Huone on parinkymmenen neliön kokoinen. Seinän vierustalla seisoo hierontapöytä, joka on päällystetty leopardikuvioisella vinyylikankaalla. Se on helppo puhdistaa asiakkaan jäljiltä.
Seinät ovat tummat ja tyhjät, huoneen keskellä loistaa metallinen tanko. Sivupöydällä on sinne tuomani kaiuttimen lisäksi halpaa hierontaöljyä, nessuja ja antiseptinen puhdistussuihke.
Sisään astuu keski-iän ylittänyt mies, yllään sellainen 90-luvun taksikuskin nahkatakki. Mies on maksanut kassalla 15 minuutista kaksikymmentä euroa, liike ottaa siitä viisi euroa. Palkkioni koostuu pääosin tipeistä, joista Vaasankadulla sijaitsevan paikan omistaja ei sitten tiedä mitään.
Tervehdin miestä ja hymyilen viettelevästi. Olen opetellut hymyä 9-vuotiaasta asti. Otan toisella kädelläni tangosta kiinni ja kierrän sitä hidastetusti huuliani hieman mutristaen. Esiinnyn. Tätäkin olen opetellut. Mies avaa housujensa sepaluksen ja tarttuu puolikovaan elimeensä.
”Etkö haluaisi nähdä enemmän?” kysyn ja pyllistän.
Mies ei vastaa mitään, mutta hänen kätensä liikkuu nopeammin. Kannettava kaiutin rahisee eikä siinä ole bassoa. En voi sietää sitä, en voi sietää tämän tilanteen halpuutta, en voi sietää omaa halpuuttani.
Britney Spearsin teininheleä ääni katkeaa kesken kertosäkeen, kun laite piippaa tyhjää akkua. Hiljaisuus saa kehoni jäykistymään. Katson miehen ruttuista esinahkaa ja hikoilen. Näpäytän paniikissa biisin soimaan puhelimeni kaiuttimesta.
I’m a slave for you (here we go now, here we go now)
I cannot hold it, I cannot control it
I’m a slave for you (here we go)
I won’t deny it, I’m not trying to hide it (yeah, yeah, yeah)
”Tippaamalla voit saada sylitanssin. Myös hierontaa on tarjolla. Keksin monta tapaa piristää sua tänään.”
Mies ei taaskaan vastaa, mutta hänen tympeä katseensa vaeltaa pitkin öljyistä vartaloani. Raotan pikkuhousujani. Minun ei tarvitsisi tehdä sitä 15 eurosta, mutta haluan päästä miehestä eroon mahdollisimman nopeasti. Minun ei oikeastaan tarvitsisi tehdä mitään näistä asioista tai edes olla täällä, mutta olen uskotellut itselleni tämän olevan paras vaihtoehto. Tartun pakaroihini ja levitän niitä. Miehen hengitys käy vihdoin hieman raskaammaksi.
…Get it, get it (whoa, do you like it?)
Get it, get it (whoa, this feels good)
Mies nappaa nenäliinapaketin sivupöydältä ja spermaa tihkuu paperille. Laukeaminen on laiska ja ponneton, eikä ilme kasvoilla värähdäkään. Katson, kuinka harmaanvalkoinen neste valuu ulos pienestä reiästä ja näkemäni sijaan ajattelen mieluummin mitä tahansa muuta. Siirrän pikkuhousut takaisin paikoilleen, mies puristaa paperin mytyksi ja heittää roskakoriin.
”Kiitos.”
”Kiitos hei!”
En tiedä, mistä tai miksi kumpikaan meistä kiittää.
Aina silloin tällöin seksityö nousee julkiseen keskusteluun. Silloin äänessä on lähes järjestään kaksi ääripäätä: seksityön puhtaasti hyväksikäytöksi tai vähintään moraalisesti vääräksi leimaavat sekä ne, jotka inttävät seksityön olevan ”työtä siinä missä muutkin” – tai jopa voimaannuttavaa.
Kauhistelun ja glorifioinnin väliin sijoittuvat kertomukset ovat harvassa, ja useimmiten ääneen pääsevät kaikki muut paitsi seksityöntekijät itse. Samalla moni hieman pelkää puhua vapaaehtoisen seksityön varjopuolista, sillä kritisoijat voivat helposti käyttää niitä aseinaan.
