Aurinkoinen toukokuun päivä oli kääntymässä iltaan viime keväänä Himoksella, kun Roosa Rahkonen haukkoi henkeään metsän siimeksessä, täydessä paniikissa. Hän oli paennut metsään mökistä, jossa läheisen ystävän polttarit olivat hyvässä vauhdissa. Juhlien tunnelma oli hilpeä, mutta Rahkosen päällimmäinen tunne oli pelko. Kaiken järjen sumentava hulluksi leimaamisen pelko.
Aiemmin viikolla Rahkonen ja hänen ystävänsä, somevaikuttaja Joona Hellman olivat nauhoittaneet yhteiseen Liian syvälle -podcastiinsa jakson, joka käsitteli heidän psykiatrisia diagnoosejaan. Jakson aikana rennosti rupatellessa ja vielä äänitysstudiolta kotiin kävellessä Rahkosesta oli tuntunut hyvältä, varmalta. Kun viikonloppu lähestyi, mieli alkoi muuttua. Ystävän polttari-iltana Rahkonen tuskaili, oliko tullut jakaneeksi liikaa. Hän soitti itkien vanhemmilleen ja parhaalle ystävälleen ja harkitsi jopa jakson perumista.
”Olen kuitenkin oppinut, että se paniikki menee ohi”, Rahkonen kertoo muutama kuukausi jakson ilmestymisen jälkeen. Nyt hän on tyytyväinen, että se julkaistiin.
”Usein kuulijoille on kaikkein antoisinta, kun ylitän itseni ja puhun avoimesti jostain, mitä he eivät kuule muualta.”
Jo ennen diagnoosipodia Rahkonen oli kertonut sosiaalisessa mediassa mielenterveyshaasteistaan: ahdistuneisuushäiriöstä, uupumuksesta, toistuvasta masennuksesta ja vaativasta persoonallisuushäiriöstä. Hän on somevaikuttaja, joka on pyhittänyt julkisuuskuvansa suurilta osin mielenterveysaiheiselle sisällölle.
”Ajatus isosta joukosta seuraajia, siis ihmisiä, joita en voi miellyttää, oli hirveä.”
Mikä on saanut paniikkihäiriöstä kärsivän vaativan persoonan valitsemaan julkisen ammatin, jossa on jatkuvasti syynin alla? Rahkonen on omilla kasvoillaan alttiina ison yleisön palautteelle, vihapuheellekin. Onko kyseessä karaisuhoito?
”Mulle on tosi tärkeää olla rikkomassa stigmaa. Jostainhan minäkin sen stigman olen oppinut ja kuullut, millaisina tietyt diagnoosit näyttäytyvät ihmisille”, Rahkonen sanoo.
Omassa sosiaalisessa mediassaan Rahkonen oli voinut tehdä sisältöä valikoidusti, vaiva kerrallaan ja ”pienemmälle yleisölle”. Tosin pienempi yleisö tarkoittaa hänelle esimerkiksi yli kahtakymmentätuhatta Instagram-seuraajaa.
Ja kaikkia kahtakymmentätuhatta pitäisi miellyttää! Tai ainakin vielä nelisen vuotta sitten piti. Silloin Rahkonen ei tarkkaillut uusien seuraajien määrää vaan sitä, paljonko seuraajia milloinkin lähti.
Kun Rahkonen nykyään avaa Instagram-profiilinsa, hän peittää kädellään sivun yläosan, josta seuraajamäärän näkee. Hän ei halua lukujen alkavan vaikuttaa tekemiinsä sisältöihin. Tätä nykyä Rahkosella on manageri, joka välittää tiedot seuraajamääristä asiakkaille. Näin vaikuttaja itse voi keskittyä kivoihin viesteihin ja yhteistöihin.
”Olen ultimaattinen ihmismiellyttäjä, ja siitä opettelen pois varmaan koko elämäni. Ajatus isosta joukosta seuraajia, siis ihmisiä, joita en voi miellyttää, oli hirveä. Se oli alkuun tosi raadollista vaativalle persoonalleni ja olin kierteessä, jossa hain negatiivista vahvistusta.”
