He eivät ehdi luennoille eivätkä tentteihin vaan vaativat henkilökohtaiset, räätälöidyt opetusohjelmat. Opettajien pitää olla valmiina antamaan heille äidillistä palvelua sähköpostitse läpi vuoden ja ympäri vuorokauden.
He ovat laatutietoisia asiakkaita, jotka saattavat uhata epäpäteväksi kokemaansa assistenttia lakimiehillä epäonnistuttuaan tentissä.
Ylioppilaslehti kysyi keväällä Helsingin yliopiston henkilökunnalta, miten opiskelijat ovat muuttuneet. Yli kolmannes 700 vastaajasta oli sitä mieltä, että opiskelijoista on tullut vaativampia.
Vapaamuotoisista vastauksista piirtyy kuva opiskelijasukupolvesta, joka odottaa saavansa loputtoman määrän henkilökohtaista palvelua, mutta haluaa itse päästä mahdollisimman helpolla.
Kampuksilla pyörii nyt sukupolvi, joka tahtoo kaiken samanaikaisesti: työn, opiskelun, mukavan elintason, kivat harrastukset ja ulkomaanmatkat.
Heillä itselläänkään ei aina näytä olevan selkeää käsitystä siitä, mikä on tärkeintä. Harvalle ykkösjuttu vaikuttaisi olevan opiskelu. Joskus vaikuttaa siltä, että käydään töissä paistamassa hampurilaisia, jotta päästäisiin Malediiveille sukeltamaan.
Yliopiston henkilökunnan pitää joustaa. Opiskelijat vaativat lisätenttipäiviä, korvaavia tehtäviä ja luentomateriaalia PowerPoint-esityksinä.
Vaatimusten keskellä opettajat joutuvat vetämään rajoja opiskelijoiden paapomisen ja palvelun suhteen.
”Kokemus opettaa opettajaakin. Kerran yksi opiskelija sanoi, että hänen valmistumisensa riippuu juuri tästä tentistä. Hyvää hyvyyttäni järjestin hänelle ylimääräisen tentin. Kävi ilmi, ettei hän kuitenkaan saanut niitä muita kursseja suoritetuksi”, tilittää kirkkohistorian yliopistonlehtori Kyllikki Tiensuu.
”Opiskelijat ajattelevat tekevänsä itselleen jonkinlaisen yksilöllisen opintosuunnitelman ja suorittavansa sen, teetti se opettajilla miten paljon töitä tahansa.”
Tiensuu on opettanut yliopistolla 1990-luvun alusta. Vuonna 1999 hänet palkittiin vuoden hyvän opettajan Magister Bonus -palkinnolla.
Paljon on muuttunut niistä ajoista. Nykyisin yhä harvempi opiskelija vaivautuu luennoille.
”Pahimmassa tapauksessa opiskelija jostain tuolta takahikiältä ilmoittaa, että mä suoritan näitä täältä käsin. Eli tästä tulee jonkinlainen kirjeyliopisto.”
Se tuntuu luennoitsijan asiantuntemuksen aliarvioinnilta.
”Korkeinkaan kirjavuori ei korvaa hyvää opettajaa”, Tiensuu siteeraa kiinalaista sananlaskua.
Asiakkaat vaativat palvelua kellon ympäri. Sähköposti on madaltanut kynnystä ottaa yhteyttä opettajaan. Viesteissä vaaditaan kurssien räätälöintiä ja kysellään asioita, joita voisi kysyä kurssikaverilta tai selvittää Almasta tai Weboodista.
Vaatimustason lisäksi on kasvanut avuttomuus.
”Minulla voi olla 800 opiskelijaa, joista kaikki laittavat yhden sähköpostin ja ajattelevat, ettei se haittaa mitään. Autan mielelläni, mutta joskus voisi käyttää omaa harkintaa ja miettiä, saisinko tiedon jostain muualta”, sanoo viime vuonna Magister Bonus -palkittu kasvatuspsykologian yliopistonlehtori Lasse Lipponen.
”Myös me opettajat voimme katsoa peiliin. Tehtävämmehän on kasvattaa tietoa hakevia ja tuottavia aktiivisia ihmisiä.”
