”Näyttääkö tämä siltä, että kukaan on lähdössä yhtään mihinkään?”
Kaupunkisosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti viittoo ympärilleen Malmin lentoaseman pyöreän päärakennuksen sisällä. Malmin ilmailijoiden häätöön on aikaa alle viikko, mutta asemalla ei voi havaita minkäänlaista muuttotohinaa.
Se johtuu siitä, että Malmin lentoaseman ystävät käyvät eloonjäämistaistelua, Eranti sanoo.
Eranti on tutkinut lentokentän kuuluisaa kiistaa Helsingin yliopiston maankäytön konfliktin kurssilla yhdessä opiskelijoiden kanssa. Viime syksynä järjestetyllä kurssilla tutustuttiin konfliktin osapuolten näkökulmiin.
Malmin lentokentän puolustajien strategia on Erannin mukaan se, että piiruakaan ei anneta periksi. Niinpä vielä maaliskuun toisella viikolla useita pienkoneita lepää kiitotiellä ankaran lumipyryn kourissa, ja aseman sisällä on hiljaista kuin Aleksanterinkadulla.
Lähtöön varautuminen merkitsisi sitä, että he ovat valmiita neuvottelemaan, Eranti selittää.
”Meininki on, että fly free or die hard. Lähtökohta on ollut se, että ei tehdä mitään varasuunnitelmia, jotta ei näyttäisi siltä, että tilanne hyväksytään. Vapaus tai kuolema, niin sen voisi kai suomentaa.”
Veikko Eranti kiinnostui Malmin lentokentän tilanteesta pari vuotta sitten.
”Mua alkoi kiinnostaa tämä alun perin siksi, että mä en ollenkaan ymmärtänyt, mitä tässä tapahtuu, vaikka olen tutkinut osallistumista ja politiikkaa kaupunkikontekstissa.”
Periaatteessa kiistan ydin on erittäin selkeä. Keskellä Helsinkiä, hyvien yhteyksien varrella on lentokenttä. Helsingin kaupunki haluaa rakentaa sinne asuntoja, lentokentän käyttäjät taas haluavat säilyttää sen lentoasemana. Malmin lentokentän tapaus on yksi Suomen pisimpiä ja näkyvimpiä maankäytön kiistoja. Helsingin kaupunki haluaa rakentaa lentokentälle asuntoja, Malmin lentokenttäyhdistys jatkaa lentämistä. Miksi Malmista tuli kokoaan isompi kamppailu?
Erikoista tapauksessa on konfliktin pitkäkestoisuus ja se, miten paljon intohimoja se herättää heissäkin, jotka eivät pienkoneiden puikkoihin tartu.
Malmin lentokenttä avattiin vuonna 1938. Se toimi Suomen päälentokenttänä vuoteen 1952, jolloin Helsinki-Vantaan lentokenttä avattiin.
Lentäjien ja kaupungin välisen konfliktin siemenet kylvettiin 1970-luvulla, kun kaupunki iski ensimmäistä kertaa silmänsä lentokentän asuntopotentiaaliin. 1980-luvulla suunnitelmat asuinrakentamisesta etenivät, mutta tyssäsivät 1990-luvun lamaan.
Kenttä kaavoitettiin asuinalueeksi yleiskaavassa vuonna 2002. Samana vuonna perustettiin rakentamista vastustava Malmin lentokentän ystävät ry.
”Vuonna 2006 on tehty gradu Malmin lentokentästä maankäytön konfliktina. On tehnyt mieli laittaa sille tekijälle viestiä, että terveisiä, sun työ on yhä relevantti”, Eranti sanoo.
Toden teolla tilanne alkoi tulehtua vuonna 2017 sen jälkeen, kun Finavia oli lopettanut kentän ylläpidon ja kaupunginvaltuusto hyväksynyt yleiskaavan, jossa alue varattiin asumiselle.