Monelle Rahkosen tähän mennessä saavuttamat meriitit – valtiotieteiden kanditutkinto, tuottoisa ura somevaikuttajana, oma yritys, kolme podcastia, asunto Helsingin Punavuoressa – olisivat varmasti jo riittävän hyviä syitä asettua hetkeksi laakereilleen lepäämään tai ainakin vähän laskea rimaa.
Rahkonen sen sijaan on muuttamassa yksin kuumeisen levottomaan suurkaupunkiin ja aloittamassa uuden, kymmeniätuhansia dollareita maksavan tutkinnon.
”Ihmiset saavat nuorena päähänpinttymiä, jotka monesti seuraavat heitä läpi elämän”, Rahkonen selittää. ”Mulla ei ikinä noussut esimerkiksi sitä, että haluaisin olla äiti, toisin kuin monilla kavereilla. Mulla se oli aina New York.”
Rahkonen koki jo lapsena olevansa big city girl. Hän halusi päästä kulttuurin humuun –jonnekin, missä nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja voida tuntea olevansa mahdollisimman pieni. Toisin sanoen hän halusi löytää äärimmäisen vastakohdan parinkymmenentuhannen asukkaan kotikunnalleen Hollolalle.
Rahkonen kuuluu 1990- ja 2000-luvun taitteessa varttuneisiin, joille maailma avautui uudella tavalla internetin ja Amerikan jetset-piirejä kuvaavien sarjojen kautta. Sinkkuelämää, Muodin huipulle, Gossip Girl – Rahkonen ahmi ne kaikki.
Kun Huippumalli haussa -realityn kuvituskuvissa näytettiin kaupunkimaisemaa New Yorkista, alakouluikäinen Rahkonen totesi äidilleen ykskantaan, että tuonne minä vielä muutan.
Viitisentoista vuotta lapsuuden julistusta myöhemmin Rahkosen haave on käymässä toteen. Tänä syksynä hän muuttaa Isoon Omenaan ja aloittaa journalismiopinnot New Yorkin yliopistossa eli NYU:ssa.
Haastatteluhetkellä kaksi viikkoa ennen lähtöä rokotukset pitäisi vielä ottaa, lentoliput ostaa, asunto ja koko omaisuus myydä.
”Tavallaan on siis täysi kriisimode päällä, mutta mieli on rauhallinen”, Rahkonen toteaa.
Hän on opetellut viimein pyytämään apua: kavereita istumaan seuranaan, kun hän tyhjentää häkkivarastoa tai raijaa tavaroita kirpputorille myyntiin. Avuntarjouksia on tullut myös puolitutuilta.
Monelle Rahkosen ikätoverille kymppitonneja maksavat opinnot New Yorkissa voisivat yhtä hyvin olla tarjolla Kuussa. Viimeistään 2020-luvulla moni nuori aikuinen on joutunut kohtaamaan tosiasiat: yhteiskunnan turvaverkot hapertuvat, teemme töitä ikuisesti ja saatamme kuolla ennen kuin opintolainat on maksettu tai vaihtoehtoisesti tuhoutua maailmanlaajuisessa apokalypsissa. Elämme henkisen, fyysisen ja taloudellisen epävarmuuden aikaa.
Myös Rahkonen joutui tekemään kahta työtä opintojensa ohella aloitettuaan syksyllä 2019 Helsingin yliopistossa. Hän ei milloinkaan kieltäytynyt ylimääräisistä työvuoroista, ja viimein hän paloi loppuun.
Pääseminen nykyiseen, tasapainoiseen pisteeseen, jossa lähteminen on Rahkoselle mahdollista, on vaatinut paitsi tuuria, myös ”ihan helvetisti töitä”. Hän on myöntänyt podcastissaan, että masennuksesta ja uupumuksesta toipuminenkin muuttui pahimmillaan suorittamiseksi.
