Jos ovikoodissa on neljä numeroa ja lukossa numerot nollasta yhdeksään, mahdollisia vaihtoehtoja on 10 000.
Se on liikaa, ja siksi Valentin Lindén valaisee lukitun ulko-oven numeropainikkeita taskulampulla. On tutkittava, näkyykö niissä kulumia tai sormenjälkiä.
Jotakin näkyy numeroissa 1, 2, 4 ja 7. Jos havainto osoittautuu todeksi, vaihtoehtoja ovikoodille on enää 24.
Kuten: 1247. 1274. 1724.
Lindén kokeilee, mutta ovi ei aukea.
On lounasaika, eikä kukaan kiinnitä taskulampun kanssa Keravan keskustassa liikkuvaan Lindéniin huomiota. Huoltomies kolaa Anttilan talon pihalta talven ensilumia, ja ulkoportailla nuorten aikuisten joukko riitelee kovaan ääneen.
Anttilan talo on 1970-luvun lopussa rakennettu ruskea möhkäle. Iso osa sen liiketiloista on tyhjillään, ja kaupunki suunnittelee rakennuksen purkamista.
Lasiovesta ja koko seinän korkuisista, graffittien peittämistä lasi-ikkunoista näkee tyhjän aulan ja syyn koko matkaan.
Hissit.
Hissejä on kaksi. Kumpaankin Koneen vuonna 1979 valmistamaan hissikoriin mahtuu kahdeksan henkilöä. Seinissä loistavat suuntanuolet.
Samankaltaiset hissit ovat käytössä myös talon toisessa rapussa. Ne on kuitenkin aikoinaan uusittu, ja sitä paitsi Lindén on kuvannut ne jo. Siksi on päästävä näihin.
Koska koodien arvaileminen ei tuota tulosta, on kokeiltava muita metodeja. Lindén soittaa summeria. Se hälyttää, mutta kukaan ei vastaa.
Sitten on vielä yksi vaihtoehto.
Seinään on teipattu vartiointiliikkeen tarra. Lindén soittaa päivystysnumeroon ja yrittää selittää, että tekeillä on lehtijuttu hisseistä.
”Hissit ovat vielä täysin alkuperäisiä.”
Puhelu katkeaa äkillisesti.
Valentin Lindén on tiettävästi Pohjoismaiden neljänneksi suosituin hissitubettaja. (Suosituin on eräs ruotsalainen Anton V, joka on videoista päätellen tarhaikäinen potkulautaileva poika. Yhteensä yli 700 miljoonaa näyttökertaa keränneet videot kuvaa todennäköisesti hänen isänsä.)
Lindénin Youtube-kanavan nimi on Elevators From Finland. Siellä hän julkaisee videoita hisseistä. Suosituimmassa hän ajelee turkulaisessa kerrostalossa Koneen vuonna 1981 valmistamalla hissillä. Ensin kellarikerroksesta kuudenteen kerrokseen ja takaisin, sitten kellarista ensimmäiseen kerrokseen ja vielä takaisin kellariin. Lopuksi hän kokeilee seis-nappia. Hississä on puiset seinät ja avoin kori, rappukäytävässä näkyy joulukuusi.
Another 1981 kone Fast Traction elevator/ lift@A residential building in Turku, Finland -video on katsottu yli 31 miljoonaa kertaa. Lindénin tietojen mukaan se saattaa olla maailman toiseksi katsotuin yksittäinen hissivideo. Yhteensä hänen videoitaan on katsottu yli 60 miljoonaa kertaa.
Very fast and awesome lift, kommenteissa sanotaan.
I watched this when i was little in like 2017 or 2016 this actually used to give me goosebumps.
Lindén ei tiedä, miksi juuri aatonaattona 2009 julkaistusta, ruotsinkielisestä hissivideosta on tullut hänen kanavansa katsotuin. Hän arvelee, että Youtuben algoritmi on nostanut sitä hakutuloksissa hyvän otsikoinnin takia. Otsikoissa hän luonnehtii kohteitaan ytimekkäästi. Hissi voi olla amazing, nice, very nice, beautiful ja joskus harvoin boring.
