Hallituskauden ensimmäinen vuosi on ollut ilmaston kannalta karua seurattavaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Suomi ole matkalla kohti vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitetta, vaikka siihen on laissa sitouduttu. Ongelma on merkittävä, mutta pääuutisaiheeksi se päätyy silmiinpistävän harvoin. Poliitikoilta ei tiukata asiasta, ja ilmasto- ja ympäristökysymykset sysätään edelleen pienemmille juttupaikoille, etäälle vakavista asia-aiheista.
Sama ongelma näkyy medioissa muuallakin, ja maailmalla siihen yritetään löytää ratkaisuja. Reuters-instituutin alaisuuteen perustettiin vuonna 2022 ohjelma nimeltä The Oxford Climate Journalism Network, joka keskittyy ilmastojournalismin kehittämiseen. Viime vuonna se julkaisi artikkelin, jota varten iso joukko toimittajia eri puolilta maailmaa oli koostanut runsaasti keinoja uutisoinnin parantamiseksi. Listassa luetellaan konkreettisia vinkkejä toimittajille juttuaiheiden ideointiin ja näkökulmien löytämiseen. Erityisen tärkeä on kuitenkin huomio, joka koskee toimitusten johtajia. Artikkelissa todetaan, että jos pomot eivät ole sitoutuneet muutokseen, sitä ei synny; toisin sanoen muutoksen on tultava ylhäältä.
Etenkin isoissa medioissa juuri päällikköportaalla on paljon valtaa määrittää, millaisiin juttuprojekteihin toimittajat aikaansa käyttävät. Näihin valintoihin vaikuttavat paljon pomojen omat tulospaineet. Jos vuoron aikana pitää saavuttaa ennalta määrättyjä lukijatavoitteita, on kiireen keskellä helpointa tarttua aiheisiin, joiden analytiikkatyökalut lupaavat varmuudella vetävän yleisöä. Tällä hetkellä tärkeät jutut ilmastopolitiikan kiemuroista eivät näytä pärjäävän kilpailussa. En kuitenkaan usko, että lukujen perusteella voi vielä vetää johtopäätöksiä siitä, kiinnostaako ilmasto lukijoita vai ei. Tärkeästä syntyy kiinnostavaa yleensä vasta silloin, kun juttuprojekteihin satsataan ja penkomiseen annetaan aikaa, ja ilmastoaiheiden kohdalla näin käy edelleen auttamattoman harvoin.
Siitähän lukijat maksavat, että toimituksissa otetaan asioista selvää.
Uskon, että osaselitys on pomoportaan osaamisen puute. Vuonna 2022 julkaistussa suomalaisessa Journalismi 1.5 -selvityksessä eräs anonyymi journalistipomo kertoo, ettei hänellä ole riittävästi asiantuntemusta aiheen käsittelemistä varten ja delegoi siksi sitä koskevat kysymykset muille.
Tilanne on vähän hassu. Siitähän lukijat maksavat, että toimituksissa otetaan asioista selvää. Ja jos ilmastopolitiikan asioihin perehtyy edes hiukan, huomaa, että niihin nivoutuu kiinnostavia näkökulmia, joita jutuissa muutenkin suositaan: kysymyksiä lakihankkeiden kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta, porsaanrei’istä lainsäädännössä ja kirjauksista, jotka eivät koskaan toteudu. Yksi Journalismi 1.5 -kyselyyn osallistunut toimittaja huomauttaa myös osuvasti: ”– – Juuri heidät [päälliköt] pitäisi saada ymmärtämään, että ilmastonmuutos ei ole juttuaihe vaan näkökulma, joka sisältyy lähes jokaiseen juttuun tavalla tai toisella.”
Kun uutisoidaan nousukiidossa olevista yrityksistä, pitäisi samalla selvittää, mitkä ovat toiminnan ilmastovaikutukset. Kun kirjoitetaan viihdejuttuja tosi tv:n seikkailuohjelmista, pitäisi muistaa kysyä, miten paljon päästöjä syntyy, kun osallistujia lennätetään eri puolille maailmaa. Ja kun pohditaan laman vaikutuksia suomalaisten shoppailuhalukkuuteen, voisi myös miettiä, onko kulutuksen vähentäminen yksinomaan huono uutinen.
