Perinteikäs keskustaravintola Kaivopiha on uusinut viime vuosina sisustustaan, mutta ruokalistaa leimaa edelleen turvallisuushakuisuus. Suurimpana muutoksena lienee näyttävä salaattibuffet.
Vaikka fuusioruoan trendi on jo ohitse, Kaivopihassa voi edelleen nauttia samalta lautaselta maissitortilloista leikattuja lastuja ja intialaishenkistä saag paneeria. Skandinaavisesti sisustettu, hieman konttorimainen ravintola on erityisesti nuorten aikuisten suosiossa.
Päätän testata kehutun falafelannoksen, joka tarjoillaan riisin ja talon tomaattisalsan kanssa.
Tomaattisalsastakin puuttuu villisti riuhtova chili.
Ensimmäiselle testikerralle olen pyytänyt seuralaisekseni Lähi-idän keittiön asiantuntijan, joka on opiskellut falafeltaidetta Libanonissa. Arvostetuimmat falafelartesaanit valitsevat yksitellen sopivat kikherneet ja punnitsevat ne grammavaa’alla. Parhaimmillaan rapea paistopinta kätkee sisälleen karhean yllätyksen.
Kuin pullataikinaa söisi, seuralaiseni kuitenkin tyrmää. Tomaattisalsastakin puuttuu villisti riuhtova chili.
Toisella testikerralla tilaan Länsi-Sumatran alueelta peräisin olevaa vege-rendangia.
Oikeaoppisesti valmistettuna kaffirlimetin lehdillä ja galangal-juurella maustetun tymäkän naudanlihapadan annetaan vetäytyä yön yli. Kasvisversiossa murea naudankylki on korvattu mustasilmäpavuilla.
Galangalisuus on kadonnut papujen joukkoon, eikä ihme. Pian selviää, että keittiö käyttää tavallista inkivääriä. Rendangia tässä on vain nimi.
Päätän antaa vielä mahdollisuuden suositulle raastepöydälle. Tämänkertainen seuralaiseni on valmistunut Kööpenhaminan kuninkaallisesta raasteakatemiasta ja seuraa raastegastronomian trendejä näköalapaikalta. Porkkanaraaste, tanskalaisittain revet gulerod, on olennainen osa niin sanottua det grønne køkkenia‚ ”vihreää keittiötä”.
Porkkana-sipuliraaste on pettymys. Suutuntuma on lattea, kedelig. Missä on porkkanan pirskahteleva mehukkuus, missä raastamisen ilo? Näin korkealla hinnalla pitäisi pystyä parempaan.
Kirjoittaja on erittäin hyvä kriitikko.
