Kansa on puhunut

Ukrainan sota sai suomalaiset miettimään elämää, kuolemaa ja Natoa. Historiallisen suuri muutos tapahtui historiallisen nopeassa ajassa. Natonuori, aseistakieltäytyjä ja varusmies kertovat kannoistaan.

T:Teksti:

K:Kuvat: Liina Aalto-Setälä

24 prosenttia. 28 prosenttia. 30 prosenttia. 45 prosenttia. 53 prosenttia. 54 prosenttia. 61 prosenttia. 62 prosenttia. 68 prosenttia.

Naton kannatus on kasvanut suomalaisten keskuudessa nopeasti.

Vuoden 2021 syksyllä tehdyssä Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä alle neljäsosa suomalaisista kannatti liittymistä Natoon, huhtikuun alussa tehdyssä MTV:n kyselyssä lähes 70 prosenttia. Yli 50 prosentin mentiin pian Ukrainan sodan syttymisen jälkeen helmikuun lopulla. Sittemmin uusia kyselyiden tuloksia on julkaistu medioissa lähes viikoittain.

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva on mitannut suomalaisten Nato-kantoja kyselytutkimuksissaan lähes 25 vuotta. Tuoreimmassa kyselyssä maaliskuussa Natoon liittymistä kannatti 60 prosenttia vastaajista. Aiempi ennätys on 28 prosenttia vuodelta 1998. Pitkään kannatus pysytteli 20 prosentin tuntumassa.

”Yleensä isot asennemuutokset vaativat vuosia, jopa kymmeniä vuosia, että tapahtuisi kymmenien prosenttiyksiköiden muutoksia. Nyt on tapahtunut yli 30 prosenttiyksikön muutos todella lyhyessä ajassa”, kertoo Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Nato-kannan lisäksi murroksessa on suomalaisten kiinnostus turvallisuuspolitiikkaa kohtaan. Joitakin kuukausia ennen sodan alkua Suomi osti miljardeilla euroilla uusia hävittäjiä, mutta julkinen keskustelu aiheesta jäi vähäiseksi.

”Olen ollut virkamiehenä kaksikymmentä vuotta enkä muista tällaista aikaa, että puolustuskysymykset olisivat näin merkittävässä asemassa kansalaiskeskustelussa ja politiikassa”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Pete Piirainen. Piirainen on aiemmin työskennellyt ulko- ja puolustusministeriössä.

Nato-kannatus on kasvanut merkittävästi myös Ruotsissa, mutta siellä keskustelusta on syksyisten vaalien takia tullut enemmän puoluepoliittinen kysymys kuin Suomessa. Piiraisen mukaan Ruotsissa Nato-optiota ei ole myöskään pidetty yhtä todellisena mahdollisuutena kuin Suomessa, minkä takia Suomi on nyt Nato-keskustelussa Ruotsia edellä.

Maltillisista heilahduksista on palattu aina normaaliin asetelmaan. Näin kävi muun muassa Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014, kun Nato-kannatus nousi hetkellisesti.

Julkisen keskustelun muutos on Piiraisen mukaan lähtöisin ennen kaikkea kansalaisista. Hän ei usko, että poliitikot ja ulkopoliittinen johto olisivat lähteneet pohtimaan Suomen Nato-linjaa, ellei kansalaismielipide olisi muuttunut niin dramaattisesti. Se oli havaittavissa heti ensimmäisissä kyselyissä Venäjän hyökkäyksen jälkeen.

”Muutoksen suuruus ja nopeus yllättivät alkuvaiheessa myös ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon.”

Evan tutkimuspäällikön Ilkka Haaviston mukaan suomalaisten Nato-kannat ovat olleet pitkälti sidoksissa siihen, miten suomalaiset suhtautuvat Venäjään. Jos asiat Venäjällä ovat suomalaisten mielestä olleet hyvin, Natoa on vastustettu. Kun Venäjällä on tapahtunut huolestuttavia asioita, Nato-kielteisyys on laskenut. Naton kannatus ei ole kuitenkaan juuri noussut.

Maltillisista heilahduksista on palattu aina normaaliin asetelmaan. Näin kävi muun muassa Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014, kun Nato-kannatus nousi hetkellisesti.

