Kaksi vuotta sitten Slushissa kuuntelin, kun liittymämyyjäjanarin näköinen AI-puljun liiketoimintajohtaja toi huonot uutiset startup-väelle: ”Viime vuodet kaikki halusivat dataa. Nyt kaikilla on dataa, eikä kukaan tiedä mitä sillä pitäisi tehdä.” Buzzword oli lakastunut. Täytyisi kiireesti löytää oikeat algoritmit, jotta data saataisiin uudelleen valjastettua.
Viimeistään koronakriisin myötä data, analytiikka, lohkot ja muut louhittavat on hetkeksi louhittu. Jopa Slush on peruttu. Mutta kaikkivoipa algoritmi jaksaa yhä crunchata numeroita. Sen avulla viruskin saadaan ehkä taltutettua, kun kotisohvilla väännellään likiarvoja epidemialaskureihin.
Sanaa ”algoritmi” käytetään leväperäisesti kaikkialla. Se väijyy yllä kuin 5G-verkko. Sitä ei näe, mutta kaikilla on kokemus sen läsnäolosta.
Kun totutussa todellisuudessa tapahtuu pieniä muutoksia, emme koskaan tiedä, onko kyse arkisesta vahvistusharhasta vai algoritmista. Ote todelliseen irtosi jo aikoja sitten, kun luovutimme koko identiteettimme Googlelle ja Facebookille.
Arkikielessä ”algoritmi” merkitsee melkein aina suosittelualgoritmia.
Cambridge Analytica- ja Vote Leave -keissit kuulostavat jännittäviltä agenttipuuhilta, joissa algoritmilla oli sormensa pelissä, mutta suosittelualgoritmi on vielä jännittävämpi. Sen avulla käytetään todellista valtaa eli kuratoidaan Spotify-soittolistojamme ja Netflix-elämyksiämme.
Nämä suoratoistopalveluiden ja somejättien algoritmit ovat tarkoin varjeltuja liikesalaisuuksia. Toisinaan löytyy kuitenkin joku, joka on kräkännyt algoritmien Da Vinci -koodin. Tällainen somevelho tietää, että fiidit ja suositukset mukautetaan sen perusteella, mitä käyttäjä alustalla ja rinnakkaisalustoilla tekee. Samalla algoritmit painottavat uusia ja paljon jaettuja sisältöjä vanhojen ja ei-jaettujen sijaan. Äärimmäistä salatiedettä!
Algoritmikohdennettu mainonta on antanut ihanan lisäkierteen kaupallisten sisältöjen kriittiseen lukuun. Mainonnan väistäminen oli hetken aikaa jo melkein tylsää; nyt se on jälleen ihanaa teatteria. Kuluttaja on sekä loukkaantunut että imarreltu, kun juuri häneen yritetään vaikuttaa kohdennetusti.
Hän esittää hämmentynyttä ja on vahingoniloinen aina, kun algoritmi osuu harhaan:
”Minua ette saa!” sanoo reviiristään tarkka digikuluttaja ja läimäisee läppärin kiinni, julistaa suurieleisesti somepaaston, irtautuu gridistä, ehkä vielä varmuuden vuoksi ”myrkyttää datansa”, kuten tekkidisruptionistit neuvovat. Näin hän kuvittelee olevansa yksinäinen ratsastaja, algoritmin kesyttäjä. Vain koska näki naisten alusvaatemainoksen fiidissään.
Algoritmicowboy on yhä useamman unelma-ammatti: vastuullinen vaikuttaja, joka kyseenalaistaa, mutta osaa myös hyödyntää verkon lainalaisuuksia. Hänellä on avatarinaan sheriffintähti. Hän kirjoittaa Facebook-postauksen tai verkkokolumnin algoritmien petollisuudesta: kuinka hän puijasi niitä ja koulutti ne toimimaan hyväkseen.
Ehkä hän muistaa kertoa vielä, kuinka on optimoinut julkaisunsa lounasaikaan saadakseen sille lisää näkyvyyttä. Painakaapa tämäkin vinkki mieleenne ja olkaa varuillanne siellä.
