Videolla puvuntakkiin ja pipoon sonnustautunut nuori mies lähestyy mikrofonin kanssa tasavallan presidentti Alexander Stubbia, kun tämä on astumassa ulos Aalto-yliopiston rakennuksesta.
”Presidentti Stubb, onko hyväksyttävää, että Suomi jatkaa asekauppoja Israelin kanssa, vaikka YK ja ICJ [Kansainvälinen tuomioistuin] ovat syyttäneet maata kansanmurhasta?” mies kysyy sujuvalla englannin kielellä.
Turvamiesten ympäröimä Stubb havaitsee kysyjän, välttää katsekontaktia ja astuu sisään tummaan virka-autoonsa. Mikrofonia pitelevä mies toteaa kameralle englanniksi, että presidentillä ei ollut ilmeisesti kommentoitavaa.
Seuraavaksi sisältä rakennuksesta ryntää siviiliasuinen poliisi, joka huudahtaa, että tuosta hyvästä tulee ”putkareissu ja sakkoa”. Pipopää toteaa, että kyseessä ei ollut mielenilmaus vaan hän teki journalismia, mutta virkapukuiset poliisit pidättävät hänet ja vievät mukanaan.
Tilanteesta 9. lokakuuta julkaistulla Instagram-videolla on lähes 20 000 tykkäystä. Julkaisua edeltävänä päivänä Otaniemessä sattunut tapaus huomioitiin myös perinteisessä mediassa.
Yllättävä välikohtaus Alexander Stubbin edessä, otsikoi Iltalehti. Poliisi otti kiinni Stubbille kysymyksen esittäneen aktivistimiehen, uutisoi puolestaan Helsingin Sanomat.
Videolla esiintyvä mies on 27-vuotias Tuomas Sivula. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun kansainvälisessä maisteriohjelmassa. Osa kursseista järjestetään Aalto-yliopistolla Otaniemessä.
Sivulan isä on suomalainen mutta hän on asunut Yhdysvalloissa lähes koko elämänsä ja muuttanut Suomeen opiskelemaan reilut kaksi vuotta sitten. Hän on osallistunut aiemmin aktivistina esimerkiksi Palestiinaa tukeviin mielenosoituksiin. Jutun alussa esitellyssä tapauksessa hän kuitenkin kertoi tehneensä journalismia.
Iltalehti kutsui häntä jutussaan toimittajaksi, HS taas aktivistiksi. Kummasta oikein oli kyse, ja miten tapahtumat etenivät siihen pisteeseen, että presidentille julkisella paikalla kysymyksen esittänyt opiskelija päätyi putkaan?
Heti alkuun Sivula myöntää, että kun hän sai paria tuntia aiemmin tietää, että Stubb on tulossa vierailulle Otaniemeen Islannin presidentti Halla Tómasdóttirin kanssa, ensimmäinen ajatus oli tehdä perinteisempi mielenilmaus tai edes ”jonkinlaista protestointia”.
Aika ei kuitenkaan riittänyt ison porukan kasaamiseen. Sivula kertoo myös ajatelleensa, ettei kylttien heiluttelu ja huutelu olisi oikeasti vaikuttanut mihinkään.
Sivula kavereineen keksi, että he voisivat mielenosoituksen sijaan yrittää tehdä journalismia ja haastaa Stubbia aiheista, joihin Suomen media ei ole juuri tarttunut. Presidentti oli hiljattain YK:n yleiskokouksessa esimerkiksi todennut, että suurten maiden veto-oikeudet tulisi poistaa YK:n turvallisuusneuvostosta, ja hän on esiintynyt muutenkin julkisuudessa Palestiinan puolustajana.
”Stubb on näissä foorumeissa pienen valtion ja kansainvälisen oikeuden puolustaja, mutta sitten Suomen nykyinen politiikka on päinvastaista”, Sivula sanoo viitaten esimerkiksi Israelin kanssa tehtyihin asekauppoihin ja siihen, ettei Suomi ole virallisesti tunnustanut Palestiinan valtiota.
Nopeasti Sivula ja kaverit keksivät yhteensä viisi kysymystä esitettäväksi Stubbille. Kaksi niistä liittyi Gazan tilanteeseen, mutta Sivulan mukaan kysymyksiä oli myös opiskelijoiden tukiin kohdistuvista leikkauksista ja ilmastonmuutoksesta. Niitä ei koskaan ehditty esittää.
