Vuonna 2000 maltalainen pankkiiri Norman Lowell päätti perustaa puolueen. Sen nimeksi tuli Imperium Europa. Kärkiteema: Euroopan yhdistäminen yhdeksi suureksi poliittiseksi yksiköksi.
Ihan heti ei arvaisi, että kyseessä on äärioikeistopuolue. Lowell on ylistänyt natsi-Saksaa ja hänet on tuomittu viharikoksista.
Imperium Europa on Maltan kolmanneksi suosituin puolue. Euroopan parlamentissa sillä ei ole edustajaa. Alkutaipaleellaan puolue suhtautui Euroopan yhdentymiseen skeptisesti. Vaan ei enää.
Malta on pieni, reilun puolen miljoonan asukkaan saarivaltio Välimerellä. Jos maltalainen haluaa päätöksenteon ytimeen, on hänen suunnattava katseensa Eurooppaan. Isot päätökset tehdään siellä.
Ennen Euroopassa puhuttiin sisäisestä maahanmuutosta. Saksalaiset nyrpistelivät neniään italialaisille ja espanjalaisille, jotka toisen maailmansodan jälkeen hakeutuivat paremmille työmarkkinoille naapurimaihin. Hiljalleen 1980-luvulta lähtien muuttoliike vaihtoi suuntaansa. Siirtotyöläiset palasivat kotiin. Etelä-Euroopan rajamaista tuli 2010-luvulla vastaanottajia, kun ihmisiä saapui meren toiselta puolen.
Eurooppalaiset ovat jo pitkään matkanneet, naineet, syöneet ja juoneet ristiin rastiin toistensa kanssa. Siitä sikailusta on rotupuhtaus kaukana.
Nykyään laitaoikeisto vastustaa Euroopan ulkopuolelta tulevia, hakivatpa he sitten työtä tai turvapaikkaa. Omaa kansaa ei uhkaakaan naapuri, vaan afrikkalaiset ja islam. Euroskeptikot ovat kääntyneet Eurooppa-mielisiksi.
Kun hetken makustelee konnotaatioita, joita me eurooppalaiset mielellämme liitämme maanosaamme, ei ole ihme, että sivistyksen kehto, Eurooppa, on laitaoikeiston lempilapsi.
Europarlamenttivaalit järjestetään 9. kesäkuuta. Ennusteet povaavat laitaoikeistolle historiallista voittoa. Se tarkoittaa, että joko laitaoikeistolainen Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR) tai äärioikeistolainen Identiteetti ja demokratia (ID) voi olla parlamentin kolmanneksi suurin ryhmä. Suurempia ovat vain keskustaoikeistolainen EPP ja sosiaalidemokraattinen S&D. Kolmospaikasta taistelee myös liberaali Uudistuva Eurooppa -ryhmä. Taakse näyttävät jäävän Vihreät ja Vasemmisto, jotka edellisissä vaaleissa muodostivat suuren koalition EPP:n, S&D:n ja Uudistuvan Euroopan kanssa.
Ennen viime vaaleja kaikkialla puhuttiin ilmastosta. 15-vuotias Greta Thunberg istui perjantaisin Ruotsin eduskuntatalon portailla koululakossa. Fridays for Future -liike innoitti ilmastokriisistä huolestuneiden koululaisten protestiaaltoja ympäri maailmaa. Nyt vihreät teemat ovat jääneet turvallisuuden ja talouden jalkoihin. Jos mielipidemittaukset pitävät paikkansa, Vihreät häviää eniten paikkoja näissä eurovaaleissa.
Euroopan katse suuntautuu ”omiin ongelmiin”. Pandemian ja Ukrainan sodan jälkeen alkanut energiakriisi ja inflaatio vievät huomion ekokatastrofeilta ja osaaja- ja työvoimapulalta, joita ratkotaan globaalisti.
”Vuoden 2019 vaaleissa pärjäsivät joko selkeästi inklusiiviset tai eksklusiiviset puolueet”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Manuel Müller.
Inklusiiviset puolueet huolehtivat tulevista sukupolvista, kannattavat avoimia rajoja ja progressiivista tasa-arvopolitiikkaa. Eksklusiiviset kannattavat rajojen sulkemista ja keskittymistä täällä oleviin ihmisiin.
