Helsingin dokumenttielokuvafestivaali Docpoint vuosimallia 2020 pyörähtää käyntiin 27. tammikuuta ja kestää viikon. Tässä Ylioppilaslehden viisi tärppiä festivaalin ohjelmistosta, jossa riittää myös monia muita erinomaisia elokuvia!
Citizen K (2019):
Vain kolme kirjainta vajaa.
Venäjän lähihistoriasta kertova dokumentti viittaa nimellään niin ex-oligarkki Mihail Hodorkovskin sukunimen englanninkieliseen translitterointiin kuin Citizen Kaneen, yhteen elokuvahistorian suurimmista klassikoista.
Oscar-palkittu ohjaaja Alex Gibney rakentaa Hodorkovskin tarinan tässä yli kaksituntisessa dokumentissa peilikuvaksi Citizen Kanen päähahmon Charles Kanen tarinasta. Hodorkovski oli kyyninen vallan- ja rahanhamuaja, joka nousi 1990-luvun villeinä vuosina öljybisneksellä Venäjän rikkaimmaksi ihmiseksi. Lakia ei varmasti noudatettu, mutta ei sitä noudattanut muukaan eliitti. Sitten presidentiksi muun muassa Hodorkovskin avulla noussut Vladimir Putin lähetti hänet Siperiaan vankileirille vähintään suureksi osaksi tekaistuilla syytteillä, ja vankeuden aikana Hodorkovskin tapa nähdä maailma muuttui. Kyynikon kuoren läpi jo aiemmin hieman pilkistänyt idealisti on nyt ottanut vallan. Toisenlainen, demokraattinen Venäjä on mahdollinen, Hodorkovski sanoo.
Gibney käyttää suoraan kameralle puhuvaa Hodorkovskia, muutamaa muuta puhuvaa päätä ja arkistomateriaalia lopulta enemmän Putinin nousun, vainoharhaisuuden ja diktatuurin paluun näyttämiseen kuin yrityksenä päästä Hodorkovskin sielun sisään. Hodorkovski itsessään ei ole kiinnostava, Gibney tuntuu sanovan, mutta hän on harvinaislaatuinen ilmentymä Venäjän viimeisestä 30 vuodesta. Demokratialla ei 1990-luvulla ollut koskaan mahdollisuuksia.
Ehdotonta katsottavaa jokaiselle, joka on yhtään kiinnostunut itäisten naapuriemme hallinnon nykymenosta.
Hope Frozen (2018):
Kuollut kaksivuotias lapsi nimeltä Einz. Isänä genetiikkaa tutkiva tiedemies, joka ei suostu luovuttamaan. Niinpä Einz on maailman nuorin syväjäädytetty, ja hänen veljensä Matrix yrittää selvittää, voiko Einz todella vielä joskus herätä eloon.
Pailin Wedelin ohjaama dokumentti kertoo surusta, mutta se kertoo myös kyvyttömyydestä päästää irti. Rakkaus ylittää kaikki rajat, myös sen viimeisen. Samalla tuo rakkaus on myös osoitus vähintään kohtalaisen suuresta hybriksestä. Ihan kuin kuoleman voisi voittaa, ihan kuin kuolema olisi vain yksi ongelma, joka odottaa ratkaisuaan. Mieleen tulee Mark O’Connellin parin vuoden takainen kirja To Be a Machine, jossa transhumanistien suuria luuloja perattiin ennakkoluulotta.
Myös Wedelin dokumentti onnistuu neutraaliudessaan: Einzin vanhempia voi tulkita monella tavalla, ja ympäröivän thaimaalaisen yhteiskunnan, buddhalaisuuden ja mediasirkuksen tuominen mukaan nostaa dokumentin kertomaan yleisemmin modernista yhteiskunnasta ja tiedeuskosta.
P.S. Kopio dokumentista pannaan holviin odottamaan Einzin heräämistä.
Sunless Shadows (2019):
Tämän vuoden Docpointin päävieras on iranilainen Mehrdad Oskouei, joka pitää torstaina 30. tammikuuta Masterclass-luennon Kino Reginassa.
