I – Perustetaan uusi yliopisto
Yliopisto on kuollut. Pitää perustaa uusi yliopisto. Yliopisto on kuollut, koska sitä ohjasivat valtiovallan poukkoileva politiikka, yksityinen rahoitus ja aikamme ideologiat. Näihin kuuluvat talouskasvu, kilpailu, innovointi, tehokkuuden tavoittelu, tuottaminen ja tuotosten vertailu.
Yhä harvemmin nyky-yliopistoa ohjaavat yliopistolaiset tai tiede, kriittinen ajattelu, sivistys, uteliaisuus, kulttuuritahto.
Siksi Suomeen pitää jälleen perustaa yliopisto. Uusi yliopisto on sellainen, että se on samalla vanha yliopisto.
Tulee perustaa Suomen vapaa yliopisto. Tai Suomen uusi yliopisto. Suomen vanha uusi yliopisto.
Universitas.
Yliopisto on kuollut, koska sitä ohjasivat valtiovallan poukkoileva politiikka, yksityinen rahoitus ja aikamme ideologiat.
II – Palautetaan akateeminen vapaus
Nykyinen yliopisto ei ole universitas. Se ei ole kiinnostunut viisaudesta tai kriittisyydestä. Siltä vaaditaan, että se tuottaa innovaatioita, talouskasvua, työllisyyttä tai aluepolitiikkaa. Sitä vaaditaan osallistumaan muodikkaiden yhteiskunnallisten ideologioiden, kuten vihreän kasvun toteuttamiseen.
Samalla on unohdettu, miten yliopiston ytimessä on ikivanha ajatus, jonka mukaan tieto on parempi kuin tietämättömyys, sivistys parempi kuin sivistymättömyys. Että uuden tiedon löytämisen mahdollistaa vain kriittisyys yhdistettynä suurimpaan mahdolliseen vapauteen.
Siksi yliopistoissa on alkuaan ollut akateeminen vapaus.
Mutta nyky-yliopistossa suurin mahdollinen kontrolli yhdistyy uusimpien muotien noudattamiseen. Julkaisumääriä, julkaisufoorumeja, hankittuja rahoituksia ja julkisia esiintymisiä seurataan. Projektijohtaja raportoi laitosjohtajalle, joka raportoi dekaanille, joka raportoi rehtorille, joka raportoi opetusministeriölle. Joka tasolla huudetaan: lisää – vähemmällä rahalla!
Kontrollia ylläpidetään akateemisella kilpailulla. Yliopistolaiset, joiden tulisi muodostaa oppinut yhteisö, kilpailevat toisiaan vastaan harvoista viroista, projekteista ja apurahoista. Siihen tarvitaan muodikkaita tieteellisiä teorioita ja julkaisuja, jotka ovat pikemminkin korkealle rankattuja ja amerikkalaisia kuin jotain uutta selvittäviä tai suomalaista yleisöä kiinnostavia. Arvioijana kilpailuissa toimivat toiset yliopistolaiset, kollegat, joiden kanssa yhtäältä kilpaillaan ja toisaalta tehdään yhteistyötä.
Yliopistolaiset ovat kilttejä ja mukautuvaisia. He ovat suorittajia ja alistuvat siksi kilpailuun, jonka avulla heitä hallitaan. Kukaan ei huuda, että tämä on hulluutta. Kukaan ei mene lakkoon. Moni sen sijaan uupuu hulluuteen saakka. Heidän ruumiinsa menevät lakkoon. Olisi hullua olla uupumatta nyky-yliopistossa.
Nyky-yliopistolla on aina ”strategia”. Olemme lukeneet kaikki suomalaisten yliopistojen strategiat. Ne ovat aivan samanlaisia. Eikä yksikään niistä ole universitaksen strategia.
Strategioissa lukee, että yliopistot haluavat ”ratkaista” maailman ongelmia, kuten ilmastonmuutoksen tai pandemian kysymyksiä. Yliopistot haluavat olla myös ”huippuja”, nousta toisia yliopistoja paremmiksi yliopistorankingissa, vaikka rankingeja ei ole laadittu yliopistossa vaan konsulttitoimistossa.
Olemme lukeneet kaikki suomalaisten yliopistojen strategiat. Ne ovat aivan samanlaisia.
III – Annetaan yliopistolle itseisarvo
Ratkaisu ja huippu. Mutta entä tieto ja sivistys, kriittinen ihminen? Universitaksen kansalainen kysyy: miksi tämä on näin? Nyky-yliopistolainen taas kysyy: mitä hyötyä tästä on? Tämä ei ole yliopistolaisen vaan alakoululaisen kysymys. Sen rinnalla raikuu yhä useammin pikkulapsen kysymys: mikä on suurin, kellä on pisin?
