Vakuuttamattomat

Paula, Mikko ja Laura jäivät ilman yksityistä sairauskuluvakuutusta, koska olivat käyttäneet mielenterveyspalveluita. Sama riski voi tulevaisuudessa kohdata entistä useampaa.

T:Teksti:

|

K:Kuvitus Erik Solin

Lauralla oli vuonna 2019 liikaa kaikkea.

Maisteriopintojen viimeinen puristus, töitä, jaksaminen koetuksella.

28-vuotias Laura mietti pitkään, pitäisikö mennä jonnekin juttelemaan, mutta se tuntui isolta askeleelta. Eihän hänellä varsinaisesti ollut ongelmia mielenterveydessä.

”Kaverit ja perhe kannustivat menemään yths:lle. Ne sanoivat, että sinne pääsee helposti, eikä se tarkoita mitään, käyt vain juttelemassa”, Laura kertoo.

Syksyllä 2019 hän kävi YTHS:n sairaanhoitajan juttusilla. Noin kuukauden päästä kontrollipuhelussa sekä Laura että sairaanhoitaja olivat sitä mieltä, että hän oli saanut tarvitsemansa avun.

”Olin tosi tyytyväinen, että menin sinne silloin ja sain neuvoja ja ohjausta. Sitten mä vähän niin kuin unohdin koko asian”, Laura sanoo.

Lokakuussa 2020 Laura laittoi vakuutuksiaan kuntoon ja kiinnostui yksityisestä sairauskuluvakuutuksesta. Hän haki vakuutusta netissä. Terveysselvityksessä kysyttiin, oliko hän hakenut koskaan keskusteluapua mielenterveyden ongelmiin, ja Laura kertoi käynnistään YTHS:llä. Vakuutukseen olisi saanut myös lisäturvan mielenterveyden ongelmiin, mutta sitä hän ei hakenut.

Vakuutusyhtiöstä ei kuulunut hetkeen mitään. Kun Laura laittoi sinne viestiä, hänelle kerrottiin, että hakemus on mennyt ”tuplatarkasteluun”.

Lokakuun lopussa sähköpostiin kilahti korvauspäätöksen muutoksenhakuohjeet, vaikka itse vakuutuspäätöstä ei ollut vielä tullut. Se löytyi verkkopalvelusta, jonne Laura ei ollut tajunnut kirjautua.

Päätöksessä luki, ettei vakuutusta voida myöntää, koska Lauran vakuutusriski oli tavallista suurempi. Kun hän soitti vakuutusyhtiöön, syyksi selvisivät yths:n mielenterveyteen liittyvät käynnit.

Laura kysyi, oliko kyseessä virhe: hän ei ollut hakenut psykoterapiaa korvaavaa osuutta, vaan turvaa tapaturmien varalle.

”Mutta eihän mun jalka mene helpommin poikki sen takia että mä olen käynyt kerran jossain juttelemassa.”

Vakuutusyhtiöstä vastattiin, että mielenterveysongelmista täytyy olla tarpeeksi pitkä oireettomuusaika, että vakuutus voidaan myöntää. Laura muistelee, että se oli kaksi vuotta tai hieman vähemmän.

Ohjeeksi hän sai yrittää myöhemmin uudelleen tai hakea vakuutusta yrityksen kautta, jolloin hän saattaisi sen saada.

Myöhemmin Laura mietti, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi vain jättänyt kertomatta yths:n käynnistä. Olisiko vakuutusyhtiö silti saanut sen selville jostain?

Vakuutussopimuslain mukaan vakuutusyhtiö voi käyttää vain niitä tietoja, joita hakija kertoo tai joihin hän valtakirjalla antaa luvan. Vakuutusyhtiö ei siis olisi voinut mennä kurkkimaan tietoja esimerkiksi Lauran Omakannasta, vaan päätös tehtiin terveysselvityksen pohjalta.

Saman lain mukaan vakuutuksen hakijan on oltava rehellinen. Valehtelusta voi seurata vakuutuksen mitätöinti tai korvausten alentaminen.

