Lähes päivittäin portugalilaisen Carlos Meihinrosin ystävät kysyvät, voisiko hän auttaa heitä löytämään töitä Afrikasta. Meihinros on kolmikymppinen kauppatieteiden maisteri, joka muutti paremman elämän perässä Mosambikiin kaksi vuotta sitten.
Ekonomisti Isabel Ferreira, 34, taas muutti portugalilaisen insinöörimiehensä perässä Angolan pääkaupunkiin Luandaan ennen joulua.
”Elämä on kovaa Lissabonissa. Ansaitsen kuusisataa euroa kuussa, ja Angolassa maksetaan kolme kertaa enemmän”, hän kertoi El PaÃs -sanomalehdelle marraskuussa.
Nuoret akateemiset työttömät suuntaavat nyt talouskriisin kurittamasta Portugalista maan entisiin siirtomaihin, erityisesti Angolaan, Mosambikiin ja Brasiliaan. Angolan nopeasti kasvava talous tarvitsee kipeästi insinöörejä, lakimiehiä, ekonomisteja ja portugalia puhuvia opettajia. Nuorten akateemisten Eldorado, totesi El PaÃs. Kiitos Erasmuksen, Skypen ja Easy Jetin, 2000-luvun nuorisolle laukun pakkaaminen käy entistäkin sukkelammin.
Joka viides alle 25-vuotias eurooppalainen on työtön. Espanjassa osuus on jopa yli 40 prosenttia. Joka kolmannen 25-34-vuotiaan italialaisen palkka jää alle tuhannen euron. Se hidastaa monen itsenäistymistä ja etenkin perheen perustamista.
”Opiskelin tähdäten maailmaan, jota ei olekaan olemassa”, tiivisti espanjalainen kaksi tutkintoa suorittanut Maria Gil Ulldemolins viime syksynä The Economist -lehdessä.
Nuorten toivojen aivovuoto ei helpota Etelä-Euroopan maiden talouskurinpalautuksia. Harva jaksaa jäädä remontoimaan isänmaataan, joka on vuosikausia vähätellyt nuorten ongelmia ja tarjonnut löysästi ei oota.
Harmaantuvan Euroopan kannattaisi viimeistään nyt ottaa tosissaan työttömien ja tonnilaisten ahdinko. Jokainen yksisuuntaisen lentolipun ostava Carlos tai Isabel kierouttaa vinksahtanutta huoltosuhdetta entisestään. Eurooppa tarvitsee heitä ja heidän lapsiaan. Ajatus maanosasta, jossa nuori työssäkäyvä aikuinen on harvinaisuus, on pelottava.
Maria Ruuska
