Lapinlahtea kiertävän rantareitin penkkejä saattaa aluksi luulla ihanteellisiksi. On kaunis näkymä merelle ja kohti Lapinlahden sairaalaa, suora yhteys aurinkoon ja kaislikossa pesue puuhastelevia vesilintuja. On niin kaunista, etteivät edes valkoposkihanhet vituta.
Karu totuus paljastuu pian. Lapinlahti on liian suosittu.
Lenkkeilijöitä menee ohi pahimmillaan muutaman sekunnin välein, ja koska polku on vain muutaman metrin levyinen, lenkkeilijät tulevat melkein syliin. Istuskeleva ulkoilija joutuu elämään pelossa. Lentääkö triathlonistin kireiltä kasvoilta hikipisara kirjan sivulle? Pärskiikö fillarikommunisti aerosolinsa suoraan kasvoille?
Huhtikuisena arki-iltapäivänä lähes kaikki rantareitin penkit on varattu, ja yksityishenkilöt ja pariskunnat kärttävät vapautuvia penkkejä nälkäisinä. Sooloistuja joutuu saa olla jatkuvasti varuillaan. Joku saattaa yrittää istua viereen, eikä siinä kuitenkaan käy niin kuin elokuvissa.
Lentääkö triathlonistin kireiltä kasvoilta hikipisara kirjan sivulle?
Samankaltainen viheliäinen ongelma vaivaa Töölönlahtea.
Sen pohjoispäädyssä sijaitsevilta penkeiltä on kyllä sympaattiset näkymät lahdelle ja kohti keskustaa, mutta koronan aiheuttama inflaatio vaivaa aluetta edelleen raskaasti. Puolet Helsingistä on kiertänyt Töölönlahtea vuoden lenkillä ja toinen puoli Tinder-treffeillä, ja jopa niiden ihanien joutsenten viehätys on vähitellen karissut. Lisäksi ärsyttäviä juoksijoita on kerta kaikkiaan liikaa. Ilmaantuvuus on jopa pahempi kuin Lapinlahdella.
Lenkkeilijöiden terrori on ratkaistu innovatiivisella tavalla Mustikkamaalla. Saaren kaakkoiskulmassa kallioiden päällä on kaksi penkkiä – kohti merta. Lenkkeilijät pysyvät visusti selän takana, metrien päässä.
Meri on Mustikkamaan mustan teräspenkin kiistaton kilpailuvaltti, mutta siihen liittyvät myös sen suurimmat haasteet.
Mereltä puhaltava tuuli vaatii vankempaa vaatetusta, ja lisäksi on suuri riski, että auringonlaskuoptimoidut penkit vetävät puoleensa pariskuntia. Yksinäinen kirjanlukija tai puhelimenselaaja saattaa joutua kuuntelemaan muiden treffejä.
Ongelma ei toki rajoitu Mustikkamaalle. Muiden ihmisten treffeille saattaa altistua myös Tervasaaressa ja Seurasaaressa. Koko ranta Meilahdesta Hietaniemeen on miinoitettu.
Edelläkävijät etsivät penkkinsä muualta.
Hei guys, onks mun puhelin teillä vittu?
Helsingissä on myös laaja valikoima viihtymiseen soveltuvia penkkejä. Genren kirkkaimmat tähdet keskittyvät itäisen kantakaupungin alueelle.
Esimerkiksi Sturenkadulta Helsinginkadun Hesburgerille ulottuvan vyöhykkeen kaikki penkit (7 kpl) ovat lähes yksinomaan törpöttelykäytössä. Kovaa kysyntää paikkaavat kadun varren kalliot ja rappuset.
Torkkelinmäellä sijaitsevan Pengerpuiston penkit ja muutkin horisontaaliset pinnat puolestaan ovat niin suosittuja, että niiden käyttöaste raastaa lähiseudun asukkaiden hermoja.
Kevät on tullut ja Pengerpuistossa kiljutaan taas suoraa huutoa 24/7, niin ettei tiedä juodaanko, naidaanko vai teurastetaanko siellä, Jodelin Kallio-ryhmässä kirjoitettiin huhtikuun alussa.
