https://soundcloud.com/user-800477492/paamaara
English version also available.
Kaikki on niin yksinkertaista.
Hetki jonossa, passin vilautus deskin toiselle puolelle, ja boarding-kortti on tulostettu 20 sekunnissa.
Laivaan pääsyä täytyy odottaa noin kymmenen minuuttia. Kun ovet avautuvat, kuljemme epämääräisessä jonossa käytäviä pitkin laivaan. Siellä kukin asettuu minne tahtoo. Jotkut suuntaavat kahville, toiset oluelle. Jotkut päättävät vain nukkua ikkunalauteilla.
Kahden ja puolen tunnin kuluttua olemme määränpäässä. ”Arvoisat matkustajat, saapuminen Tallinnaan viivästyy 10–15 minuuttia satamaliikenteen takia”, laivanlaajuinen kuulutus kertoo.
Syysmyrskyn nostattamat, lukemattomina kiemurrelleet vaahtoavat käärmeet ja nelimetriset aallot eivät matkaa hidastaneet.
Myrskysäälläkin noin 80 kilometrin matkan perustavin ominaisuus on sen tylsyys – ja tarkoitan tätä vain positiivisessa mielessä. Tallinnan ja Helsingin välillä kulki vuonna 2017 yhdeksän miljoonaa matkustajaa. Sen ansiosta Helsinki oli viime vuonna maailman vilkkain matkustajasatama.
Tallinnassa maihinnousu tapahtuu hetkessä. Parisataa metriä käytäviä, yhdet portaat, ja voilà, olen kaupungissa. Pienin variaatioin sama toistuu Helsingin päässä.
Herää aito kysymys: miksi asiat eivät voisi olla näin tylsiä ja yksinkertaisia myös muualla?
Niin kuin esimerkiksi Välimerellä, vaikkapa Tunisian ja Sisilian välillä. Sisilian kanaali on 150 kilometriä leveä, mutta sen yli kulkee vain muutama lautta viikossa.
Mitä jos Sisilian kanaalin yli kulkisi yhdeksän miljoonaa matkustajaa vuodessa? Ja mitä jos turvapaikanhakijat voisivat kulkea mukana? Mitä jos heidän maihinnousunsa olisi yhtä yksinkertaista kuin minun maihinnousuni Tallinnassa?
Ainakaan silloin merelle ei kuolisi tuhansia ihmisiä. Vuonna 2018 Välimerellä oli lokakuun puoleen väliin mennessä hukkunut noin 1800 turvapaikanhakijaa tai muusta syystä meren yli lähtenyttä.
”Autetaan ihmisiä siellä, missä he ovat”-argumentti ei toimi.
Vähemmän kuolleita, erinomaista. Lisäksi Jussi Halla-ahon (ps) pitäisi olla iloinen: kansalaisjärjestöjen pelastusaluksia ei tarvitsisi enää päästää satamiin, koska ihmissalakuljetukselta katoaisi pohja. Pelastusaluksilla ei olisi enää tehtävää.
Halla-ahon ilolle olisi toinenkin syy: ”humanitaarinen maahanmuutto” voitaisiin vihdoin lopettaa.
Suomen mahdollisesti seuraava pääministeri Antti Rinne (sd) sanoi syyskuun alussa Ilta-Sanomien haastattelussa, että ”vastuutonta on se, että ’rajat auki’ ja kaikki tervetuloa”.
Rinne teki haastattelussa niin sanotun olkiukon, jonka kimppuun sitten kävi. Tosiasiassa kukaan ei ole vakavissaan ehdottanut avoimia rajoja.
Maahanmuutto, uhka. Erityisesti vääränväristen ihmisten maahanmuutto. Näin Suomessa on taas viime aikoina ajateltu.
Syyskuussa Yle kuvitti puolueiden maahanmuuttonäkemyksiä kartoittaneen jutun rasistisesti. Valkoisten puoluejohtajien kasvokuvien väliin oli aseteltu mustaan niqabiin pukeutunut ruskea nainen aivan kuin tämä kuvaisi yleisesti maahanmuuttajia, ”niitä toisia”. Kuvitus muuttui vain oudommaksi, kun luki itse jutun: niqabista ei puhuta mitään, mutta burkan mahdollista kieltämistä puoluejohtajilta oli kysytty. Kuvitus vaihdettiin myöhemmin.