”Viime vaaleissa molemmat voittivat paikkoja perinteisten, keskelle sijoittuvien valtapuolueiden kustannuksella. Näissä vaaleissa eksklusiiviset jatkavat nousuaan.”
Laitaoikeiston nousu ei ole uusi trendi, vaan kannatus on kasvanut läpi 2000-luvun. Samalla moni aiemmin euroskeptinen puolue on muuttanut linjaansa. Esimerkiksi perussuomalaisten edellisen europoliittisen ohjelman tavoite EU-erosta siirtyi uudessa ohjelmassa kaukaisuuteen. Sen ensimmäinen lause kuuluu: ”Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue.” Vuosi sitten ulkomaankauppa ja kehitysministeri Ville Tavio (ps) kertoi Ylelle, että ”perussuomalaisuuteen kuuluu kansainvälisyyden ja kansakuntien välisen yhteistyön vaaliminen ja yhteistyöhalu Euroopassa.” Eurooppa on toki eri kuin EU.
Kaoottinen brexit teki exitistä monelle laitaoikeistopuolueelle vähemmän houkuttelevan. Eron sijaan unionia halutaan muuttaa sisältä päin.
Eurooppalaiset ovat jo pitkään matkanneet, naineet, syöneet ja juoneet ristiin rastiin toistensa kanssa. Siitä sikailusta on rotupuhtaus kaukana.
Manuel Müller tekee joka kahdeksas viikko paikkaennustuksen parlamenttivaalien tuloksesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisten mielipidemittausten pohjalta. Viimeisin on huhtikuun lopulta. Sen mukaan EPP on johdossa ja laitaoikeiston kasvu hieman hidastunut.
Müllerin mukaan kiinnostavaa on seurata valtatasapainon jakautumista vaalien jälkeen. Erityisrooli on suurimmalla ryhmällä EPP:llä. Suomesta siihen kuuluu kokoomus.
EPP voi yrittää koota enemmistön laitaoikeistolaisen ECR-ryhmän ja Uudistuvan Euroopan kanssa. Siihen kuuluvat Suomesta keskusta ja rkp. Tällöin enemmistö kasataan ilman sosiaalidemokraatteja, ja ECR:n merkitys päätöksenteossa kasvaa.
Legitimoisiko se äärioikeiston asemaa EU:ssa?
”Äärioikeistolaiset argumentit näkyvät ja kuuluvat vahvemmin, ja heidän rahoituksensa kasvaa”, Müller sanoo.
Hänen mukaansa EPP lähettää ristiriitaisia viestejä.
”Toisaalta he lupaavat koota EU-myönteisen enemmistön, joka ei tee yhteistyötä äärioikeiston kanssa. Toisaalta he sanovat, etteivät kaikki puolueet ECR:ssä ole yhtä pahoja.”
Ryhmään kuuluu Suomesta perussuomalaiset. Jo hallituskoalitio kokoomuksen kanssa tarkoittaa, että perussuomalaiset on yksi kelpuutettavista puolueista.
Müllerin mukaan EPP:n kriteerit yhteistyölle ovat Euroopan integraatio, Ukrainan tuki ja oikeusvaltioperiaate.
”Mutta ECR ei anna keskustaoikeiston jakaa itseään kahtia.”
Kun joutuu tekemään kompromisseja laitaoikeiston kanssa, omille äänestäjille viestitään, että lopputulos on hyvä – uskottiinpa siihen itse tai ei.
”EPP ja S&D saattavat havitella äänestäjiä tekemällä oikeistolaisempaa politiikkaa, ja viestiä siitä muka omanaan.”
Kahden laitaoikeistolaisen europarlamenttiryhmän suurin ero on niiden suhtautuminen Venäjään.
ECR:ään kuuluvat perussuomalaisten lisäksi esimerkiksi Ruotsidemokraatit ja Puolan Laki ja oikeus -puolue. Ne kaikki tukevat Ukrainaa.
ID-ryhmään kuuluvat esimerkiksi äärioikeistolaiset Ranskan Kansallinen liittouma, Saksan AfD ja Italian La Lega, jotka myötäilevät Venäjää.