”Kokeilin ihan kaikkea”, hän kertoo nyt. ”Kävin viisi vuotta terapiaa, ja olen syönyt viisi vuotta mielialalääkkeitä. Olen käynyt kaikki mahdolliset keholliset hoidot, mitä keksii: hypnoterapia, kalevalainen jäsenkorjaus, akupunktio, manuaaliterapia.” Manuaalinen terapia on yleistermi nivelten manipulaatio- ja mobilisaatiohoidoille sekä hieronnan eri muodoille.
Syksyllä 2023 terapeutti sanoi Rahkoselle, että nyt sinä pärjäät jo yksin. Keholliset hoitajatkin totesivat, ettei kroppa ole enää hätätilassa. Silloin Rahkonen päätti toimia nopeasti. Hän paahtoi NYU:n ennakkotehtäväesseitä töiden ohessa, välillä yötä myöten. Seinä ei silti noussut vastaan missään vaiheessa, ja siitä Rahkonen tiesi olevansa oikealla polulla.
Hän muistuttaa, että myös mieluisten asioiden parissa on riski uupua. Oikeastaan riski on mielekkäitä asioita puuhatessa jopa suurempi, kun itselleen ei aseta samalla tavalla rajoja kuin ikävissä töissä.
Rahkonen puhuu paljon rajojen vetämisestä. Hän arvelee sen opettelun olevan prosessi, joka kestää lopun ikää.
”Olen epäonnistunut drastisesti rajojen vetämisessä töissä ja ollut mukana jutuissa, joista on jäänyt tosi hyväksikäytetty olo. Mutta se on koko ajan kehityksessä ja opin virheistäni.”
Nyt hän on löytänyt jonkinlaisen tasapainon myös sometekemiseensä. Aiemmin vaivannut velvollisuudentunto tuottaa sisältöä seuraajille on vaihtunut kiitollisuuteen. Hän ei koe olevansa velkaa kenellekään, vaikka mielipiteitä riittäisi jaettavaksi. Kaikkea ei ehdi kommentoida ja Rahkonen on päättänyt määritellä aiheet, joihin ottaa hanakimmin kantaa.
Rahkosta on tituleerattu aktivistiksi, ja hän saa runsaasti palautetta rohkeudesta ja suoruudesta. Hän on kampanjoinut katuhäirintää vastaan, pitänyt sateenkaari-ihmisten asioita tapetilla ja osallistunut Ylen kulutuskriittiseen dokumenttirealityyn Verta, hikeä ja luksusta. Välissä Rahkonen mainostaa aurinkolaseja, meikkejä ja museokorttia.
Keväällä hän avasi traumaattisen kivuliasta kokemustaan epäonnistuneesta kierukan asennuksesta. Harva aihe on Rahkosesta liian henkilökohtainen käsiteltäväksi, mutta perheestään tai romanttisista suhteistaan hän ei halua jakaa somessa.
Eräs seuraaja kertoi kerran kiperässä tilanteessa ajatelleensa: mitä Roosa tekisi? Viesti hätkähdytti Rahkosta, sillä hän ei koe olevansa erityisen rohkea. Sitä vastoin hän on hyvin suunnitelmallinen. Kontrollintarve on ollut voimakasta.
Yrittäjäksi heittäytymistä ihaillaan rohkeana vetona, mutta Rahkonen teki ensin vuosia töitä kevytyrittäjänä ennen kuin uskalsi perustaa oman yrityksen ja siirtyä täysipäiväiseksi yksinyrittäjäksi. Yritys on osuvasti nimeltään Rohkenen Oy, ja vuonna 2023 sen liikevaihto oli 96 000 euroa.
Rahkonen neuvoo ystäviäänkin seuraamaan unelmiaan, mutta maltilla. Ei niin, että otetaan salamana lopputili ja heittäydytään tyhjän päälle. Ensin pitää laatia strategia.
Hyväksymiskirje NYU:sta saapui helmikuussa. Rahkonen videoi hetken. Videopätkällä hän itkee vuolaasti läppärin edessä ja puhelimessa ystäviensä kanssa. Myös haastattelua antaessaan hän herkistyy useampaan otteeseen.
