Suomessa vanhempien koulutustausta periytyy edelleen vahvasti. Opetushallinnon tilastopalvelun tuoreimman datan mukaan yhä useamman fuksin äiti on lukenut itsensä maisteriksi asti. Kymmenessä vuodessa osuus on kasvanut reilusta kahdestakymmenestä prosentista noin kolmeenkymmeneen. Hyppy on sen verran suuri, että sitä voi vain osin selittää yleisellä koulutustason nousulla, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Mitä matalampi koulutustaso lapsen äidillä on, sitä todennäköisemmin lapsikaan ei kouluttaudu pitkälle. Turun yliopiston sosiologian professorin Jani Erolan mukaan polarisaatio näkyy toisen asteen koulutuksessa entistä selkeämmin: yhä useampi lapsi, jonka äidillä ei ole korkeakoulutusta, valitsee lukion sijaan ammattikoulun. Vielä 2010-luvun taitteessa suomalainen koulujärjestelmä onnistui paremmin tasaamaan eroja lasten välillä peruskoulun päättyessä.
Kun ei-akateemisen perheen lapsi pääsee yliopistoon, on kokemus osalle märkä rätti vasten kasvoja. Silloin käy ilmi, että oma kulttuurinen pääoma on puutteellista. On olemassa arvojärjestys, jossa tietyt tekstit ja kuvat ovat toisia korkeammalla, ja itse on lukenut ja katsonut niistä vääriä. Ei riitä, että on tädin 50-vuotisjuhlissa juonut viiniä Tommy Tabermann -lainauksin koristelluista laseista, tuijottanut nuoruutensa televisiota ja lukenut Sinuhe egyptiläisen äikänmaikan pakottamana.
Itä-Suomen yliopiston sosiologian yliopistolehtorin Mari Käyhkön mukaan moni työväentaustasta yliopistoon tuleva kokee lähtevänsä akateemiselle polulleen takamatkalta. Akateemisissa, keskiluokkaisissa perheissä kasvaneet ovat nuorena saaneet kulttuurisia tietoja ja taitoja, joita voi hyödyntää yliopistossa opiskellessa. Jos näitä tietoja ja taitoja ei ole, voi tuntea olevansa väärässä paikassa.
Epävarmuus näkyy jo hakuvaiheessa: työläisperheistä lähdetään usein lähimpään maakuntayliopistoon. Käyhkön tutkimuksissa haastatellut opiskelijat ovat kertoneet kokevansa Helsingin ja Turun yliopistot elitistisinä, minkä vuoksi he ovat valinneet yliopiston, johon sisään pääseminen tuntuu mahdolliselta ja joka ei tunnu fyysisesti ja henkisesti kaukaiselta. Lähiyliopistot ovatkin alueellisesti tasa-arvoistavia ja luokkanäkökulmasta tärkeitä.
Uudessa lehdessä käsitellään luokkaa ja rahaa. Nyt onkin siihen oivallinen aika, sillä joulu piirtää luokkaerot selkeästi esiin. Toisten perheissä on hulppeat juhlapöydät, krääsätön eli valitusti aineettomien lahjojen joulu ennen uuden vuoden Madeiran-matkaa ja väittelyitä, joissa paras argumentti voittaa perheen pään suusta tulevan sijaan.
Kaikkien ruokapöydissä yhteisiä käsitteitä maailmasta puhumiseen ei löydy.
Luokkahypyn jälkeen identiteetti tavallaan repeytyy kahtia. Duunariperheen lapsella on yksi jalka toisessa ja toinen toisessa maailmassa, joten hän voi kokea ulkopuolisuutta sekä yliopistossa että perheessään.
Mutta kun aikaa kuluu, taustasta tulee resurssi ja rikkaus, sosiologi Käyhkö kertoo. Ihmiset, jotka ovat itse eläneet monenlaisissa maailmoissa, ovat ennakkoluulottomia ja kykenevät kokemaan empatiaa erilaisia ihmisiä kohtaan.
Uudessa lehdessä yritetään myös kokea empatiaa tyystin eri lajia kohtaan ja asetutaan katsomaan maailmaa eläimen asemasta.
Jos on varaa, aiheesta voi keskustella vaikkapa joulupöydässä perheen kesken.