Lisäksi Yle kysyi puolueiden puheenjohtajilta, pitäisikö koululuokissa olla yläraja maahanmuuttajille tai maahanmuuttajien lapsille. Hirvittävä uhka nämä maahanmuuttajat ja maahanmuuttajien lapset – ainakin jos he ovat vääränvärisiä!
Uhkia ja vaaroja. Pakko suojautua. Pelkkiä kustannuksia Suomelle. Eivät vääränväriset maahanmuuttajat saa edes töitä.
Mitä jos Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan tulevia ihmisiä kohdeltaisiin kuin ihmisiä? Mitä jos heitä ei ahdettaisi esimerkiksi Lesboksen saaren siirtolaisleirille yrittämään itsemurhaa? Lääkärit ilman rajoja -järjestön Luca Fontana kertoi elokuussa Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle, että jopa 10-vuotiaat lapset ovat yrittäneet riistää henkensä leirillä.
Mitä jos – Herra varjele – Pohjois-Afrikan ja Euroopan välinen matka olisi yhtä helppo tehdä kuin päiväreissu Helsingistä Tallinnaan? Mitä jos kaikki rajat olisivat yhtä helppoja ylittää?
Ainakin sellaiseen maailmaan pyrkiminen on moraalinen velvollisuutemme, sanoo yhdysvaltalainen toimittaja-kirjailija Ryan Avent.
Hän on kirjoittanut kehutun, vuonna 2016 ilmestyneen kirjan The Wealth of Humans: Work, Power, and Status in the Twenty-First Century. Lisäksi Avent on niin sanotusti erittäin vaikutusvaltaisen The Economist -talouslehden senior editor ja yksi taloustiedettä käsittelevien Free Exchange -kolumnien kirjoittajista.
Aventin kirja on kattava journalistinen ja uusimpaan tutkimukseen nojaava katsaus kolmanteen teolliseen vallankumoukseen, joka on paraikaa käynnissä.
Digitaalinen teknologia mullistaa talouden ja työnteon kauttaaltaan, tulevaisuudessa työn tekevät robotit ja niin edelleen. Tärkeää, mutta Aventin kirja erottuu muista samaa aihetta käsittelevistä siinä, kuinka vakavasti se ottaa digitaalisen vallankumouksen haitat. Miten yhteiskunnat selviävät käynnissä olevista teknologista muutoksista, jotka ovat ainakin yhtä suuria kuin 1800-luvulla?
Vastaus lyhyesti: koko yhteiskunnan miettimisellä uusiksi. Tuo mietintä tarkoittaa myös sitä, mihin minkäkin yhteiskunnan rajat ulottuvat ja kenelle nuo yhteiskunnat kuuluvat.
Moraalinen velvollisuus avoimiin rajoihin pyrkimisestä syntyy hyvin yksinkertaisesta havainnosta.
”Synnyinpaikallamme on valtava merkitys, eikä kellään meistä ole mahdollisuutta päättää sitä”, Avent sanoo sähköpostilla tehtävässä haastattelussa.
”Ne meistä, jotka syntyvät rikkaisiin maihin, eivät päädy maailmanlaajuisesti verrattuna rikkaiksi siksi, että olisimme parempia ihmisiä kuin muualla syntyneet. Meitä vain lykästi: meillä oli onnea saapua maailmaan paikoissa, joissa ponnistelu ja kekseliäisyys palkitaan ja joissa jopa köyhimpien perheiden elintaso on paljon korkeammalla kuin suuressa osassa maailmaa.”
On vain oikeudenmukaista jakaa onnenkantamoisen tuottamat hedelmät niiden kanssa, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita, Avent sanoo. Demarit olisivat joskus voineet kutsua tätä solidaarisuudeksi.
Sillä onnesta todella on kyse. Köyhemmissä maissa asuvat eivät ole jonkin sisäsyntyisen syyn takia vähemmän tuottavia tai tehottomampia kuin rikkaissa maissa asuvat.
”Tiedämme, että kun köyhiin maihin syntyneillä on mahdollisuus muuttaa rikkaisiin maihin ja osallistua yhteiskuntaan täysillä, he ovat aivan yhtä kykeneviä menestymään kuin paikalliset”, Avent sanoo.
Moraalinen velvollisuus avoimiin rajoihin pyrkimisestä syntyy hyvin yksinkertaisesta havainnosta.