”Ymmärrän sataprosenttisesti, etten voi saada korvauksia psykoterapiasta, koska ehkä mä olisin sitten taipuvainen siihen. Mutta eihän mun jalka mene helpommin poikki sen takia että mä olen käynyt kerran jossain juttelemassa”, Laura sanoo.

Elokuun puolivälissä julkaistussa Mielenterveyden keskusliiton vuoden 2021 mielenterveysbarometrissa selvitettiin, kuinka moni yksityistä vakuutusta hakenut mielenterveyspotilas tai -kuntoutuja on saanut kieltävän päätöksen mielenterveysongelmien vuoksi.

Noin puolet (49,5 prosenttia) kertoi saaneensa kieltävän päätöksen hakiessaan henki-, hoito- tai sairauskuluvakuutusta. Osuus on hieman kasvanut vuodesta 2011, jolloin asiaa viimeksi selvitettiin. Silloin kieltävän päätöksen kertoi saaneensa 43 prosenttia vastaajista.

Vakuutusta hakeneilta kysyttiin erikseen myös sitä, oliko vakuutus evätty nimenomaan psykoterapiassa käymisen vuoksi. Vuonna 2011 näin kävi noin viidesosalle (18 prosenttia), nyt osuus oli pienentynyt alle kymmenesosaan (8,5 prosenttia).

Selvityksen mukaan mielenterveysongelmat vaikuttivat myös siihen, saako pankista lainaturvaa esimerkiksi työttömyyden tai kuoleman varalta. Lähes kolmasosa ei saanut.

”Totta kai yksityisten ja julkisten terveyspalveluiden saatavuus on erilainen.”

Yksityiset sairauskuluvakuutukset ovat vapaaehtoisia, lakisääteistä sosiaaliturvaa täydentäviä vakuutuksia, jotka korvaavat esimerkiksi lääkärinkäynteihin, tutkimuksiin ja sairauden hoitoon liittyviä kuluja. Suomessa niitä voivat myöntää toimiluvan saaneet vakuutusyhtiöt, joista suurimpia ovat op, LähiTapiola, If, Fennia, Turva ja Pohjantähti.

Edunvalvontajärjestö Finanssiala ry:n mukaan sairauskuluvakuutusten kokonaismäärä on vuodesta 2009 vuoteen 2018 noussut hieman yli 800 000 vakuutuksesta 1,2 miljoonaan. Sairauskuluvakuutus on jo lähes puolella kahden lapsen perheistä ja yksinasuvistakin joka kymmenennellä.

Muun muassa Kilpailu- ja kuluttajavirasto on arvioinut, että kehityksen taustalla ovat epäilys julkisen sektorin kyvystä tarjota tarpeellisia terveyspalveluita ja ihmisten halu hallita omaa elämäänsä.

Vakuuttamista tutkineen Tampereen yliopiston sosiologian professorin Turo-Kimmo Lehtosen mukaan yksityisiä sairauskuluvakuutuksia otetaan karkeasti ottaen kolmesta syystä.

”Ensimmäinen syy on halu saada terveydenhuollon palveluja mahdollisimman helposti. Toinen on perinne: oma perhe on aina käynyt yksityisellä, eikä itsellä ole edes kokemusta julkisista terveyspalveluista. Kolmas syy on keskiluokkaisten ihmisten oletus siitä, että julkinen ei riitä”, Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan vakuuttaminen myös periytyy. Vanhemmat hankkivat vakuutuksen lapselleen, joka aikuiseksi kasvettuaan vakuuttaa oman lapsensa. Sairauskuluvakuutusten suosioon vaikuttaa Lehtosen mukaan myös yleinen keskusteluilmapiiri julkisten palveluiden tasosta.

”Jos on yksittäinen huono kokemus yksityiseltä, sitä ei yleistetä koko sektoriin, mutta niin tehdään julkisen terveydenhuollon kohdalla. Totta kai yksityisten ja julkisten terveyspalveluiden saatavuus on erilainen – miten sä varaat, kuinka nopeasti pääset.”

Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat kuitenkin varsin tyytyväisiä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Esimerkiksi THL:n FinSote 2017–2018 tutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta luottaa niiden toimivuuteen.

