Tuottaja Ivan Shapovalovilla oli visio. Hän näki kaksi koulutyttöä suutelemassa sateessa ihmisten tuijottaessa. Entisen lastenpsykologin ja mainosmiehen konsepti t.A.T.u:sta syntyi siis tavallaan takaperin. Provokatiivisesta musiikkivideosta puuttui enää itse musiikki ja artistit.
Koe-esiintymiset järjestettiin Moskovassa alkuvuodesta 1999. Shapovalovin onnenpotkuksi 500 hakijan joukossa oli kaksi tyttöä, joiden kemia oli vertaansa vailla. 15-vuotias Lena Katina ja ja puoli vuotta nuorempi Julia Volkova tulivat molemmat keskiluokkaisista kodeista, olivat harrastaneet pianonsoittoa pienestä pitäen, ja laulaneet yhdessä suositussa lastenbändi Neposedissa.
Kun t.A.T.u:n ensimmäistä albumia 200 Po Vstrechnoyta alettiin levyttää talvella 1999, oli Venäjä vielä polvillaan. Koko 1990-luvun kestänyt, Neuvostoliiton romahdusta seurannut kaoottinen smuta oli huipentunut vuoden 1998 massiiviseen talouskriisin, joka vei 30 prosenttia venäläisten reaaliansioista, noin viisi prosenttia Venäjän kokonais-BKT:stä, ja viimeisetkin rippeet entisen suurvallan omanarvontunnosta.
t.A.T.u:n debyyttialbumi ei ole poliittinen levy. Olisi kuitenkin hassua, jos siihen ei olisi tallentunut tunnejälkiä ajasta, jossa se on syntynyt. Sen tekijät olivat todistaneet maan vapaapudotuksen, irti päästetyn turbokapitalismin ja ne haparoivat ensiaskeleet, joita uusi Venäjä ja sen nuoriso olivat ottamassa.
Presidentti Putinin ensimmäinen presidenttikausi alkoi toukokuussa 2000. t.A.T.u:n ensisingle Ya Soshla s Uma julkaistiin saman vuoden joulukuussa. Se nousi nopeasti listakärkeen ja pysytteli lopulta 18 viikkoa Venäjän listaykkösenä. Kokonainen pitkäsoitto seurasi keväällä 2001.
200 Po Vstrechnoy on musiikkia kotoa karkaamiseen. Se jyrää eteenpäin hengästyttävällä vimmalla. Musiikillisesti albumin soundissa yhdistyvät neuvostorockin kulmikkuus, eurokitsch, industrial-biitit ja hysteerisen korkeat lauluäänet. Nas Ne Dogonyatin hakkaavasta uhmasta liu’utaan Malchik-Geyn limuvodkan humalluttavaan euforiaan. 30 Minut on täydellinen The Shangri-Las -pastissi, melkein koomisen melodramaattinen angstisuudessaan.
Levy vie puberteettiseen tunnemyrskyyn, jota voi aikuisuuden turvin vain seurata kauhistuneena sivusta ja toivoa, ettei kenellekään nyt vaan sattuisi mitään.
Kuten kuka tahansa teini-ikäinen, on 200 Po Vstrechnoy itsesääliin taipuvainen, kliseinen, vilpitön, pöhkö, kalkuloiva, hellyttävä, hyperaktiivinen ja julma. On vaikea sanoa, onko se millään tavalla aito, mutta jossain levyn muovisen mekaniikan alla tuntuu jonkinlainen terävä kulma, johon voisi oikeasti satuttaa itsensä.