Tässä jutussa äärioikeistolla viitataan fasistisista liikkeistä periytyviin tai radikaalisti etnonationalistisiin ja homogeenistä yhteisöä tavoitteleviin puolueisiin. Esimerkiksi Saksassa keskustellaan AfD:n kieltämisestä lailla, koska se uhkaa demokratiaa. Harva puolue määrittelee itse itsensä ääri-etuliitteellä. Jutussa äärioikeisto viittaa ideologiaan, ei väkivallan tekoihin.
Perussuomalaiset irtaantui ID-ryhmästä vuosi sitten huhtikuussa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Pian puolueen ex-puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Helsingin Sanomille, että perussuomalaisten hyppy oli ”kasvojenpesu- ja hygieniatemppu”. Kommentin voinee ymmärtää ripauksella katkeruutta.
Äärioikeistolaisia on ECR:ssäkin, esimerkiksi Italian pääministeripuolue, Giorgia Melonin johtama Italian veljet.
Lisää valtaa ECR saa, jos Unkarin pääministeripuolue Fidesz liittyy siihen. Vuonna 2021 EPP aikoi hyllyttää Fideszin ryhmästään Unkarin oikeusvaltiorikkomusten vuoksi, joten Viktor Orbàn johti puolueensa itse ovelle. Nyt se ei kuulu mihinkään ryhmään, vaan istuu kiukuttelijoiden pöydässä, eristettynä politiikanteon ytimestä.
Ei kauaa. Syksyllä Unkarista tulee EU:n puheenjohtajamaa. Laitaoikeiston menestyksen myötä Fideszin euroskeptinen linja saanee lisäkannatusta. Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Orbàn kirjoitti maaliskuussa viestipalvelu X:ssä, että kansalliset, konservatiiviset ja kristilliset voimat ovat nousussa kaikkialla Euroopassa. ”Olemme Brysselin byrokraattien pahin painajainen.”
Suomessa Orbàn tunnetaan parhaiten Nato-jäsenyytemme ratifioinnin viivästyttämisestä, oman perheensä rikastuttamisesta ohjaamalla EU-tuet lähipiirin yhtiöihin sekä median valjastamisesta valtion äänitorveksi.
Fidesziä ja laitaoikeistoa yhdistää käsitys tasa-arvosta.
Orbànin tukeman ajatushautomon MCC:n tuoreessa raportissa kerrotaan, että ”lgbtq-ideologiaa” on vuosikymmenet pakotettu itäeurooppalaisten kurkusta alas. EU on tarkoituksella häirinnyt ja polarisoinut Keski- ja Itä-Euroopan kansallista kulttuuria politisoimalla seksuaalisen identiteetin, raportissa sanotaan.
ECR:n verkkosivuilla kerrotaan, että Euroopassa on käynnissä aggressiivinen yritys kääntää ylösalaisin arvot ja periaatteet, jotka muodostavat eurooppalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin pohjan. Perinteisiä perhearvoja uhkaa ”gender-ideologia”, joka ”kieltää biologisen todellisuuden”.
Erityisen huolissaan ECR on oikeudesta ”luonnolliseen” naiseuteen ja äitiyteen, sekä oikeudesta elämään: ”Haluamme puolustaa elämää, hedelmöityksestä aina sen luonnolliseen loppuun”, verkkosivuilla kerrotaan.
Vitsi kuuluu, ettei EPP:ssä voi tehdä mitään ilman Saksan siunausta. Isot maat vievät, muut vikisevät.
Kun Neuvostoliitto hajosi, entisen itäblokin maat olivat valmiita tekemään myönnytyksiä päästäkseen EU:hun. Esimerkiksi Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Unkarin, Romanian ja Slovenian oli hyväksyttävä unionin ylhäältä alas sanelemat ihmisoikeusvaatimukset. Paperilla arvomaailmat muuttuivat nopeasti. Maista kuitenkin puuttui samanlainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vapaustaistelun historia, jollainen Yhdysvalloissa ja osassa Eurooppaa tapahtui hitaasti ja orgaanisesti.
