Eurovaaleissa äänestetään välillisesti myös lukukausimaksuista.
”Jopa asiasta perillä olevat voivat olla sitä mieltä, että koulutuspolitiikka on kansallinen asia, vaikka se ei ole”, painottaa SYL:n varapuheenjohtaja Leena Pihlajamäki.
Periaatteessa opintojen maksuttomuus on jokaisen valtion oma päätös. Käytännössä unionilla ja erityisesti Euroopan komissiolla on huomattavasti vaikutusvaltaa siihen, millaista koulutuspolitiikkaa jäsenvaltioissa tehdään.
Lissabonin strategiaan liittyvä Koulutus 2010 -työohjelma on muovannut kansallisia koulutusjärjestelmiä jo 2000-luvun alusta lähtien EU:n tahtoa vastaaviksi.
Vaikka ohjelma ei pakota jäsenmaita, EU tekee sen kautta ”pehmeästi” koulutuspolitiikkaa, selittää SYL:n koulutuspoliittinen sihteeri Juuso Leivonen.
”Ohjelma luo mittarit, ja sen jälkeen maiden on raportoitava, kuinka mittarit täyttyvät. Eivät jotkut OECD:n maaraportitkaan velvoita Suomea, mutta jos OECD sanoo, että Suomi pärjää huonosti, syntyy suuri paine tehdä jotain”, Leivonen vertaa.
Koulutuksen maksuttomuudesta on äänestetty Euroopan parlamentissa kaksi kertaa Erasmus Mundus -ohjelman käsittelyn yhteydessä. Komissio on ehdottanut, että kaikki ohjelmaan osallistuvat korkeakoulut perisivät samansuuruisia lukukausimaksuja.
Toistaiseksi parlamentti on
äänestänyt ehdotukset nurin.
”Jos ehdotus olisi mennyt läpi, käytännössä Suomi olisi pakotettu miettimään maksuttomuudesta luopumista”, Pihlajamäki sanoo.
Vaikka parlamentti ei juuri käsittele koulutuspolitiikkaa, parlamentin mielipiteillä on väliä, uskoo Juuso Leivonen. Jo asioista puhuminen on tärkeää:
”Haluaisimme, että parlamentaarikot pitäisivät esillä, että maksuttomuudesta luopuminen on lähtökohtaisesti hanurista.”
Pihlajamäkeä huolestuttaa, että EU:ssa vain pieni vähemmistö puolustaa pohjoismaista maksutonta koulutusta.
”Etelä- ja keskieurooppalaisen mallin kannattajia on sen sijaan valtavasti.”
Tälläkään hetkellä koulutuksen maksuttomuus ei laimeassa eurovaalikampanjoinnissa näy.
Pihlajamäki toivoisikin eurovaaliehdokkailta parempaa osaamista koulutuspolitiikassa.
”Kun olen jutellut ehdokkaiden kanssa, olen huomannut, että tietämys koulutuspolitiikasta on vähäistä. Ja vielä harvemmalla se on asialistalla.”
Mutta mitä Euroopan parlamentin jäsenet sitten voivat tehdä maksuttoman koulutuksen puolesta?
”Hyvien pohjoismaisten käytäntöjen levittäminen on ainakin se, mitä suomalaiset mepit voivat tehdä”, Pihlajamäki miettii.
Samaa sanoo Juuso Leivonen.
”Kun parlamentin jäsenet ovat tekemisissä komissaarien kanssa, he voisivat viestitellä, että komissio voisi ottaa rauhallisemmin koulutuksen kaupallistamisagendansa kanssa.”
Veera Luoma-aho
Kuva Tuomas Karppinen
Miten puolustaisit koulutuksen maksuttomuutta EU-parlamentissa?
Jussi Saramo (vas):
”Olennaisinta on, ettei Lissabonin sopimusta hyväksytä, vaan pakotetaan valmistelemaan demokraattisesti uusi perussopimus, joka turvaa perusoikeudet palveluihin kuten koulutukseen.”
Vesa-Matti Saarakkala (ps):
”Vastustan lukukausimaksuja yleisesti ottaen, mutta kannatan niiden perimistä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.”
