Kansalaisaloitteilla on tavoiteltu kaikkea EU-erosta nuuskan laillistamiseen – Joskus tavoite on etenkin huomion herättäminen

Kansalaisaloitteet ovat ihan kivoja, mutta harvat niistä muuttavat lakeja.

T:Teksti:

|

K:Kuvat: Antti Yrjönen ja Moona Miettinen

Syyskuussa 2017 kansalaisaloite.fi-sivustolla vedottiin suomalaisiin:

Lukio- ja ammattikouluopinnot tulivat liian kalliiksi. Perheillä kului niihin jopa tuhansia euroja.

Epätasa-arvosta haluttiin eroon:

”Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset vaadimme, että eduskunta laatii perusteellisen selvityksen ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin ja lakiuudistuksiin lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuuden poistamiseksi”, kansalaisaloitteessa sanottiin.

Ongelma alkoi saada paljon huomiota, eikä ihme.

Se oli tarkoituskin.

Kansalaisaloitteita on voinut tehdä Suomessa yli kahdeksan vuotta. Sinä aikana suomalaiset ovat tavoitelleet niillä esimerkiksi eroa EU:sta, nuuskan laillistamista, lähihoitajien palkkatason nostamista, hävittäjähankkeen pysäyttämistä, ensikertalaiskiintiön poistamista korkeakoulujen valintamenettelystä ja ulkonaliikkumiskieltoa maahanmuuttajille.

Kansalaisaloitteiden laatiminen näyttää olevan suomalaisille mielekästä puuhaa. Kun tutkijat selvittivät vuoden 2019 eduskuntavaalitutkimukseen osallistuneilta, ovatko he allekirjoittaneet kansalaisaloitteita, noin 50 prosenttia osallistujista vastasi myöntävästi.

Kansalaisaloitteilla on paikkansa Suomen poliittisessa järjestelmässä.

Toimiva demokratia edellyttää sitä, että kansalaiset osallistuvat politiikkaan aktiivisesti. Muihin pohjoismaihin verrattuna äänestysaktiivisuus on Suomessa kuitenkin ollut alhainen. Myös luottamus poliitikkoja ja puolueita kohtaan on ollut laskussa, sanoo valtio-opin professori Maija Setälä, joka tutkii demokratiaa Turun yliopistossa.

Osittain siksi kansalaisaloitejärjestelmä otettiin Suomessa käyttöön.

Järjestelmän on myös toivottu lisäävän erilaisia näkökantoja poliittisessa vaikuttamisessa. Päätöksenteossa on kyllä kuunneltu ulkopuolisia tahoja, kuten etujärjestöjä, mutta:

”Edustettuina ovat perinteisesti usein samat etujärjestöt ja hyvin etabloituneet, asemansa päättäjien kuultavana vakiinnuttaneet, kansalaisjärjestöt”, Setälä sanoo.

Uudistuksella pyrittiin myös lisäämään läpinäkyvyyttä. Eduskunta valiokuntineen on yleisöltä melko suljettu, eikä ulkopuolinen pääse seuraamaan esimerkiksi valiokuntien keskusteluja.

Nyt avoimuus on lisääntynyt, sillä kansalaisaloitteen vireillepanijat pääsevät yleensä valiokuntiin kuultavaksi.

Kansalaisaloitejärjestelmä otettiin käyttöön samaan aikaan, kun Suomen perustuslakiuudistus astui voimaan maaliskuussa 2012. Samoihin aikoihin Setälä teki tutkimusta eurooppalaisista kansalaisaloitejärjestelmistä.

Toimiva kansalaisaloitejärjestelmä ei ole liian helppo eikä vaikea. Jos systeemi on liian hankala, valta voi valua jo ennestään vaikutusvaltaisten ihmisten hyppysiin. Niin on käynyt monissa Euroopan maissa. Yhdysvalloissakin, jossa aloitteet johtavat kansanäänestyksiin, järjestelmä näyttää ammattimaistuneen. Siellä aloitteiden ympärillä on lähinnä lobbareita.

”Ja muita, joilla on rahaa.”

Jos systeemi on liian helppo, on Setälän mukaan riskinä se, että aloitteet kokevat inflaation, ja poliittinen järjestelmä menee aloitesuman takia jumiin.

Siitä on kannettu huolta myös Suomessa.

Vuonna 2013 nimiä kerättiin aloitteeseen, jolla ajettiin samaa sukupuolta olevien parien avioliiton laillistamista. Tahdon2013-aloite sai 166 851 kannatusilmoitusta, ja joulukuussa 2014 eduskunta hyväksyi avioliittolain muuttamisen.