Nykyään Lindén kuvaa videonsa englanniksi. Se kannattaa, sillä eniten niitä katsotaan Intiassa, Yhdysvalloissa ja Turkissa. Tyypillinen katsoja on 25–44-vuotias ja hieman todennäköisemmin nainen kuin mies. Mainostuloja Lindén saa Youtubelta joitakin satoja euroja kuukaudessa.
Noin 13 vuoden aikana Lindén on julkaissut kanavallaan pitkälti yli 11 000 videota. Hissiin hän on sinä aikana juuttunut vain kerran. Se tapahtui niin ikään Keravalla, vain kävelymatkan päässä Anttilan talosta, Valmet-Otisin vuonna 1987 valmistamassa punaovisessa hydraulihississä. Lindén oli siellä hissibongariystävänsä kanssa. Korjaaja saapui parissakymmenessä minuutissa, avasi oven ja esitteli lopuksi hissibongareille konehuoneen. He kuvasivat siitä videon.
Kuuluisimmat hissitubettajat matkustelevat eri maissa. Lindénkin on käynyt Ruotsissa, Virossa, Venäjällä ja Japanissa. Kun norjalais-tanskalainen Heritage Elevators vieraili Suomessa Stockmannin hisseissä, Lindén toimi oppaana.
Lindén on tavannut myös ehkäpä maailman kuuluisimman hissibongarin, yhdysvaltalaisen Andrew Reamsin eli DiecelDucyn. Hissiyhtiö Kone kutsui Reamsin, Lindénin ja muita hissibongareita Suomeen Tytyrin entiseen kaivokseen, jossa testataan uusia hissejä. Yksi hisseistä kulki niin nopeasti, että Reamsin korvat menivät lukkoon.
Kaivosvierailun jälkeen porukka matkusti Silja Europalla Tallinnaan. Laivalla he ajelivat puoliympyrän muotoisilla hydraulisilla maisemahisseillä. Joukko pääsi myös kierrokselle henkilökunnan hisseihin.
Eläkeläinen lajittelee roskia liki ikuisuudelta tuntuvan ajan.
”Se on vain hyvä, että lajittelee”, Lindén sanoo ja tuijottaa jätekatosta. Hän suunnittelee puikahtavansa rappuun eläkeläisen perässä.
Epäonnisen puhelun jälkeen Lindén on siirtynyt Keravalta naapuripysäkille Savioon, Männiköntielle. Siellä on 1970-lukulaista betonia, korkeita pihakuusia ja lasitettuja parvekkeita.
Lindén huomauttaa, että Savio on Korson lisäksi yksi harvoista juna-asemista, joilla ei ole ruotsinkielistä nimeä. Asia on hänelle tärkeä, sillä Lindén puhuu äidinkielinään ruotsia ja venäjää. Hisseissäkin Lindén tutkii, millä kielillä kiilautumisesta varoittavat tarrat on kirjoitettu.
Männiköntien muut hissit Lindén on jo kuvannut, mutta tähän hän ei ole kahdesta yrityksestä huolimatta vielä päässyt. Se ei ole epätavanomaista. Erääseen turkulaiseen kerrostaloon Lindén on koettanut päästä kymmeniä kertoja.
Useimmiten Lindén yrittää puikahtaa rappuun muiden asukkaiden mukana. Helpointa se on kesäisin, kun ihmiset liikkuvat paljon. Summerin soittamiseen Lindén turvautuu harvoin. Kerran Lapintiellä Helsingin Kampissa hän odotti rapun edessä neljä tuntia.
Hyvänä hissipäivänä Lindén kuvaa noin 15 hissiä. Kotimaan ennätys on 80 hissiä päivässä. Se onnistui, koska Jyväskylässä lähes kaikkien kerrostalojen ulko-ovet pidettiin päiväsaikaan auki. Japanissa Lindén sanoo kuvanneensa 128 hissiä päivässä.
