Pääsihteerin sijaiseksi nouseva Paula Karhunen: ”En ole Hyyn tulevaisuudesta syvästi huolissani”

Hyyn pääsihteerin sijaiseksi nimitetty Paula Karhunen uskoo, että talousvaikeuksissa painiva ylioppilaskunta tulee selviytymään vielä seuraavistakin 160 vuodesta.

T:Teksti:

|

K:K: Roosa Welling

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (Hyy) pääsihteerin sijaiseksi nousee 28-vuotias valtiotieteiden opiskelija sekä viestintätoimisto Ellun Kanojen konsultti Paula Karhunen.

Nykyinen pääsihteeri Mikko Kymäläinen jää vuodenvaihteessa perhevapaalle, joka kestää elokuun alkuun saakka. Pääsihteeri toimii muun muassa ylioppilaskunnan henkilöstön esihenkilönä, hallituksen ja edustajiston apuna sekä yleisenä hallinnon pyörittäjänä.

Aivan tuntemattomaan maailmaan Karhunen ei joudu hyppäämään. Hän on toiminut aiemmin esimerkiksi Hyyn hallituksessa vuonna 2019 sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton (Syl) hallituksessa vuonna 2020. Lisäksi hän on Helsingin yliopiston hallituksen opiskelijaedustaja vuoden 2025 loppuun saakka.

”Hyvältä tuntuu. Tosi kiva fiilis palata takaisin Hyyn keskustoimistolle”, Karhunen kommentoi valintaansa parin päivän sulattelun jälkeen.

Tiistaina edustajiston kokouksessa pitämässään puheenvuorossa Karhunen paljasti hakemusta kirjoittaessa miettineensä, mihin ihmeeseen on ryhtymässä.

Ajankohta ei tosiaan ole paras mahdollinen, sillä Hyyn taloustilanne on ennennäkemättömän heikko ja luvassa on joko rajuja leikkauksia, jäsenmaksun korotuksia tai sekä että. Lisäksi Petteri Orpon (kok) hallitus selvittää parhaillaan, voitaisiinko ylioppilaskuntien automaatio- tai pakkojäsenyydestä luopua kokonaan.

Miksi ihmeessä Karhunen haluaa hypätä pääsihteerin saappaisiin juuri nyt?

”Ylioppilaskunta on minulle rakas organisaatio ja kasvattijärjestö, ja olen jo pidemmän aikaa tiennyt, että haluan palata vielä sinne hommiin. Nyt aukesi aika hyvä tilaisuus ja tartuin siihen.”

Karhunen myöntää, että Hyyn tilanne on vähintäänkin ”kiinnostava”. Hän ei silti jännitä vuonna 1868 perustetun ylioppilaskunnan puolesta vaan uskoo, että se tulee kyllä pärjäämään vielä seuraavatkin noin 160 vuotta.

”En ole Hyyn tulevaisuudesta syvästi huolissani tai peloissani. Optimismini perustuu opiskelijoiden voimaan ja uskon, että ylioppilaskunnan kyky kasvattaa valveutuneita ja kriittisiä kansalaisia säilyy ikuisesti.”

Hyyn 60-henkinen edustajisto on pian vaihtumassa ja vaalit ovat parhaillaan käynnissä. Kampanjoiden ja Ylioppilaslehden selvityksen perusteella ryhmillä on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten taloustilannetta pitäisi ratkoa.

Karhunen kertoo, että hänellä on onneksi aiempaakin kokemusta ”melkoisten näkemysten” yhteensovittamisesta etenkin hallitustyöskentelyssä. Toisaalta hän muistuttaa, ettei ole pääsihteerin tehtävä ehdottaa varsinaisia kompromisseja ylioppilaskunnan linjaa koskevissa asioissa vaan auttaa hallitusta ja edustajistoa löytämään ne itse.

Vanhempainvapaalle jäävä Kymäläinen on ollut Ylioppilaslehden tietojen mukaan varsin pidetty pääsihteeri. Karhusta hieman jännittää valtavien kenkien täyttäminen, mutta hän uskoo pystyvänsä pitämään ylioppilaskuntaa pystyssä parhaan kykynsä mukaan. Suurempia muutoksia esimerkiksi johtamisjärjestelmään ei ole hänen mukaansa luvassa, sillä kyse on vain lyhyestä sijaisuudesta.

”Ajattelin olla jämäkkä mutta lempeä pääsihteeri.”

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta omistaa Ylioppilaslehteä kustantavan Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n.