Millainen on Rahkosen toimintasuunnitelma uutta New York -elämää varten? Voiko siitä ottaa oppia loskaisessa koto-Suomessa puurtava opiskelija?
Rahkonen maksaa opinnot omasta pussistaan, koska stipendiä ei herunut. Toimeentulo jännittää, kuten myös oman porukan löytäminen. Lukiolaisena vaihto-oppilaana Ohiossa Rahkonen sai kavereita heti ensimmäisenä päivänä, mutta NYU:ssa opiskelijat ovat aikuisia ihmisiä, joista monilla on jo omat elämät, kenties perheet. Jännityksenaiheet eivät kuitenkaan saa Rahkosta perääntymään.
Häntä odottaa opiskelija-asuntolassa oma huone. Ajatus tuntuu Rahkosesta rauhoittavalta siitäkin huolimatta, että yliopisto teki viime hetken muutoksia asuntoloissa ja huone, johon Rahkonen siirrettiin, maksaa yli 3000 dollaria kuussa. Juuri nyt hän ei ole varma, riittävätkö rahat toiseen lukuvuoteen.
”Jonain päivänä itseni ylittäminen tarkoittaa, että uskallan poistua kotoa viemään roskat.”
New Yorkissa Rahkonen aikoo ottaa hieman etäisyyttä töihin. Se on helppoa, kun rapakon takaa ei pääse osallistumaan Suomen vaikuttajatapahtumiin.
Rahkonen palautuu ihmisten seurassa mutta on viimeisen vuoden aikana tajunnut, että yksin oleminen tekee hyvää. Samoin päiväkirjan kirjoittaminen ja rutiinit, kuten aamiainen, iltainen rauhoittumishetki kirjan tai palapelin kanssa sekä säännöllinen nukkumaanmenoaika. Rahkosen itselleen asettamat vaatimukset ovat myös aavistuksen höllentyneet.
”Olen vähän rauhoittunut siinä, että mun ei ole pakko saada sitä todistusta NYU:sta. Kaikkein isoin juttu on, että ylipäänsä menen ja kokeilen.”
Rohkeus näyttää joka päivä erilaiselta, Rahkonen sanoo.
”Mulle rohkeus on sitä, että ylitän itseni, ja olen ylittänyt itseni varmaan joka päivä viimeiset seitsemän vuotta. Jonain päivänä itseni ylittäminen tarkoittaa, että uskallan poistua kotoa viemään roskat. Nykissä se voi olla vaikka sitä, että uskallan mennä uudelle kuntosalille.”
Pian hän voi kävellä NYU:n tornitalon 14. kerroksessa sijaitsevasta asuntolahuoneestaan suoraan samassa kerroksessa toimivalle kuntosalille. Tai hän voi ensin poiketa niin ikään samassa kerroksessa olevaan smoothie-baariin ja napata palauttavan juoman matkaan.
Kuinka pitää pää kasassa à la Roosa:
- Etene pikkuhiljaa ja tee taustatyöt hyvin. ”Itsevarmuuskin kasvaa, kun opettelee ja tekee asioita vähitellen sen sijaan, että hyppäisi heti syvään päätyyn.”
- Pane haaveet ja projektit tärkeysjärjestykseen. ”Kuuntele omaa arvojärjestystäsi. Monilla on ykkösenä listalla läheiset, mulla se oli pitkään työ ja koin siitä huonoa omaatuntoa. Mulla on aivan ihana perhe ja rakastan läheisiäni, mutta NYU oli ykkösunelma. En kadu sitä, että näin paljon vaivaa tämän eteen.”
- Opettele erottamaan omat arvot ja unelmat ulkoa tulevista. ”On hyvä myös erottaa, milloin läheiset huolehtivat syystä ja milloin heillä on vain eri käsitys siitä, mikä on kellekin hyväksi.”
- Löydä oma tapasi levätä. ”Mä lepään keskittymällä johonkin tekemiseen, kuten sudokuihin, palapeliin tai kirjan lukemiseen. Kavereiden kanssa pelataan aina ristiseiskaa.”