Saviossa tilanne alkaa näyttää siltä, että eläkeläistä ei sittenkään tarvita. Toinen asukas lähtee rapusta ennen kuin eläkeläinen palaa roskakatokselta. Lindén livahtaa sisään.
Hän kiipeää hissitasanteelle ja vaikuttaa tyytyväiseltä.
”Täysin alkuperäinen, hieno juttu. Tää on just se, mitä me haluttiin.”
Hississä on sinertävät seinät, iso peili ja Lindénin mukaan tyypillinen 70-lukulainen äänimaailma, ”aika upea, kodikas”.
”Ja på svenska också”, hän huomaa.
Lindén ajaa hissin toiseen kerrokseen ja laskeutuu sitten rappusilla takaisin kellarikerrokseen, jotta voi aloittaa videon tilaamalla hissin. Hän käynnistää Samsungin valkoisen digikameran ja aloittaa tottuneesti.
”Alright, today is the 23rd of November…”
Valentin Lindénin ensimmäinen hissimatka oli Helsingin Naistenklinikalla.
Sitä matkaa Lindén ei voi muistaa, mutta pian elämään tuli muita hissejä: Tikkurilan juna-aseman hissi, muuton jälkeen upouusi hissillinen kerrostalo Turussa, Hansakorttelin näköalahissi… Jos vanhemmat valitsivat hissin sijaan liukuportaat, Lindéniä harmitti.
Ensimmäisen oman hissimatkansa Lindén sanoo muistavansa. Se tapahtui lomamatkalla vanhempien kanssa Oslossa, Oslo Cityn kauppakeskuksessa. Siellä kolmivuotias Lindén matkusti yksin ensimmäisestä kerroksesta kellariin. Näköalahissi oli todennäköisesti Schindlerin valmistama. Senkin Lindén muistaa, ettei hotellin hississä ollut sisäovia.
Kun Lindén alkaa puhua yhdestä hissistä, mieleen tulee muita hissejä. Hän luettelee paikkoja ja valmistusvuosia, joista osan hän muistaa oikein ja osan ei.
Lindénin mukaan 1990-luvun vaihteessa Suomeen rakennettiin paljon näköalahissejä, sillä ne olivat silloin muotia. Kluuvin kauppakeskuksen valopihaa saattoi ihastella upeista näköalahisseistä. Kymmenen vuotta sitten remontin yhteydessä ne tosin vaihdettiin tavallisiin lasihisseihin.
”Aika plastinen remontti”, Lindén sanoo.
Joitakin näköalahissejä on sentään säilytetty. Hakaniemenrannassa hotelli Hilton Strandissa on hulppeita kahdeksansivuisia messinkisiä hissejä.
1980-luvun Suomen kallein hotelli-investointi, Lindén muistaa.
Marmorisella valopihalla pulppuaa suihkulähde. Strandin aula muistuttaa hieman risteilyalusta, ja laivoihin rakennettiinkin samantyyppisiä näköalahissejä. Viking Cinderella valmistui 1989, Silja Europa 1993, Lindén luettelee.
Ja sitten on tietysti vuonna 2004 rakennettu M/S Color Fantasy, maailman toiseksi suurin autolautta, jolla Lindén risteili Oslosta Kieliin. Laivassa Lindén pääsi matkustamaan huoltomiehen kanssa näköalahissin katolla.
Jos haluaa hissiin, on oltava sinnikäs.
Savion jälkeen Valentin Lindén palaa takaisin Anttilan taloon Keravan keskustaan. Seinästä löytyy kiinteistöhuollon puhelinnumero. Ehkä toimittaja voisi yrittää soittaa siihen ja kuulostaa vakuuttavalta, Lindén ehdottaa.
Lopulta asiakaspalvelija yhdistää lyhytsanaiselle huoltomiehelle, joka lupaa saapua katsomaan ovea.
Teitä kiinnostavat siis hissit, kysyy muutaman minuutin päästä saapuva haalariasuinen mies ja näyttää epäuskoiselta.
