On hirvittävän helppo ivata politiikkaa
Ylioppilaslehti 7.3.1991.
Minusta on surullista kuunnella jatkuvaa vuodatusta siitä, kuinka poliitikot kähmyilevät virat ja imuroivat fyrkat. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että vallan kahminta ja katteettomien vaalilupausten syytäminen veisi poliitikkojen valveillaoloajasta leijonanosan. Tähän kuvaan voi vielä lisätä johtavat valtion virkamiehet, jotka ovat entisiä lahjattomia palkkioviroilla palkittuja poliitikkoja sekä tietysti yritysmaailman johtotähdet, joiden lahjusmarkat tätä korruptiosirkusta pyörittävät.
Tällainen maailmankuva on paitsi masentava, myös hedelmätön ja valheellinen. Uskaltaisin väittää inkvisition uhallakin, että politiikassa mukana olevilla on ihanteita ja fantasioita, unelmia paremmasta tulevaisuudesta. Ihminen ei kertakaikkiaan pysty uhraamaan vuosia tai vuosikymmeniä johonkin sellaiseen, jonka hän tietää mädäksi kuplaksi. Virhearvioinneista ja tyhmyydestä voi tietenkin syyttää ketä tahansa, mutta se onkin jo aivan eri juttu.
Politiikan luonne itse asiassa tekee siitä ympäröiviä yhteiskunnallisia rakenteita puhtaamman. Missään muualla julkisuus ei löy niin lujaa ja armottomasti kuin politiikassa, harvoin voi tipahtaa niin korkealta niin lujaa kuin politiikassa ja harvoissa organisaatioissa tekojasi seurataan yhtä tarkoin kuin politiikassa. Jos pankki tai vakuutusyhtiö, ilkeämielinen vuokraisäntä, ahne anoppi tai petollinen poikaystävä vetää sinua alta lipan, niin minne valitat? Oikeusasiamiehellekö?
Vaalit ja pitkin linjaa tapahtuva karsinta pitävät ääliövibraatiot suhteellisen alhaalla. Toki löytyy esimerkiksi vaalipuheita meitä vainoavista ulkomaalaisista, jotka nimittelevät meitä vääräuskoisiksi koiriksi, mutta demokratiaanhan kuuluu, etteivät kansan edustajat älyllisesti juurikaan eroa keskivertokansasta. Yleisesti vaalilupauksista voisi todeta, että yksi kansanedustaja tai edes puolue voisi keskenään muuttaa maailmaa neljässä vuodessa. Se, että vaalipuheet kertovat enemmän ehdokkaiden utopioista kuin mahdollisuuksista niiden toteuttamiseen ei tee niistä arvottomia, päinvastoin. Kuulisinpa joskus yritysmaailman johdon aatteista ja lupauksista.
On hirvittävän helppo tuomita, ivata ja repiä. Negatiivinen meuhkaaminen näyttää intellektuaalilta ja näppärältä ja sitäpaitsi se on helppoa. Jos jokainen suomalainen esittäisi kerran kuukaudessa jotain rakentavaa, olisi meillä ainakin hirvittävästi rakentavia ehdotuksia. Varmuuden vuoksi haluan ilmoittaa, etten itse ole ehdokkaana edes Nilsiän kirjastolautakuntaan.
Mikael Jungner
Mikael Jungner, s. 1965, on viestintätoimisto Kreab Helsingin toimitusjohtaja, aktiivinen twiittaaja ja entinen Yleisradion toimitusjohtaja (2005–2010). Hän toimi sdp:n puoluesihteerinä vuodet 2010–2012 ja kansanedustajana vuosina 2011–2015. Sitä ennen hän toimi lukuisten sdp:n ministerien erityisavustajana. Vuodesta 2018 alkaen hän on ollut mukana Liike Nyt -puolueen toiminnassa.
Nilsiän kirjastolautakuntaan Jungner ei Ylioppilaslehden tietojen mukaan ole ollut ehdolla, mutta europarlamenttiin (2014) kyllä.
PS. Jungnerin ajatukset herättivät tuolloinkin keskustelua. Nykyisin Voima-lehden kustantajana toimiva, tuolloinen Hyyn hallintouudistusvastaava Tuomas Rantanen kritisoi Jungnerin kirjoitusta. Seuraavassa lehdessä (silloin ei ollut Twitteriä eikä Instagramia) Jungner vastasi syytteisiin näin:
Jungner tunnustaa Rantaselle
Tuomas Rantanen kertoi edellisessä Ylioppilaslehdessä minun olevan hupaisa, typerä opportunisti. Hän on huomannut puolueiden nuoleskeluun taipuvaisen luonteeni ja täydellisen avuttomuuteni yhteiskunnallisen päätöksenteon hahmottamisessa. Tätä yritän peitellä lällällieruttelemalla Kukkulan Kuninkaiden selän takana.
Tuomas unohti minun olevan myös psykoottinen, aivopesty puoluepelle. Seuraavassa yleisökirjoituksessa hän voisi kertoa onnettomista yrityksistäni kompensoida totaalista surkeuttani mielisairailla ponsilla ja huumehoureisen epävarmalla käytöksellä.
Vinkkinä voin kertoa, että pari alahammastani on vinossa. Siihenkin toki pitää puuttua.
Eläköön EY-keskustelu.
Mikael Jungner,
yksinäinen puurtaja