Festivaalilla nähdään myös Oskouein uusin dokumentti Sunless Shadows, joka antaa äänen vankilassa oleville iranilaisille nuorille naisille samaan tapaan kuin hänen edellinen dokumenttinsa Starless Dreams. Tällä kertaa fokus on kuitenkin tiukempi: kaikki ääneen pääsevät naiset ovat vankilassa aviomiehensä tai isänsä murhaamisen tai siinä avustamisen takia.
Dokumentin parhaita osioita ovat erillisessä huoneessa suoraan kameralle puhutut viestit joko tapetuille miehille tai muille perheenjäsenille, vähän kuin Big Brotherissa konsanaan. Naiset ovat itse saaneet päättää record-napin painamisesta, ja itse he saavat päättää myös tallennuksen lopettamisesta. Jotkin puheet yltävät filosofisiin sfääreihin.
Lisäksi Oskouei seuraa naisten yhteiseloa vankilassa. Monologeista ja dialogeista piirtyy kuva Iranin nyky-yhteiskunnasta: autoritaarinen valtio, hierarkkinen yhteiskunta ja perhekäsitys, äärimmäisen tiukat sukupuoliroolit. Toiset naisista ovat feministejä, toiset eivät. Yksi naisista kysyy toiselta: ”Miksi tapoit hänet etkä itseäsi?”, toinen sanoo, että ehkä yksi naisista ansaitsi jatkuvan perheväkivallan. Yksi naisista oli ilmoittanut pahoinpitelyistä poliisille. Vastaus: mene takaisin kotiin ja lakkaa häiritsemästä meitä.
Onko elämä vankilassa sittenkin parempaa kuin muurien toisella puolella, niin kutsutussa vapaudessa?
Oskouei antaa marginalisoiduille naisille äänen lipsahtamatta kertaakaan sosiaalipornon puolelle.
Women of the Gulag (2018):
Venäläisamerikkalaisen Marianna Jarovskajan dokumentti Women of the Gulag kertoo Neuvostoliiton vankileireistä viimeisten elossa olevien, vankileireillä vuosia viettäneiden naisten haastatteluilla. Elokuva pohjaa Paul Gregoryn samannimiseen kirjaan.
Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen bolševikit laajensivat nopeasti tsaarinaikaisia vankileirejä, ja kun Stalin nousi diktaattoriksi, leireille pantiin ihmisiä usein täysin sattumanvaraisesti. Huipputeholla totalitaristinen järjestelmä jylläsi 1936–1953. Kuka tahansa saattoi lähteä koska tahansa ja mistä tahansa syystä tai pikemminkin vailla mitään syytä. Arvioiden mukaan ainakin 18 miljoonaa ihmistä pantiin näille ”kansanvihollisten” leireille.
Totalitarismi loppui vähitellen Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953. Sen jälkeen vankileireille tai karkotetuksi Siperiaan ei enää joutunut aivan mistä tahansa syystä, vain suhteellisen monesta.
Vankileirien saariston kokeneiden kuuden naisen todistukset ovat uskomattoman tehokkaita. Vain seksuaalisesta väkivallasta naiset eivät vielä 80–90-vuotiainakaan puhu suoraan. Asia tulee kyllä silti ymmärretyksi.
Dokumentti alkaa Venäjän kommunistisen puolueen marssilla Moskovan keskustassa. He käyvät jättämässä kukkia Stalinin haudalle Punaisen torin laidalla ja ottavat toisistaan hymykuvia Stalinin rintapatsaan edessä.
Myöhempi Neuvostoliitto yritti hävittää Stalinin muiston, mutta maailmanhistorian suurimpiin kuuluvat hirmuteot eivät noin vain katoa. Ja jos/kun kansakunta ei käsittele niitä, jätetään hirmuhallitsijan haudalle kukkia ja poseerataan kaksoisolentojen kanssa. Dokumentin päätteeksi tulee tieto: vuoden 2017 kyselyssä 38 prosenttia venäläisistä pitää Stalinia maailmanhistorian merkittävämpänä henkilönä.
Kelet (2020):
Docpointissa 2020 saa maailmanensi-iltansa Kelet, samannimisestä mustasta suomalaisesta transnaisesta kertova dokumentti. Se on ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka pääosassa on rodullistettu transnainen.
Kirjoitimme Susani Mahaduran ohjaamasta dokumentista erillisen jutun ja haastattelimme pääosassa olevaa Keletiä.