Rikkaiden maiden etu köyhiin maihin verrattuna syntyy niiden instituutioista ja kulttuurisista normeista. Nämä ovat syntyneet niin sanotun sosiaalisen pääoman päälle, ja samaan aikaan ne ylläpitävät sitä.
Lyhyesti: sosiaalinen pääoma on ihmisten henkilökohtaisia tietoja ja taitoja, joilla on arvoa ainoastaan tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja vain silloin, jos tarpeeksi moni uskoo samojen tietojen ja taitojen olevan arvokkaita.
Esimerkiksi omistusoikeus tuskin toimisi pelkästään oikeusjärjestyksen sanelemana käsitteenä. Se vaatii yhteiskuntaa, jossa ihmiset kasvavat luottamaan siihen, että omistetut asiat pysyvät omistettuina eikä niitä riistetä mielivaltaisesti.
Avent ilmaisee asian sähköpostissa taloustieteellisesti: ”[Instituutiot ja normit] tukevat ja palkitsevat investoinneista fyysiseen ja inhimilliseen pääomaan, ja ne luovat ihmisille kannusteita käyttää taitojaan tuotteliaasti.”
Kun muualla syntyneet päästetään toimivien instituutioiden luo, he oppivat toimimaan instituutioiden ja normien asettamissa rajoissa – ja myös hyödyntämään sosiaalisen pääoman tarjoamia mahdollisuuksia.
Seuraus: ihmisistä tulee paljon tuottavampia kuin he olisivat koskaan olleet köyhässä maassa.
”Köyhissä maissa syntyneiden pääsy rikkaan maailman instituutioiden luo tarjoaisi käytännöllisesti katsoen valtavat taloudelliset hyödyt”, Avent sanoo.
Miten valtavat? Kehitystaloustieteilijä Michael Clemens arvioi tutkimuspaperissa vuonna 2011, että pienetkin helpotukset köyhistä maista rikkaisiin muuttamisessa kasvattaisivat maailmantaloutta biljoonilla euroilla.
Clemensin mukaan riittäisi, että alle viisi prosenttia köyhien alueiden ihmisistä muuttaisi rikkaisiin maihin, ja muuttoliikkeen edut olisivat suuremmat kuin tavaroiden ja pääoman liikkumista vielä haittaavien esteiden poistamisesta saatavat hyödyt. Ja tämä on varovainen arvio.
Afrikan ja Euroopan välisen laivaliikenteen muuttaminen lopulta yhtä vaivattomaksi kuin Helsingin ja Tallinnan välillä ei siis ole vain moraalinen velvollisuus vaan myös uskomaton taloudellinen mahdollisuus.
Rikkaiden maiden sosiaalinen pääoma on valtava voimavara ja myös syy sille, miksi ”autetaan ihmisiä siellä, missä he ovat”-argumentti ei toimi.
Ei sillä: kaikkein köyhimpiä täytyy ja kannattaa ilman muuta auttaa jo pelkästään rikkaiden maiden oman edun takia. Esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönotossa köyhille maille kannattaisi antaa kaikki mahdollinen apu, mikäli planeetta halutaan pitää modernille yhteiskunnille elinkelpoisena, Avent muistuttaa.
Mutta instituutiot, kuten terve demokratia, oikeusvaltio ja markkinatalous, eivät ole vientituotteiksi kelpaavia. Niitä ei voida viedä maihin, joista puuttuu instituutioita tukeva sosiaalinen pääoma.
Miten tuota sosiaalista pääomaa voi kasvattaa? Valitettavasti yhteiskuntatieteillä ei ole antaa vakuuttavaa vastausta.
”Olisi mukavaa, jos köyhien maiden olisi helppoa ottaa nuo instituutiot omikseen, mutta historia kertoo, että maiden kääntäminen huonosta instituutionalisesta tasapainosta hyvään on hyvin, hyvin vaikeaa”, Avent sanoo.
Aventin mukaan varsinkin rikkaiden maiden ihmisten pitäisi miettiä muutamaa ”kovaa totuutta”:
- Modernissa taloushistoriassa on vain muutama tapaus, jossa köyhä maa on noussut ylempään keskiluokkaan tai muuttunut rikkaaksi. Enimmäkseen tuo historia on tarina rikkaiden maiden rikastumisesta ja köyhien jäämisestä jatkuvasti enemmän jälkeen.