Brittiläinen historioitsija Timothy Garton Ash kirjoittaa teoksessaan Homelands – A personal history of Europe (Penguin Random House, 2023), ettei eurooppalaisuus ole koskaan kuulunut tasaisesti kaikille eurooppalaisille. Ranska on ehkä ainoa maa, joka ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa eurooppalaisuuttaan, vaan pikemminkin kuvittelee olevansa Eurooppa. Belgiassa, Hollannissa ja Luxemburgissa harvoin epäillään omaa eurooppalaisuutta, Garton Ash kirjoittaa. Saksalla oli identiteettikriisi natsimenneisyytensä takia, vaikka se onkin EU-kentällä iso peluri.
Puolalaiset tutkijat ovat kirjoittaneet rautaesiripun eristäneistä Itä-Euroopan maista, joita ei edelleenkään aina mielletä eurooppalaisiksi, vaan ”Euroopan lähiöiksi”.
Monessa jäsenmaassa ajatellaankin, ettei parlamentti ole tasa-arvoinen. Suuret taloudet nauttivat suurista tuista. Vitsi kuuluu, ettei EPP:ssä voi tehdä mitään ilman Saksan siunausta. Isot maat vievät, muut vikisevät.
Laitaoikeistolaisessa ECR:ssä uskotaankin kansallishallitusten johtamaan unioniin, ei Brysselin byrokraattien. Se kannattaa ”eurorealismia”. Unionin valtaa tulisi purkaa ja jäsenmaiden suvereniteettia lisätä. ECR:n mukaan niiden kykyä päättää itsenäisesti asioistaan on aliarvioitu.
Euroopan komissiota johtaa nyt ensimmäistä kertaa nainen, keskustaoikeistolaisen EPP:n Ursula von der Leyen. Hänen kaudellaan tasa-arvokysymyksiä on edistetty: väkivaltadirektiivi on ensimmäinen naisia väkivallalta suojeleva EU-laki. Palkka-avoimuusdirektiivi lisää avoimuutta naisten ja miesten palkkojen välillä, ja Women on boards lisää naisten edustusta suurten pörssiyhtiöiden hallituksissa. Moni kysymys junnasi neuvostossa pitkään, mutta nyt ne on nuijittu läpi.
”Seuraava kysymys koskee direktiivien toimeenpanon valvomista”, sanoo Euroopan politiikan tutkimuksen professori Johanna Kantola. Hän on erikoistunut muun muassa EU:n tasa-arvopolitiikkaan.
Jos jäsenmaat eivät noudata direktiivejä, pallo siirtyy komissiolle. Se valvoo ja sanktioi jäsenmaiden toimintaa. Valvonnan kannalta ratkaisevaa on, minkälainen seuraava komissio on kokoonpanoltaan, arvoiltaan ja politiikaltaan, Kantola muistuttaa.
Von der Leyenin kaudella on tehty myös median vapautta tukevaa lainsäädäntöä. EU:ssa on jo nähty toimittajien valtiollista valvontaa esimerkiksi Kreikassa ja Maltalla. ”Perinteisesti laitaoikeisto ei ole siitä huolestunut.”
Tasa-arvonäkökulmasta konservatiivisuuden ytimessä ovat perinteiset sukupuoliroolit, perhe ja heteroseksuaalisuus. Retoriikka niistä on koventunut.
”Parlamentin täysistuntokeskusteluissa laita- ja äärioikeistolaiset mepit ovat kyseenalaistaneet naisten oikeuksia puheenvuoroissaan”, Kantola sanoo.
Erilaisia kirjauksia tasa-arvotavoitteista löytyy kaikkien Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien työjärjestyksistä ja ohjelmatavoitteista. Samalla parlamentissa käydään lobbaamassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja aborttioikeuksia vastaan.
”Pitääkin kysyä, kenen tasa-arvosta puhutaan”, Kantola sanoo.
Moni meppi sanoo kannattavansa sukupuolten tasa-arvoa, mutta vastustaa transoikeuksia. Parlamentin rasistisiin käytäntöihin ei kiinnitetä huomiota. Väkivaltadirektiiviin ei saatu raiskauksen tunnusmerkistöön suostumuksen puutetta, Kantola luettelee.