Seuraavana vuonna kaupunki ilmoitti, että Malmin lentokenttäyhdistyksen vuokrasopimus päättyy vuoden 2019 loppuun mennessä. Lentäjät veivät asian käräjille ja jatkoivat lentämistä, kunnes käräjäoikeus päätti joulukuussa 2020, että yhdistyksen on luovutettava alue kaupungin hallintaan. Lisäaikaa häädölle herui kuitenkin vielä maaliskuun puoleenväliin asti.
Eranti arvioi, että konfliktia on pitkittänyt ja hankaloittanut myös se, että keskusteluyhteys kaupungin ja lentäjien välillä on ollut poikki. Jos lentokenttäyhdistys olisi pari vuotta sitten suostunut yhteistyöhön kaupungin kanssa ja alkanut etsiä uusia toimitiloja, asiat olisivat voineet sujua helpommin, Eranti sanoo.
”Ed Sheeranin keikka oli Malmilla vuonna 2019, se tehtiin vielä yhteisymmärryksessä. Sen jälkeen välit ovat olleet happamammat, eikä instituutioiden välillä ole ollut luottamusta.”
Erannin mukaan lentäjät eivät missään vaiheessa ole antaneet periksi ajatukselle, että lentäminen Malmilla loppuisi, koskaan. He ovat käyneet eloonjäämistaistelua ja päättäneet taistella loppuun asti.
Konfliktin pitkittyminen on Erannin mielestä osoitus siitä, kuinka pieni, sitoutunut porukka voi taktisella yhteistyöllä vaikuttaa merkittävällä tavalla julkiseen keskusteluun.
Aihe on herkkä, mutta tutkija ei piilottele omaa kantaansa. Eranti sympatisoi kaupunkia. Kasvava Helsinki tarvitsee lisää asuntoja, jotta asuntojen hinnat eivät karkaisi pilviin, ja Malmilla on siihen Erannin mielestä oikein passeli paikka. Myös Erannin vetämän kurssin maankäyttöön perehtyneet opiskelijat pitivät aluksi itsestäänselvänä sitä, että Malmille tulisi rakentaa asuinalue.
Kurssin jälkeen monet opiskelijat totesivat ymmärtävänsä myös lentäjiä. Onhan paikka ainutlaatuinen ja sen puolustajat poikkeuksellisen sinnikkäitä.
”Mun silmissä tämä asettuu niin, että ehkä tämän lentämisen voi suorittaa jossain muuallakin. Mutta kun me kävimme täällä marraskuussa kiitoradalla katsomassa lentokoneita, niin kyllä siinä tapahtui jotain sellaisia henkimaailman asioita. Näille ihmisille tämä paikka on suhteettoman tärkeä tavalla, jota ulkopuolinen ei voi ymmärtää.”
Lentokentän puolustajat ovat käyttäneet kaikkia mahdollisia argumentteja kentän suojelemiseksi. Lukuisten selvitysten ansiosta on käynyt ilmi, että kenttä on liito-oravien pyhättö, useiden perhoslajien ja lintujen koti, olennainen osa elävää historiaa ja Malmin kulttuurimaisemaa ja oikeastaan Euroopan uhanalaisin kulttuuriympäristö. Rakentaminen taas on aivan hullu ajatus jo siksi, että Malmin maaperä on rakentamiseen kelvotonta, ja sitä paitsi rakentamisesta koituu valtavat ilmastopäästöt.
Kaupungin näkökulmasta Malmin lentokenttä on valtava läntti tyhjää, rakentamatonta tilaa tulevien raideyhteyksien varrella. Pitkällä aikavälillä julkisen liikenneverkoston keskellä tiiviisti asuminen on myös ilmastoystävällistä.
Malmin lentokentän konflikti on ollut kiinnostava myös demokratian näkökulmasta.
Lentokentän puolustajat ovat käyttäneet lähestulkoon koko kaupunkidemokratian työkalupakkia kumotakseen kaupungin suunnitelmat. He ovat tehneet kansalaisaloitteita, valituksia ja kanteita, jopa yhden valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta yksi toisensa jälkeen ne ovat kaatuneet. Eranti kärjistää, että lentäjät ovat maalanneet kuvan, jonka mukaan iso, paha ja korruptoitunut kaupunkihallinto haluaa nujertaa pienet luontoa suojelevat toimijat.