Siksi viime syksynä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan haastattelu tuntui tärkeältä sysäykseltä oikeaan suuntaan. Kontula kuvaili matkaansa seksityön parissa sellaisella rehellisyydellä, että se herätti myös minussa kipinän puhua avoimesti kokemuksistani.
Olen tehnyt seksityötä puhelinseksistä full serviceen eli yhdyntään ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka tein työtä suhteellisen etuoikeutetuista lähtökohdista ja koin sen äärellä paljon kaunista, siitä seurasi silti rikkovia ja vuosienkin jälkeen kummittelevia kokemuksia.
Kun vuonna 2019 aloin ensimmäistä kertaa flirttailla seksityön kanssa, olin vähän päälle parikymppinen teologian opiskelija Helsingin yliopistossa. Päätös kokeilla seksityötä tuntui luontevalta, sillä olen nuoresta lähtien ollut seksuaalisesti seikkailunhaluinen ja viehtynyt pornoestetiikkaan. Opiskelijana myös lisätienestit motivoivat.
Ensin kokeilin työskennellä eroottisella puhelinlinjalla. Olin kuitenkin aina inhonnut puhelimessa puhumista, ja ahdistuin joka kerta, kun puhelimeni soi.
Seuraavaksi siirryin sokerideittailun maailmaan. Skenessä pyörivät rikkaat miehet tuppasivat olemaan ylimielisiä ja tylsiä, eikä heidän kanssaan illallisilla käyminen rikastuttanut sielua saati lompakkoa. Moni miehistä rakasti Dubaita, omaa ääntään ja nuoria tyttöjä. Jaksoin heidän juttujaan säännöllisen epäsäännöllisesti parin vuoden ajan.
Vuonna 2022 tajusimme läheisen ystäväni kanssa, että voisimme tienata yhdessä rahaa taluttamalla miehiä hihnassa. Hyppäsimme dominan työhön aika sokkoina ja opimme tekemällä, mutta riskit tuntuivat yksin työskentelyyn verrattuna pienemmiltä. Meitä oli aina kaksi pitämässä rajoista kiinni ja jakamassa mahdolliset taloudelliset tai henkiset kolaukset.
Domina on ollut tähän mennessä antoisin ja positiivisin roolini seksityössä. Jokainen sessioviikonloppu tuntui seikkailulta: tasokkaissa hotelleissa yöpymisiä, tarvikkeiden shoppailua Puuilossa, vetävien mainostekstien kirjoittamista.
En koskaan tehnyt seksityötä pakosta, mutta surkean rahatilateeni vuoksi vakuutin itselleni sen olevan paras vaihtoehto. Koronan jälkeen opintoni olivat seisahtuneet ja olin velkaantunut opintolainan päälle ottamillani kulutusluotoilla. Taloudellinen ahdinko laskeutui arkeni päälle kuin raskas verho. Epäsäännölliset dominasessiot eivät enää riittäneet.
Ratkaisuna päätin ryhtyä tekemään täyden palvelun seksityötä sekä Onlyfansia omilla kasvoillani. Päätöstä puolsi moni muukin asia. Omassa kuplassani seksityöbuumi oli huipussaan, ja Onlyfansin ilosanoman mukaan pornotähteys oli vihdoin jokaisen tavoitettavissa. Sosiaalisessa mediassa ääntä pitävät seksityön girl bossit saivat minut uskomaan, että jos vain grindaisin alalla hetken, talouteni olisi pian tasapainossa.
Todellisuudessa olosuhteet tekivät seksityöstä lähinnä aika surullista. Aiemmin kuvaamani kohtaaminen Vaasankadulla oli kolmen vuoron mittaisen ”hierojan” urani viimeinen asiakaskohtaaminen, jonka kirjoitin tuolloin takahuoneessa tuoreeltaan muistiin. Kahdeksan tunnin päivystämisestä käteen jäi kolme ryppyistä viiden euron seteliä.
Isä ihmetteli ääneen, kuinka hänen yliopistossa opiskeleva tyttärensä oli paljastunut tyhmäksi huoraksi.
Jaan monen seksityöntekijän tuskan siitä, ettei seksityötä edelleenkään tunnusteta oikeaksi työksi. Vaikka työolosuhteita olisi mahdollista tehdä turvallisemmaksi pienillä lakimuutoksilla, päättäjillä ei riitä kiinnostus tai moraalipaniikki vie voiton.