- Kehittyvien maiden noin 20 viime vuotta jatkunut laaja-alainen kasvu on todennäköisesti kertaluontoinen, Kiinan nousuun liittyvä ilmiö.
- Maailmantalouden taustatekijät tekevät kehittyvien maiden noususta rikkaiden maiden vauhtiin tulevaisuudessa entistä vaikeampaa.
Viimeisessä kohdassa on kaksi puolta. Teknologiset muutokset mahdollistivat maailmanlaajuiset tuotanto- ja logistiikkaketjut, ajoivat teollisuutta alas rikkaissa maissa ja auttoivat osaltaan kehittyviä maita. Yhä jatkuva digitaalinen vallankumous tekee kuitenkin tulevaisuudessa elämästä jälleen vaikeampaa kehittyville maille.
Mitä pienempi on työvoimakustannusten osuus tuotannosta, sitä epätodennäköisempää on tuotannon siirtäminen köyhempiin maihin. Kehittyvien maiden on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta päästä rikkaiden maiden kyytiin teollistumalla, sillä teollistumista ei enää juuri tapahdu.
Avent tarjosi vuoden 2016 kirjassaan esimerkiksi Intian, jonka kokemusta taloustieteilijä Arvind Subramanian on kuvaillut ”ei-teollistumiseksi”. Teollistuminen loppui ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa.
Vuonna 2016 tämä oli Aventin mielestä ”äärimmäisen huolestuttavaa”, koska ei ole selvää, onko maiden taloudelliseen menestykseen mitään muuta reseptiä kuin teollistuminen.
Kaksi vuotta myöhemmin Avent myöntää, että teknologinen muutos on edelleen suuri tekijä, mutta sen rinnalle täytyy ottaa maailmankauppaa ja maahanmuuttoa vastaan syntynyt poliittinen vastaliike.
”Globalisaation supistaminen tekisi köyhien maiden pyrkimyksistä saavuttaa rikkaat maat todella vaikeaa.”
Eli: rikkaiden maiden kannattaa auttaa köyhempiä maita, mutta niiden taloudellinen kehitys tuskin poistaa valtavia varallisuuseroja maiden väliltä tai muuttopainetta rikkaisiin maihin.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi syyskuun alussa Ylen Ykkösaamussa, että suurin osa vuonna 2015–2016 Eurooppaan tulleista turvapaikanhakijoista oli liikkeellä ”taloudellisten syiden takia”.
Tutkijat tyrmäsivät Sipilän väitteen, mutta ehkä vielä väitteen esittämistä typerämpää on se, että niin sanottu ”elintasopakolaisuus” on huippupolitiikkojenkin mielestä jotenkin epäilyttävää.
Rikkaiden maiden keskimääräinen bruttokansantuote asukasta kohden on Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan noin 49 000 dollaria. Esimerkiksi Burundissa se on 340 dollaria ja Keski-Afrikan tasavallassa 426 dollaria. Kummassakin maassa bkt/asukas on siis alle prosentin siitä, mitä se on keskimäärin rikkaissa maissa.
”On olemassa erittäin hyviä syitä siihen, että miljoonat ihmiset lähtevät ja riskeeraavat kaiken saadakseen mahdollisuuden parempaan elämään rikkaissa maissa”, Avent kirjoitti vuonna 2016.
Perusteltu tapetuksi tulemisen uhka kotimaassa menee tietenkin pelkän paremman elämän etsimisen edelle, kun maahan haluaville myönnetään oleskelulupia.
Jos kuitenkin pystymme tunnistamaan turvapaikanhakijan ihmisyyden ja aidon hädän, emmekä halua hänen kuolemaansa omalletunnollemme, kuinka vaikeaa voi olla tunnistaa parempaa elämää etsivän ihmisyys? Jos maahanmuuttajat haluavat osallistua yhteiskunnan toimintaan ja nauttia edes osasta meidän itsestäänselvänä pitämästämme vauraudesta ja mahdollisuuksista, keitä me olemme sanomaan heille ei?
”Ovatko he ihmisiä, joilla on samat perustavanlaatuiset pyrkimykset ja luonnolliset oikeudet kuin meillä vai ei? Tietenkin he ovat, mutta iso osa iljettävästä poliittisesta retoriikasta antaa ymmärtää, että he eivät ole”, Avent sanoo nyt, syksyllä 2018.
Niin, politiikka.