Sähköpostikirjeenvaihdossa käytöstavat liian usein unohtuvat.
”Mä en nyt kyl valitettavasti kerenny eiliselle luennolle, voisitsä lähettää mulle lyhennelmän siitä?” kuului yksi Kyllikki Tiensuun saamista sähköposteista.
”Sinänsä akateemisuus ei edellytä turhaa pönötystä, mutta en tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisin opiskeluaikoinani professori Kauko Piriselle mennyt sanomaan, että kuule Kake, mä en päässy eilen sun luennolle. Voisiks nyt…” Tiensuu miettii.
Rohkeita, kansainvälisiä, aktiivisia, aiempaa keskustelu- ja esiintymiskykyisempiä. Myös näin Helsingin yliopiston henkilökunta kuvasi Ylioppilaslehden kyselyssä uutta opiskelijasukupolvea.
Kyllikki Tiensuu on täysin samaa mieltä. Pieni mutta äänekäs heti mulle kaikki -vähemmistö leimaa helposti koko porukkaa.
Tiensuu kertoo ihailleensa opiskelijoita muun muassa toimiessaan Satakuntalaisen osakunnan inspehtorina, yliopiston opintoasiain toimikunnassa ja tiedekunnan pedagogisessa yksikössä.
”Heillä on asiantuntemusta ja ideoita, he osaavat organisoida ja ottaa vastuuta. Heillä on rohkeutta tehdä, ja heiltä saa hyödyllistä palautetta opintojen kehittämiseen.”
Vain 0,2 prosenttia kyselyyn vastanneista listasi opiskelijat eniten työstressiä aiheuttavaksi asiaksi työssään.
Kansainvälisesti ajateltuna on hyvä, että vaatimuksia esittävät opiskelijat itse. Yhdysvalloissa ja Britanniassa yliopistojen henkilökuntien riesana ovat niin kutsutut helikopterivanhemmat, jotka toivovat jatkuvalla painostuksellaan nostavansa jälkikasvunsa suoraan huipulle.
Opiskelijoita ei voi syyttää aivan kaikesta. Lasse Lipposen mielestä opetushenkilökunta on osasyyllinen.
”Olemme alkaneet puhua yliopisto-opiskelijoista asiakkaina ja itsestämme palveluntuottajina. Asiakas voi vaatia mitä tahansa, eikä hänen tarvitse osallistua toimintaan.”
Lipposen mielestä asiakas-palveluntarjoaja-ajattelu ei sovi yliopistolle.
”Opiskelijat ovat tiedeyhteisön nuorimpia jäseniä, joiden rooli on osallistua aktiivisesti yliopiston kehittämiseen.”
Jos opiskelija kritisoi Lipposen opetusta, hän ottaa palautteen vastaan mutta kysyy samalla, mitä opiskelija itse on tehnyt kurssin onnistumisen eteen.
”Olitko aktiivinen, osallistuitko keskusteluihin, annoitko luentosarjan aikana rakentavaa, opetusta kehittävää palautetta. Se vetää opiskelijan aina aika hiljaiseksi.”
Opiskeluaikoja on jo rajoitettu. Poliitikot ja elinkeinoelämä hinkuvat nopeampia valmistumisaikoja.
Sivistyksen etsijöiden yhteisöstä on siirrytty ainakin askel tutkintotehtaan suuntaan.
Siinä saattaa toisinaan unohtaa käyttää opiskeluaikaa oman asiantuntemuksensa kehittämiseen. Sen sijaan on helppo keskittyä laskemaan opintopisteitä, pääsemään mahdollisimman vähällä ja käymään yliopistoa niin kuin kävisi yläastetta.
1970-luvulla opiskelleiden professorien lienee turha haikailla palavasilmäisten idealistiopiskelijoiden paluuta.
Heistä moni ilmaisi kyselyssämme myötätuntoa ja huolta nykyopiskelijoita kohtaan.