Toisaalta terveyspalveluiden saatavuuden koki hyväksi vain 35 prosenttia suomalaisista. Vastaajista 20–54-vuotiaat olivat hieman tyytymättömämpiä kuin vanhemmat ikäluokat.

Suomessa sosiaaliturva on rakennettu lakisääteisten vakuutusten kautta. Sosiaalivakuutuksen idea on se, että jokainen murtunut jalka tai mielenterveyden häiriö hoidetaan varoihin katsomatta. Suurituloiset maksavat järjestelmästä enemmän kuin pienituloiset.

Julkisen terveydenhoidon kurjistumispuheen taustalla on Lehtosen mielestä solidaarisuuajattelun rapistuminen. 1960–1980-luvuilla suomalaiset luottivat nykyistä enemmän siihen, että ollaan koko ajan menossa parempaan suuntaan ja että valtio huolehtii heikoistaan. Enää ei ole niin tärkeää huolehtia kaikista yhteisön jäsenistä. Halutaan oma vakuutus, joka suojaa omaa napaa.

”Tässä on iso yhteiskuntapoliittinen kysymys. On riski, että meidän yksityisistä vakuutuspooleista tulee kaikkein terveimpien ihmisten joukko, jotka saavat pienellä summalla hyvän turvan”, Lehtonen sanoo.

Huolestuttavaa on Lehtosen mukaan sekin, että parhaiten toimeentulevat kantavat kaksinkertaista riskiä. He maksavat palveluista sekä progressiivisen verotuksen kautta että omilla vakuutuksillaan. Jos he eivät koe hyötyvänsä julkisista palveluista, progressiivisen verotuksen uskottavuus voi kärsiä.

Lopulta kyse on Lehtosen mukaan siitä, miten hyvinvointivaltiossa järjestetään terveydenhoito.

”Toihan on vakuutusalan märkä uni.”

Tätä juttua varten haastatellut sanoivat, että sairauskuluvakuutuksen hankkiminen tuntui vastuulliselta teolta. Myös Finanssiala ry:n vuoden 2020 Vakuutustutkimuksessa 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että vapaaehtoiset vakuutukset ovat välttämättömiä sosiaaliturvan täydentämiseksi.

Lehtosen mielestä se kertoo siitä, että vakuutusyhtiöt ovat onnistuneet markkinoinnissaan loistavasti.

”Toihan on vakuutusalan märkä uni, että ihmiset ajattelevat, että jos ei ole yksityisvakuutusta Suomessa niin oon pulassa”, hän sanoo.

Lehtonen ei ole perehtynyt mielenterveyden ongelmien ja vakuuttamisen suhteeseen, mutta hänestä vakuutusyhtiöiden liiketoiminnalle on katastrofi, jos pelkkä yksittäinen keskustelukäynti estää vakuutuksen saamisen.

Mielenterveyden keskusliiton mielenterveysbarometrissa asiasta kysyttiin psykologeilta ja psykiatreilta. 75 prosenttia oli sitä mieltä, ettei mielenterveyden ongelma ole hyväksyttävä syy vakuutuksen eväämiselle. Jopa 95 prosenttia oli sitä mieltä, ettei psykoterapiassa käyminen itsessään ole hyväksyttävä syy.

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden käyttö on kasvussa, ja vuonna 2016 psykologin tai psykiatrin palveluita käytti jo 15 prosenttia opiskelijoista. Luvussa eivät ole mukana mielenterveyssyistä johtuvat käynnit esimerkiksi yleislääkärillä.

”Onko vakuutusbisnes mahdollista, jos omasta potentiaalisesta asiakaskunnasta heittää pois neljänneksen”, Lehtonen kysyy.

26-vuotiaalla Paulalla oli lapsena sairauskuluvakuutus, jonka hän lopetti täysi-ikäisenä. Opiskeluaikoina YTHS tarjosi hyvät terveyspalvelut, mutta valmistumisen jälkeen hän alkoi pohtia, turvaisiko julkinen terveydenhuolto, jos sattuisi jokin isompi vahinko.