Calle Haglund (rkp):
”Olen maksuttoman koulutuksen kannattaja ja tulen toimimaan sen puolesta sekä äänestämällä että vaikuttamalla kokousten ulkopuolella.”
Anna Ranki (kesk):
”Koulutuksen on oltava maksutonta. Jotkin EU-ohjelmat vaikuttavat välillisesti kansalliseen korkeakoulupolitiikkaan, eikä kansallista lainsäädäntöä voi jättää huomioimatta EU-päätöksenteossa.”
Jenny Lindborg (sdp):
”EU ei säätele jäsenmaiden maksupolitiikkaa koulutuskysymyksissä. Lukukausimaksuista päättävät jäsenmaiden hallitukset. Kannustaisin kollegoitani parlamentissa puhumaan omissa maissaan Suomen mallin puolesta.”
Emma Kari (vihr):
”Vaikka jäsenmailla on suvereniteetti koulutuspolitiikassa, EU:lla on siihen paljon vaikutusta. Vaikenemisen sijaan suomalaisten meppien pitäisi ajaa pohjoismaista mallia pohjaksi EU:n malliin.”
Markku Holmi (kd):
”Jäsenmaiden itsenäinen päätäntävalta tässä asiassa on hyvä säilyttää. Pyrkisin vaikuttamaan EU:n päätöksentekoon niin, että maksuton koulutus säilyisi ja siihen panostettaisiin kaikissa jäsenmaissa mahdollisuuksien mukaan.”
Heikki Autto (kok):
”Euroopan parlamentista käsin ei valitettavasti ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa koulutuksen maksuttomuuteen. Maksuttoman koulutuksen toteuttaminen koko EU:n mittakaavassa ei ole realismia. Suomessa kaikenlaisesta maksuttomuudesta tehdään usein vetoavia, mutta populistisia iskulauseita.”
Vastaajat ovat ehdolla eurovaaleissa.
Kopo-Suomi
Eurooppalaisen koulutuspolitiikan aakkoset.
a:
Artiklat 149 ja 150. EU:n perustamissopimuksen artiklat, joihin perustuu unionin toimivalta koulutusasioissa.
b:
Bolognan prosessi. Euroopan opetusministerit allekirjoittivat vuonna 1998 julistuksen yhtenäisen eurooppalaisen korkeakoulutusalueen muodostamisesta.
c:
CIMO. Kansainvälisen henkilövaihdon keskus, joka vastaa lähes kaikkien EU:n koulutus-, kulttuuri- ja nuoriso-ohjelmien kansallisesta toimeenpanosta.
d:
Diploma Supplement. Tutkintotodistuksen liite, jonka on tarkoitus tehdä tutkinnosta kansainvälisesti ymmärrettävämpi ja vertailtavampi.
e:
ECTS. European Credit Transfer and Accumulation System, yhteinen opintopistejärjestelmä.
ESU. Opiskelijoiden kansallisten liittojen eurooppalainen kattojärjestö.
i:
Innovaatiot. Niitä EU ja kaikki muut haluavat tuottaa, mutta kukaan ei tiedä mitä niillä tarkoitetaan tai miten niitä oikein syntyy.
j:
Joint degree. Yhteistutkinto eli kahden tai useamman korkeakoulun yhdessä tuottama tutkinto.
k:
Koulutus 2010 -työohjelma. Euroopan koulutusjärjestelmien yhteiset päämäärät ja 13 erityistavoitetta vuoteen 2010 mennessä.
l:
Liikkuvuus. Liikkuvuuden edistäminen on yksi Bolognan prosessin päätavoite.
Lissabonin strategia. EU:n kehittämissuunnitelma, joka linjaa myös koulutusta.
LLP. Lifelong learning programme eli elinikäisen oppimisen ohjelma.
n:
Neuvosto. Euroopan unionin tärkein päätöksentekoelin. Koulutusasioita käsitellään EU:n koulutus-, nuoriso- ja kulttuurineuvostossa.
s:
Seurantaryhmä. Bolognan prosessin edistymistä seuraava ryhmä, jossa on edustaja kustakin prosessiin osallistuvasta maasta.
y:
Yhteistyö laadunarvioinnissa. Yksi Bolognan prosessin päätavoitteista.