Tosiasia on, että vaikka maahanmuuton lisääminen olisi sekä moraalisesti oikein että taloudellisesti järkevää – ja vieläpä erityisen järkevää ikääntyvissä maissa kuten Suomessa – mahdollisuudet näyttävät varsin heikoilta.
”Näemme, että syntyperäiset väestöt alkavat vastustaa maahanmuuttovirtoja, jos ne ovat suuria tai jos maahanmuuttajien kulttuuri eroaa suuresti paikallisväestön kulttuurista”, Avent sanoo.
Noidankehä on nopeasti valmis. Nativistiset eli paikallisväestön identiteettiä ja kulttuuria korostavat politiikat ja rasismi tekevät maahanmuuttajien sopeutumisesta vaikeampaa, mikä taas lisää nativistien maahanmuuttajavihaa.
Avoimet rajat ei tällä hetkellä vaikuta voittavalta poliittiselta viestiltä. Moraalinen velvollisuus ei näytä ihmisiä juuri hetkauttavan, vaikka sen voima vain kasvaa, kun huomioon otetaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkein aihe eli ilmastonmuutos.
Ilmastonmuutos on rikkaiden maiden syy. Me olemme luoneet ongelman koko maailmalle, mutta pahimmin se iskee köyhiin maihin.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO kertoi syyskuussa, että nälkäisten ihmisten määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti kolme vuotta putkeen. Syynä on ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen.
Avent muistuttaa taloustieteellisistä malleista, joiden perusteella ilmastonmuutoksen kustannusten suuruus vaihtelee suuresti sen mukaan, miten helposti ihmisten oletetaan pystyvän muuttamaan.
”Me olemme pilaamassa tämän.” – Ryan Avent
Jos oletetaan, että suurin osa ihmiskuntaa voi muuttaa paikkoihin, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat maltillisia, ilmastonmuutos ei ehkä tule aivan jumalattoman kalliiksi.
”On joka tapauksessa fakta, että kehittyneet taloudet joko hyväksyvät valtavat määrät ilmastopakolaisia tai sietävät anteeksiantamattoman suurta, ilmastonmuutokseen liittyvää poliittista epävakautta ja kuolleiden määrää köyhissä maissa”, Avent sanoo.
Avent haluaisi uskoa, että moraaliset argumentit maahanmuuton puolesta voittavat vielä esimerkiksi Yhdysvalloissa, jolla on pitkä historia maahanmuuttajien toivottamisessa tervetulleiksi. Sekä maa että maahanmuuttajat ovat hyötyneet muuttoaalloista valtavasti.
”Mutta jalomielisyys ei ole rikkaissa maissa nyt niin suurta kuin sen pitäisi olla”, Avent sanoo.
Mikäli poliitikot haluavat edistää maahanmuuttoa, ratkaisuksi jäävät siis todennäköisesti käytännölliset argumentit, kuten esimerkiksi: maahanmuuttajat perustavat yrityksiä todennäköisemmin kuin paikalliset, maahanmuuttajat voisivat puhaltaa uutta elämää muuttotappioalueille ja maahanmuuttajat parantavat valtion pitkäaikaisia talousnäkymiä.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki lisää listaan tutkimustulokset, joiden mukaan maahanmuuttajat parantavat paikallisväestön koulutustasoa pitkällä aikavälillä. Yleensä maahanmuuttaja on joko hyvin matalasti tai hyvin korkeasti koulutettu, ja matalasti koulutetut ajavat paikallisväestön matalasti koulutettuja takaisin kouluun.
Sitten ovat vielä eläkkeet.
Vuonna 2017 syntyvyys Suomessa oli kaikkien aikojen matalin. Maa ikääntyy vauhdilla.
Mikäli eläkeläiset haluavat pitää eläkkeensä nykytasolla tai työlliset eivät halua maksaa jatkuvasti korkeampia eläkemaksuja, Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia. Rinteen synnytystalkoita ei ole tulossa.
Kotamäki huomautti blogissaan elokuussa, että jos Tilastokeskuksen väestöennusteen olettaman 17 000 ihmisen vuosittaisen muuttovoiton päälle lisättäisiin tästä eteenpäin vielä 8500 maahanmuuttajaa vuosittain, vuoden 2085 tienoilla eläkevakuutusmaksuihin menisi vuoden 2015 rahassa kaksi miljardia euroa vähemmän – vuodessa. Tämä perustuu Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin malliin.