Mikä yliopisto on yliopistorankingin paras? Kuka on siteeratuin tutkija?
Näin yliopisto antaa jonkun toisen kertoa, miksi se on olemassa. Oikeistohallituksen aikana se on olemassa, koska pitää saada aikaan talouskasvua, innovaatioita tai yritystoimintaa. Vasemmistohallituksen aikana se on olemassa, koska tärkeää on työllisyys, elinikäinen oppiminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, aluepolitiikka, vihreä siirtymä, antirasismi tai feminismi. Kaikkina aikoina se on olemassa, koska se, tai jokin sen osa, voi muka olla parempi kuin jokin toinen yliopisto.
Oikeistosta tai vasemmistosta, koko poliittisesta kentästä, on mahdotonta löytää ääntä, jolle yliopisto olisi arvokas itsessään.
Me haluamme, että yliopisto on olemassa itsensä vuoksi. Luotamme siihen, että kun yliopisto yksinkertaisesti vain on, se tuottaa ylitsevuotavan sadon. Tiedämme, että lähes kaiken ympärillämme sähkövalosta mikrosiruun on tuottanut yliopisto. Että koko valtion, Suomen idean, sen historian kertomuksen, kielen ja käsitteet on luonut yliopisto, joka on Suomen valtiota vanhempi.
Jotta yliopisto voisi jälleen luoda jotain, Suomeen tarvitaan uusi yliopisto.
Oikeistosta tai vasemmistosta, koko poliittisesta kentästä, on mahdotonta löytää ääntä, jolle yliopisto olisi arvokas itsessään
IV – Palautetaan kriittinen ajattelu
Olemme olleet yliopistolaisia yli kolme vuosikymmentä. Sinä aikana on vähän kerrallaan hylätty sivistys- ja kulttuuri-ideaalit. Olemme nähneet yliopiston hitaan kuoleman.
1990-luvun alussa yliopistoon tulleelle opiskelijalle sanottiin, että täältä ei ole kiire pois. Houkuteltiin hyppimään tieteiden, oppiaineiden ja luentosalien raja-aitojen yli. Kutsuttiin mukaan osakuntatoimintaan ja ainejärjestöihin. Yliopistoon ei tultu valmistumaan vaan oppimaan, olemaan osa yliopistoyhteisöä.
Nykyinen yliopistolainen täyttää ensimmäisenä asiakirjan nimeltä henkilökohtainen opintosuunnitelma. Siinä hän esittää tietävänsä, miten hän tulevien vuosien aikana kerää opintopisteitä ja valmistuu määräajassa. Kukaan ei silti voi näitä asioita tietää. Näin yliopisto opettaa alusta alkaen valehtelemaan, vaikka sen tulisi kasvattaa kriittisyyteen.
Vanha yliopisto opetti paitsi kriittisen ajattelun, myös erityisalan ja lisäksi kiinnostuksen aivan kaikkea mahdollista kohtaan. Kriittisyyden se suuntasi myös omaan toimintaansa, sen ideologiaan ja sitä ylläpitäviin käsitteisiin.
Vanhan – ja uuden, nyt perustettavan – yliopiston perusta on uteliaisuus ja avoimuus, sivistys, kriittisyys. Tutkimus ja opetus suuntautuu sinne, minne luova mieli vie. Kukaan ei kysy opiskelijan motivaatiota tai tulevaisuudensuunnitelmia.
Opettajat ja opiskelijat luottavat toisiinsa. Ihmistä ei arvosteta silloin, kun hän on tuota tai tätä sukupuolta, ihonväriä tai puoluetta, vaan silloin, kun hän uskaltaa paneutua omien ennakko-oletustensa, arvojensa ja uskomustensa juuriin saakka.
Yliopistoon ei tultu valmistumaan vaan oppimaan, olemaan osa yliopistoyhteisöä.
V – Keskitytään olennaiseen
Uusi yliopistomme palauttaa vanhat akateemiset hyveet: sivistyksen, kriittisyyden ja vapauden. Samalla se hylkää väärät motivaatiot tehdä tiedettä ja tutkimusta: innovoinnin, rankkauksen, sijoitusrunkkauksen, vertailun, kilpailun.
Liikeyritys tuottaa tiedosta rahaa. Yliopisto taas tuottaa rahasta tietoa. Sen tehtävä ei ole tuottaa rahaa tai talouskasvua. Päinvastoin. Jos yhteiskunnassa on rahaa tai talouskasvua, se tulee vain luottavaisesti syytää yliopistoon.