Keväänä vireille tuli jo toinen aloite, ”Aito avioliitto”. Se pyrki kumoamaan Tahdon-kampanjan lakimuutoksen. Tämäkin aloite keräsi paljon nimiä, yhteensä 106 195 kappaletta ja eteni eduskuntaan.

Tilanne herätti kansanedustajissa huolta. Lokakuussa 2015 kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kysyi kotisivuillaan julkaistussa blogissa, onko ”resurssien järkevää käyttöä että vuoden välein eduskunnassa käsitellään aina kansalaisaloitetta ja kansalaisaloitteen vasta-aloitetta ja taas kansalaisaloitetta”.

Hän pohti, parantuisiko tilanne, jos kannatusten kanssa samaan aikaan kerättäsiiin myös ”ei-kannatuksia”.

”Kysymys on hyvä, mutta ajatus sotii kansalaisaloitteen ideaa vastaan”, professori Maija Setälä sanoo.

Suomalaisessa järjestelmässä vastuu aloitteen tarpeellisuuden punnitsemisesta on haluttu jättää eduskunnalle.

Ja harvassa ovat asiat, jotka eivät jakaisi ihmisten mielipiteitä.

Suomessa kansalaisaloitejärjestelmä on varsin käyttäjäystävällinen. Valmiin lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä voi jättää kansalaisaloite.fi-sivustolle helposti ja nopeasti, jopa muutamassa minuutissa. Kannattaminen on vieläkin sujuvampaa: on vain tunnistauduttava sähköisesti, esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.

Ennen kuin aloite julkaistaan nimien keräämistä varten, oikeusministeriö tarkastaa sen. Aloitteen toteuttamiskelpoisuuteen ministeriö ei ota kantaa, vaan se katsoo, että aloite sisältää jonkin ehdotuksen ja ettei siinä ole esimerkiksi laitonta materiaalia. Kannatusilmoituksia voi kerätä enintään puoli vuotta. Jos siinä ajassa saa kasaan 50 000, aloite viedään digi- ja väestötietoviraston (DVV) tarkastettavaksi.

Usein asia päätyy siellä erityisasiantuntija Otto Palmun pöydälle.

Tämän vuoden kevät ja kesä olivat aloiterintamalla poikkeuksellisen hiljaista aikaa, Palmu kertoo. Hän epäilee, että koronaviruksella on ollut vaikutusta asiaan. Politiikka on pyörinyt koronapandemian ympärillä, ja kesä nyt on muutenkin hiljaista aikaa.

”Aloitteen tekijät tietysti ajoittavat aloituksen ajankohtaan, jolloin ihmiset ovat hereillä, eivätkä kesämökeillä ja ulkomailla”, Palmu sanoo.

Tarkistuksessa DVV käy kannatusilmoitukset läpi ja varmistaa, että allekirjoittajat ovat kannatuskelpoisia.

Ilmoituksen täytyy sisältää allekirjoittajan nimi, syntymäaika, kotikunta ja aloitteen allekirjoittajan vakuutus siitä, että hän on äänioikeutettu, eli täysi-ikäinen, Suomen kansalainen ja että hän on tehnyt kannatusilmoituksen samaan aloitteeseen vain kerran. Lisäksi selväksi pitää käydä kannatusilmoituksen antamisen päiväys.

Päivämäärä on tärkeä esimerkiksi siksi, ettei vaikkapa jo kuolleen henkilön tiedoilla täytetty paperilomake menisi läpi.

Kannatusilmoituksia kerätään usein paperille tai kansalaisaloite.fi-palvelussa.

Jos 50 000 allekirjoitusta saadaan kasaan verkkopalvelussa, DDV käy läpi vain ne. Paperiset aloitteet pitää nimittäin lähettää skannattavaksi ja sähköiseen muotoon muutettavaksi alihankintayritykselle. Siihen kuluu aikaa ja veronmaksajien rahaa.

DVV tarkastaa yleensä vain ensimmäiset 50 000 allekirjoitusta, vaikka kannatusilmoituksia olisi enemmänkin.

Kun materiaali on sähköisessä muodossa, se ajetaan järjestelmään, joka vertaa allekirjoittaneiden antamia tietoja väestötietojärjestelmän tietoihin.

DVV arkistoi kannatusilmoitukset ja säilyttää niitä viisi vuotta.

Koska perustuslakivaliokunta on katsonut, että kansalaisaloitteiden allekirjoittamisessa on kysymys yhteiskunnan toiminnan kannalta merkittävästä vallankäytöstä, kansalaisille tarjottava mahdollisuus saada selvittää, ketkä niihin ovat osallistuneet.