”Nyt on nähtävissä, että hyökkäyksen myötä yksi aikakausi päättyi eikä paluuta vanhaan ole”, Piirainen sanoo.

Venäjän hyökkäys yllätti länsimaiden johdon ja kansalaiset. Suomalaisille hyökkäys on myös esimerkki siitä, miten Venäjä kohtelee Natoon kuulumatonta naapurimaata, Piirainen sanoo. Luottamus Venäjään hävisi tyystin. Hän ei usko, että aiempiin Naton kannatuslukemiin on enää paluuta.

Evan Ilkka Haaviston mukaan kannatuksen äkillinen muutos kertoo suomalaisten turvallisuusvajeesta. Sodan alkamisen jälkeen tehdyssä mittauksessa 74 prosenttia ajatteli, että Suomella on todellisia sotilaallisia uhkakuvia. Vuonna 2007 tätä mieltä oli vain 31 prosenttia vastaajista. Turvallisuusvajetta halutaan paikata Natolla, jota pidetään muiden hyötyjen ohella vahvana pelotteena sille, ettei Venäjä hyökkäisi Suomeen.

Naton kannatus pysytteli pitkään 20 prosentin tuntumassa. Edes Krimin valloitus ei vaikuttanut kannatukseen merkittävästi. Lähde: Eva

Yksi suurimmista eroista suomalaisten Nato-kannatuksessa on se, että miehistä Natoon liittymistä kannattaa kaksi kolmasosaa ja naisista vain puolet.

Miesten asevelvollisuus vaikuttaa todennäköisesti siihen, kuinka varmoja he ovat kannastaan ja kuinka kiinnostuneita he ovat turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Haaviston mukaan sukupuolten väliset erot mielipidekyselyissä ovat yleensä pieniä, mutta Nato-kysymys on poikkeus.

Myös puoluekannatuksessa erot ovat selkeät: myönteisimmin Natoon suhtautuvat kokoomuksen ja rkp:n äänestäjät, nihkeimmin vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien äänestäjät.

Haavisto arvioi, että Natoa vastustaa erityisen vahvasti noin viisi prosenttia suomalaisista. Kun Evan kyselyssä kysyttiin sitä, milloin ratkaisu Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä pitäisi tehdä, viisi prosenttia vastasi ”ei koskaan”. 41 prosentin mielestä päätös pitäisi tehdä ennen kesää ja 19 prosentin mukaan ennen vuoden loppua. Vain pieni osa haluaisi Suomen tekevän päätöksen vasta vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen tai myöhemmin.

Nato-kannastaan epävarmojen osuus on Evan kyselyissä vaihdellut 20–30 prosentin välillä. Se on melko paljon verrattuna moniin muihin yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Epävarmojen joukossa on enemmän naisia kuin miehiä, ja kaikista epävarmimpia kannastaan vaikuttavat olevan nuoret naiset. Esimerkiksi 26–35-vuotiaista naisista 36 prosenttia ei osaa sanoa, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Saman ikäisistä miehistä epävarmoja on vain 9 prosenttia.

Nato-kannastaan epävarmojen osuus on Evan kyselyissä vaihdellut 20–30 prosentin välillä. Se on melko paljon verrattuna moniin muihin yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Haavisto arvioi, että epävarmoista noin 10 prosenttia on sellaisia, jotka odottavat valtiojohdon kantaa ja päättävät oman mielipiteensä sen mukaan. Jos presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin kertoisivat kannattavansa Natoon liittymistä, Nato-kannatus voisi nousta 70 prosenttiin, Haavisto sanoo. Loput jäisivät epävarmoiksi tai Naton vastustajiksi.

Vahvasta kannatuksesta kertoo myös se, että tuoreessa mittauksessa lähes puolet vastaajista kertoo kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä, vaikka ylin valtiojohto ei puoltaisi sitä.

Ukrainan sota on saanut suomalaiset pohtimaan Naton lisäksi omaa maanpuolustustahtoaan. Reserviläisliitto on saanut ennätysmäärän jäsenhakemuksia, maanpuolustuskurssit täyttyvät poikkeuksellisen nopeasti, ja Puolustusvoimiin on tulvinut kyselyitä kansalaisilta, jotka haluavat tietää oman sodan ajan tehtävänsä. Toisaalta myös reservistä siviilipalvelukseen siirtyneiden määrä on kasvanut.