Tieto on itsessään arvokasta. Se on myös monikäyttöistä. Rahan lisäksi tieto voi tuottaa esimerkiksi viisautta ja kauneutta, hyvää elämää. Silti yliopiston tehtävä ei ole luoda hyveellistä ja oikeudenmukaista ajattelua jollain tietyllä ajankohtaisella kriteerillä arvioituna, vaan ainoastaan todenmukaista ajattelua. Sillä totuus juuri on perimmäinen hyve, ja sellaisena arvokkaampi kuin mikään muodikas poliittinen ideologia.
Yliopiston tehtävä on vain tuottaa ja levittää totuutta ja tietoa. Sillä ei pidä olla mitään muita tehtäviä.
Yliopiston tehtävä on vain tuottaa ja levittää totuutta ja tietoa.
VI – Lopetetaan tehostaminen
Sivistystä ei voi tehostaa. Sitä voi vain lisätä tai sen voi poistaa. Jos sitä ei ole, sitä ei osaa edes kaivata.
Kun vuonna 2001 syyskuun 11. päivänä arabiterroristit lensivät päin kaksoistorneja New Yorkissa, oli vanhaa yliopistoa vielä hieman jäljellä. Seuraavana päivänä löytyi kaikille kanaville arabimuslimien uskontohistoriaa tuntenut professori, josta kasvoi kansallinen julkkis. Uteliaisuuden ja tiedonjanon ajamana hankittu tietämys ja sivistys oli yhtäkkiä kultaakin arvokkaampaa.
Kun vuonna 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, oli tehokas ja brutaali nyky-yliopisto jo valloittanut Suomen yliopistojärjestelmän läpikotaisin. Helsingin yliopistosta oli lakkautettu ukrainan kielen ja kulttuurin opintokokonaisuus. Asiansa tuntevaa kielen ja kulttuurin syvien rakenteiden kommentaattoria ei enää löytynyt.
Yliopisto oli yllätetty housut kintuissa, mutta koska yhteiskunnasta puuttui sivistys, kukaan ei kaivannut yliopistoa.
Jos sivistystä ei ole, sitä ei osaa edes kaivata.
VII – Eläköön uusi yliopisto
On perustettava uusi yliopisto. Uuden yliopiston on luvattava perustamiskirjassaan, että se tekee kaiken päinvastoin kuin nykyiset yliopistot.
Nyky-yliopistot haluavat olla kansainvälistä huippua. Uusi yliopisto haluaa palvella ympäristöään ja suomalaista yhteiskuntaa.
Nyky-yliopistot haluavat olla englanninkielisiä. Uuden yliopiston on oltava kansalliskielinen, sillä tieto ja kieli, jolla se ilmaistaan ovat yhtä. Samalla tieto on aina kontekstuaalista. Sitä tarvitaan monella kielellä, eikä tiedon universaalia typistämistä yhden mallin mukaan.
Nyky-yliopistot haluavat ratkaista maailman ongelmia. Uusi yliopisto haluaa ymmärtää maailmaa koko monimutkaisuudessaan.
Uusi yliopisto on siis vanha yliopisto, sen tehtävä on yliopiston historiallisen tehtävän löytäminen uudestaan.
Uusi yliopisto on täysin vapaa pakkomielteisestä uudistamisesta, strategiasta, rankingeista, vertailuista. Se ei tunne strategioita vaan tutkii maailmaa koko sen loputtomassa monimutkaisuudessa.
Uudessa yliopistossa ymmärretään, että tuntemattoman edessä kylvön tulee olla aina runsas. Uusi, strategiaton yliopisto ei rankkaa eikä kilpailuta tutkimuskohteitaan.
Sillä ei ole painopistealueita vaan pelkkää tutkimuksen vapautta.
Uusi yliopisto on autonominen. Se luottaa itseensä, omaan ikiaikaiseen tehtäväänsä. Se ei rimpuile sinne tänne vaihtuvien hallitusten, taloustrendien tai Elinkeinoelämän keskusliiton vaatimusten mukaan. Se katsoo kauas, hyvin kauas. Ikuisuuteen.
Eläköön uusi vapaa yliopisto! Vivat Academia et professores, semper sint in flore.
Taina Saarikivi on kulttuurisen äänentutkimuksen dosentti. Janne Saarikivi on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen dosentti ja Tromssan yliopiston saamelaiskielten osa-aikainen professori. He ovat aikaisemmin julkaisseet yliopistokriittiset artikkelikokoelmat Universitas Helsingiensis 376 (2016, yhdessä Miia Halme-Tuomisaaren kanssa) ja Turhan tiedon kirja (SKS, 2021)