Jotkut ovat pyytäneet DVV:tä toimittamaan aineistoja, mutta virasto ei luovuta listoja. Niitä saisi käydä lukemassa paikan päällä, mutta Palmun mukaan kukaan ei käy.

Syys-lokakuussa 2017 Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -aloite keräsi noin 7 000 allekirjoitusta, seuraavan kuukauden aikana alle pari tuhatta lisää.

Helmikuussa kasassa oli 20 000 nimeä, maaliskuussa alkoi loppukiri.

Kuun puolivälissä aloitteella oli täydet 50 000 kannatusilmoitusta.

Keväällä kannatusilmoitukset toimitettiin DVV:lle, toukokuussa 2018 aloite eteni eduskuntaan ja sivistysvaliokuntaan.

Näytti siltä, että aloite saisi aikaan muutoksen. Kaikki eteni kuin suunnitelman mukaan.

Yleensä eduskuntaan saakka pääsevät aloitteet käyvät valiokunnissa, ja niistä laaditaan mietinnöt, eli asiakirjat, joiden pohjalta täysistunto tekee päätöksensä.

Aina niin ei tapahdu.

Esimerkiksi vaalikauden loppuvaiheessa eduskunnalle tuodut aloitteet voivat jäädä paitsi joistakin käsittelyistä. Vaalikauden päätteeksi kaikki lakialoitteet nimittäin raukeavat.

Esimerkiksi keväällä 2019 aivan vallan vaihtumisen kynnyksellä aloite perintö- ja lahjaveron poistamiseksi raukesi kokonaan, vaikka sitä oli kannattanut noin 57 500 ihmistä.

Turun yliopiston Setälän mukaan se, ettei jotakin aloitetta oteta eduskunnassa käsittelyyn, voi vähentää aloitteen tekijöiden luottamusta parlamentaarista järjestelmää kohtaan.

Joskus syy heikolle menestykselle löytyy aloitteesta itsestään.

”Jotkut aloitteet ovat olleet vähän huonosti muotoiltuja. Niistä on käynyt ilmi, etteivät aloitteen tekijät tunne lainsäädäntöä.”

Setälä muistelee, että muotovirheeseen kaatui myös maksutonta toisen asteen koulutusta ajanut aloite.

Helmikuun 2019 lopussa sadat lukiolaiset osoittivat mieltä Helsingissä Kansalaistorilla ja eduskuntatalon edessä.

Sivistysvaliokunta oli saanut täysistuntoa varten mietintönsä maksuton toinen aste -aloitteesta valmiiksi. Se suositti, että eduskunta hylkäisi aloitteen vaatimuksineen.

Perustelu: Aloitteentekijät olivat vaatineet, että eduskunta tekisi perusteellisen selvityksen toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden edistämiseksi. Olisi pitänyt vaatia, että hallitus laatii selvityksen.

”Osoite oli väärä”, Helsingin Sanomat kirjoitti. Kansanedustajia kävi mielenosoituksessa pitämässä puheenvuoroja. Ylen mukaan Li Andersson (vas) sanoi, ettei ole oikein, että vedotaan muotoseikkoihin. Hänen mukaansa kyse oli siitä, ettei poliittista tahtoa asian edistämiseksi löytynyt.

Muotoseikkaan vetoaminen ei uponnut Kansalaistorin lukiolaisiinkaan.

Heidän kylteissään luki: KISS MY MUOTOSEIKKA!

Ja: KONKRETIAA EI MUOTOSEIKKOJA.

Yksi toisen asteen maksuttomuutta ajaneen aloitteen tekijöistä, Tiina-Maria Levamo kertoo, että aloitteen tekstin sisältöä harkittiin etukäteen tarkkaan.

Itse asiassa siihen perehtyi oikeustieteilijäkin, vaikka toisaalta Levamon mielestä olisi tärkeää, ettei kansalaisaloitteen tekijöiltä vaadita ammattilaistason ymmärrystä lainsäädännöstä. Se veisi pohjaa järjestelmän perusajatukselta, hän lisää.

”Harvemmin kansalaistoimijoilla on mahdollisuutta palkata juristi tekemään täydellistä lakitekstiä.”

Eduskunnassa on muutettu muidenkin kansalaisaloitteiden sisältöä, Levamo huomauttaa.

Viimeksi niin kävi tänä syksynä. Marraskuussa 2020 eduskunta hyväksyi muutettuna kansalaisaloitteen, jossa oli vaadittu silpomisen kieltämistä erillisellä lailla.