Suomalaisten maanpuolustustahto on aina ollut kansainvälisesti vertailtuna korkea.

Evan maaliskuisessa kyselyssä miehistä 73 prosenttia olisi valmis puolustautumaan aseellisesti, mutta niin olisi myös 36 prosenttia naisista. Se on paljon siihen nähden, että vapaaehtoisen asepalveluksen on suorittanut vain noin 0,4 prosenttia suomalaisnaisista, hieman yli 11 000 naista. Osa vastaajista saattaa lähtökohtaisesti ajatella, etteivät he voisi osallistua aseelliseen puolustukseen, koska eivät ole saaneet siihen koulutusta. Siitä huolimatta moni olisi – ainakin teoriassa – valmis tarttumaan aseisiin.

Naisten maanpuolustustahtoa on voinut lisätä sekin, että muun muassa sosiaalisen median kuvissa naisia on Ukrainassa näkynyt paitsi armeijan riveissä, myös opettelemassa aseiden käyttöä ja valmistamassa Molotovin cocktaileja.

Erityisen suurta valmius oli 46–55-vuotiaiden naisten keskuudessa. Heistä lähes puolet voisi tarttua aseisiin, vaikka sotilaskoulutuksen heistä on todennäköisesti saanut vain kourallinen. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus otettiin käyttöön vuonna 1995.

Yli 65-vuotiaat miehet eivät enää edes kuulu reserviin, mutta heistä hieman yli puolet voisi osallistua aseelliseen puolustautumiseen.

”Yli 65-vuotiaista naisistakin yli kolmasosa olisi valmis tarttumaan aseisiin. Ei sekään ole vähän”, Haavisto sanoo.

Vähiten innokkaasti aseelliseen puolustautumiseen suhtautuvat 26–35-vuotiaat naiset.

Asiaan voi Evan Haaviston mukaan vaikuttaa se, että kolmekymppisillä naisilla on usein pieniä lapsia. Koska asevelvollisuus on Suomessa vahvasti sukupuolittunut, naisten kontolle jäisi huolehtia lapset turvaan sillä aikaa, kun isät joutuisivat rintamalle.

”Siinä alkaa näkyä 25 vuotta EU-jäsenyyttä ja se, että on kasvanut nuori sukupolvi, jolle Suomi EU:ssa on normaalia.”

Suomalaisessa mielipideilmastossa ovat sodan alkamisen jälkeen korostuneet isänmaallisuus ja solidaarisuus, arvioi Ulkopoliittisen instituutin Pete Piirainen. Ukraina on saanut taloudellista, aseellista ja poliittista tukea. Sota on saanut suomalaiset lahjoittamaan suuria summia hyväntekeväisyyteen ja toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi.

”Siinä alkaa näkyä 25 vuotta EU-jäsenyyttä ja se, että on kasvanut nuori sukupolvi, jolle Suomi EU:ssa on normaalia. Suomalaiset halutaan nähdä kantamassa vastuuta ja auttamassa hädässä olevia”, Piirainen sanoo.

Kun muutos on ollut näin historiallisen suuri ja nopea, onko Suomella enää muuta vaihtoehtoa kuin hakea Naton jäsenyyttä?

Piiraisen mukaan se on mahdollista, koska vielä huhtikuun alkupuolella mitään sellaista ei ollut tehty, mitä ei voisi perua. Haavisto pitää Naton ulkopuolelle jäämistä epätodennäköisenä. Hän uskoo, että on vain kaksi asiaa, jotka voisivat muuttaa tilannetta: se, että jokin Nato-maa aktiivisesti vastustaisi Suomen liittymistä, tai se, että olisi jokin syy, jota ei voida kertoa julkisuuteen.

”Vaikkapa, että Yhdysvallat on kertonut Niinistölle, että venäläiset ovat ilmoittaneet heille, että jos Suomi liittyy Natoon, tapahtuu hirvittävä eskalaatio”, Haavisto sanoo.

Tämän lehden mennessä painoon näytti todennäköiseltä, että Suomi päättää hakea Naton jäsenyyttä lähiaikoina.

Muutos voi kuitenkin olla vähemmän dramaattinen, kuin millaiseksi se mielletään, sanoo Piirainen.