Yliopiston henkilökunta tietää, että opinnoilta joustoa edellyttävä opiskelija saattaa itse joutua joustamaan koko elämänsä ajan. Toisin kuin 1970-luvulla akateeminen tutkinto ei enää takaa työpaikkaa.
Siksi on ymmärrettävää, etteivät opiskelijat uskalla ottaa opintolainaa vaan käyvät töissä. Opiskelu ja työelämä eivät enää ole erillisiä elämänvaiheita.
Joillakin aloilla töitä on tarjolla vain pätkissä. Niiden välillä opiskellaan. Moni suorittaa useamman tutkinnon pärjätäkseen työmarkkinoilla.
Huonot taloudelliset ajat näkyvät siinä, että tänä syksynä aika moni fuksi on jo jonkun alan maisteri.
Ei ihme, että joku haluaa välillä käväistä Malediivien riutoilla.
Hirviöopiskelijat
Oletko sinä yksi heistä?
Unna Uraohjus
Unnalla on tuhat rautaa tulessa. Ennen kaikkea Unnalla on jo opiskeluaikana Tärkeä Työ, jolle hän on täysin omistautunut.
Opetushenkilökunta tuntee Unnan lähinnä sähköposteista. Niissä hän vaatii gradunohjausaikoja illoiksi tai viikonlopuiksi. Unnan mielestä nykyteknologian aikana ei ole niin väliä, jos ei ehdi pakollisille luennoille.
Aina voi panna sähköpostin laulamaan ja pyytää proffalta luentomateriaalin PowerPoint-tiedostona.
Tentitkin sopivat huonosti Unnan aikatauluihin. Ratkaisuksi hän on keksinyt kinuta vaihtoehtoisia, häntä varta vasten räätälöityjä etätehtäviä tai ylimääräisiä tenttipäiviä.
Jos mailiin ei tule heti vastausta, Unna tuskastuu ja kilauttaa viikonloppuna proffan kotinumeroon.
Anssi Avuton
Anssin mielestä on henkilökunnan tehtävä huolehtia hänestä ja siitä, että hänestä tulee maisteri, onhan hän sentään päässyt sisään yliopistoon.
Anssi opiskelee tunnollisesti, kunhan opettaja jakaa hänelle valmiin opiskelumateriaalin.
Anssi käyttää ahkerasti sähköpostia, mutta harvemmin tiedekunnan kotisivua, opinto-opasta tai Googlea. Maileissaan hän kysyy proffalta esimerkiksi luentosalin sijaintia.
Anssi syyttää henkilökuntaa siitä, ettei tiennyt syksyn työharjoittelusta, osannut kirjautua verkkoharjoitusympäristöön, muistanut palauttaa esseetä tai ilmoittautua tenttiin.
Lauri Laiskuri
Laurille riittää, kunhan pääsee tentistä läpi. Opetushenkilökunta tehtaileekin hänelle joka kurssista kolme tenttiä ja arvioi ne.
Arviointi ei ole helppoa, koska tekstistä on vaikea saada selvää. Lauri ei nimittäin ole kovin kiinnostunut oikeinkirjoituksesta tai siitä, miten tekstiä ylipäätään kirjoitetaan.
Laurin mielestä kertaus on opintojen äiti. Sitä onkin luvassa myös Laurin kurssikavereille. Luennoilla joudutaan usein palaamaan perusasioihin, jotta Lauri ei olisi täysin pihalla. Se turhauttaa opettajia ja kunnianhimoisempia opiskelijoita.
Kuten Unnasta, Lauristakin on kätevää, että proffalta voi pyytää jälkeenpäin luennon PowerPointina. Silloin ei tarvitse keskittyä luennolla niin kovasti, vaan voi esimerkiksi seurustella kavereiden kanssa, puhua puhelimessa ja hengata Facebookissa.
Luennoilta Lauri odottaa ennen kaikkea viihdyttävyyttä. Hän valittaa, jos kursseilla annetaan
liikaa tai liian vaikeita pakollisia tehtäviä.
Asta Asiakas
Asta tuntee oikeutensa. Vaikka opetus on Suomessa ilmaista, Asta ajattelee olevansa yliopistolla asiakas ja siksi aina oikeassa.