”On yllättävää, kuinka vähän konkreettista antirasistista politiikkaa esimerkiksi Vihreiden ja Vasemmiston ryhmillä on. Von der Leyenin kauden tasa-arvopolitiikka ei yltänyt rajoille tai ilmastopolitiikkaan.”
Von der Leyenin tasa-arvopolitiikkaa voisi kutsua bossladyfeminismiksi. Kirjassaan Dekoloniaalinen feminismi (Tutkijaliitto, 2024) tutkija ja aktivisti Françoise Vergès kirjoittaa vaihtoehtoisesti ”sivistystehtäväfeminismistä”. Vergèsin mukaan feminismistä on tullut hajuton ja mauton uusliberalistisen yhteiskunnan ja markkinatalouden tuote, joka palvelee valkoisia naisia.
”Miksi sanoa olevansa feministi, miksi puolustaa feminismiä, kun nämä ryöstöviljellyt sanat ovat menettäneet merkityksensä siinä määrin, että jopa äärioikeisto voi omia ne käyttöönsä?”, Vergès kirjoittaa.
Muu Eurooppa seurasi vuosia sivusta, kun pakolaisia saapui vuodesta 2016 lähtien Välimeren yli Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan. Heitä sullottiin saarille ja jätettiin oman onnensa varaan merelle. Viime vuonna Italian Giorgia Melonin hallitus rajoitti pelastusveneiden läsnäoloa merellä. Samana vuonna Välimereen kuoli arviolta 3 000 ihmistä.
Joulukuussa EU sopi maahanmuutto- ja turvapaikkalakien uudistamisesta. Nyt jäsenmaiden on joko vastaanotettava osa tulijoista tai tuettava vastaanottajamaita taloudellisesti. Maahantulotarkastuksia ja maasta karkottamista nopeutetaan.
Muun muassa Turkille ja Libyalle maksetaan turvapaikkaa hakevien pääsyn estämisestä unionin alueelle. Turvapaikanhakijat ovat kamala taakka jäsenmaille, mutta eivät ilmeisesti Tunisialle tai Albanialle, kunhan niille annetaan tarpeeksi rahaa.
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan lakiuudistus normalisoi suhteettomia hätätoimenpiteitä rajoilla, mahdollistaa yhä useamman ihmisen, myös lasten, säilöönoton sekä poikkeamisen EU:n turvapaikkasäännöistä, kun turvaa hakevien määrä kasvaa tai kun kyseessä on vieraan valtion ”välineellistäminen”.
Ulkopuolelta toiminta näyttää tekopyhältä. Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa EU:n arvojohtajuus on kyseenalaistettu aikaa sitten. EU antaa ihmisten hukkua Välimereen, hyödyttää omaa maatalouttaan afrikkalaisten tuottajien kustannuksella ja on suhtautunut passiivisesti esimerkiksi Israelin-Palestiinan-konfliktiin.
Arvojohtajuus on pönkittänyt eurooppalaista identiteettiä ja kauppasuhteita. Hyvä maine houkuttelee työvoimaa.
EU on muuttanut viestiään: sen sijaan, että se näyttäisi maailmalle humaania mallia, unioni puolustaa omia intressejään.
Turvapaikanhakijat ovat kamala taakka jäsenmaille, mutta eivät ilmeisesti Tunisialle tai Albanialle, kunhan niille annetaan tarpeeksi rahaa.
Euroopan omasta näkökulmasta seuraavaa kautta määrittää unionin laajentuminen. Vuonna 2022 Ukraina, Moldova ja Georgia hakivat jäsenyyttä turvallisuuspoliittisen tilanteen kärjistyttyä Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Balkanin maita on koitettu integroida vauhdilla, sillä niiden pelätään lipeävän Venäjän vaikutuspiiriin. Esimerkiksi Bosnia ja Hertsegovina pääsi maaliskuussa jäsenyysneuvotteluihin.
Nopeasti laajeneva unioni tarkoittaa, että asioista on yhä vaikeampaa sopia yksimielisesti. Erimielisyydet voivat johtaa siihen, että tietyt valtiot haluavat tehdä yhteistyötä vain keskenään. Hajanainen EU on heikompi, hallitsemattomampi ja arvaamattomampi.