Rikosnimikkeenä on niskoittelu poliisia vastaan ja rangaistuksena kymmenen päiväsakkoa.
Sivulalla ei ole aiempaa toimittajakokemusta. Hän oli yhteydessä Kontekstimediaan, joka julkaisi tilanteesta kuvatun videopätkän myöhemmin Instagramissa.
Kontekstimedia määrittelee itsensä ”riippumattomaksi yhteisölliseksi verkkoalustaksi”, jonka sisällöntuotantoon osallistuu vapaaehtoisena ”noin kymmenen aktiivista kansalaista”. Sen julkaisemat jutut keskittyvät erityisesti Palestiinaan, apartheidiin ja kolonialismiin.
Sivula saapui Aalto-yliopiston Marsio-rakennukselle hieman ennen Stubbin ja Islannin presidentin tilaisuuden päättymistä. Rakennukseen sai hänen mukaansa kävellä vapaasti sisään mutta aulassa oli vastassa useita presidentin turvamiehiä, poliiseja ja muita virkapukuisia henkilöitä.
Sivula kertoo, että heti hänen tullessaan kameralaukun kanssa sisään eräs poliiseista oli luullut kahvallista mikrofonia megafoniksi ja todennut, etteivät mielenilmaukset ole täällä sallittuja. Sivula kertoo pyytäneensä perusteluja mielenosoituksen kieltämiselle muttei saanut sellaisia.
Pian tämän jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti, kuten Instagram-videoltakin näkee. Stubbin tilaisuus päättyi, ja Sivula ja kuvaaja siirtyivät ulos. He esittivät kysymyksen presidentille, joka poistui autollaan. Poliisi otti Sivulan kiinni ja vei putkaan, jossa hän vietti noin puolitoista tuntia.
Rikosnimikkeenä on niskoittelu poliisia vastaan ja rangaistuksena kymmenen päiväsakkoa.
Tuomas Sivulalle on annettu aiemmin poistumiskäsky Islannin valtiovierailun aikana häiriökäytöksen vuoksi. Sivula lähestyi käskyn saamisen jälkeen uudestaan presidentti Alexander Stubbia Otakaari 2 edustalla jättäen noudattamatta poliisimiehen käskyn poistua alueelta, rangaistusvaatimuksessa todetaan.
Sivula ei niele poliisin perusteluita. Hänen mukaansa mitään häiriökäytöstä tai poistumiskäskyä ei ollut. Ylioppilaslehti on nähnyt videomateriaalia ennen somessa kiertäneen klipin tapahtumia. Videoiden perusteella Sivula ja kuvaaja istuivat rauhallisesti yliopiston aulan sohvilla.
”Tehdään journalismia tässä. Mennään nyt ulos”, Sivula toteaa turvamiehille ja poliiseille, kun hän hetkeä ennen Stubbin tilaisuuden päättymistä astuu ulos yliopiston ovista.
”Mielestäni tämä oli selkeä ylilyönti poliisilta.”
Ulkona turvamies tai siviilipukuinen poliisi tulee rauhallisesti kertomaan, että Sivulan ja kuvaajan tulee siirtyä kauemmas ovilta, jotta presidentti pääsee autolleen. Videon perusteella he siirtyivät ovien toiselle puolelle, jolloin kulkuyhteys oli vapaa, eikä kukaan paikalla olleista vastustanut tätä.
”Ilmeisesti häiriökäytös oli kameralaukku ja poistumiskäsky toteamus siitä, etteivät mielenosoitukset ole täällä sallittuja. Ei myöskään ollut mahdollista lähestyä presidenttiä uudestaan, kun en ollut ensimmäistäkään kertaa häntä lähestynyt”, Sivula sanoo.
”Ajatus nimenomaan oli, että seurataan ohjeita eikä osoiteta mieltä vaan tehdään journalismia. Mielestäni tämä oli selkeä ylilyönti poliisilta.”
Ylioppilaslehti pyysi Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta perusteluja Sivulan pidättämiselle.
