteiskunnassa esiintyvää väkivaltaa, se laskee kuin lehmän häntä”, Seppälä sanoo.
Suomessa väkivaltarikollisuus on ollut pitkään laskussa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan viime aikoina on kuitenkin havaittu vakavan väkivallan lisääntymistä. Sitä tekevät harvat nuoret, joille on usein kasautunut ongelmia, kuten päihderiippuvuutta.
On totta, että katsoja tavallaan tottuu ja turtuu, Seppälä sanoo. Siksi väkivaltaa on uudistettu kuvaamalla sitä graafisemmin. Pelkkä turtuminen saa tuskin hakemaan sävähdystä todellisuudesta.
Tiedetään, että lapsi ei pysty käsittelemään kokemuksiaan kuten aikuinen. Tutkimusten mukaan rajun väkivaltaviihteen näkeminen voi aiheuttaa lapsilla nukahtamisvaikeuksia, painajaisia ja pelkoja, joskus jopa aggressiivisuutta.
Elokuvilla selitettiin miesten väkivaltaista ja naisvihaista käytöstä todellisessa elämässä.
Katsoin ensimmäisen kauhuleffani, Halloween H20 -teinislasherin (1998), tyttökavereideni kanssa noin 10-vuotiaana. Jäimme heti koukkuun, halusimme lisää.
12-ikävuoteen mennessä kauhusaldomme oli kiitettävä. Ainakin kerran kaverini kiersi yksin kotiin jäätyään joka nurkan veitsi kädessä vakuuttuneena, että talossa oli murhaaja. Itse näin Michael Myersin valkoisen naamarin, kun suljin silmäni kylpyhuoneessa kasvoja pestessä. Kun en saanut unta, luettelin mielessäni lapsille ominaiseen ocd-tyyliin kaukaisia maita, joissa murhaaja voisi olla kotitaloni sijaan. Sain rauhan, kun pääsin Uuteen-Seelantiin.
Oli kiire aikuistua, oppia olemaan pelkäämättä. K16-leffat pönkittivät ajatusta pystyvyydestäni: en tarvitse paapomista, osaan ajatella itse!
Slasher-kauhun kohdeyleisön, nuorten miesten, ajateltiin 1970-luvun Yhdysvalloissa samastuvan sukupuolensa takia elokuvien murhaajamiehiin. Elokuvilla selitettiin miesten väkivaltaista ja naisvihaista käytöstä todellisessa elämässä.
Slasheriä analysoinut elokuvatutkija Carol J. Clover kyseenalaisti sukupuoleen perustuvan samastumisteorian. Hän havaitsi, että katsoja ohjataan samastumaan sukupuolestaan riippumatta elokuvan naispuoliseen selviytyjäsankariin, final girliin.
Kun todellisuudentaju on häiriintynyt esimerkiksi psyykkisen sairauden takia, voi elokuva toimia kimmokkeena väkivaltarikoksiin.
Lokakuussa 2022 Halloween-elokuvien naamariin ja mustaan haalariin pukeutunut 19-vuotias raahelaismies tappoi 17-vuotiaan pojan tämän kotitalon pihalla isolla veitsellä. Tekijän aikomuksena oli tappaa myös pojan perhe. Oikeus totesi miehen syyntakeettomaksi, mutta syylliseksi murhaan ja murhan yrityksiin. Rikosten esikuvana oli oikeuden mukaan Halloween-elokuvien sarjamurhaajahahmo. Tekijä kertoi katsoneensa elokuvat aiemmin sairaalassa, jossa hän oli psykiatrisessa hoidossa.
Tekivätkö Halloween-elokuvat hänestä murhaajan? Tavallaan, näennäisesti ainakin. Olivatko elokuvat syyllisiä siihen, että mies murhasi? Ei.