”Suurempi merkitys oli EU-jäsenyydellä. Siinä valittiin idän, lännen ja harmaan alueen väliltä länsi.”

Evan arvo- ja asennetutkimukseen on 4.–15.3. vastannut yli 2 000 suomalaista, jotka edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä. Virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Sara Salonen alkoi kannattaa Natoa, kun Venäjä miehitti Krimin.

Sara Salonen, 28, Natonuorten varapuheenjohtaja ja Eurooppanuorten pääsihteeri

”Muodostin oman Nato-kantani joskus vuosina 2014–2015 sen jälkeen, kun Krimin tilanne alkoi eskaloitua. Ukrainan sota on vain vahvistanut näkemystäni siitä, että Suomen pitää liittyä Natoon. Siksi lähdin mukaan myös Natonuoriin.

Ukrainan sota oli Natonuorten liikkeellepaneva voima. Monissa nuorisojärjestöissä oli ollut pitkään haave tällaisesta järjestöstä, mutta se oli jäänyt pöytälaatikkoon, koska turvallisuusympäristö oli erilainen. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, pistimme hynttyyt yhteen. Monilla nuorisojärjestöillä on selkeä Nato-kanta, mutta Natonuoret on poliittisesti sitoutumaton. Olen itse demari, ja mukana on muun muassa kokoomusnuoria, vihreitä ja kristillisdemokraatteja. Saimme ensimmäisen päivän aikana yli sata jäsentä. Tällä hetkellä meitä on 165.

Tavoitteemme on, että Suomi liittyy Natoon, mutta haluamme myös edistää avointa Nato-keskustelua ja tuoda siihen nuorten näkökulmaa. Vaikka Suomi liittyisi lähiaikoina Natoon, jatkamme keskustelua, koska liittymisen jälkeenkin on erilaisia vaihtoehtoja sille, millaisen roolin Suomi Natossa ottaa. Haluamme lisätä nuorten tietoisuutta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Kyse on nuorten tulevaisuudesta.

Kyselyissä nuoret naiset ovat olleet kriittisimpiä Nato-jäsenyyttä kohtaan. En ole sitä itse suoraan havainnut, koska oma kuplani on Nato-myönteinen, mutta huomaan, että keskustelua käydään hyvin miesvetoisesti. Yleisen asepalveluksen sukupuolittuneisuus varmasti vaikuttaa siihen, että naiset eivät käy niin paljon ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua ja saa tietoa aiheesta. Toivoisin, että keskusteluun saataisiin lisää naisia.

”Nato ei ole yksiselitteinen onni ja auvuus. Jäsenyys kuitenkin takaa, että jos jotain käy, emme jää yksin.”

Sota on herättänyt itsessäni valtavan suurta huolta ja pelkoa siitä, miten Ukrainassa pärjätään. Samalla ukrainalaiset taistelevat eurooppalaisten ja länsimaisten arvojen, oikeusvaltion ja demokratian puolesta. Se tuntuu myös äärimmäisen tärkeältä.

Mikään ei enää takaa sitä, ettei Venäjä voisi hyökätä Suomeen. Toisaalta nyt nähdään, ettei Venäjä välttämättä olekaan niin vahva kuin on alun perin pelätty. Se luo turvaa. Kalusto ei tällä hetkellä riitä siihen, että piipunnokat käännettäisiin kohti Suomea. Nato ei ole yksiselitteinen onni ja auvuus. Jäsenyys kuitenkin takaa, että jos jotain käy, emme jää yksin.

Moni armeijan käynyt kaverini on viime aikoina miettinyt paljonkin sitä, mitä tapahtuisi, jos Suomeen tulisi sota, ja missä roolissa silloin olisi. Pelko ja huoli ovat kasvaneet, ja sodan uhka on nyt todellisempi kuin sotilasvaloja vannoessa. En ole itse käynyt armeijaa, joten se varmaan rajaisi sitä, mitä voisin tehdä sodan aikana.

Isänmaan ja länsimaisten arvojen tärkeys ovat realisoituneet. Se näkyy siinä, mitä olisin valmis tekemään: Kaikkea, mitä vain pystyn ja osaan. Tai jos en osaa, pitäisi varmaan opetella. Kannatan tosi vahvasti tasa-arvoista maanpuolustusta.

