Professori Katri Kärkkäinen, 39, hankaa tarmokkaasti suklaajäätelötahraa työtuolista. ”Penskat tykkää käydä Pikkukakkosen sivuilla netissä, kun tulen joskus viikonloppuna töihin. Tuomas suhrasi viimeksi tämän tuolin”, Kärkkäinen selittää.
Työhuone Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella on tuskin kymmenen neliön kokoinen. Pöytä, tietokone, kaappi ja mappirivistö. Ja kuva sadeasuisesta Kärkkäisestä ”kumpparihommissa metässä”.
Ei uskoisi, että biologi Kärkkäinen on selvitellyt täällä elämän perusihmeitä.
Kärkkäinen ryhmineen on tutkinut sopeutumisen ekologiaa geenitasolla. Ryhmä on onnistunut löytämään karvaisuuden aiheuttavan geenin Arabidopsis lyrata -nimisellä pienellä kasvilla.
Pari vuotta yhden lajin yhden geenin vuoksi? Työmäärä kuulostaa järjettömältä. Kärkkäinen selittää, että tällaisen perustutkimuksen vaikutukset voivat olla valtavat.
Sopeutumisen ja selviytymisen genetiikkaa voidaan soveltaa esimerkiksi luonnonsuojelussa kun päätetään, mitä lajia suojellaan ja miten. Puunjalostuksessa voidaan geenitutkimuksen ansiosta tulevaisuudessa tuottaa terveempiä yksilöitä.
Siniset silmät tuikkivat innosta, kun tutkijan puheessa vilisevät frekvenssit, sekvenssit, qtl-kartoitukset ja muut biologian vaikeat termit. Juttua geenien maailmasta riittäisi loputtomiin.
Nyt Kärkkäisellä on edessä muutto. Hänet nimitettiin metsägenetiikan professoriksi Metlaan eli Metsäntutkimuslaitokseen lokakuussa. Nimitys on historiallinen. Koskaan aikaisemmin Metlan parikymmenpäiseen professorikuntaan ei ole kuulunut naista.
”Ulkoisesti on aika vaikea sulautua kaljuun ja kravattikaulaiseen sakkiin”, hento vaalea nainen nauraa.
Uusi virka tietää myös muuttoa Etelä-Suomeen, lähelle Vantaan tutkimusasemaa ensi elokuussa. Siihen asti hän jatkaa evoluutioekologian huippuyksikön senioritutkijana sekä ekologian ja ympäristönhoidon dosenttina Jyväskylän yliopistossa.
Kymmenkesäinen Katri asettelee huolellisesti herneitä vanhan pakkausrasian koloihin. Kärkkäisten kamarissa Vieremällä Pohjois-Savossa on käynnissä tärkeä idätyskoe. Valitettavasti pikku-biologin herneet itävät liiankin hyvin eikä tuloksista voi vetää tieteellisiä johtopäätöksiä. Mutta jokin jää itämään myös tytön mieleen.
Katri Kärkkäinen aloitti biologian opinnot Oulun yliopistossa 1980-luvun alussa. Valinta oli luonnollinen, sillä teini-ikäistä Katria kiinnosti luonnonsuojelu ja hän oli kierrellyt Luonto-Liiton tapahtumissa.
Opettajaperheen vesa sai tehdä valintansa itse, eivätkä sukurasitteet ajaneet biologian pariin.
”Olin ajatellut keskittyä ilmansuojeluun, mutta genetiikka imaisi mukaansa”, Kärkkäinen kertoo.
Poikkeuksellisen innokkuuden huomasi Oulun yliopiston genetiikan professori Outi Savolainen. Hän pestasi nuoren opiskelijan laboratorioapulaiseksi.
Elämänkokemusta kertyi Alkon myyjänä. Kärkkäinen ehti viettää myös opiskelijaelämää ”pohjoisen hurjassa kaupungissa”, kuten hän nuoruutensa Oulua kuvailee.
Tutkimus imaisi lopullisesti mukaansa lopputyötä tehdessä. Kärkkäinen teki kaksi gradua: kasvitieteestä ja genetiikasta. Vuonna 1994 valmistunut väitöskirja käsitteli männyn lisääntymisen genetiikkaa.
Tohtorintutkinnon jälkeen Kärkkäinen oli tutkijana Uumajassa ja Michiganissa. Sitä seurasivat akatemian määräaikaiset virat, tuhannet tunnit laboratoriossa ja metsässä rämpiessä sekä kymmenet julkaisut. Kärkkäinen sai dosentuurin Jyväskylästä, valittiin senioritutkijaksi ja nimitettiin Metlaan.
Kärkkäinen saa huippututkijan uran kuulostamaan naurettavan helpolta. Hän on viimeiseen asti vaatimaton ja painottaa tuon tuosta ryhmän merkitystä. Silti tämän ”akatemian elätin” – kuten hän itseään kutsuu – ansioluettelo lienee romaanin paksuinen.
”Suurimmat saavutukset ovat tuossa kuvassa seinällä”, Kärkkäinen osoittaa kuvaa, jossa Sanna, 5, ja Tuomas, 3, pulikoivat kesäisellä uimarannalla.
”Meijän Sanna ja Tumppi” vilahtavat Kärkkäisen puheessa usein. Samoin avopuoliso, tutkija Timo Muotka, jonka kanssa yhteistä historiaa on takana jo parikymmentä vuotta. Nyt Muotka työskentelee yliassistenttina vaimon kanssa samalla laitoksella. Jälkikasvusta ei ole tulossa biologeja, vaan omien sanojensa mukaan prinsessa-balettitanssija ja jääkiekkoilija.