En kuitenkaan ajattele, että seksityö olisi työtä siinä missä muukin. Jo pelkästään stigma erottaa sen kaikista muista töistä. Huoraleima vaikuttaa niin seksityöntekijöihin, heidän läheisiinsä kuin asiakkaisiinkin. Palveluntarjoajat nähdään uhreina, asiakkaat luusereina.
Moni joutuu salailemaan työtään ennakkoluulojen vuoksi. Työtilojen vuokraaminen ja palveluiden mainostaminen on parituslain vuoksi tehtävä kiertoteitse. Yleensä sekä seksityöntekijä että asiakas toimivat anonyymisti, mikä luo kohtaamisiin omat riskinsä.
Lähipiirini tiesi alusta asti työstäni, eikä se vaikuttanut negatiivisesti ystävyyssuhteisiini. Lähtökohtaisesti kaikki kunnioittivat päätöstäni ja suhtautuivat siihen uteliaisuudella. Kun kerroin kotibileissä tuttavalleni tekeväni Onlyfansia, hän vastasi: ”Hei sama! Kukapa ei tee?”.
Työpaikoilla en ole seksityökokemustani mainostanut, mutta en myöskään varsinaisesti salaillut.
Opiskelukaverini tiesivät varmasti asiasta, sillä mainostin Onlyfansia Instagramissa. Leikittelin markkinoinnissani teologisilla teemoilla: My way of practicing pastoral care is sucking the soul out of you. Kokemukseni mukaan teologisessa on todella vapaamielistä porukkaa, joten en usko, että kaverini suhtautuivat seksityöhön tuomitsevasti. Fuksivuotena kokoonnuimme juomaan viiniä ja opettelemaan sidontaa samalla, kun joku luki ääneen ensimmäistä Mooseksen kirjaa. Samana vuonna harrastin sadomasokismia toisen teologin kanssa Uuden ylioppilastalon katolla.
Kaikkein väkevimmin stigman vaikutus näkyi omassa elämässäni sinä hetkenä, kun ilmoitin vanhemmilleni päätöksestäni alkaa tehdä seksityötä omilla kasvoillani. Isä ihmetteli ääneen, kuinka hänen yliopistossa opiskeleva tyttärensä oli paljastunut tyhmäksi huoraksi. Äiti itki peläten, että sukumme hylkäisi hänet. Häpeä lamaannutti perheeni, ja omat tunteeni heitä kohtaan vaihtelivat murskaavasta syyllisyydestä raivoon.
Jyrkkien ensireaktioiden jälkeen vanhemmillani olisi varmasti ollut ihan fiksuja neuvoja ja tarkkanäköisiä kysymyksiä, mutta hyökkäsin kaikkia niitä vastaan, jotka uskalsivat kyseenalaistaa päätökseni. Nykyään välimme ovat normaalit, mutta historiani seksityön parissa on perheessäni edelleen tabu.
Seksityö on ruumiillista työtä, ja tapaamisten lihallisuus oli monesti kirjaimellista. Miehet nielivät sylkeäni, joivat virtsaani, nuuhkivat hikisiä kainaloitani ja ottivat tapaamisten jälkeen mukaan likaiset alushousuni minigrip-pussissa, jotta saisivat haistella nesteitäni kotona.
Olin usein ihmeissäni siitä, miten kiinnostuneita he olivat eritteistäni, muodoistani ja tuoksuistani. Kuin kehoni olisi maailman suurin mysteeri, harvinaisuus, jonkinlainen ihme, vaikka olinkin huora, jonka kehon on kautta aikojen kerrottu olevan mysteeristä kaukana. Helppo ja kulunut, jokaisen halukkaan käytössä.
Entinen domina, nykyinen professori ja kirjailija Melissa Febos kuvailee kirjassaan Mitä on olla tyttö (Atena, 2023) entisiä asiakkaitaan syvästi yksinäisinä miehinä, jotka kärsivät ihon ikävästä. Joskus minusta tuntui kuin heidän ihonsa olisi seinävaate täynnä näkymättömiä suita, jotka kaikki vaativat tulla ruokituiksi, hän kirjoittaa.
Febos viittaa seksityöhön liittyvään emotionaaliseen työhön, jonka hän koki sessioiden raskaimpana puolena. Itse tunsin miesten nälän voimakkaimmin fyysisesti, kun kehoni karkasi tyydyttämään heidän tarpeitaan ja pääkoppani jäi vaihtopenkille.