Hän testailee avaimia ja saa lopulta oven auki.
Linden rientää hissien luo. Niiden puiset liukuovet aukeavat kilahtaen. Ääni on siro kuin polkupyörän kellossa.
”Mä en kyllä lähtis ajelemaan näillä mihinkään”, huoltomies sanoo. Hän pelkää, ettei saa matkustajia hissistä enää ulos.
Lindén pitää liukuovia auki jalallaan ja kurottelee kameran kanssa hissikoriin. Hän ei vaikuta enää kuuntelevan varoituksia.
Huoltomies viittilöi. Hän haluaa näyttää talon toisen rapun hissit, jotka tosin ovat Lindénille jo tuttuja. Niillä uskaltaa ajaakin.
Ulkorappusilla sama nuorten aikuisten porukka jatkaa riitelyä, vaikka lounasaika on jo vaihtunut iltapäivään.
”Kulttuurikäytävä”, huoltomies tokaisee.
”Eivätkö ne vanhat haitarihissit ole paljon seksikkäämpiä?” hän tiedustelee.
Lindén selittää, että Anttilan talon hissit ovat harvinaisuuksia. Sitä paitsi ne on tehty 1970- ja 1980-lukujen taittteessa, samaan aikaan kuin Abban parhaat levyt.
Huoltomies esittelee kellarikerroksen huoltotiloja. Lindén kyselee kohteliaasti rakennuksen ilmastointiputkistosta. Huoltomies sanoo, että kaikkea ohjataan valvomosta.
Mistä valvomosta?
Huoltomies ähkäisee.
Ylimmässä kerroksessa on pieni toimistohuone, jossa on akvaariota jäljittelevä valaisin, pöytätietokone ja valotaulu, joka esittää rakennuksen eri osia ja niiden hälytysjärjestelmiä.
Kierroksen jälkeen huoltomies saattaa ystävällisesti mutta jämäkästi hissiseurueen ulos.
Vantaan Koivukylässä rapun ulko-ovi on auki. Nuori mies kantaa parhaillaan pakettiautoon isoa sänkyä, joten sisään pääsee helposti.
Talossa odottaa suomalaisen Valmetin ja sveitsiläisen Schlieren yhteistyönä rakentama hissi. Sen hernekeiton väriset osat on valmistettu oletettavasti Tampereella Valmetin lentokonetehtaalla.
Lindén kiertää Koivukylän hissejä nopealla tahdilla.
Paimenenkatu. ”Niin kaunis nimi”, Lindén kommentoi. Hän näyttää itsekin yllättyneeltä, kun onnistuu keksimään oikean ovikoodin.
Pohjoinen Rastitie. Kalapuikon värinen hissikori.
Evästie. 1970-luvun Valmet-Schlierenit.
Päivän saldo: viisi tuntia, 15 hissiä.
Koivukylässä on jo hämärää. Työmatkalaiset palaavat juna-asemalta koteihinsa. Lindén ei ole syönyt vielä edes lounasta, muttei vaikuta väsyneeltä.
Kotimatkalla hän muistelee Merihaan hissejä. Lindén arvelee, että vuosina 1973–1974 valmistetut hissit ovat hitaampia kuin vuosikymmenen alussa rakennetut. Se johtuu varmaan öljykriisistä, Lindén spekuloi.
Mitä Lindén aikoo tehdä tulevaisuudessa?
Hän ei tiedä.
Lindén on opiskellut venäjän kieltä Helsingin yliopistossa, siivonnut ruotsinlaivoja ja työskennellyt oppaana. Parhaillaan hän opiskelee restonomiksi. Hän toivoo pääsevänsä töihin hotelliin. Hissit saavat pysyä harrastuksena.
Töölössä kalapuikon värisiä hissikoreja ei ole. On joulukuu, ja Keravan kierroksesta on kulunut kaksi viikkoa. Sinä aikana Lindén on kuvannut 158 hissiä: Jyväskylässä 41, Turussa 66 ja pääkaupunkiseudulla 51.