En tiedä, kuinka realistista olisi se, että menisin rintamalle Suomessa, kun reservissä on paljon väkeä, mutta olen sitäkin joutunut nyt miettimään. On helppo sanoa, että totta kai lähtisin, jos se olisi tarpeellista.”

Vili Nurmi ei kannata Natoon liittymistä, koska hän vastustaa sotaa ja militarismia.

Vili Nurmi, 20, Aseistakieltäytyjäliiton varapuheenjohtaja ja siviilipalvelusmies

”Aloitin elokuussa siviilipalveluksen, jota suoritan Rauhanliitolla. Aion totaalikieltäytyä muutama viikko ennen palveluksen päättymistä. Silloin rangaistus on puolet jäljellä olevasta palvelusajasta. Minulle totaalikieltäytyminen on ennen kaikkea protesti sotaa ja militarismia vastaan.

Halusin loppuun asti uskoa, ettei Venäjä hyökkää Ukrainaan. Olin vessassa, kun kämppis huusi oven läpi ja kertoi uutisen. En meinannut uskoa sitä. Tunsin paljon surua, pettymystä ja vihaa. Päällimmäisenä olivat ehkä surullisuus ja toivottomuus.

Olen lapsesta asti tuntevat suurta vääryyttä siitä, että ihmiset kokevat sotaa. Teini-iässä tajusin, että en halua olla siinä osallisena. Olen empaattinen ihminen ja haluan omassa elämässäni edistää rauhaa ja olla edistämättä väkivaltaa millään tavalla. Kaikenlainen väkivalta on mielestäni väärin, kohdistui se sitten eläimiin tai ihmisiin.

Viime aikoina on tuntunut siltä, että mediassa näkyvät nyt kaikki Nato-mieliset. Ukrainan sodan syttymisen jälkeen Suomessa on näkynyt yleistä maanpuolustusmielisyyttä. Aseistakieltäytyjiin on kohdistunut maanpetturileimaa. Olen sinänsä sujut oman vakaumukseni kanssa, mutta tavallaan sodan syttymisen jälkeen aseistakieltäytyjänä oleminen on ollut vaikeampaa. Keskustelu on ollut aika passiivis-aggressiivista. Joko kannatat Natoa tai olet putinisti.

On ydinaseissakin pelotevaikutus, mutta myös valtava riski tuhota ihmiskunta.

Totta kai sota on herättänyt miettimään, mitä seuraisi, jos Suomeen hyökättäisiin. Toistaiseksi uskon, ettei sitä tule koskaan tapahtumaan, mutta sillä on pelottavaa leikitellä omassa päässä. Ainahan voi spekuloida, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta yhtä hyvin Putin saattaa olla kuopattu. Venäjä voi olla tulevaisuudessa toisenlainen tai samanlainen. Mahdollisessa kriisissä haluan auttaa muita ihmisiä. Varmaan vaalisin kaikkea elämää ylläpitävää. Ehkä auttaisin mahdollisimman monia ihmisiä pääsemään pois Suomesta.

Sota ei ole vaikuttanut Nato-kantaani. En usko, että tulen ikinä kannattamaan Natoa tai muutakaan puolustusliittoa. Mutta nyt näyttää minun kannaltani synkältä. Natoa alettiin rummuttaa heti sodan alussa, kun ihmiset olivat shokissa ja tukea haettiin lähimmästä asiasta. Turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä ei pitäisi tehdä päätöksiä alkushokissa tai intuitiolla.

Kun ihmiset puhuvat rauhasta, tuntuu, etteivät he tiedä, mistä puhutaan. Monet puhuvat turvallisuudesta eivätkä rauhasta. Yhteiskunta, joka elää rauhassa, ei ylläpidä mitään väkivaltaisia rakenteita, osallistu sotaan tai mihinkään muuhun aseelliseen. Nato varmaan antaisi turvaa, jos tänne hyökättäisiin, mutta osallistuisimme muihin sotiin ja olisimme keskeinen osa Yhdysvaltojen asepolitiikkaa.

On ydinaseissakin pelotevaikutus, mutta myös valtava riski tuhota ihmiskunta. Ei niiden pohjalle voi rakentaa kestävää rauhaa tai hyvää yhteiskuntaa. Siksi en pidä Natoa kestävänä ratkaisuna rauhaan.”