”Halusin terveysvakuutuksen, koska en siinä vaiheessa ollut varma, saanko pysyvää työpaikkaa. En ollut työterveyshuollon enkä yths:n piirissä. Tuli ajatus, että mitä jos pitää mennä jonnekin erikoislääkärille, kun vuosien varrella on ollut vaikka mitä vaivaa”, Paula kertoo.

Päätökseen hakea vakuutusta vaikuttivat myös huonot kokemukset julkiselta puolelta ja kavereiden kauhutarinat liki ikuisuuden mittaisista jonoista.

Paula kävi alkuvuodesta 2021 vakuutusneuvojalla, jossa hänelle suositeltiin muun muassa matka- ja kotivakuutusta. Terveysvakuutusta varten hänen piti kertoa aikaisemmasta sairaushistoriastaan. Hän oli käynyt terapiassa masennuksen ja ahdistuneisuuden takia, mutta kun olo oli vuoden kuntoutuspsykoterapian jälkeen helpottanut, oli terapia lopetettu.

Pian tuli yllättäviä uutisia. Vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että edellisenä syksynä päättynyt terapia estää vakuutuksen saamisen.

Jotta hän voisi saada vakuutuksen, pitäisi viimeisestä keskustelukäynnistä olla vähintään vuosi, Paulalle kerrottiin, kun hän soitti vakuutusyhtiöön. Vakuutusta ei voinut saada edes niin, että mielenterveysongelmien hoito olisi rajattu sen ulkopuolelle.

Vakuutusyhtiö kehotti hakemaan myöhemmin uudelleen, ja Paula teki merkinnän kalenteriinsa. Päivä tuli ja meni, eikä häntä enää huvittanut hakea.

Vakuutusyhtiön päätös tuntui hänestä ristiriitaiselta. Julkisuudessa oli puhuttu ahkerasti siitä, että mielenterveyden ongelmiin kannattaa hakea apua matalalla kynnyksellä, mutta nyt avun hakeminen ja vastaanottaminen estivät vakuutuksen saamisen.

”Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että ihmiset ovat kiinnostuneita terveydestään ja lähtevät työstämään sitä, mutta se katsotaan huonoksi asiaksi”, Paula sanoo.

Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari on hyvin kartalla tilanteesta. Kivisaari kertoo, että 90-luvulla häneltä evättiin terveysvakuutus paniikkihäiriön takia. Silloin vakuutusalalla ei juuri kyseenalaistettu mielenterveysongelmiin liittyviä hylkyjä, mutta nyt hän on nähnyt merkkejä siitä, että asiaan ollaan heräämässä.

”Minusta tämä on ihan selkeästi ongelma”, hän sanoo.

Kivisaaresta vaikuttaa siltä, että vakuutusmaailma on jäänyt viime vuosisadan puolivälin maailmaan, jossa mielenterveyden ongelmia hävettiin ja piiloteltiin.

”Kun mielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, niin melkein jokainen tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa jotain apua. Kyseenalaistan sen, onko hyvä vai huono ennuste, että on pitänyt huolta itsestään.”

Suuri kysymys onkin se, tekeekö mielenterveyden ongelma ihmisestä riskialttiin kaikille muillekin sairauksille. Kivisaaren mukaan se oli yleinen käsitys viime vuosisadan puolivälissä ja vaikuttaa vakuutusyhtiöiden toimintaan edelleen.

Vakuutuksen perusajatus on riskien jakaminen, Kivisaari selittää.

Ajatellaan, että sata ihmistä ottaa sairauskuluvakuutuksen ja maksaa siitä vuodessa kohtuullisen maksun. Näistä sadasta yksi saa vakavan sairauden. Hän välttää taloudellisen romahduksen, koska riski on jaettu vakuutuskollektiiviin kesken.

Kaikille halukkaille vakuutusta ei myönnetä, koska siitä seuraisi Kivisaaren mukaan vakuutuskielellä sanottuna ”haitallinen vastuunvalinta”. Jos yksityisiä sairauskuluvakuutuksia myönnettäisiin kaikille terveydentilasta riippumatta, vakuutusmaksuja pitäisi nostaa. Se karkottaisi riskittömämmät yksilöt, ja lopulta maksuja pitäisi nostaa vielä enemmän.