Asian käsitellyt lakivaliokunta ehdotti eduskunnalle, että silpomisen rangaistavuutta selkeytetään säätämällä rikoslakiin erityinen rangaistussäännös sen sijaan, että säädettäisiin erillinen laki, kuten kansalaisaloitteessa oli ehdotettu.

Maksuton toinen aste -aloitetta käsitelleen sivistysvaliokunnan lopputulos tuli Levamon mukaan aloitetta tekemässä olleille yllätyksenä. Sivistysvaliokunnan kuuleminenkin oli sujunut myönteisessä hengessä.

Kampanjassa mukana olleille nuorille saattoi syntyä Levamon mukaan kokemus siitä, että he tulivat ”ohitetuksi perustein, jotka eivät olleet riittäviä”.

Toisaalta nuorten halu muuttaa asioita tuli samalla näkyväksi: ”Se, että nuoret osoittivat mieltä, kertoi vastavoimasta ja oikeanlaisesta halusta tulla näkyväksi sekä vahvasta halusta näyttää mielipiteensä.”

Levamo ei kuitenkaan muistele kansalaisaloitetta epäonnistumisena. Se sai liikkeelle suuren joukon ihmisiä, varsinkin nuoria ja heitä edustavia järjestöjä. Allekirjoittajiakin kertyi lopulta 53 098.

”Olemme olleet pystypäin kansalaisaloitteesta, siinä ei ole mitään sellaista, jota pitäisi luimistella. Toki meitä harmitti, mutta aloite oli erinomainen.”

Reilussa kahdeksassa vuodessa kansalaisaloitetta on pantu vireille liki 1 200.

Samassa ajassa eduskuntakäsittelyyn on otettu 39 aloitetta. Lokakuuhun 2020 mennessä niistä oli hyväksytty laiksi vain kaksi.

Avioliittolakimuutoksen lisäksi vuonna 2019 voimaan astunut on saanut alkunsa kansalaisaloitteesta.

Ja marraskuussa täysistunto päätti kansalaisaloitteen aloitteesta, että silpomiseen puututaan rikoslaissa nykyistä tiukemmin.

Suhdeluku on silti tyrmäävä.

Professori Setälä pitää läpi menneiden aloitteiden saldoa kohtuullisena. Suomessa lainsäädäntö on ylipäänsä hyvin hallitusvetoista, hän muistuttaa.

”Ei yksittäisellä kansanedustajallakaan ole kovin hyviä mahdollisuuksia saada omia lakiesityksiä läpi.”

Lain säätäminen ei ole helppoa. Siksi eduskunnassa on valiokuntia, joiden työtä on punnita lakialoitteita eri näkökulmista. Ne pohtivat sisältöä, muotoiluja ja selvittävät, onko aloite uudesta laista ristiriidassa muiden lakien kanssa.

Kansalaisaloitteilla ei ole juuri onnistuttu muuttamaan lakeja, mutta joidenkin tutkimusten mukaan se on lisännyt uskoa demokratiaan.

Kansalaisten näkemyksiä aloitejärjestelmästä on selvitetty eduskuntavaalitutkimuksissa neljän vuoden välein, vuosina 2015 ja 2019.

Vuonna 2015 lähes 80 prosenttia osallistujista koki aloitejärjestelmän parantaneen suomalaisen demokratian tilaa ainakin jonkin verran. Vuonna 2019 niin ajatteli pienempi porukka, 63 prosenttia vastaajista.

Setälän mukaan lasku selittyy sillä, että alkuinnostus on hälventynyt, ja ihmisillä alkaa olla realistisempi käsitys siitä, mitä kansalaisaloitteilla voi saavuttaa.

Lisäksi järjestelmän perustamisen jälkeen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan on osallistunut aiempaa paremmin myös joukko sellaisia ihmisiä, joita tällainen toiminta ei ainakaan tilastojen valossa ole juuri kiinnostanut. Laiskana äänestäjäryhmänä tunnetut nuoret ja eritoten nuoret naiset allekirjoittavat paljon aloitteita.

”Se on merkittävä asia.”

Eräänlaisena uhkakuvana on pidetty sitä, että kansalaisaloitejärjestelmää ryhtyy hyödyntämään lähinnä sama porukka, joka muutenkin saa politiikassa äänensä kuuluviin.

”Olen kuitenkin miettinyt, että mikä se vaihtoehto sitten olisi”, Setälä sanoo.