Viime syksynä Yle kertoi, että Pengerpuiston ”narkomaanit piinaavat koululaisia” Kalliossa. Sörnäisissä sijaitsevan Katri Valan puiston Iltalehti nimesi ”ruiskupuistoksi” jo vuonna 2018.
Ruiskuja tai ei, molempien puistojen penkit soveltuvat erinomaisesti istumiseen, juomiseen ja tupakoimiseen, samoin Tokoinrannan ja Siltasaaren penkit.
Pengerpuistossa kymmenet ihmiset harjoittavat molempia toimia menestyksekkäästi aurinkoisena huhtikuun iltapäivänä. Perjantaina neljän aikaan kaikki istumiseen soveltuvat kohdat penkeistä (8 kpl) kiviaitaan ja nurmikon vähiten märkiin kohtiin on varattu. Hiekalla pappa harjoittelee petankkia, pikkukaltseilla kolmikymppiset miehet keskustelevat siitä, onko bitcoin pyramidihuijaus vai ei. Pohjoiskulmassa porukka häseltää kassien ja pyörien kanssa, kunnes poistuu kovalla tohinalla paikalta. (”Me jäädään ihan just fakkiin”.)
”Hei guys, onks mun puhelin teillä vittu”, lappuhaalareihin pukeutunut mies huutaa heidän peräänsä.
Funktionaalisten ominaisuuksien lisäksi penkkejä voi tarkastella esteettisestä näkökulmasta.
Helsingin penkkipolitiikka perustuu traditioon ja kaupunkikalusteohjeeseen. Sen toisen osan kohdassa D käsitellään istuimia. Pari sanaa niistä.
Tällä hetkellä käytössä on 14 penkkityyppiä. On katualueilta tutut teräsjalkapenkki (D1) ja kivijalkapenkki (D2), moneen sopiva peruspenkki (D3) sekä luonnonmukaisten alueiden metsäpenkki (D5).
Historiallisia penkkejä on kolme: Kaivopuiston puupenkki (D6), Esplanadin puiston penkki (D7) ja koivunjalkapenkki (D8).
Lisäksi on kohtalaisen epäkiinnostavia teräksisiä ja puisia yleispenkkejä, joihin ei nyt paneuduta tässä sen syvällisemmin. Joka tapauksessa ohjeessa määritellään, millaisia penkkejä missäkin ympäristössä sopii olla.
Helsingin kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomanen kertoo, että penkkiä valitessa kaupunki painottaa esteettömyyden ja käytettävyyden lisäksi traditiota.
Nykyisten penkkien istuinkorkeus on vanhoja korkeampi (helpompi istuutua ja nousta ylös), ja joidenkin toisesta päästä puuttuu käsinoja (helpompi sujahtaa rollaattorista). Joidenkin lokaatioiden penkkivalinnan sanelee traditio. Kaivopuistossa on Kaivopuiston penkki, Espalla Espan.
Viime vuonna kaupungille tuli 144 palautetta penkeistä. Enimmäkseen raportoitiin penkkien huonosta kunnosta tai toivottiin lisää penkkejä. Neljän palautteen mukaan penkki oli väärässä paikassa.
Tässä vielä yksi: Koivunjalkapenkit (D8) ovat koreilevasta ulkomuodostaan huolimatta melko kelvottomia. Koska selkänojassa on vain yksi lauta, reppu ja muutkin asiat luiskahtavat helposti maahan.
Luomanen itse lähestyy penkkejä funktionaalisesta näkökulmasta. Penkin pitää olla paitsi tyylikäs, myös helposti ja kohtuullisin kustannuksin huollettava. Penkki ei saa herättää aggressioita. Hänestä paras penkki on kuiva. Sijaintina mieluisin on kohta, jossa voi katsella ohikulkevia ihmisiä. Viime vuosikymmenen aikana penkillä istuskeleminen on kuitenkin vähentynyt. Päällikkö liikkuu useimmiten koiran kanssa, ja koira haluaa istumisen sijaan mennä eteenpäin. Muutos ei ole jäänyt kaihertamaan, Luomanen sanoo.