Nyt Lindén kiertelee Nervanderinpuiston ympäristössä. Osa lähialueen hisseistä on rakennettu jo 1920-luvulla.
Englanninkielisiä kirjoja myyvän Arkadia-kirjakaupan läheltä löytyy yllätys. Nervanderinkadun somassa hississä on seitsemän kerrosnappia, mutta vain kuusi kerrosta. Rakennusvirhe, Lindén arvelee. Lisäksi neljännen kerroksen nappi on korvattu uudella, hän havaitsee.
Kun mustia nappeja painaa, niiden ympärille syttyy kirkas vihreä valo. Rapussa on art deco -henkisiä kattomaalauksia sekä hissibongareita haisteleva chow chow eli kiinanpystykorva.
Samalla kadulla on kirkkaankeltainen rappu, jonka tasanteilla on poikkeuksellisesti kaksi nappia. Toisella napilla hissin voi palauttaa takaisin aulaan, iäkäs pariskunta opastaa.
Töölöläiset esittelevät mielellään hissejään.
Aiemmin päivällä Lindén on päässyt tutustumaan Temppelikadun vuonna 1974 rakennettuun puiseen hissiin. Vasta rapussa hän muisti kuvanneensa hissin jo aiemmin. Kierros ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä eteisaulassa vastaan tullut asukas tarjoutui näyttämään Lindénille taloyhtiön viereisen rapun, jonka hissi oli valmistunut vasta vuonna 2020. Uutuudestaan huolimatta hydraulinen ristikkohissi oli Lindénin mielestä hyvällä maulla rakennettu.
Asukas paljastui taloyhtiön hallituksen jäseneksi. Hetki oli sopiva hissipolitikoinnille.
Lindénin mukaan hissi nostaa asuntojen arvoa ja pidentää asuinaikaa, mistä hallituksen jäsen oli samaa mieltä. Mutta jos hissi rakennetaan taloon jälkikäteen, määräykset ovat hallituksen jäsenen mukaan tarkkoja. Portaiden on jäätävä niin leveiksi, että paarit voidaan kuljettaa tarvittaessa niitä pitkin yläkerroksiin.
Vaikka Helsingin kaupunki tukee hissien jälkiasennusta, rakentaminen on kallista. Ilta-Sanomat uutisoi vuonna 2017 eräästä Helsingin Kampin kolmionmuotoisesta hissistä. Sen ovessa on lukko, ja avain on vain rakennusmaksuihin osallistuneilla taloyhtiön jäsenillä.
Persialaisella matolla koristellut portaat kohoavat jyrkästi hissitasanteelle. Molemmilla sivuilla on näyttäviä seinämaalauksia.
Kuin nousisi temppeliin.
”En ole missään nähnyt ovimattoa, joka jatkuu hissiin saakka”, Lindén ihmettelee. Hän toistaa huomion useita kertoja.
Matto johdattaa vieraat Koneen vuonna 1926 valmistamaan puolipyöreään ristikkohissiin. Lindén istahtaa nahkaiselle penkille. Se voisi olla valtaistuin.
Viisikerroksisen talon jokaisessa kerroksessa on vain yksi asunto, ja sukunimi on kirjattu koristeellisella kaunokirjoituksella alkuperäisten kerrosnappien viereen. Vain hälytysnapit on uusittu.
”Siis tää kori on niin upea”, Lindén sanoo.
Kerrosten seinäsyvennyksissä on erilaisia kukka-asetelmia. Majesteettisia liljoja ja orkideoja, havupalloja tai -seppeleitä. Joissakin kerroksissa kasvien yläpuolelle on maalattu Zeuksen ja Leton poika, kreikkalaisen mytologian jumalhahmo Apollon.
Lindénillä on periaate.
Jos hissi on tavanomainen, Lindén ajaa kerran yläkerrokseen ja sitten takaisin.
Jos hissi on hieno, Lindén ajaa kaksi matkaa.
Mutta tämä Temppelikadun hissi.
Tämä hissi on kolmen ajon arvoinen.