”Sekö, että vähennetään poliittisen osallistumisen mahdollisuuksia? Onko se sitten parempi niin?”

Aina ei kuitenkaan tarvita ammattilaisia. Joskus riittää, että aihe on pinnalla.

Heinäkuussa 2019 aloite verkkokalastuksen kieltämiseksi saimaannorpan levinneisyysalueella keräsi parissa päivässä 50 000 kannatusta. Vähän ennen aloitteen alulle panemista uutisissa oli kerrottu, että neljä erittäin uhanalaisen saimaannorpan kuuttia oli kuollut verkkoihin.

Esimerkkejä on muitakin. Kun lentämisen päästöjä päiviteltiin uutisotsikoissa, kansalaisaloite.fi:ssä alettiin peräänkuuluttaa lentoveron tarpeellisuutta. Ja kun Black Lives Matter -kansanliike levisi, ehdotti kansalaisaloite antirasistisia strategioita korkeakouluihin.

Ja vaikka valiokunta ei suosittaisikaan eduskuntaa hyväksymään aloitetta, eduskunta voi kiinnostua aloitteen esiin nostamista asioista.

Kansalaisaloitteita koskevissa valiokuntamietinnöissä onkin usein osoitettu tukea aloitteen pyrkimyksille, Setälä kertoo. Kansalaisaloitteen ansiosta esiin noussut aihe voi alkaa kiinnostaa muuallakin kuin eduskunnassa. Esimerkiksi kansalaisaloite kesäajan muuttamisesta pysyväksi ajaksi herätti keskustelua EU:ssa asti.

Setälä pitääkin selvänä, että systeemillä on toinenkin tehtävä kuin olla kansalaisen välineenä, jolla vaikuttaa lakiin.

Siitä on tullut keino herätellä keskustelua.

Vuonna 2017 Pelastakaa Lasten kansainvälinen kattojärjestö Save the Children aloitti kampanjoinnin lasten kokeman köyhyyden vähentämiseksi.

Samalla järjestön maa- ja jäsentoimistot, mukaan lukien Suomen Pelastakaa Lapset, alkoivat kampanjan avulla puuttua eri maissa havaitsemiinsa puutteisiin lasten oikeuksissa.

Suomen Pelastakaa Lapset on pitkään tukenut vähävaraisten perheiden nuoria, jotka tarvitsevat apua oppimateriaalien ostamiseen. Se on myöntänyt oppimateriaalitukea esimerkiksi lukiokirjojen hankkimiseen, ja tuen kysyntä on kasvanut vuosi vuodelta.

Järjestö valitsi vaikuttamistyönsä kampanjan kärjeksi koulutuksen maksullisuuden ja sen vaikutukset siihen, onko opiskeleminen kaikille yhdenvertaisesti mahdollista.

Kampanjaa oli tekemässä Tiina-Maria Levamo. Hän työskentelee Pelastakaa lapset ry:llä erityisasiantuntijana.

Kampanjaa ryhdyttiin suunnittelemaan yhdessä asiantuntijoiden, köyhyystutkijoiden ja kumppanijärjestöjen kanssa. Projektiin palkattiin yksi työntekijäkin. Kokouksissa pohdittiin, miten aihe nostettaisiin julkiseen keskusteluun.

Eräässä Pelastakaa Lasten järjestämässä suunnittelupalaverissa oli mukana köyhyystutkija Maria Ohisalo. Ohisalo ehdotti, että ongelmaan voisi puuttua laatimalla kansalaisaloitteen.

Kansalaisaloite toisen asteen maksuttomuudesta hylättiin eduskunnassa helmikuussa 2019.

Kesäkuussa Suomessa kuitenkin vaihtui hallitus. Pääministeripuolueeksi tuli sdp, opetusministeriksi Li Andersson. Ohisalosta tuli sisäministeri.

Hallitusohjelman yhdeksi tavoitteeksi kirjattiin oppivelvollisuusiän korottaminen 18 ikävuoteen.

Kirjattiin sinne paljon muutakin, mutta yksi rivi kuulostaa kovin tutulta.

Siinä luvataan, että lukio- ja ammattikouluista tulisi maksuttomia.

Jutussa on käytetty asiantuntijana myös oikeusministeriön neuvottelevaa virkamiestä Heini Huotarista.

Juttua muokattu 14.12. kello 10.17. Juttuun oli vahingossa jäänyt lähes sama virke kahteen kertaan. Toinen poistettu. Oikaisu kello 10.25: Digi- ja väestötietovirasto oli aiemmin lyhennetty DDV. Oikea muoto on DVV.