Muutama vuosi sitten arkkitehti Seela Pentikäinen istui Sompasaunalla opiskelukaverinsa kanssa. Sauna sijaitsi vielä Kalasatamassa alkuperäisellä paikallaan, josta näkee Helsingin kaupunkisiluetin Katajanokalta Pohjoisrantaan: jäänmurtajat, terassit, purjeveneet ja vihertävän Tervasaaren. Arkkitehtiopiskelijat toivoivat, että Helsinki pysyisi tulevaisuudessa samanlaisena kuin silloin.
Pääkaupunkiseudun väkiluku kasvaa, ja uutta rakennetaan vauhdilla. Viime vuosi oli Helsingin muuttovoittoisin koko 2000-luvulla. Ajatus siitä, ettei ihmispaljous vaikuttaisi kaupunkikuvaan kuulostaa utopistiselta.
Pentikäinen sanoo, että kaupunkisuunnittelu on aina erilaisten tarpeiden yhteensovittamista. Kaupunki muuttuu koko ajan.
”Helsingissä on kuitenkin paljon tyhjiä toimitiloja, joista huolehtimalla ei tarvitsisi uudisrakentaa näin paljon.”
Viime vuodet media on uutisoinut purkavasta uudisrakentamisesta. Se tarkoittaa, että peruskorjausikäiset rakennukset, nyt esimerkiksi 70–80-luvuilla rakennetut kerrostalot, puretaan korjaamisen sijaan. Tilalle rakennetaan uusia asuntoja.
Sellaisten tieltä Sompasaunakin vuonna 2021 siirtyi Verkkosaareen.
Kansainvälisen ilmastokokouksen vuoden 2022 raportin mukaan rakennusala käyttää noin 40 prosenttia Euroopan energiantarpeesta, josta 80 prosenttia tulee fossiilisista polttoaineista.
Viime vuonna Aalto-yliopistosta valmistunut Pentikäinen kertoo, että hänen opintoihinsa kuului vain yksi ekologista kestävyyttä käsittelevä kurssi, vaikka rakennusala aiheuttaa ison osan maailman ilmastopäästöistä.
Niinpä vuonna 2020 Pentikäinen perusti viiden muun arkkitehtiopiskelijan kanssa You tell me -nimisen kollektiivin. Se kutsui asiantuntijoita luennoimaan tuleville arkkitehdeille ympäristöstä.
Sittemmin kollektiivi on ollut aktiivinen muun muassa purku-uhan alla olevassa Meri-Rastilassa sekä Kruununvuorenrannassa sijaitsevan Stansvikinkallion asemakaavakiistassa.
Helsinki haluaa rakentaa Kruununvuorenrannan uudelle asuinalueelle hyvät joukkoliikenneyhteydet – vedoten ilmastosyihin, liikenne- ja energiatehokkuuteen.
”Tiiviin kaupunkirakenteen ekologisesta kestävyydestä ei ole tieteellistä näyttöä, vaikka siihen usein vedotaan täydennysrakentamisessa”, Pentikäinen sanoo.
Paikalliset ja kaupunkiaktivistit taas haluavat suojella Stansvikin 400-vuotiasta luonnonmetsää ja uhanalaisia lajeja, kuten liito-oravia ja lahokaviosammalta.
Kollektiivi on auttanut heitä tekemällä varjokaavan eli kaupungin aikeille vaihtoehtoisen rakennussuunnitelman, jossa lähiluonto säilyisi.
”Metsässä päivittäin käyvät tuntevat metsän ominaispiirteet ja arvon paljon paremmin kuin asioista päättävät, jotka eivät välttämättä ole edes käyneet paikan päällä”, Pentikäinen sanoo.
Kollektiivi on hakenut rahoitusta laatiakseen varjokaavoja muillekin pääkaupunkiseudun metsäkiista-alueille.
Niitä riittää: Myllypurossa rauhoitetun Matokallion jäähallihanke, Kumpulan vaahterametsän bulevardisointi ja Malminkartanon uudet asunnot aiheuttavat asukkaissa vastustusta. Uudisrakentamista tehdään myös Kontulan Kivikonlaidan, Kaarelassa sijaitsevan Honkasuon ja Etelä-Haagan Riistavuoren metsäalueilla. Sitä ovat harmitelleet niin asiasta päättäneet poliitikot kuin Suomen luonnonsuojeluliitto, kaavat kun on laadittu vuosia sitten.
”Kaupunkisuunnittelun ongelma on, että osa kaavoista on ajastaan jäljessä, eivätkä vastaa sitä tietoa maailmasta, joka meillä nyt on”, Pentikäinen sanoo.
”Stansvik on näistä ehkä röyhkein tapaus. Tänä päivänä alueelle ei enää kaavoitettaisi.”
Stansvikiin on tehty vuosien varrella useita kaavoja, joissa rakentamista on lisätty suhteessa edelliseen. Varjokaava mukailee alkuperäistä suunnitelmaa. Siinä vanha metsä on säästetty ja osa kortteleista järjestetty uudelleen.
Kaipaavatko opintosi päivittämistä? Kerro meille: toimitus@ylioppilaslehti.fi