Vakuutusyhtiön pitää tehdä järkevää vastuunvalintapolitiikkaa myös siksi, että se haluaa tehdä voittoa. Vakuutusmaksut kulkeutuvat paitsi korvauksiksi asiakkaille myös liiketoiminnan kuluihin ja sijoittajille.

”Kun mielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, niin melkein jokainen tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa jotain apua.”

Kivisaaren mielestä alalla pitäisi nyt selvittää, onko mielenterveysongelma enää automaattisesti riskitekijä, jonka takia henkilöä ei voi ottaa kollektiiviin. Vakuutusyhtiöiden omat riskiarviot ovat kilpailulainsäädännön alaisia liikesalaisuuksia.

Vakuutuksia myöntäessään yhtiöt käyttävät yksilöllistä harkintaa. Henkilö A saattaa saada sairauskuluvakuutuksen, vaikka on käynyt psykologilla kaksi kertaa juttelemassa, henkilö B taas ei. Täysin yksilöllisiä päätöksiä yhtiöt eivät kuitenkaan voi tehdä, sillä koko vakuutuksen idea perustuu todennäköisyyksiin.

”Mä sanoisin, etteivät ne ratkaisut kuitenkaan ole välttämättä kauhean yksilöllisesti tehtyjä, joten kannattaa olla yhteydessä yhtiöön, pyytää perusteluja ja penätä selitystä. Kyllä se aika usein auttaa asiaa”, Kivisaari sanoo.

Hyvän vakuutustavan mukaan terveydentila saa vaikuttaa vakuutuksen myöntämiseen, mutta syrjintä esimerkiksi etnisen alkuperän tai sukupuolen perusteella on kielletty.

Aikaisemmat sairaudet eivät yleensä estä vakuutuksen saamista, vaan niille asetetaan rajausehto. Esimerkiksi astmaa sairastava ei saa korvauksia astman hoidosta. Mielenterveyden häiriöille sellaisia ei kuitenkaan esitetä. Miksei?

Kivisaaresta se on hyvä kysymys, joka kaipaa lisää selvitystä.

Vakuutusyhtiö OP:n henkilövakuutuksista vastaavan Atte Erkamon mukaan rajausehtoja ei käytetä mielenterveysongelmien kohdalla samalla tavalla kuin muiden sairauksien, koska niitä on vaikeampi asettaa.

”Jotta vakuutus voidaan myöntää rajoitusehdolla, tulee sairauden taikka vamman tilan olla sellainen, että sen voi rajata tehtävällä rajoitusehdolla. Mikäli asiakkaan terveydentila on sellainen, ettei ymmärrettävää ja tarkoituksenmukaista rajoitusehtoa voida asettaa, ei vakuutusta yleensä voida myöntää”, Erkamo viestittää ennen haastattelua.

Ongelma on siis se, että mielenterveyden ongelmien kulkua ei osata ennustaa kovin hyvin.

Tutkimukset kertovat, että mitä aikaisemmin mielenterveyden oireiluun puututaan, sitä parempi sairauden ennuste on. Jotkut hyötyvät jo parista keskustelukäynnistä ammattilaisella, kuten tässä jutussa esiintynyt Laura. Terapiassa käyminen on tavallista.

Miksei tähän ole havahduttu vakuutusyhtiöissä?

”Se että joku asia yleistyy, ei välttämättä suoraan aiheuta muutosta [linjauksissa] vaan enemmänkin se, että tiedetään tarkemmin, mistä on kysymys ja miten se sairaus tai oireilu siitä jatkuu. Kun ei vielä tiedetä sitä, miten mielenterveysongelmat kehittyvät, niin vakuuttaminen on vaikeaa”, Erkamo vastaa.

Tutkimukset kertovat, että mitä aikaisemmin mielenterveyden oireiluun puututaan, sitä parempi sairauden ennuste on.