Ennen euroskeptiset protestoivat parlamentissa no-show’lla tai jättämällä puheenvuoronsa käyttämättä. Nyt laitaoikeisto haluaa käyttää parlamenttia ja lainsäädäntöprosesseja unionin muuttamiseen.
”Tässä tullaan EU:n toisen artiklan perusarvoihin”, tutkija Johanna Kantola sanoo. ”Pidetäänkö niistä kiinni, puolustetaanko arvoja?”
Niitä ovat muun muassa ihmisarvon kunnioittaminen, oikeusvaltio ja vähemmistöjen oikeudet. Komissio aloitti rikosmenettelyn arvojen loukkaamisesta Puolaa ja Unkaria vastaan kesällä 2021. Ennen sitä laitaoikeistolaisen Laki- ja oikeus -puolueen valtakaudella Puolassa nähtiin ”HLBTIQ-vastaisia vyöhykkeitä”, jotka peittivät kolmanneksen maan pinta-alasta.
Kun EU:n perusarvot ovat jäsenvaltiossa uhattuna, sen toimielimissä pyritään vaikuttamaan valtioon, jonka johto taas haluaa vähentää unionin määräysvaltaa kansalliseen politiikkaansa.
”Meillä oli Puola-ongelma, meillä on Unkari-ongelma ja nyt kehitteillä on Slovakia-ongelma”, tutkija Manuel Müller sanoo.
Slovakian pääministeriksi nousi syksyllä Venäjä-mielinen arvokonservatiivi, vasemmistopopulisti Robert Fico. Hän aiheuttaa EU:lle samanlaista migreeniä kuin Unkarin Orbàn ja osoittaa, että öykkäreitä löytyy myös laitavasemmalta.
Parlamentin enemmistö säilyy oikeusvaltiomyönteisenä ja tukee Ukrainaa. Eurooppa-neuvosto onkin sitten kinkkisempi juttu. Muutama Venäjä-mielinen valtionjohtaja voi hankaloittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa vaaditaan yksimielisyyttä.
”Kun sota pitkittyy, voi tulla houkutus sanoa, että eikö Ukraina voisi hakea kompromissia Venäjän kanssa”, Manuel Müller sanoo.
Jos laitaoikeisto voittaa europarlamenttivaalit, Donald Trump valitaan Yhdysvaltain presidentiksi ja Yhdysvaltojen tuki Ukrainalle loppuu, pitääkö Euroopassa olla huolissaan sodan eskalaatiosta?
”Se voi kannustaa Putinia ottamaan seuraavan askeleen. Jos Naton solidaarisuus horjuu, Euroopan on kyettävä luomaan itse pelote, jolla hyökkäyksen laajentaminen näyttäytyy Venäjälle liian isona riskinä otettavaksi”, Müller sanoo.
”Uskon, että pelotteen voi luoda myös ilman Yhdysvaltoja.”
Ilmoille on jo heitetty ajatus EU:n yhteisestä ydinaseesta. Natossa skenaarioon valmistaudutaan suunnittelemalla Ukrainalle monivuotista sadan miljardin dollarin apupakettia, jota Trump ei voisi perua.
Valta vetää EU:ssa kohti poliittista keskustaa: päätöksiä ei tehdä yksin, eikä äärioikeisto tule koskaan olemaan niin sanotusti täydessä vallassa. Pitääkö radikaaleimmista oikeistolaisista silti olla huolissaan?
”Olematta puoluepoliittinen, sanotaan näin: Jos välittää ilmastosta, maahanmuuttajien menestyksekkäästä integraatiosta ja ihmisten yhtäläisistä oikeuksista huolimatta siitä, mistä he tulevat, pitää. Jos välittää Ukrainan kohtalosta tai mieltää aikamme suuret ongelmat globaaleiksi ja ajattelee niiden ratkomisen vaativan kansallisvaltioiden rajat ylittäviä demokraattisia instituutioita, niin kyllä, pitää olla huolissaan”, Müller sanoo.
”Laitaoikeiston visioon kansainvälisestä politiikasta ne eivät sovi.”
