Star Wars: The Rise of Skywalker on enimmäkseen yhdentekevä elokuva ja jää kauaksi edeltäjästään

Kolmannen Tähtien sota -trilogian päätösosa on taattu vuoristorataelämys, muttei juuri muuta.

T:Teksti:

K:Kuva: Viivi Prokofjev

Yksi maailman suurimmista mediailmiöistä. Trilogia trilogioita, yhdeksän osaa, jotka kaikki liittyvät toisiinsa. Viimeiselle osalle jää tällaisessa tilanteessa lähes mahdoton tehtävä. Pitäisi kutoa viimeinen trilogia yhteen, olla samalla yhdeksänosaisen saagan päätös ja kaiken lisäksi toimia omana itsenäisenä elokuvanaan. Episodi IX:n uppoamisen todennäköisyys on suuri. 

Hyvät uutiset: J.J. Abramsin ohjaama The Rise of Skywalker pysyy enimmäkseen pinnan yläpuolella ja on parempi kuin Abramsin ensimmäinen Tähtien sota -elokuva eli nykyisen trilogian aloittaja The Force Awakens, joka oli aivan liiaksi nostalgiaa. 

Huonot uutiset: The Rise of Skywalker räpiköi ja on liian usein vaarassa hukkua. 

Juonessa on omat yllätyksensä ja kokonaisuutena elokuva on taattu Disney-vuoristorataelämys. Yksikään elokuvan yllätyksistä ei silti ole varsinaisesti *yllättävä*, osa jopa turhauttaa. 

Vuoristoratakokemusta ei pidä pilata etukäteen, joten juonesta on parempi sanoa mahdollisimman vähän. Jälleen kerran kapinalliset taistelevat fasisteja vastaan, tämän verran lienee kaikille selvää.

Uskaltaudun kuitenkin vertaamaan The Rise of Skywalkeria yleisesti edeltäjiinsä, erityisesti kahden vuoden takaiseen The Last Jedi -elokuvaan. 

Tuo Rian Johnsonin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva herätti joissakin faneissa niin suurta vihaa, että Youtubessa on käytännössä oma kategoriansa videoita, joissa Rian Johnson haukutaan helvetin alimpiin kerroksiin. Lisäksi joukko äänekkäimpiä suuttuneita faneja vaati koko kahdeksannen osan poistoa Tähtien sota -kaanonista. 

Maailman pienin viulu soi. Johnsonin käsissä Tähtien sota -satu otti riskejä, ja yllätykset olivat aidosti yllätyksiä. Harvemmin maailman suurimmissa blockbuster-elokuvissa uskalletaan lähteä kyseenalaistamaan koko taustalla vaikuttavaa mytologiaa. The Last Jedi on osin metaelokuvaa, sen sisällä on paradoksi, ja koko elokuvan olemassaolo fan servicen maailmanajassa on pienimuotoinen ihme. Sen takia siitä tullaan puhumaan vielä vuosien, ehkä vuosikymmenten päästä. 

The Rise of Skywalker tulee jäämään noissa puheissa vain lyhyeksi maininnaksi. Poissa on meta, takaisin on vanha mytologia. Aivan kuin tekijät olisivat säikähtäneet kaikkein äänekkäimmän pienen vähemmistön reaktioita. 

Vaikka ei pitäisi The Last Jedin juonesta ja siitä, mitä se teki Luke Skywalkerille (Mark Hamill) ja koko jedikunnalle, viimeistään The Rise of Skywalker osoittaa, että Rian Johnson on joka tapauksessa J.J. Abramsia taitavampi ohjaaja. 

The Last Jedissa on useampi henkeäsalpaava kohtaus. Johnson saa kuvausryhmästään kaiken irti heti elokuvan alun pommitustehtävässä. Lisää upeita kuvia Johnson tarjoaa Ahch-Ton saarella, kun Rey (Daisy Ridley) harjoittelee ja Luke katsoo sivusta, sitten saman saaren peilikohtauksessa, sitten Kylo Renin (Adam Driver) ja Reyn taistelussa pretoriaanikaartia vastaan, ja sitten kamikazevalonnopeushypyssä sekä Luken kuollessa. Näissä kohtauksissa on täydellisiä otoksia, aidosti hienoa elokuvaa. 

The Rise of Skywalkerissa ei yhden katsomiskerran jäljiltä ole yhtään yhtä upeaa kohtausta. Vain yksi pääsee lähelle, ja se on nähty jo teasertrailerissa lähes kokonaan. Varsinkin taistelukohtaukset jäävät keskinkertaisiksi ja tasapaksuiksi, mikä on suuri heikkous – tämä on kuitenkin Tähtien *sota*. Tämä on myös *Tähtien* sota, mutta luihin ja ytimiin menevä avaruusooppera puuttuu.

Sen sijaan The Rise of Skywalkerissa on pari todella kiusallista kohtausta, ja ne kaikki liittyvät Leia Organaan eli Carrie Fisheriin, joka kuoli joulukuussa 2016. Kuolemasta huolimatta Fisher esiintyy ennennäkemättömissä kohtauksissa, jotka on koottu uuden trilogian ensimmäisen osan (The Force Awakens) käyttämättä jääneestä kuvamateriaalista. Muuten varsin hyvin etenevässä vuoristoradassa jokainen Leia-kohtaus töksähtää. 

On voitava kysyä, olisiko tämä Skywalker-saagan viimeinen osa (huom. näinköhän todella?) kuitenkin voitu tehdä ilman Leiaa. On voitava kysyä, mitä Rian Johnson (jonka piti alun perin käsikirjoittaa tämä trilogian viimeinen osa) tai joku toinen yhtä taitava olisi saanut aikaan. 

On ymmärtääkseni yleisesti tunnustettu tosiasia, että alkuperäisen Tähtien sota -trilogian paras osa on Imperiumin vastaisku eli trilogian toinen elokuva. Siinä on yksi kaikkien aikojen suurimpia juonenkäänteitä. 

Väitän, että myös uuden trilogian kohdalla toinen osa on paras. Se onnistui yllättämään. 

Entäpä tähdet? Kun en uskalla paljastaa juonesta mitään, kertokoon kaikkien trilogioiden rankkaus samalle asteikolle jotain: 

Prequel-trilogia (1999–2005): 

Episodi I: Pimeä uhka 1/5 

Episodi II: Kloonien hyökkäys 1/5 

Episodi III: Sithin kosto 2/5 

Alkuperäinen trilogia (1977–1983): 

Episodi IV: Uusi toivo 4,5/5 

Episodi V: Imperiumin vastaisku 5/5 

Episodi VI: Jedin paluu 3/5 

Uusi trilogia (2015–2019): 

Episodi VII: The Force Awakens 2/5 

Episodi VIII: The Last Jedi 4/5 

Episodi IX: The Rise of Skywalker 2,5/5 

Toisin sanoen siis ihan ok mutta varsin yhdentekevä suoritus.