Erkamon mukaan nuoria aikuisia ei ole jäänyt aiempaa enemmän vakuutusten ulkopuolelle mielenterveyspalveluiden lisääntyneen käytön takia. Hän näkee kehityksessä myös positiivista: useammasta tapauksesta on helpompi tehdä linjauksia kuin yhdestä.

Erkamo kertoo, että eräänä vuonna vakuutuksen hakijoissa oli useita henkilöitä, jotka olivat käyttäneet mielenterveyspalveluita pääsykokeisiin liittyvän stressin takia. Päätettiin, ettei se estä vakuutuksen saamista, koska kyseessä oli ohimenevä tilanne.

Toisaalta yksilöllisen harkinnan takia ratkaisu saattaa seuraavalla kerralla olla erilainen.

If ja Lähitapiola viestittävät samankaltaisista linjauksista. Ylioppilaslehdenhaastattelemien yhtiöiden mukaan epääminen voi johtua siitä, että mielenterveyden ongelmaa tutkitaan parhaillaan, eikä sen ennustetta vielä tiedetä, tai siitä, että henkilölle joudutaan asettamaan liikaa rajausehtoja. Myös tietty diagnoosi voi estää vakuutuksen saamisen.

Tätä juttua varten haastateltujen Paulan ja Lauran mukaan heille oli annettu aikaraja, jonka tulisi kulua viimeisestä keskustelukäynnistä, ennen kuin vakuutus voidaan myöntää. OP, If ja Lähitapiola kiistävät minkäänlaisen yleisen aikarajan olemassaolon ja painottavat yksilöllistä harkintaa.

Vakuutusyhtiöiden edustajien mukaan linjauksiin ei ole näköpiirissä muutoksia, mutta kaikki kertovat yhtiönsä seuraavan alan keskustelua.

Vuonna 2019 mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden parantamista kannattanut Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi alle puolessa vuodessa 50 000 kannattajaa. Tänä vuonna Ellun Kanat on mainostanut kaduilla, ettei terapian häpeämisessä ole järkeä. Osa kesän kuntavaalien ehdokkaista ilmoitti, että käsillä ovat ”mielenterveysvaalit”.

Uudessa mielenterveysbarometrissa 60 prosenttia vastaajista arvioi, että asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovat viime vuosina parantuneet. Erityisesti nuori sukupolvi suhtautuu mielenterveyteen avoimesti. Puhutaan jopa ”terapiasukupolvesta”, 1980- ja 1990- luvuilla syntyneistä, jotka hakevat rohkeasti apua henkisen jaksamisen tueksi.

Helsingin yliopiston nuorisopsykiatrian dosentti Klaus Ranta on huomannut, että nuorilla on uudenlaista mielenterveystietoisuutta.

”Vielä parikymmentä vuotta sitten meillä oli ihmisiä, joille koko sana ’mielenterveys’ tai ’mielisairaus’ tarkoitti suunnilleen samaa kuin psykoosi. Nykyään osataan ajatella, ettei se ole vain ’hulluutta’, vaan syömishäiriö, paniikkihäiriö tai pakko-oireinen häiriö. Nuoret tuntevat tätä keskustelua”, Ranta sanoo.

Ranta kertoo, että 90-luvun puolivälistä lähtien erikoissairaanhoidon palveluita käyttävä väestönosa on kahdeksankertaistunut. Uudellamaalla vuoden aikana erikoissairaanhoidon mielenterveysasiakkaina on ajoittain joka kymmenes nuori.

Nousun taustalla on Rannan mukaan häpeän vähenemisen lisäksi kulttuurisia syitä, kuten työelämän muuttuminen ja media, mutta siihen vaikuttaa myös se, miten palvelut on järjestetty. Rannan mielestä nuorten palvelujärjestelmä on vakavasti viallinen.

Palveluiden kysyntä on kasvanut, mutta tarjontaan ei ole panostettu samalla mitalla. Kouluissa ja oppilaitoksissa on liian vähän psykologeja, ja terveyskeskuksissa avun saanti takkuilee. Hoitoon pääsyä odotellessa lievästi oireilevien olo pahenee, ja erikoissairaanhoitoon joutuu niitä, jotka olisi voitu hoitaa jo perustasolla.

