Tampereen yliopisto ilmoitti 13. syyskuuta aloittavansa tukipalveluitaan koskevat yt-neuvottelut. Niiden piirissä on 1 100 ihmistä, ja henkilökuluista halutaan säästää 14 miljoonaa euroa vuosittain. Syynä ovat yliopiston taloudelliset tappiot sen jälkeen, kun Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät vuonna 2018. Perusrahoituskin vähenee.
Yt-uutiset veivät ajatukset vuoteen 2015. Aloitin silloin opinnot Helsingin yliopistossa, joka puolestaan aloitti yt-neuvottelut. Syynä olivat Juha Sipilän hallituksen leikkaukset, ja seurauksena 371 henkilöä joutui lähtemään. Helsingin hovioikeus määräsi yliopiston maksamaan korvauksia monille irtisanotuille.
Kritiikkiä on tullut myös siitä, että irtisanomiset tehtiin vuonna 2016 kertarysäyksellä, vaikka määrärahojen leikkaukset tapahtuivat asteittain vuosien 2015–2020 aikana. Viestintä irtisanomisista ei myöskään ollut kovin läpinäkyvää.
Myös Tampereella yt-neuvotteluja on kritisoitu raivoisasti. Ilmoitus tuli henkilöstölle puun takaa. Vielä kolme vuotta sitten yliopiston johto kertoi julkisuuteen, että taloustilanne kyllä saadaan kuntoon. Yliopiston konsistorin jäsen, akatemiatutkija Hanna Kuusela puolestaan on kysynyt, miksi yt-neuvotteluita perustellaan viime vuosien alijäämäisyydellä, kun samaan aikaan yliopisto tahkoaa rahaa pääomasijoituksillaan.
Kun Tampereen yliopisto ilmoitti yt-neuvotteluista, se kiirehti kertomaan, etteivät ne koske tutkijoita ja opetushenkilökuntaa. Myös HY korosti, että vain 48 irtisanomista koskee opetushenkilökuntaa, loput ”muuta henkilökuntaa”. Painotus hämmentää.
On tietysti hienoa, jos tutkijoita tai lehtoreita ei irtisanota, mutta on kummallista, jos yliopistoissa ei nähdä, kuinka suuri rooli tukihenkilöstöllä on. Heidän joukossaan on esimerkiksi hallinnon, henkilöstön, talouden ja opiskelija- ja tutkimuspalveluiden osaajia. Näiden ammattilaisten tarkoitus on tukea yliopiston päätehtäviä: tutkimusta ja opetusta.
Jos tuki toimii, opettajilla ja tutkijoilla on aikaa keskittyä päätyöhönsä. Esimerkiksi opintopalveluissa autetaan opiskelijoita opintoihin liittyvissä kysymyksissä, tutkimuspalveluissa taas tutkijoita esimerkiksi rahoituksen haussa.
Viime vuosina suomalaisten yliopistojen työntekijämäärät ovat laskeneet, ja eniten on vähennetty juuri tukihenkilökuntaa. Helsingin yliopistossa muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön määrä on laskenut 660 henkilöllä vuodesta 2012 vuoteen 2020, Tampereen yliopistossa taas 164:llä. Tiedot selviävät opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta.
Tampereen ylioppilaskunta totesikin kannanotossaan, että tukipalvelut ovat jo nyt ruuhkautuneet. Opiskelijat turhautuvat, kun ongelmiin ei saa apua. Rehtori Mari Walls myönsi Ylen haastattelussa, että irtisanomisia seurannee ”murrosvaihe”, jolloin tukipalveluiden työtä valuu opettajille ja tutkijoille.
Helsingissä vuoden 2016 tapahtumat eivät todellakaan jääneet vain murrosvaiheeksi tai opiskelijoille näkymättömiin: ne vaikuttivat suoraan opetukseen ja yhteisön ilmapiiriin.
Opetushenkilökunta oli silminnähden kuormittunutta. He saivat kontolleen töitä, jotka eivät heille kuuluneet, ja he valmistelivat samalla massiivista Iso Pyörä -tutkintouudistusta. Silloin ei huvittanut mennä luennon jälkeen häiritsemään professoria kysymyksillä.
HY keskitti opintoneuvonnan uuteen organisaatioon, ja sanoimme hyvästit tiedekunnan tutuille naamoille. Lähetin myöhemmin salaa viestiä vanhalle koulutussuunnittelijallemme, kun minua heiteltiin ensin tuloksetta neuvojalta toiselle. Tuttuja opintosuunnittelijoita jäätiin kaipaamaan.
”Aiemmin oli henkilö, jolla oli kasvot ja nimi. Yhtäkkiä oli vain ruuhkautunut sähköposti ja toimipiste, joka oli auki tyyliin kaksi tuntia viikossa”, kaverini kuvaili.
Tutkimustyön taustalla on iso joukko ”muita”, joiden työ ei välttämättä näy suurelle yleisölle, mutta ilman heitä yliopistot eivät pyörisi.
Toivottavasti se tajutaan Tampereella.
