Taitavinta Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjassa on sen arjen ajattomuus. Neljän nuoren aikuisen arjesta poimitut tapahtumat ja välähdykset voisivat tapahtua yhtä hyvin Pariisissa tai Tampereella. Käsikirjoittaja Pauli Kallio kertookin kääntäneensä koemielessä satsin sivuja englanniksi, mutta tarkempia suunnitelmia maailmanvalloitukseen ei ole tehty. Aikaa uusiin virityksiin löytyy vuodenvaihteen jälkeen, jolloin sarja monien mielipahaksi lopettaa Hesarissa.
Kramppien fantasiamaailma realisoituu parhaiten piirtäjä Christer Nuutisen kynänjäljessä. Sarjan hahmot seikkailevat kaupunkikuvassa, josta on vaikea sanoa onko se Helsinki, Lahti vai Tukholma. Yhteistä näkymille on kuitenkin se, ettei niissä koskaan näy elementeistä koottuja, 50-luvun jälkeen rakennettuja taloja. ”Totta, pidän vanhemmasta arkkitehtuurista. Kaupunkimiljööni on eräänlainen virtuaali-Tampere. Piirrän sellaista kaupunkia, kuin haluaisin sen olevan”.
Toinen sarjaa kantava teema on musiikki. Käsikirjoittajan viehtymys vanhaan souliin ja bluesiin näkyy niin tarinoiden rivien välistä kuoriutuvana melankoliana kuin pikkutarkkana musiikkitriviatietona. ”Sarjan musiikki heijastelee makuani melko tarkasti”, myöntää Pauli, joka sivutöikseen on dj Tampereen YO-talolla.
Musiikki ei olekaan sarjassa tehoste vaan yksi lähtökohta. ”Kun ennen Hesaria teimme Kramppeja Rumbaan, Paulilla oli missio kertoa muille maailman parhaimmista kappaleista. Alkuaikoina sain käsikirjoituksen mukana aina kasetin, jossa oli tulevassa sarjassa esiintyviä biisejä jotta pääsisin mukaan oikeaan tunnelmaan ”, muistelee Christer.
Hesariin keittiön oven kautta
Alunperin Krampit saivat alkunsa maineikkaan suomalaisen piirtäjän Harri Pystysen kuolemasta. Hän oli piirtänyt Rumba-lehteen sivun mittaista sarjaa kahden viikon välein. ”Päätoimittaja Rami Kuusinen alkoi ihmetellä, mitäköhän hänen sarjakuvansa tilalle voisi laittaa. Ajattelin, että nyt on hyvä tilaisuus alkaa tehdä jotain säännöllistä”, kertoo Pauli.
Aluksi Paulilla oli mielessään vain hämärä aavistus jonkinlaisesta realistisvoittoisesta sarjasta, jossa olisi välähdyksiä ”keskikokoisen ihmisen elämästä”. Christer oli ennestään tuttu Paulin perustamasta Suuri kurpitsa -sarjakuvalehdestä. Lopulta Krampit alkoi ilmestyä alkuvuodesta 1990 Rumbassa, ja se keräsi nopeasti ympärilleen sankan diggaripiirin.
Hesariin sarja ujuttautui ikään kuin kyökin kautta. Aluksi Kramppien piti ilmestyä vain Ilta=Sanomien kuukauden mittaisena kotimaisena sarjana. Sitten kävi ilmi, että Punaniskaa ollaan lopettamassa. Tieto saavutti tekijät ja sarja aloitti Hesarin sunnuntaisivuilla syksyllä 1993.
Tiimityötä etätyönä
Kramppien tavaramerkki on tarinoiden ja piirrosjäljen yhteensopivuus. Ensikädeltä voisikin kuvitella, että lopullinen työ on ahkeran mielipiteiden vaihdon ja tiiviin kommunikaation tulos, mutta todellisuus on toinen. Eri paikkakunnilla asuvat tekijät keskustelevat lähinnä postin välityksellä.
”Lähetän postissa Christerille kerralla useita käsikirjoituksia. Niihin olen merkinnyt repliikit sekä jonkinlaisen tapahtumaympäristön. Alkuperäisiä ruutujakoja Christer saattaa muuttaa, mutta en puutu piirroksiin”, selvittää Pauli.
Krampit eivät ole tekijöidensä ainoa projekti. Christer tekee lisäksi ”Simon seikkailuja”, joka ilmestyy Koululainen-lehdessä. Myös opinnot jatkuvat. Lokakuussa hän lähtee Portsmouthiin Englantiin opiskelemaan tietokoneanimaatiota. Pauli puolestaan käsikirjoittaa Rumbassa ilmestyvää ”Ornette Birks Makkosta”, joka kertoo souldiggari-dj:n (!) mielikuvituksellisista toilailuista. Lisäksi hänen aikaansa vievät levyarvostelujen ja juttujen tekeminen samaan lehteen sekä toiminta Suuressa kurpitsassa.
Ammatinvalinta selkeni Paulille hitaasti mutta varmasti. ”Teeskentelin pitkään opiskelevani taidehistoriaa ja filosofiaa, mutta kun täytin 30 vuotta päätin ruveta päätoimiseksi käsikirjoittajaksi.” Päätöksestä on viisi vuotta, ja nykyisin Pauli tuntee ylpeyttä merkitessään virallisiin papereihin ammatin kohdalle ”sarjakuvakäsikirjoittaja”.
Miska Rantanen
