Mitä yhteistä on kuivilla kesillä, koronapandemialla ja Ukrainan sodalla? Maatalouden kriisitukipaketit.
Suomalainen maatalous on vajonnut krooniseen kriisitilaan, josta hallitus yrittää onkia sitä hätärahoituksella. Tammikuussa mediat uutisoivat hallituksen valmistelevan tukipakettia, jolla Venäjä-pakotteiden kärjistämää lannoite- ja energiakustannusten nousua paikkaillaan toistamiseen.
Suomi on tukipolitiikallaan keskittänyt maataloutta huoltovarmuuden nimissä tiloille, jotka pystyvät kasvamaan, koneistumaan ja erikoistumaan. Suomen ruokaomavaraisuus on kansainvälisillä mittareilla erinomaisella tasolla, mutta ruoantuotanto nojaa ulkomaisiin polttoaineisiin, rehuun ja lannoitteisiin. Maatiloista on tullut haavoittuvaisia Ukrainan sodan kaltaisille ilmiöille, jotka nostavat ulkomailta tuotavan polttoaineen, rehun ja lannoitteiden hintoja. Samalla alkutuottajille maksettu osuus ruoan hinnasta on pienentynyt. Tulos: kolme tilaa lopettaa joka päivä.
Tältä näyttää maatalouden kriisi, otsikoi Helsingin Sanomat artikkelinsa joulukuussa. Tukipakettia on taustoitettu vastaavilla jutuilla muissakin medioissa. Niissä kerrotaan tuottajien ahdingosta, mutta ei kysytä, mitä tapahtuu seuraavan tukipaketin jälkeen. Pitäisi kysyä, sillä maatalouden kriisi on kannattavuusongelmia monisyisempi.
Ruokajärjestelmän ilmastopäästöjä ei ole saatu laskemaan 2000-luvulla. Ne kattavat Suomen päästöistä kolmanneksen ja niitä ylläpitävät miljardiluokan tuet. Pinta-alaan sidotut tuet kannustavat viljelemään heikkotuottoisiakin peltoja, ja tuotantomääriin sidotuilla tuilla pidetään yllä maidon ja naudanlihan tuotantoa.
Suomi uudisti maataloustukiaan viime vuonna EU:n maatalouspolitiikkaa toteuttavassa kansallisessa CAP-suunnitelmassa. Tulokset olivat laihoja: seuraavan viiden vuoden tuet eivät vähennä maatalouspäästöjä, vaikka Suomen tavoittelema hiilineutraalius vuonna 2035 edellyttäisi 29 prosentin vähennystä.
Suomi on jarrutellut muuallakin. Maa- ja metsätalouden päästöjen vähentämiseksi ja hiilinielujen vahvistamiseksi luotu maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma jäi höttöiseksi, vaikka turvepeltojen päästöjä olisi voitu vähentää lopettamalla huonotuottoisten turvepeltojen viljely ja uusien peltojen raivaus.
Kiistellyn ilmastoruokaohjelman piti vähentää lihankulutusta kolmanneksella, mutta tavoite vesittyi. Keskustajohtoisessa maa- ja metsätalousministeriössä esitysluonnokseen tehtiin useita muutoksia, joiden myötä määrällinen tavoite lihankulutuksen vähentämisestä katosi ohjelmasta.
Tehomaatalous köyhdyttää luontoa ja rehevöittää vesistöjä. Se uhkaa viljelymaan kuntoa ja muita luonnon kiertokulkuja, joiden varaan maatalous perustuu. Ruoantuotanto heikentää tulevaisuuden ruokaturvaa. Kriisitukipaketteja nähdään vastaisuudessakin.
Tuottajien korvaan uudet vaatimukset särähtävät. Juuri poliitikot ovat puskeneet heidät tehotuotantoon, mutta yhtäkkiä tehotuotanto ei enää kelpaakaan päättäjille. Monilla on painolastinaan uusiin koneisiin ja rakennuksiin velkarahalla tehtyjä investointeja. Ilmasto ei kuitenkaan odota ahdingon taittumista, ja EU:ssa maatalouden ympäristösääntely kiristynee jatkossa.
Mitä pidempään hallitus jarruttaa ilmastotoimia, sitä huonommin tuottajat sopeutuvat vääjäämättömään. Pahimmillaan muutos tulee hallitsemattomana rysäyksenä, kuten Suomen turvetuotannossa 2020-luvun taitteessa päästöoikeuden hinnannousun ja turpeen veronkorotuksen romahdutettua turpeen kysynnän.
Maatalouden monikriisi ratkeaa vain toimilla, jotka parantavat maatalouden ilmastokestävyyttä ja kannattavuutta yhtä aikaa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kestävyyssiirtymä tarkoittaisi turvepeltojen palauttamista kosteikoiksi ja eläintuotteiden kulutuksen vähentämistä. Luonnonvarakeskuksen mukaan muutokset toteutuvat vain, jos maataloustukia aletaan maksaa maatilojen tekemien ilmastotoimien mukaan. Sitä kannattaisi yrittää: samalla vähenisi tarve ympäristöä kuormittaville tuotantovälineille, joiden hintaheilahtelu piinaa tuottajia.
Tuottajien toimeentulon turvaaminen tarkoittaa paitsi kannustimia, myös tappioiden korvaamista ja uusien tulonlähteiden kehittämistä. Jos maatalouden kriisitilan halutaan taittuvan, on kestävyyssiirtymä ainoa tie. Median työ on kysyä päättäjiltä, aikovatko he sitä toteuttaa.
Lotta Närhi on ympäristöaiheista kirjoittava vapaa toimittaja ja ympäristö- ja luonnonvarataloustiedettä lukenut ex-viikkiläinen.
Oikaisu 20.2.2023: Tekstissä luki, että CAP-suunnitelman myötä maatalouspäästöt vähenisivät 5,5 prosentilla viidessä vuodessa. Korjattu, että päästöt eivät vähene seuraavan viiden vuoden aikana.
(5,5% vähennys ei tapahdu verrattaessa nykyhetken päästöihin vaan verrattuna siihen, mitä päästöt olisivat olleet seuraavan CAP-kauden lopussa, jos vanha CAP-politiikka olisi jatkunut ilman uudistusta.)