Ei liene ihme, että seksityö häiritsi merkittävästi mieleni ja ruumiini yhteyttä. Sokerideittailun lisäksi etenkin Onlyfans sai minut esineellistämään itseäni ennennäkemättömällä tavalla. En ole koskaan harkinnut kosmeettisia leikkauksia tai laihduttamista niin paljon kuin tuona aikana. Sisällöntuottajat kilpailevat keskenään, eikä ala ole immuuni kauneusihanteille.
Työ valui vapaa-ajalle ja se, mistä itse oikeasti nautin, hämärtyi. Jos en kuvannut materiaalia, selasin kännykästä, mitä muut sisällöntuottajat tekivät. Puhelimeni oli täynnä pornoa ja kiimaisten miesten viestejä. Olin usein väsynyt asiakkaiden jäljiltä. Lopulta en ollut enää omassa arjessani himokas.
Monet menneisyyteni seksuaaliset kokemukset ovat jättäneet minulle tyhjän tai alakuloisen olon. Tämä koskee niin työssä kuin vapaa-ajalla solmittuja suhteita.
Tarkoitan niitä kokemuksia, jotka sijoittuvat henkisesti harmaalle alueelle mutta eivät täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Oman seksuaalisuuden kaupallistaminen monimutkaistaa kokemuksia entisestään, sillä seksiä ei harrasteta aidosta halusta tiettyä ihmistä kohtaan vaan rahaa vastaan annetusta suostumuksesta.
Suostumuksen voi toki ottaa takaisin milloin vain, mutta raha vaikeuttaa tapaamisten keskeyttämistä. Etenkin, kun on naisena sosialisoitu miellyttämään. Joskus olen saattanut loppuun hyvinkin epämiellyttäviä kohtaamisia apaattisessa olotilassa.
Myös Febos kuvailee kirjassaan ruumiillista välinpitämättömyyttä: Kun myöhemmin kysyttiin, miltä minusta tuntui sessioiden aikana, vastasin rehellisesti: Ei miltään. Hän ei halua silti puhua traumasta, sillä siihen sisältyy oletus uhriudesta, joka kytkeytyy seksityöhön liittyviin ennakkoluuloihin.
Vältän itsekin traumakäsitteen liian kevyttä käyttöä, sillä se vie huomion aidosta kärsimyksestä ja pyyhkii pois oman toimijuuteni. Olen itse jahdannut jännittäviä kokemuksia ja lähtenyt niin sanotusti kuolat poskella kylille. Kaikki ikävät asiat eivät ole traumaattisia, vaan yksinkertaisesti osa elämää. Toisaalta voi kysyä, onko seksityö sen arvoista, että mieli joutuu turvautumaan dissosiaatioon selviytymismekanismina.
Toisinaan ajattelen, että ainoa tapa voimaantua seksityöstä on siitä irtautuminen.
Alalla on tietysti myös paljon hyviä puolia. Huomio on ihanaa, käteinen on ihanaa, kaikki salainen ja tuhma on ihanaa. Ja hyvin usein myös miehet ovat ihania.
Muistelen lämmöllä monia kohtaamisia. Erästä miestä, joka halusi nimenomaan teologin dominoitavaksi sillä koki kontrastin kiihottavana. Sitä, joka toi naistenpäivänä samppanjaa. Sitä, joka liikuttui kyyneliin päästyään toteuttamaan fantasiansa. Olen äärimmäisen vaikuttunut siitä, millaisella omistautuneisuudella monet lähtevät fantasioitaan toteuttamaan – vieläpä tuntemattoman ihmisen kanssa.
Silti toivon, että olisin pohtinut seksityöhön liittyviä riskejä ja vaikutuksia syvällisemmin jo etukäteen. Vaikka olen aina janonnut suuria tunteita sekä elämää ravisuttavia kokemuksia, olen ollut seksityön aloittaessani melko hukassa ja joutunut turvautumaan siihen myös taloudellisen epätoivon hetkinä.
Vuodenvaihteessa päätin kolme vuotta kestäneen psykoterapian. Merkittävin avoimeksi jäänyt kysymys oli, tulenko vielä jatkossa tekemään seksityötä. Toisinaan ajattelen, että ainoa tapa voimaantua seksityöstä on ollut siitä irtautuminen. Välillä taas ikävöin sitä kuin vanhaa ystävää.
Mutta ainakin toistaiseksi piiskat ja lateksiasut saavat levätä säilytyslaatikossa sänkyni alla.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Maggie Nelsonin esseekokoelmaa Vapaudesta (S&S, 2023).