t.A.T.u:n debyytti ennakoi tunnelmallaan emorockin kaupallisen aallon ensityrskyjä. Se, että alkuperäinen venäjänkielinen albumi myi yli kaksi miljoonaa kappaletta, on ihme. 2000-luvun alussa Venäjän levymyynnistä noin 90 prosenttia oli piraattikauppaa. Japanissa t.A.T.u:un seottiin täysin: englanninkielinen debyytti myi kaksimiljoonaa kappaletta, ja jopa levyn venäjänkielinen versio möi maassa platinaa. Meksikossa jokainen bändin kolmesta studioalbumista nousi listaykköseksi. Trevor Hornin puleeraama englanninkielinen 200 km/h in the Wrong Lane oli maailmanlaajuisestikin yksi vuoden myydyimpiä albumeita. Läntinen popmedia sivuutti t.A.T.u:n silti pääosin jonkinlaisena novelty-aktina. Tavallaan tämä on ymmärrettävää. Smash Hitsin toimituksesta on pitkä matka Goljanovon betonilähiöihin. Osittain vastaanotto oli puhdasta orientalismia; huonosti englantia puhuvat kurittomat venäläistytöt herättivät reaktioita, jotka kertoivat monesti paljon enemmän kauhistelijoista kuin itse subjektista.
Silti t.A.T.u. tuli, näkyi ja menestyi. Lenan ja Julian suudelma kiersi sadasosasekunnissa ympäri maailman ja saattoi olla ensimmäinen samansukupuolinen suudelma, jonka moni katsoja oli eläissään nähnyt. Kyynistä ja kalkuloitua? Varmaankin. Tehokasta? Niin tehokasta, että Madonna ja Britney toistivat saman tempun vuotta myöhemmin MTV:n VMA-gaalassa.
***
3 x 2000-luvun taitteesta
CMX – Melankolia (2003)
A.W. Yrjänä, original Paperi T. Suosittua musiikkia ja kehnoja runokirjoja. Vuoden 2003 Aion-levyllä CMX ja Yrjänä onnistuivat yhdistämään leikkaa & liimaa -sävellys- ja sovitustekniikan rokkaaviin kitaroihin ja tavamerkkimäisiin Yrjänä-teksteihin poikkeuksellisen hienosti. Tunnelma on kolkko, kylmä ja kaikkeen väsynyt. Levyn poppaavin kappale Melankolia on tiivistys lähes koko CMX:n tuotannosta. Aluksi vaikean kuuloista ”tekotaiteellista paskaa”, sen jälkeen mukaansatempaava kertosäe. Aluksi ajatukset pelkkiä houreita / toiveet kuin aamuinen seitti / koko elämänaika tuhkaa ja sumua. Lopuksi varo liittymästä heihin / jotka usko eivät enää mihinkään. Kaikki on hyvin. PT
Vitas – 7th Element (2001)
Jos t.A.t.u. onnistuttiin brändäämään länsiyleisön silmää hiveleväksi, Vitas koki kovemman kohtalon. Weird russian singer, kuvailee Youtube ukrainalaislaulajan suosituinta ja eksentrisintä musiikkivideota. Katselukerrat: 81miljoonaa. Video on yhdistelmä millennium-Euroviisuja ja itäblokkilaista Bowie-pastissia: tähtisadetikkuja, spagettiolkaimia, langanlaiha ja lapsenkasvoinen Vitas kotikutoisessa kyborgiasussa. Hän kurottaa äänensä tolkuttomaan falsettoon ja esittää sitten c-osan räpäten. Musiikillisesti 7th Element on Itä-Euroopan vastine italodiskolle: aivotonta, tanssittavaa, järkyttävän hyvää. Aperol Spritz käteen ja viihtymään. SS
Helsinki 12 (2004)
Tuomas Vimman esikoisromaani kertoo pintaliitoelämästä 1990-luvun lopun Helsingissä. Sen päähenkilö on uusmedia-AD, jolla on loputtomasti aikaa ja rahaa nautiskella elämästä eli vetää samppanjaa, konvehteja ja bilehuumeita. Blöijataan taksimersulla ja kiillotetaan stifloja. Yritetään jäljitellä Amerikan Psykoa ja Oscar Wildea. Tänä päivänä kirja viihdyttää lähinnä luksusmerkki-namedroppailunsa ja stadin slangin vuoksi: ”Matkustin aina mahdollisimman kevyesti ja läppärin lisäksi mulla oli beesissä ainoastaan snadi veska. Heivasin sen olalleni ja dallasin spaddua poltellen blokin toiseen päähän Blue Roomiin.” Feministeille kaikenlaisia sisältövaroituksia. ISH