”Siinä on sitten tarttumapintaa myös niille, jotka eivät harrasta ilmailua. Jos tää koetaan silleen, että kaupunki jyrää yhden omaleimaisen pienen toimijan, niin kaupunki voi jyrätä minkä tahansa omaleimaisen pienen toimijan missä tahansa muuallakin.”
Julkista keskustelua ruotimalla ei kuitenkaan voi tulla mihinkään ainoaan oikeaan johtopäätökseen, Eranti sanoo.
Lentokentän puolustajien ja asuinalueen rakentamisen puolustajien argumentit eivät nimittäin ole yhteismitallisia.
Yhtäällä on kasvavan kaupungin pitkän aikajänteen strategia, johon kuuluu abstrakti unelma siitä, että tällä paikalla voisi vuonna 2040 olla 25 000 kuvitteellisen ihmisen koti.
Toisaalla taas on intohimoisten lentäjien oman elämän aikajänne sekä hyvin konkreettinen lentokenttä, joka juuri äskettäin vielä oli rakas olohuone sadoille ihan oikeille ihmisille.
”Kun on tämmöinen abstrakti hyvä, eli lisätään asuntoja kivasti yhdyskuntarakenteeseen kytkeytyvästi, hillitään asuntojen hintojen nousupainetta ja niin edelleen, versus se, että täältä kiitotieltä ihminen sinkoutuu kohti taivasta ja voittaa painovoiman jälleen kerran… Onhan se selvää, että mihin suuntaan romantikon sielu tässä keskustelussa kääntyy.”
Kaupunkien kehittämisessä on usein kyse toisiaan poissulkevista valinnoista. Lentokentän rakentamiseen on hankala löytää mitään kompromissia. Lentokenttä de facto vaatii ison tyhjän tilan, ja Helsingin kaupunki taas haluaa täyttää isoja tyhjiä tiloja. Meluhaittojen takia lentokentän välittömään läheisyyteen ei myöskään voi rakentaa asuntoja.
Kiistassa ovat siis vastakkain lyhyt ja pitkä aikajänne, rationaalisuus ja romanttisuus, sekä abstrakti visio ja konkreettinen paikka.
”Mut miten sä punnitset näitä vastakkain? Mitä on lentäminen kulttuuriperintönä versus asuntoja 25 000 ihmiselle? Se on mahdoton päätös, mutta kaupunkipolitiikka on mahdottomien päätösten tekemistä.”
Lopulta kyse on siitä, että kuka määrää, mikä mittatikku voittaa. Tässä tapauksessa se on Helsingin kaupunki.
Ei malmilaisten taistelu silti hukkaan mennyt, Eranti arvioi. Armottomalla kamppailulla lentokentän ystävät onnistuivat ostamaan vuosikaupalla lisäaikaa lentämiselle.
Sunnuntaina 14. maaliskuuta Liikenne- ja viestintävirasto määräsi kiitotien suljettavaksi. Maanantaina kihlakunnanvouti tuli tarkkailemaan häädön noudattamista. Kansalaistottelemattomuudelta vältyttiin, mutta lentokentän ystävät eivät ole vielä luovuttaneet.
Lopullisesti saaga on ohi luultavasti vasta sitten, jos kaupunki avaa kiitotien pinnan rakennustöiden valmistelujen ohessa. Niin kauan kuin sitä ei ole tehty, Malmin puolustajat tekevät varmasti kaikkensa selviytyäkseen. Häätö on riitautettu, yhdistys aikoo valittaa kentän suojelusta hallintooikeuteen, ja Twitterissä aktiivit myllyttävät kuntavaaleja hashtagilla Malmivaalit.
”Tässä on vielä mehua tässä konfliktissa”, Eranti toteaa.
Toistaiseksi Malmin lentokentän kiitotien päässä näkyy vielä vapaa taivas.
Ja ehkä, jos oikein tarkasti katsoo, vielä jokin uhanalainen koppakuoriaispopulaatio.
