Humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti helmikuussa elokuva- ja televisiotutkimuksen kandiohjelman lakkauttamisesta. Toisen vuoden elokuvatutkimuksen kandiopiskelija Usva Saloheimo kuvaa tunnelmia päätöksen jälkeen erittäin huolestuneiksi.
”Tämä on todella huono päätös suomalaisen elokuvatutkimuksen kannalta, sillä Helsingin yliopisto on ainoa paikka Suomessa, jossa alaa voi opiskella pääaineena yliopistotasolla.”
Suomessa tuotetaan paljon tv-ohjelmia, ja kotimainen elokuva voi hyvin. Saloheimo sanoo, että alan kandiohjelman lopettamisella voi olla vaikutuksia tutkimuksen lisäksi myös elokuvataiteeseen.
”Ajattelen, että tutkimus ja taidekritiikki käyvät koko ajan vuoropuhelua taiteen kanssa. Taide ja tutkimus vaikuttavat toisiinsa ja liikuttavat toisiaan eteenpäin. Suomalaisen elokuvataiteen elinvoiman kannalta olisi tärkeää, että täällä tehtäisiin tutkimusta myös tulevaisuudessa.”
”Varsinkin maisterivaiheessa joutuu suorittamaan ison osan opinnoista tenttimällä, minkä seurauksena moni on vaihtanut koulua tai alaa.”
Elokuvatutkimuksen maisteriopiskelija Inari Ylinen aloitti opintonsa vuonna 2017, kun oppiaine oli ensimmäistä kertaa mahdollista valita pääaineeksi. Ylisen opiskelun aikana alan resurssit ja tilanne ovat heikentyneet, ja viimeistään vakituisen lehtoraatin menettäminen herätti huolen alan tulevaisuudesta. Pula henkilökunnasta on vaikuttanut myös kurssien määrään.
”Varsinkin maisterivaiheessa joutuu suorittamaan ison osan opinnoista tenttimällä, minkä seurauksena moni on vaihtanut koulua tai alaa.”
Myös Ylinen kertoo miettineensä alan vaihtoa epävarmuuden sekä kurssien vähäisen määrän vuoksi.
Resurssipulasta huolimatta elokuvatutkimus on taiteiden tutkimuksen kandiohjelman opiskelijoiden keskuudessa erittäin suosittu pääaine.
”Oppiaine valmistaa rahoitukseen nähden paljon opiskelijoita. On vaikea ymmärtää perusteita näin suositun ja toimivan kandiohjelman lopettamiselle”, Saloheimo sanoo.
Humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti myös folkloristiikan ja kansatieteen opintosuuntien yhdistämisestä yhdeksi etnologian ja folkloristiikan opintosuunnaksi.
Yhteistyö alojen välillä ei ole uutta: sitä on aiemmin tehty muun muassa yhteisten metodiopintojen ja proseminaarin muodossa.
Kolmannen vuoden folkloristiikan kandiopiskelijan Karoliina Edlundin mukaan päätös herättää kahdenlaisia tuntemuksia: Yhtäältä päätös vaikuttaa ulkoapäin annetulta sopeuttamisratkaisulta ja voi opiskelijoiden keskuudessa luoda pelkoa pienten alojen tulevaisuudesta. Toisaalta alojen läheisyyden vuoksi ratkaisu tuntuu luonnolliselta. Alat tukevat toisiaan ja jakavat yhteneväisiä näkökulmia kulttuuriin ja sen tarkasteluun.
”Olen ihan toiveikas sen suhteen, että yhdistymisestä huolimatta tieteenalojen itsenäisyys säilyisi, eivätkä perusopinnot muuttuisi liian yleisiksi.”
Edlundin mukaan tieteenalojen merkitys kiteytyy niiden tapaan ymmärtää erilaisia kulttuurisia ilmiöitä ja ei-institutionaalista viestintää.
”Folkloristien ja kansatieteilijöiden tapaa katsoa maailmaa voisi kutsua etnologiseksi katseeksi. Osaamme kiinnittää huomiota pieniin asioihin arjessa ja tarkastella niitä kulttuuristen käytänteiden kautta. Juuri siinä on meidän tieteenalojemme rikkaus.”
”Olen ihan toiveikas sen suhteen, että yhdistymisestä huolimatta tieteenalojen itsenäisyys säilyisi.”
Tiedekuntaneuvoston kokouksessa pöydällä oli myös muinaisen Lähi-idän kielten ja kulttuurien opintosuunnan lakkauttaminen. Alaa ensimmäistä vuotta opiskeleva Aalto Karppinen kertoo olevansa tyytyväinen tiedekunnan päätökseen olla lakkauttamatta opintosuuntaa, mutta huoli opintosuunnan tulevaisuudesta elää, vaikka kursseja ja opetusta tällä hetkellä järjestetäänkin.
”En jaksa uskoa siihen, että alan opetuksen tulevaisuus Suomessa olisi hirveän hyvä. Tuntuu siltä, että saimme jatkaa seuraavalle opetussuunnitelmakaudelle vain huippuyksikkömme vuoksi.”
Se, mistä aloista leikataan ja mitkä alat halutaan säilyttää, on aina arvo- ja valintakysymys. Päätökset eivät synny tyhjiössä.
”Esimerkiksi antiikin Kreikan tutkimus saa täällä helpommin rahoitusta vain sen vuoksi, että antiikin Kreikka on kulttuurina Euroopassa hyvin glorifioitu”, Karppinen sanoo.
Karppinen kokee, että humanististen alojen rahoitusongelmat ja tämänhetkinen yliopistopolitiikka heijastelevat yhteiskunnan uusliberaalia arvomaailmaa.
”Rahaa ja varmoja työpaikkoja tuottavat alat saavat rahoitusta siinä, missä humanistisilta aloilta leikataan. Se on hirvittävän surullista, sillä on aivan elintärkeää yhteiskunnan kannalta ymmärtää ja tutkia menneisyyttä.”