Suomen Mielenterveysstrategia vuosille 2020–2030 painottaa nuorten mielenterveyteen panostamista, sillä juuri nuorten tarve mielenterveyspalveluille kasvaa eniten.

”Vielä parikymmentä vuotta sitten meillä oli ihmisiä, joille koko sana ’mielenterveys’ tai ’mielisairaus’ tarkoitti suunnilleen samaa kuin psykoosi.”

Entä mikä on nuorisopsykiatrian dosentin näkemys: enteilevätkö mielenterveyden ongelmat muita riskejä?

Rannasta kysymys on mielenkiintoinen mutta vaikea. Yksilöllisillä tekijöillä on suuri vaikutus.

Rannan mukaan riskeihin vaikuttaa myös minkälaisesta mielenterveyden häiriöstä on kyse ja miten avun piiriin päätyy. Esimerkiksi ahdistukseen aktiivisesti apua hakeva on eri tilanteessa kuin henkilö, joka tulee sukulaisen pyynnöstä vastaanotolle pitkittyneiden persoonallisuuden ongelmien takia.

Mielenterveyden ongelmat liittyvät paljon myös ympäristöön. Jotkut kohtaavat isoja vastoinkäymisiä, mutta pärjäävät silti tiettyyn pisteeseen asti valtavan hyvin.

”Yleensä sanotaan, että mielenterveyden häiriöt ovat monitekijäisiä, eli niissä on taustalla sekä geneettistä herkkyyttä että ympäristön kuormaa. Jos ympäristön kuorma kasvaa liian kovaksi, tulee kynnyksen ylittävää oireilua: mielenterveyden häiriö”, Ranta kertoo.

Mikolla,34, todettiin lievä kaksisuuntainen mielialahäiriö vuonna 2017. Hän kävi psykiatrisen sairaanhoitajan luona juttelemassa ja aloitti ryhmäterapian. Vähitellen Mikko sai elämänsä takaisin hallintaan.

Mikko on huomannut, että kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön suhtaudutaan edelleen epäilevästi. Hänelle on esimerkiksi sanottu, ettei diagnoosista ”kannata huudella työpaikalla”, koska kaikki eivät välttämättä ymmärrä.

Pari vuotta sitten hän sattui näkemään mainoksen sairauskuluvakuutuksesta. Hän innostui ajatuksesta ja mietti, että vakuutuksen ottaminen voisi olla vastuullinen teko. Hän kuvailee itseään koheltajaksi, joka kulkee naama kiinni puhelimessa ja voi tarvita turvaa onnettomuuksien varalta.

Mikko kävi vakuutusneuvojalla ja hänelle suositeltiin monia vakuutuksia.

Hän täytti paperit rehellisesti – ainakin melkein. Papereissa kysyttiin tupakoinnista, ja hän jätti mainitsematta, että käyttää nuuskaa. Mikon mukaan terveysselvityksessä kysyttiin vain diagnoosit, ei hoitojaksoja.

Papereiden täyttämisen jälkeen vakuutusneuvojan ilme muuttui, ja hän totesi, ettei vakuutuksen myöntäminen ehkä onnistukkaan, mutta hän lupasi varmistaa esimieheltään. Myöhemmin hän soitti pahoitellen, että diagnoosi estää vakuutuksen saamisen.

”Se oli sellainen computer says no -tilanne”, Mikko muistelee.

Vaikka tilanne harmitti, Mikko ymmärsi vakuutusyhtiön puolen.

”En mä vakuutusyhtiötä syytä, ne tekee bisnestä ja niiden työ on hyvin tärkeää. Niiden ei kannata ottaa riskiä mun kanssa.”

Mikko oli pettynyt, mutta ei halunnut lähteä taistelemaan päätöstä vastaan. Hän ajattelee, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on krooninen tila, joka pysyy kurissa tietyillä toimilla, mutta vaatii paljon. Hän on tottunut siihen, että välillä yhteiskunnan puolelta tulee erilaisia rajoituksia. Diagnoosin hiljattain saaneelle henkilölle se voi kuitenkin olla Mikon mielestä kova paikka.