Tim Lehto on kannattanut Natoon liittymistä jo aiemmin, mutta sodan aikana kanta on voimistunut.

Tim Lehto, 19, varusmies

”Aloitin intissä tammikuussa ja olen siellä vuoden. Tällä hetkellä olen aliupseerikurssilla. Kun Ukrainan sota alkoi, se ei näkynyt kasarmilla oikein mitenkään. Puolustusvoimat on hoitanut tiedottamista hyvin jo ennen sodan alkamista. Meille on kerrottu, että käytännössä Suomen rajalla ei ole koskaan ollut näin vähän joukkoja. Venäjällä ei olisi valmiutta hyökätä Suomeen.

Tuntuu, että enemmän tästä tilanteesta stressaavat vanhemmat ja sukulaiset kuin varusmiehet. Äitinikin on miettinyt tilannetta. Ainoat varusmiehet, joiden olen kuullut ottavan stressiä tästä ovat valmiusyksikössä. Se toimisi ensimmäisenä, jos sota syttyisi.

Aikoinaan jossain dokumentissa selitettiin, että ihmiset, jotka asuvat padon lähellä, pelkäsivät vähiten padon murtumista, mutta ne, jotka asuvat niin kaukana, että vain kellari kastuisi, pelkäsivät eniten.

Ehkä kasarmilla on sama fiilis. Ei kukaan oikein jaksa puhua sodan pelosta, koska pohtiminen on turhaa. On muutakin stressattavaa ja elämää. Enemmän olemme naureskelleet sille, kuinka surkeasti venäläisillä on sotateknisesti mennyt. Sodan tapahtumia on seurannut eri tavalla nyt, kun ymmärtää asioita enemmän. Jos on harjoiteltu jotain tekniikoita ja näkee videon, jossa ukrainalaiset tuhoavat tankin, rupeaa heti miettimään, miksei tuolla ollut jalkaväkeä tukemassa.

Mielestäni Suomen pitäisi liittyä Natoon. Olin sitä mieltä jo aiemmin, mutta ei se silloin ollut itselle mikään maailman suurin kysymys. Nyt tärkeysjärjestys on muuttunut tosi paljon. Olemme kuitenkin EU:n jäsen, ja melkein kaikki muut läntiset demokratiat ovat Natomaita, joten miksi emme myös olisi. Viime aikoina olen pohtinut enemmän sitä, miten Nato-jäsenyys todellisuudessa vaikuttaisi.

Olen miettinyt sitä, olisinko henkisesti valmis kestämään sodan painetta. Olisinko kuitenkin valmis tappamaan toisen ihmisen?

Minusta tulee tulenjohtoaliupseeri. Seison kukkulan päällä, ja lasken sijainteja ja etäisyyksiä, minne tykistön tulta kohdennetaan. En ole painamassa liipaisinta, mutta toimintani seurauksena lukuisia ihmisiä kuolisi. On psykologisesti helpompi ajatella, että vain laskee vihollisen aseman olevan 500 metrin päässä, ja koordinaatit ovat nämä, ja sitten sinne ammutaan tykkitulta. Se on eri asia kuin nähdä ihminen juoksemassa ja ampua häntä kiväärillä.

Ukrainan sota on konkretisoinut sitä, mitä maanpuolustus on. Olen miettinyt sitä, olisinko henkisesti valmis kestämään sodan painetta. Olisinko kuitenkin valmis tappamaan toisen ihmisen? Kaverini sanoi suoraan, että jos Suomi hyökkäisi Ruotsiin, hän karkaisi armeijasta. Mutta jos puolustauduttaisiin Venäjältä, hän olisi totta kai armeijassa.

Eihän näitä asioita ole ennen pahemmin miettinyt. Olen vain ajatellut, että armeijaan on pakko mennä, ja otetaan sitten kokemuksesta ilo irti. Sodan uhka on ollut vain skenaario. Kun naapurimaa on päättänyt aloittaa hyökkäyssodan, uhka on konkretisoitunut. Kai sitä lopulta olisi valmis tappamaan, että saisi elää vapaassa maassa. Kun katsoo, millainen meno Venäjällä on, niin ei kiitos.”