Poliisin viestintäpäällikkö lähetti linkin tilanteen jälkeen julkaistuun tiedotteeseen. Sen mukaan poliisi oli ”keskustellen ohjeistanut muutamia henkilöitä” siitä, miten tilaisuutta seuraavien tulee sijoittua, jotta poliisi voi varmistaa presidentin seurueen turvallisuuden.
”Yksi henkilö ei noudattanut poliisin hänelle antamia ohjeita ja pyrki poliisin antaman ohjeistuksen jälkeen lähestymään Suomen presidenttiä tämän ollessa poistumassa tilaisuudesta. Henkilö otettiin kiinni poliisilain perusteella liittyen rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseen”, tiedotteessa todetaan.
YL pyysi vielä poliisia tarkentamaan, oliko tilanteessa annettu poistumiskäsky ja millainen häiriökäytös sitä mahdollisesti edelsi. Viestintäpäällikkö välitti vastauksen, jonka mukaan tilanteessa ilmeni ”poliisin ohjeistuksen vastaista sekä vierailun turvallista ja häiriötöntä kulkua uhannutta ja häirinnyttä käytöstä”.
Viestissä myös todettiin, että poliisi ”ei ole antanut kenellekään tilanteessa poistumiskäskyä”. Sivulan rangaistusvaatimukseen kirjatut tiedot eivät siis vaikuta pitävän paikkaansa.
Poliisi piti Sivulan toimintaa mitä ilmeisimmin häiritsevänä aktivismina, ei journalismina. Yksi syy tähän voi olla, ettei Suomessa ole totuttu vastaaviin katuhaastatteluihin tai kiihkeään kansalaisjournalismiin; journalismin perinteisiin käytäntöihin kuuluvat rauhalliset lehdistötilaisuudet ja kysymysten esittäminen poliitikoille vain erikseen määritellyissä tilanteissa.
Joka tapauksessa Sivula ihmettelee, toteutuuko sananvapaus Suomessa, jos poliisi voi pidättää ihmisen, joka esittää julkisella paikalla kiusallisen kysymyksen presidentille – oli tämä sitten toimittaja tai aktivisti.
Poliisilla on oikeus ottaa kiinni henkilö rikoksen estämiseksi tai häiriöltä tai vaaralta suojaamiseksi. Toisaalta sekä mielenosoitusoikeus että sananvapaus ovat perustuslaissa turvattuja perusoikeuksia, joita julkisen vallan on suojeltava.
”Gaza tuntuu olevan nyt tosi vaikea ja herkkä asia journalisteille, mikä on vähän erikoista.”
Sivulan tapaus herättää pohtimaan laajemmin myös sitä, voiko uskottava toimittaja olla aktivisti, osallistua mielenosoituksiin tai tehdä poliittisia kannanottoja.
Aihe on puhuttanut syksyllä muutenkin, kun Helsingin Sanomat puuttui toimittajansa Gaza-kirjoituksiin sosiaalisessa mediassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Journalisti-lehti.
Lehden mukaan HS:n toimittaja Milla Palkoaho oli julkisen Instagram-tilinsä katoavissa tarinoissa purkanut turhautumistaan Gazan tilanteeseen ja kirjoittanut muun muassa, että poliitikot ”kyllä tietävät”, mitä maailmalla tapahtuu, mutta kansallisvaltiot valitsevat tehdä ”tasan sen verran, mikä sopii omiin taloudellisiin ja poliittisiin intresseihin”.
”Ja me sitten keskenämme vänkäämme, että saako mennä Flow’hun”, hän kirjoitti.
Palkoahon esihenkilö oli puuttunut somekirjoituksiin, ja asiasta käytiin myöhemmin keskustelua myös toimituksen kesken. Vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi perusteli asiaa Journalisti-lehdelle niin, että HS:lle on ”hirvittävän tärkeää” näyttää riippumattomalta yleisön silmissä.
”Gaza tuntuu olevan nyt tosi vaikea ja herkkä asia journalisteille, mikä on vähän erikoista. Ikään kuin ei saisi sanoa, että ihmisten silmitön tappaminen on väärin”, toteaa toimitustyön käytäntöihin perehtynyt tutkijatohtori Pauliina Penttilä Tampereen yliopistosta.