Myöhemmin Mikko meni töihin yritykseen, joka tarjoaa sairauskuluvakuutuksen. Hänestä vakuutusyhtiöt ovat jääneet jälkeen ajastaan.

”Se oli sellainen computer says no -tilanne.”

Yksityiset sairauskuluvakuutukset ovat vapaaehtoisia vakuutuksia. Vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myöntää niitä mielenterveysongelmaisille sen enempää kuin monisairaille tai ikääntyneillekään. Pelisääntöjen perään on kuitenkin alettu kysellä, esimerkiksi eduskunnassa, jossa vihreiden Saara Hyrkkö teki aiheesta kirjallisen kysymyksen:

Mihin toimiin hallituksen on mahdollista ryhtyä sen varmistamiseksi, että vakuutusyhtiöiden toiminta ei nosta kynnystä hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin?

Voidaanko vakuutusyhtiöitä velvoittaa arvioimaan ja päivittämään laskentamallejaan siten, että ne eivät johda kohtuuttomiin tilanteisiin mielenterveyspalveluita käyttäneiden ihmisten kohtelussa?

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen vastasi, ettei olisi järkevää edistää vain niiden harvojen asemaa, joilla on varaa yksityiseen sairauskuluvakuutukseen, ja lisäksi vakuutusten vastuunvalintapäätöksiin vaikuttaminen lainsäädännöllä olisi vaikeaa.

Finanssiala ry:n Kivisaari toivoo, että vakuutusyhtiöiden käytännöt muuttuisivat. Toimialaliitto ei voi vaikuttaa vakuutusyhtiöiden vastuunvalintapolitiikkaan, mutta se voi selvittää ajantasaista tietoa ja levittää sitä.

”Esimerkiksi masennus on sellainen, että mitä aikaisemmin ja paremmin terapiaa saa. sitä vähemmän se johtaa siihen, että tulee pysyviä ongelmia. Tämä on yksi syy, miksi vakuutusyhtiöiden pitäisi parantaa suhtautumistaan”, Kivisaari sanoo.

Vakuutuksen hakija voi myös vaikuttaa valittamalla kielteisestä päätöksestä. Kivisaari ja OP:n Atte Erkamo ovat sitä mieltä, että vakuutuspäätöksestä kannattaa valittaa, jos päätös ei miellytä. Virhepäätöksiä voi syntyä.

Erkamo sanoo, että vakuutusyhtiölle voi lähettää lisätietoja käyntien sisällöstä esimerkiksi Omakannasta, jos tuntuu, että mielenterveysongelman vakavuus on ymmärretty väärin.

Kivisaaren on vaikea uskoa, että esimerkiksi yksittäinen keskustelukerta psykologin kanssa estäisi vakuutuksen saamisen. Vakuutusyhtiö on voinut ymmärtää väärin sen, minkälaisesta avusta oli kyse.

”Kannattaa käydä uusi keskustelu vakuutusyhtiön kanssa. Oliko meillä molemmilla se ymmärrys, mitä mä oikeastaan olen käynyt ja tehnyt”, Kivisaari kannustaa.

”Vakuutusyhtiöt eivät ole mitään kasvottomia instituutioita, vaan kyllä niiltä inhimillinen otekin löytyy.”

Tähän juttuun haastatellut henkilöt eivät myöhemmin enää halunneet hakea vakuutuksia kyseisistä vakuutusyhtiöistä. Lauraa jäi ärsyttämään koko tapaus.

”Mulle tuli semmonen fiilis, että pitäkää tunkkinne”, Laura sanoo.

Laura, Paula ja Mikko esiintyvät jutussa toiveestaan vain etunimillään.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitystä 2 / 2019 Aikuisten vapaaehtoiset sairauskuluvakuutukset suomalaisilla terveysmarkkinoilla sekä Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisua Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030.

Onko sinulta evätty vakuutus mielenterveyden ongelmien takia? Maksutonta neuvontaa valituksen tekemiseen saa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:ltä.

Oikaisu 3.9. klo 17.12. Jutussa luki aiemmin, että Klaus Ranta on ylilääkäri. Hän on nuorisopsykiatrian dosentti.