OKM:n selvitys: Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on yhä perusteltu

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan pakkojäsenyydestä luopuminen heikentäisi merkittävästi ylioppilaskuntien kykyä suoriutua niiden lakisääteisistä tehtävistä.

T:Teksti:

|

K:K: Pauliina Nykänen

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys turvaa parhaiten niiden toiminnan ja lakisääteisten tehtävien hoitamisen, todetaan Petteri Orpon (kok) hallituksen toimeenpanemassa selvityksessä ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden poistamisesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) tiedotti selvityksen valmistumisesta perjantaina.

Pakko- tai automaatiojäsenyydellä tarkoitetaan, että yliopistoon läsnä olevaksi ilmoittautunut opiskelija on automaattisesti ylioppilaskunnan jäsen, eikä jäsenyydestä voi erota. Esimerkiksi Helsingin yliopiston opiskelijat kuuluvat Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan (Hyy).

Selvityshenkilö Juha Viertola kirjoittaa, että nykyisestä automaattisesta, pakollisesta jäsenyydestä luopuminen ”heikentäisi merkittävästi ylioppilaskuntien kykyä suoriutua lakiin perustuvista tehtävistä”. Jäsenyyden muuttaminen vapaaehtoiseksi heikentäisi selvityksen mukaan myös opiskelijayhteisön, mukaan lukien erilaisten järjestöjen toimintaa.

Viertola arvioi, että ylioppilaskuntien järjestäytymisaste jäisi pitkällä aikajänteellä valtakunnallisella tasolla alle 50 prosenttiin, mikä heikentäisi ylioppilaskuntien legitimiteettiä edustaa opiskelijoita ja toimia riippumattomasti muista tahoista.

Myös jäsenmaksutulot putoaisivat, mikä johtaisi merkittäviin heikentäviin muutoksiin monissa ylioppilaskunnissa, mukaan lukien Hyyssä. Ylioppilaskuntien tulisi tehdä jäsenhankintaa ja jäsenpitoa sekä etsiä rahoituslähteitä toimintansa turvaamiseksi.

Selvitystyössä kuultiin asiantuntijoina muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liiton (Syl), eri yliopistojen ja niiden ylioppilaskuntien sekä Suomen opiskelijakuntien liitto Samokin edustajia. Ammattikorkeakouluissa opiskelijakuntaan kuuluminen on tähänkin asti ollut vapaaehtoista.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden poistoa on perusteltu sillä, että se rikkoo perustuslaissa säädettyä yhdistymisvapautta. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus olla kuulumatta yhdistykseen.

Perjantaina julkaistussa selvityksessä ei ole arvioitu pakkojäsenyyttä laajemmin yhdistymisvapauden turvaamisen näkökulmasta. Syyksi kerrotaan, että pakkojäsenyyden suhdetta yhdistymisvapauteen on arvioitu jo aiemmin useiden lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä, eikä sitä voi pitää ”suoraan voimassa olevan perustuslain vastaisena”.