Penttilä nostaa esiin, että vielä vuoden 1992 versiossa Journalistin ohjeista todettiin, että journalistin on kunnioitettava ihmisoikeuksia, demokratiaa, rauhaa ja kansainvälistä yhteisymmärrystä sekä tunnettava vastuunsa luonnosta. Nykyään vastaavaa luetteloa ei enää ole, vaan erikseen mainitaan enää sananvapauden sekä demokratian edistäminen.
Demokraattiseen järjestelmään kuitenkin yksiselitteisesti kuuluu, ettei ihmisjoukkojen tappamista hyväksytä, oli teko virallisesti määritelty kansanmurhaksi tai ei.
”Ehkä tähän liittyy se, että Israelilla on hirveän äänekkäitä puolustajia Suomessa. Aika pieni ihmisjoukko saa aikaan sen, että journalismi kokee jonkinlaista epävarmuutta asiasta”, Penttilä sanoo.
Penttilän mukaan toimittaja voi periaatteessa olla vapaa-ajallaan aktivisti, mikäli kykenee työssään kriittisyyteen. Samalla on kuitenkin hyväksyttävä, että aktivismi väistämättä syö yleisön vaikutelmaa riippumattomuudesta. Hän pohtii, pystyisikö esimerkiksi ympäristöaktivisti kirjoittamaan kriittisesti sähköautojen tai tuulivoimaloiden haitoista.
Tutkimusten mukaan nuoremmat journalistit suhtautuvat entistä myönteisemmin siihen, että toimittaja voi olla myös aktivisti. Toisaalta nykyään on Penttilän mukaan yhä vaikeampi erottaa, missä niiden raja menee; myös journalismin tehtävä on nostaa esiin epäkohtia, pohtia ratkaisuja ja tuoda esiin ääniä, jotka eivät muuten yhteiskunnassa kuuluisi.
”Kyllä journalismissa ja aktivismissa on samoja piirteitä, mutta ehkä se aate, jota journalistit puolustavat, on kuitenkin ennen kaikkea demokratia”, hän sanoo.
Aktivismi syö väistämättä yleisön vaikutelmaa riippumattomuudesta.
Mikään ei myöskään estä aktivistia nimittämästä itseään toimittajaksi ja tekemästä esimerkiksi some-tililleen journalistin ohjeita noudattavaa sisältöä. Penttilän mukaan olennaista on, että yleisö pystyisi tunnistamaan, mistä lähtökohdista sisältö on tehty ja mitä tavoitetta sillä pyritään mahdollisesti ajamaan.
Hän uskoo, että vastaava sisältö tulee lisääntymään, mikä voi olla demokratian kannalta hyväkin merkki, sillä se kielii innosta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Toisaalta taustalla voi olla pettymystä perinteiseen mediaan. Penttilä pohtii, lisääkö tällainen aktivismijournalismi lopulta vain polarisaatiota ja poteroitumista omiin kupliin.
”Ihmiset haluavat kuulla asioita, jotka sopivat omaan maailmankuvaan. Hyvä journalismi taas saa kyseenalaistamaan omia mielipiteitä ja käsityksiä.”
Tuomas Sivula ei halua tuomita täysin suomalaista mediaa mutta pitää sitä varsin konservatiivisena tiedonvälittäjänä, joka ei lähde kovin kärkkäästi haastamaan valtaapitäviä. Esimerkiksi Stubbin tapauksessa Sivula pitää tärkeänä, että presidentti joutuisi selittämään, miksi puhuu YK:ssa tietyllä tavalla ja miksi Suomen hallitus toimii toisin.
”Tuntuisi väärältä sanoa, että tämä on pelkkää aktivismia, sillä olisimme julkaisseet Stubbin sanat sellaisenaan, vaikka olisimme itse olleet eri mieltä”, hän sanoo.
Sivula ei aio maksaa saamiaan sakkoja periaatteellisista syistä vaan toivoo, että tapaus tutkittaisiin tarkemmin ja tilanteesta kuvattu videomateriaali puhuisi syyttömyyden puolesta. Hän haluaisi tulevaisuudessa jatkaa vastaavien haastatteluiden ja toimittajan töiden tekemistä siten, että hänet otettaisiin vakavasti.
”Se on vaarana, että minuun suhtaudutaan niin, että tuossa on taas tuo hullu feikkijournalisti.”