Jotta asia ei jäisi epäselväksi: kaksi miljardia euroa on valtava määrä rahaa Suomen kokoisessa maassa.
”Maahanmuutto on todella tehokas tapa auttaa eläkejärjestelmää, vaikkakin ääritapaus maahanmuuton positiivisista vaikutuksista”, Kotamäki sanoo puhelimessa.
Työtön maahanmuuttaja ei aiheuta järjestelmälle mitään kustannuksia. Jos maahanmuuttaja saa töitä, hän on eläkejärjestelmälle pelkästään plussaa aina siihen asti, kun jää itse eläkkeelle, Kotamäki selittää.
Voi siis kuvitella, että eläkeläisiä tai pian eläkkeelle jääviä pullollaan olevissa rikkaissa maissa olisi poliittisesti viisasta poistaa maahanmuuton esteitä jo pelkästään ison äänestäjäkunnan oman edun takia.
Onko esimerkiksi Euroopan ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnassa mitään järkeä?
”Ei siinä ole”, vastaa Kotamäki.
”Se on täysin tarpeetonta. Minkä takia estetään esimerkiksi ulkomaalaista kokkia saamasta töitä asettamalla suomalainen kokki etuasemaan, jos suomalainen yritys ei alun perin ollut löytänyt tätä suomalaista kokkia? Tarveharkinnassa ei ole järkeä yritysten eikä yhteiskunnan kannalta, se on markkinoille tulon este.”
Ylen maahanmuuttoselvityksessä tarveharkinnan säilyttämistä puolsivat demarien, vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja sinisten puoluejohtajat.
Jutun aloituskuva on otettu Tunisista pohjoiseen päin ja tämä kuva Helsingistä etelään päin. Kumpikin kuva on otettu 21. syyskuuta kello 12 Helsingin aikaa.
Vuonna 2016 Ryan Avent kirjoitti, että ”2000-luvun tärkein moraalinen kysymys on, kuinka paljon hyväksymme maahanmuuttoa köyhemmistä maista”. Tuolloin todistusaineisto antoi ymmärtää, että rikkaiden maiden vastaus kysymykseen tulee jättämään hyvin paljon toivomisen varaa.
Viimeisen kahden vuoden aikana kertynyt lisäaineisto näyttää Aventin mukaan, että toivomisen varaa on jäämässä vielä enemmän kuin vuonna 2016 saattoi olettaa.
”Yhdysvallat ottaa Trumpin kaudella vähemmän pakolaisia kuin kertaakaan lähihistorian aikana. Maahanmuuttoasioihin edistyksellisesti suhtautuneet maat, kuten Ruotsi ja Saksa, ovat kokeneet huolestuttavia nativististen liikkeiden vastaiskuja. Eurooppa on vastannut omaan pakolaiskriisiinsä lähinnä ulkoistamalla tehtävän julmille hallinnoille Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.”
”Me olemme pilaamassa tämän.”
Suurin osa maailmasta elää rikkaiden maiden ulkopuolella. 97 prosenttia tämän vuosisadan ennustetusta väestönkasvusta tapahtuu rikkaiden maiden ulkopuolella.
”Ihmiskunnan hyvinvointi riippuu musertavassa määrin siitä, mitä tapahtuu kehittyvissä maissa elävien ihmisten tuloille ja elämänlaadulle”, Avent sanoo.
”Jos 2000-luvun historiaksi jää, että me emme kyenneet tarjoamaan rikkaan maailman nauttimaa rauhaa, vaurautta ja vapautta suurimmalle osalle ihmiskuntaa, se tulee olemaan kammottava moraalinen tahra meille kaikille.”
2000-luvun historiaa ei ole kirjoitettu. Se tapahtuu nyt. Avent huomauttaa, että edistystä on tapahtunut ennenkin. Oli aikoja, jolloin orjuutta, raakalaismaista imperialismia ja kansojen alistamista pidettiin täysin kunniallisina asioina länsimaissa. Ei enää.
Avent muistuttaa vielä, että köyhistä maista tulevassa maahanmuutossa on kyse ihmisistä. Heillä ja heidän elämillään on aivan yhtä suuri arvo ja merkitys kuin kenen tahansa muun elämällä.
”Me joko oivallamme asian tämän vuosisadan aikana ja muutamme tapojamme vastaavasti tai sitten emme.”
Yksinkertaista.