Asta vaatii laajaa valikoimaa opiskeltavien asioiden, opetusmenetelmien sekä vaihto- ja harjoittelupaikkojen suhteen.
Opetukselta, tiloilta ja oppimateriaaleilta Asta edellyttää laatua. Jos jokin asia on pielessä, Asta kirjoittaa viipymättä sähköpostin, jossa penää tilanteeseen korjausta seuraavaan päivään mennessä.
Jos Asta ei menesty opinnoissaan, syy on luonnollisesti opetuksen laadussa, ei Astassa itsessään. Silloin Asta tehtailee valituksia surkeasta opetuksesta. Tarvittaessa hän turvautuu lakimieheen.
Kamalat opiskelijat
Näin Helsingin yliopiston henkilöstö vastasi Ylioppilaslehden kysymyksiin ”Miten opiskelijat ovat muuttuneet?” ja ”Mitä todella ajattelet opiskelijoista?”
”Sähköpostissa saattaa tulla jopa juridisia vetoomuksia, jos joku kurssiassari ei ole hoitanut hommiaan.”
”Yksi ongelma on se, että opiskelijat saattavat ansaita keikkahommia tehdessään enemmän kuin me opettajat opettajan viroissamme. Enpä ihmettelisi, jos he pitäisivät opettajan uran valinneita kummina tai jopa epäonnistujina.”
”Opettaja on vähän niin kuin telkkarissa. Joku jota voi avoimesti haukkua.”
”Olen kuullut luennoilla käyvien käyttävän sanaa `koulu` yliopistosta. Jotkut heistä käyvät koulua.”
”Pahinta on uhkaava käytös. Kerran olen kokenut tilanteen, jossa kolmannen kerran reputtanut opiskelija kiersi viereeni kirjoituspöydän taakse ja alkoi huutaa ja vaatia tentin hyväksymistä. Pelkäsin, mutta en antanut periksi.”
”Viikonloppuisin voi tulla kotipuhelimeen viestejä opiskelijoilta, vaatimuksia erikoisjärjestelyistä. Mailitse kysellään mitä tahansa, kuten missä on kirjasto.”
”Seminaariin tuodaan hätäisesti huitaistu tekele, ja jos opettaja
kieltäytyy hyväksymästä sitä, käyttäydytään aggressiivisesti ikään kuin akateeminen loppututkinto olisi opiskelupaikan saaneelle opiskelijalle automaattisesti kuuluva asia – tekipä sen eteen työtä tai ei.”
”Yhdelle jos toiselle pitäisi olla yhä useammin järjestelemässä mitä ihmeellisimpiä vaihtoehtoisia suoritustapoja, kun hiihtoreissu tai etelänloma menee päällekkäin varsinaisen kurssiohjelman kanssa.”
”Monet opiskelijat odottavat nykyään kurssien sopeutuvan heidän aikatauluihinsa ja poistuvat pakollisen läsnäolon kursseilta esimerkiksi kampaajalle.”
”Sometimes I had the impression that for many of them considered the entrance examination as the main test and once they were admitted at the university, the hardest part of the job was over, which is definitely not my opinion.”
”Käytössääntöjä voisitte palautella mieleen. Teitäkin arvostetaan enemmän, jos arvostatte opettajianne ja sitä, että saatte heidän aikaansa ja osaamistaan käyttöönne.”
”Opettajan työmäärää ja vapaa-aikaa ei oteta ollenkaan huomioon. Huippu on, kun jouluaatonaattona on tuotu graduversio ja tapaninpäivän jälkeisenä päivänä kysytty sähköpostitse, oliko siinä paljon korjattavaa.”
”Ennen yhteydenotot alkoivat `Hyvä xxx, voisitteko…` Nyt ne alkavat `Moi, mä tarttisin huomiseksi…`”
”Opiskelijoilta on kriittisyys ja yhteiskunnallisuus kadonnut. Ovat nöyriä ja ahkeria rahayhteiskunnan palvelijoita.”
Ihanat opiskelijat
”Opiskelijoille ei riitä, että istutaan koulutuksessa. He haluavat, onneksi, aidosti oppia ja oppia uudella tavalla.”