Kärkkäinen on pohtinut tarkkaan ajan jakamista työn ja perheen välillä. Arvojärjestys on selkeä. Hän haluaa ottaa päävastuun perheestä ja olla lapsilleen hetken se maailman tärkein ihminen.
Kärkkäinen oli vetäytyä myös Metlan hausta, kun hän tajusi, että valinta merkitsee perheelle kahta kotia – avomiehen työ Jyväskylässä jatkuu. Onneksi mies sai Kärkkäisen ylipuhuttua.
”Olen nyt kunnianhimoinen työajan puitteissa.” Ennen laboratoriossa saattoi vierähtää yökaudet.
”Nykyisin on oikein luksusta, kun joskus päätän jäädä ylitöihin”, Kärkkäinen huokaa. ”Sitä oikein innostuu hommista. On tekemisen meininki. Jos tästä hommasta tykkää, niin se on vain vähän työtä ja paljon jotakin muuta.”
Tutkijana Kärkkäinen tietää mieluummin vähästä paljon kuin kaikesta vähän. ”Näin on enemmän annettavaa muille kuin silloin, jos hyppisi trendien perässä”.
Evoluutiogenetiikan tutkijan työ ei ole hokkuspokkuksia tai pelkkiä ahaa-elämyksiä. Hienoimmat hetket – joina ymmärtää keksineensä jotakin ihan uutta – kypsyvät hitaasti.
”Äitiyslomat ovat olleet ajattelun kannalta hienoa aikaa. Vaipparumban keskellä päähän ei ole ehtinyt tankata uutta tietoa, mutta entistä on voinut jalostaa”, Kärkkäinen sanoo.
Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen kasvihuoneessa karvaiset ja karvattomat Arabidopsis lyrata -kasvit kasvavat kirkkaiden uv-lamppujen alla. Alakerran laboratoriossa häärii joukko valkotakkisia opiskelijoita monimutkaisten laitteiden parissa.
”Nykyisin en enää itse läträä paljon labrassa”, Kärkkäinen sanoo. Ryhmän johtaja suunnittelee työt ja delegoi ne avustajille.
Johtajana Kärkkäinen on neuvotteleva. ”Minusta on mukavaa, että on sakkia tekemässä yhessä.” Naisten piirteeksi hän laskee sen, että aluksi työn delegoiminen oli vaikeaa. Meni aikansa, ennen kuin Kärkkäinen tajusi, että hänen ei kannata jynssätä itse ruukkuja puhtaaksi kasvihuoneessa.
Kärkkäinen ei halua korostaa sukupuoltaan. Historiallisesta Metla-valinnastakin hän virnuilee, että ”pitänee käyttää professorin viran aloitusrahat verhokankaisiin ja sisustamiseen”. Naistutkija pätee mieluummin tiedolla kuin sukupuolella. Hän hiljensi piikittelyt naiskiintiöistä tiedolla. Hän totesi, että kun sanottava on painavaa, niin kuulluksi tuleminen on helppoa.
Metlassa Kärkkäinen arvelee kaipaavansa opiskelijoiden ”säpinää ja intoa”. Opiskelijat kehuvat Kärkkäistä erittäin innostavaksi opettajaksi. Omia jatko-opiskelijoitaan Kärkkäinen kutsuu ”meijän tytöiksi”. Etelä-Suomesta pitäisi hankkia sen verran iso talo, että ohjattavat mahtuvat siellä yöpymään.
Tulevaisuudessa Kärkkäisen luentoja saatetaan kuulla myös Helsingin yliopistossa: ”Olen rankunut, että ottakaa minut dosentiksi, että pääsisin välillä opettamaan.”
Kärkkäinen jatkaa geenitason perustutkimusta Metlassa, mutta käytännön soveltamisesta tulee entistä keskeisempää. Mielessä muhii myös suunnitelma puiden tautikestävyyden ja sopeutumisen geneetiikan tutkimisesta. Kärkkäinen tuumii, että vakituisesta virasta voisi vaikka jäädä eläkkeelle. ”Sitä paitsi Sanna aloittaa koulun parin vuoden päästä, joten muutenkin pitäisi asettua aloilleen.”
Keski-Suomesta Kärkkäinen jää kaipaamaan Päijännettä ja koskematonta metsää. Perhe aikoo pitää yhdestä periaatteesta kiinni myös Etelä-Suomessa: ”Kehä kolmosen eteläpuolelle emme muuta.”
Metsät ovat Kärkkäiselle tärkeitä muutenkin kuin tutkimusmateriaalina. ”Nuorempana olin hyvin periaatteellinen”, Kärkkäinen kuvailee suhdettaan luonnonsuojeluun. ”Yritän yhä miettiä kulutustottumuksia, mutta esimerkiksi autolla tulee ajettua ihan liikaa.”
Vapaa-aikana Kärkkäisen ja Muotkan pesue suuntaa usein samoilemaan tai retkille lähimetsään. ”Mikäs sen mukavampaa kuin nakertaa keksiä metsän siimeksessä”, Kärkkäinen sanoo.
Kärkkäinen suunnittelee jo kesää Metlan Punkaharjun tutkimusasemalla. ”Siellä keskellä kauneinta Suomea lapset voivat uida päivät pitkät. Äiti käy välillä risteyttämässä ja tulee sitten iltapäiväksi uimaan.”
Laura Kosonen