”En ole ihastunut tai rakastunut yhteenkään niistä penkkimalleista.”
Parin viikon päästä tulee viesti.
”No, ehkä vähän kuitenkin Kaivarin penkkimalliin.”
Kaikki merkit viittaavat siihen, että Alppipuistossa, tekolammen rannalla marjakuusien katveessa piileskelee kolme erinomaista penkkiä.
Ne ovat puisia ja hieman rähjäisiä, mutta muuten ”siedettäviä”, kuten eteläisimmällä penkillä istuva rouva kuvailee. Hänellä on Helsingin kaupungin penkkipolitiikasta vahvoja mielipiteitä.
Penkki-influencerin mukaan Helsingin parhaat penkit ovat Espan puistossa, sillä niiden selkänojassa on optimaalinen kallistuskulma. Alppipuiston penkit sen sijaan ovat korkeintaan siedettäviä, koska niiden selkänojat ovat hieman liian lyhyet.
Muuten olosuhteet ovat ihanteelliset. Miljöö on rauhallinen, lenkkeilijät selän takana ja örvellysporukat toisaalla puistossa. Pusikko luo ekslusiivista, jopa intiimiä tunnelmaa, ja junankin kolinaan tottuu nopeasti.
Helsingin nykyisiin penkkeihin rouva on ”tosi pettynyt”. Kaikki uudet penkit ovat samaa mallia, eikä niissä ole hyvä istua. On myös paljon turhia penkkejä. Naapurustoon uudelle Konepajan alueelle on tuotu selkänojattomia penkkejä, joita käytetään vain tupakointiin, ja talvella lumiaurat kolhivat niitä.
Hän kertoo lähettäneensä kaupungille palautetta penkeistä. Yksi Töölönlahden pohjoispäädyn penkeistä on hänen mielestään käsittämättömässä paikassa. Siihen ei paista koko päivänä aurinko, eikä sitä saa omin voimin siirrettyä parempaan paikkaan. (Hän on yrittänyt.)
”Kuule, sitten kunhan sinäkin olet 70 ja sulla on selässä kulumia, niin alat arvostaa semmosta penkkiä, missä on hyvä istua”, rouva napauttaa.
Penkkejä voi lähestyä myös luokkakysymyksenä, muttei välttämättä pidä.
Kaivopuistossa leijailee valheellinen lupaus luksuksesta.
Tarkemmat tutkimukset osoittavat, että penkkien yllä on leijaillut jotain muutakin, ja ne jotkut ovat kuorruttaneet historialliset Kaivopuiston penkit paskalla. Vihreistä puupenkeistä on tullut pilkullisia.
Toisaalta on jollain sairaalla tavalla tyydyttävää seurata sivusta, kun oletettavasti ylimpään tulodesiiliin sijoittuva toppaliivipariskunta istuu paskaan.
Eirassa Juhani Ahon puistossa Kaivopuiston penkit ovat valkoisia ja toistaiseksi puhtaita, ja meininki on muutenkin masentava. Kirkassilmät, silkohapset suomenruotsalaislapset leikkivät pallolla. Kultaisessa ilta-auringossa aikuiset siemailevat nurmikolla kuohuvaa.
Esplanadilla sen sijaan kiskotaan kovalla kädellä. Ihmisiä on iltaseitsemän aikaan sata tai kaksi, ja lisää tulee koko ajan. Epäilyttävän iso lokki riuhtoo paperipussia roskiksesta. Historiallisen penkin takana teinit kiljuvat ja esittävät osaavansa akrobatiaa ja kiljuvat lisää. Känniin tulee pelkästä katsomisesta.
Helsingin paras penkki sijaitsee postinumeroalueella 00100. Se on aurinkoisessa etelärinteessä, pienellä korokkeella. Siltä näkee meren, ehkä jäniksenkin, ja aivan lähistöllä saattaa kohdata monta kuuluisaa henkilöä.
Ja joinain aurinkoisina aamuina penkillä saattaa istua kahvilla kaksi rouvaa.
Hilkka tuo leivät, Taimi pullat.