”Nykyopiskelija uskaltaa vaatia muun muassa luentomateriaaleja. Mun aikana 1990-luvun alussa ei tullut mieleenkään pyytää, kirjoitettiin vain kynä sauhuten harakanvarpaita taululta talteen. Ihan hyvä muutos.”
”Opiskelijat ovat nykyään sanavalmiimpia ja keskustelevampia. Monet uskaltavat myös esittää enemmän valmiiksi pureskelemattomia näkemyksiä. Eivät siis pelkää epäonnistumista niin paljon. Itsetuntokysymys.”
”On mahtavaa auttaa opiskelijoita löytämään itsensä ja tiensä. Oppiainekohtaisen valintakokeen läpäisseet ovat kaikki ihan mainioita. Ihmiset ovat aika samanlaisia kaikkialla, ja nykyinen huippuhuiputus ei ikävä kyllä perustu tähän lähtökohtaan. Uskon tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden korostamisen tuottavan parempia tuloksia.”
”Uusien opiskelijoiden saapuminen syksyllä on juhlahetki koko osastolle: taas saadaan tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, joilla on mitä kirjavampia taustoja ja harrastuksia hillonkeitosta tietokirjoittamiseen.”
”Yleensä kiinnitetään huomiota siihen, että opiskelijat valittavat työmäärää. En usko, että se on todellinen ongelma, vaan ainoastaan pintataso silloin kun pinnan alla homma ei toimi ja opiskelijat kokevat olevansa takaisin yläasteella.”
”Fiksumpia kuin omana aikanani. Tosin kielitaito tökkii aika pahasti, kun ei osata muuta kuin englantia.”
”Fiksuja. Laitoksella on paljon helppoja kursseja, joilla ei tarvitse tehdä juuri mitään päästäkseen läpi. Selvä tulos opintojen määrään sidotusta rahoitusmallista. Miksi siis tehdä töitä?”
”Opiskelijat eivät ole vain asiakkaita vaan nuoria kollegoja. He ovat uskoneet ammatillisen tulevaisuutensa meidän opettajien käsiin. Meidän on onnistuttava hyvin!”
Opiskelijaraukat!
”Kun opiskelijoita vain hoputetaan ja pakotetaan valmistumaan nopeammin ja yhä nuorempina, heistä tulee karjaa, jolle ei anneta mahdollisuutta kehittyä ihmisinä, sivistyä ja oppia kriittistä ajattelua.”
”Paljon ei-onnellisia suorittaja-puurtajia, tasapainottomuus lisääntyy. Lääkittyjä, stressaantuneita.”
”Ovat joutuneet huonompaan asemaan. Opettajat vaihtuvat jatkuvasti, mikä heikentää opetuksen laatua. Opettajia on lisäksi aivan liian vähän.”
”Olen huolestunut heidän tulevaisuudestaan ja jaksamisestaan varsin kovassa kilpailuyhteiskunnassa ja työpaikkojen puutteessa. On väärin, että lahjakkaat ihmiset tulevat yliopistoihin hyvässä uskossa etenemismahdollisuuksiin, mikä ei sitten pidäkään useimpien kohdalla paikkaansa, työpaikkaa ei tule.”
”Nykyisenkaltainen henkilökohtaiseen ohjaamiseen perustuva järjestelmä vaatii paljon resursseja, joita ei ole. Järjestelmä on sekava, eikä siihen perehdytetä, jolloin opiskelijoiden hallinnolliset kysymykset työllistävät. Henkilökohtainen ohjaaminen luo myös ikävän illuusion joustavuudesta, jota ei ole mahdollista toteuttaa jo pelkästään arvostelun tasapuolisuuden takia.”
”Työssäkäynti opintojen lomassa on pirstonut opiskelijayhteisöjä. On hämmentävää, kun opiskelijat eivät tunne toisiaan. Opintotukea pitäisi lisätä – ja samaan aikaan opinnoista tehdä kokopäiväistä työtä.”
Ninni Lehtniemi
Kuvitus Jarno Latva-Nikkola
